Tapaus Davidsson

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1427003492148.html

Ottamatta sen tarkemmin kantaa Itsenäisyyspuolueen pirkanmaalaisen kansanedustajaehdokkaan tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, ihmettelen Iltasanomien uutisointia asiasta. Mainittua ehdokasta en henkilökohtaisesti tunne enkä hänestä tiedä juuri mitään. Ainoa korrekti asia jutun uutisoinnissa on se, että siinä sentään siteerataan Itsenäisyyspuolueen puheenjohtajaa Antti Pesosta, joka toteaa, ettei IPU puolueena ole saanut kutsua eikä siten ole voinut edustajallaan kokoukseen osallistua.

Mielenkiintoista onkin, kenen edustajana Davidsson on kokouksessa ollut? Minulla ei ole siitä tietoa ja toivon Iltasanomien kerrankin tekevän tutkivaa journalismia ontuvan propagandan sijaan!

Itsenäisyyspuolueella ei ole ollut Suomessa sellaista valtaa, että sen niskaan voitaisiin syytää suomalaisen politiikan Maxin ja Moritzin (Kokoomus ja SDP) kolttoset kansaa kohtaan. Vielä vähemmän, että IPU olisi vastuussa kaikista Euroopan tai Suomen kylähulluista – vai pitäisikö sanoa puoluehulluista, joiden temmellyksissä erityisesti vanhan vallan puolueet ovat kunnostautuneet.

Itsenäisyys on kaikkien puolueiden, kansalaisten ja toimittajien asia – tai ainakin pitäisi olla, mutta valitettavasti oma maha on tunnetusti lähin, mikä pistää selkärangan kovalle koetukselle.

Fasismin massapsykologia perustuu valheeseen ja vääristeleviin tulkintoihin. Pietarissa järjestetty kokous ei sitä kriteeriä täytä. Sen sijaan Iltasanomien uutisointi tapahtumasta täyttää nämä kriteerit harhaanjohtavasta otsikosta alkaen. Kuva ”venäläisestä oppositioaktivistista” on lähinnä naurettava saksankielisine kyltteineen, jossa hän julistaa kunnioitustaan Saksan entiselle johtajalle. Jos mies ei tarvitsisi käsiä kyltin pitelemiseen, olisi hän kaiketi nostanut kätensä aatumaisesti pystyyn! Tämäkö on totuus?

Jokainen voi itse käydä Itsenäisyyspuolueen sivuilla omakohtaisesti tutustumassa, onko niissä hitustakaan fasismiin tai natsismiin viittaavaa: http://ipu.fi/
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Erottakaa Davidsson puolueesta niinkuin Soini on joutunut tekemään.

Äänestä
  • Ei mennyt IPU:lta uskottavuus eikä se ole mitenkään koetuksella. Päinvastoin uskottavuutta tuli roppa kaupalla lisää. Davidsson on edelleen ehdokas ja pysyy. Itsenäisyyspuolueella ei ole mitää mieltä toistaa Soinin tekemiä virheitä. Davidsson oli Venäjällä yksityishenkilönä eikä matkalla ollut mitään tekemistä Itsenäisyyspuolueen kanssa. Tässä yhteydessä muistutan Kokoomus-pomojen käynneistä USA:n suurlähetystössä, missä he lupailivat Nato-jäsenyyttä ilman Suomen kansalta saatua valtakirjaa.

    Kait sinäkin, ystäväni nimimerkki UskottavuusKoetuksella, ymmärrät, että vapaassa maasta saa matkustaa myös muissa maissa järjestettäviin laillisiin kokouksiin. ja että se on mitätön juttu verrattuna vieraan vallan suurlähetystön kanssa veljeilyyn..

    Tässä sinulle hyvä suoraselkäinen ehdokas:
    http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaa...n-Jarmo Tuokko

    Äänestä

  • old_profile_75409 kirjoitti:

    Ei mennyt IPU:lta uskottavuus eikä se ole mitenkään koetuksella. Päinvastoin uskottavuutta tuli roppa kaupalla lisää. Davidsson on edelleen ehdokas ja pysyy. Itsenäisyyspuolueella ei ole mitää mieltä toistaa Soinin tekemiä virheitä. Davidsson oli Venäjällä yksityishenkilönä eikä matkalla ollut mitään tekemistä Itsenäisyyspuolueen kanssa. Tässä yhteydessä muistutan Kokoomus-pomojen käynneistä USA:n suurlähetystössä, missä he lupailivat Nato-jäsenyyttä ilman Suomen kansalta saatua valtakirjaa.

    Kait sinäkin, ystäväni nimimerkki UskottavuusKoetuksella, ymmärrät, että vapaassa maasta saa matkustaa myös muissa maissa järjestettäviin laillisiin kokouksiin. ja että se on mitätön juttu verrattuna vieraan vallan suurlähetystön kanssa veljeilyyn..

    Tässä sinulle hyvä suoraselkäinen ehdokas:
    http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaa...n-Jarmo Tuokko

    Ei mennyt uskottavuus kun sitä ei ole koskaan ollutkaan. Pisteitä täytyy antaa kommentista "Oli Venäjällä yksityishenkilönä" koska se tuo muistakin puolueista tuttua selitysjargonia teidänkin repertuaariin.

    Jos joku käy äärioikeiston kokouksissa niin se heijastaa täysin kyseisen henkilön ajatusmaailmaa. Jos kyseinen henkilö on ehdokkaana jonkun puolueen riveissä, se kertoo että kyseisessä puolueessa näytetään äärioikeistolle vihreää valoa. Varsin yksinkertaista.

    Kun kaikki muistaa myös sen että Anus Putkonenkin oli teidän ehdokkaana, herää ihan oikeutetusti kysymys että oletteko kenties ulkoistamassa itsenäisyyttä Venäjälle.

    Äänestä

  • Niin, niin... onhan niitä pahamaineisia henkilöitä ollut kaikissa puoleissa ehdolla: mainttakoon juhantalot, lipposet, viinaset ja viinaanmenevät. Tunnetusti kaikkea voi tulkita kuin piru Raamattua. Tietenkään en lähde kenenkään takuumieheksi, olkoon hänen poliittinen viitekehyksensä mikä tahansa.

    Jottei tapaus Davidssonin arviointi menisi ihan musteläiskätestiksi, laitan sulle tähän Davidssonin kertomuksen reissusta hänen kotisivuiltaan. Antaa selkeämmän kuvan tapahtumista kuin Iltasanomien "uutinen". Erittäin mielenkiintoista on, että olihan siellä myös USA:n "äärioikeistolaiset" osoittamassa kunnioitustaan Putinille - sitä IS ei nähnyt aiheelliseksi korostaa.
    http://jukkadavidsson.fi/2015/03/matkani-pietariin-omin-silmin-nahtyna-ja-todistajien-takaamana/

    Äänestä

  • old_profile_75409 kirjoitti:

    Niin, niin... onhan niitä pahamaineisia henkilöitä ollut kaikissa puoleissa ehdolla: mainttakoon juhantalot, lipposet, viinaset ja viinaanmenevät. Tunnetusti kaikkea voi tulkita kuin piru Raamattua. Tietenkään en lähde kenenkään takuumieheksi, olkoon hänen poliittinen viitekehyksensä mikä tahansa.

    Jottei tapaus Davidssonin arviointi menisi ihan musteläiskätestiksi, laitan sulle tähän Davidssonin kertomuksen reissusta hänen kotisivuiltaan. Antaa selkeämmän kuvan tapahtumista kuin Iltasanomien "uutinen". Erittäin mielenkiintoista on, että olihan siellä myös USA:n "äärioikeistolaiset" osoittamassa kunnioitustaan Putinille - sitä IS ei nähnyt aiheelliseksi korostaa.
    http://jukkadavidsson.fi/2015/03/matkani-pietariin-omin-silmin-nahtyna-ja-todistajien-takaamana/

    Tuosta vielä toisen matkalaisen kuvaus, Usarin EU-trollit yrittää kovasti häiriköidä...

    http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190848-pietarin-reissun-aarioikeistolaiset

    Äänestä

  • Kun katsoo osallistujalistaa niin tuskin tarvitsee kahta kertaa miettiä poliittisia kantoja. Äärioikeistoa, -konservatiiveja sekä nationalisteja. Kyseisen foorumin ainut tarkoitushan oli kartoittaa miten paljon Putinin politiikalle löytyy tukea euroopan politiselta kentältä.

    Kukaan ei tietenkään kiellä tällaisiin osallistumasta ja ainakin minun puolesta asioista saa olla mitä mieltä haluaa. Ja onneksi Suomessa saa äänestää ketä haluaa.

    Äänestä

  • 1jasama kirjoitti:

    Kun katsoo osallistujalistaa niin tuskin tarvitsee kahta kertaa miettiä poliittisia kantoja. Äärioikeistoa, -konservatiiveja sekä nationalisteja. Kyseisen foorumin ainut tarkoitushan oli kartoittaa miten paljon Putinin politiikalle löytyy tukea euroopan politiselta kentältä.

    1) "Seminaariesityksistä ainakin itselleni hämmentävimmät olivat yhdysvaltalaisedustajien käyttämät puheenvuorot. Niissä pyydettiin anteeksi Yhdysvaltain hallinnon kylvämää sekasortoa ja pommituksia niin Irakissa, Afganistanissa, Libyassa kuin muissakin kriisipesäkkeissä. USAn uusliberaali hallinto sai heiltä erittäin kovaa kritiikkiä."

    2) "Yleiskuva välittyy seminaarin loppulausumasta, jonka julkaisemme suomennoksen valmistuttua. Päätelköön siitä sitten jokainen, kuinka ”äärimielisiä” osallistuneet parlamentaarikot, mepit, poliittiset aktiivit ja humanitaaristen kansalaisjärjestöjen edustajat todella olivat."

    3) "En myöskään enää ihmettele, miksi juuri Kokoomuksen äänitorvena toimiva Verkkouutiset lähti aktiivisesti ennalta mustamaalaamaan Jukka Davidssonia osallistumisesta puhujana kansainväliseen tieteelliseen seminaariin. Hänen väitöskirjaa varten valmistelemansa aineisto 90-luvun laman taustoista sisältää julki tullessaan niin raskauttavaa aineistoa nykyisten valtapuolueiden toiminnasta, että ”sylttytehdas” pyrkii kaikin keinoin mitätöimään sen merkityksen ennalta."

    http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190848-pietarin-reissun-aarioikeistolaiset

    Äänestä

  • iuiuohoi kirjoitti:

    Tuosta vielä toisen matkalaisen kuvaus, Usarin EU-trollit yrittää kovasti häiriköidä...

    http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190848-pietarin-reissun-aarioikeistolaiset

    Timo Isosaaren kuvaus antaa hyvää tietoa hänen näkövinkkelistään katsottuna. Jokainen voi sen perusteella selkiyttää, mistä on ollut kysymys ja mistä ei. Siitä selviää taas kerran, ettei Itsenäisyyspuolue puolueena ollut Pietarissa. Sen sijaan muutama pirkanmaalainen IPU:n ehdokas siellä näyttää olleen omissa nimissään.

    Äänestä

  • 1jasama kirjoitti:

    Kun katsoo osallistujalistaa niin tuskin tarvitsee kahta kertaa miettiä poliittisia kantoja. Äärioikeistoa, -konservatiiveja sekä nationalisteja. Kyseisen foorumin ainut tarkoitushan oli kartoittaa miten paljon Putinin politiikalle löytyy tukea euroopan politiselta kentältä.

    Kukaan ei tietenkään kiellä tällaisiin osallistumasta ja ainakin minun puolesta asioista saa olla mitä mieltä haluaa. Ja onneksi Suomessa saa äänestää ketä haluaa.

    Varmaan äärioikealla olevia henkilöitä on Pietarissa ollut, mutta ei pelkästään. Kaikki isänmaallisuus ja kansallismielisyys eivät ole fasismia, saati natsismia. Pikemminkin jokaisen kansalaisen ja puolueen pitäisi olla kansallismielinen. Kaikissa maissa katsotaan omaa etua, ei siinä mitään sen kummallisempaa ole. Usein käytetään patriotismin käsitettä kuvaamaan isänmaallisuutta ilman natsismiin liitettäviä synkkiä oppeja. Kansallismielisyyttää on ollut, jo huomattavasti ennen Hitleriä ja monet kansallismieliset ovat saaneet paljon hyvää aikaa ja heidät tunnustetaan aikakautensa sankareiksi.

    Äänestä

  • mitä_häh kirjoitti:

    1) "Seminaariesityksistä ainakin itselleni hämmentävimmät olivat yhdysvaltalaisedustajien käyttämät puheenvuorot. Niissä pyydettiin anteeksi Yhdysvaltain hallinnon kylvämää sekasortoa ja pommituksia niin Irakissa, Afganistanissa, Libyassa kuin muissakin kriisipesäkkeissä. USAn uusliberaali hallinto sai heiltä erittäin kovaa kritiikkiä."

    2) "Yleiskuva välittyy seminaarin loppulausumasta, jonka julkaisemme suomennoksen valmistuttua. Päätelköön siitä sitten jokainen, kuinka ”äärimielisiä” osallistuneet parlamentaarikot, mepit, poliittiset aktiivit ja humanitaaristen kansalaisjärjestöjen edustajat todella olivat."

    3) "En myöskään enää ihmettele, miksi juuri Kokoomuksen äänitorvena toimiva Verkkouutiset lähti aktiivisesti ennalta mustamaalaamaan Jukka Davidssonia osallistumisesta puhujana kansainväliseen tieteelliseen seminaariin. Hänen väitöskirjaa varten valmistelemansa aineisto 90-luvun laman taustoista sisältää julki tullessaan niin raskauttavaa aineistoa nykyisten valtapuolueiden toiminnasta, että ”sylttytehdas” pyrkii kaikin keinoin mitätöimään sen merkityksen ennalta."

    http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190848-pietarin-reissun-aarioikeistolaiset

    Vaalit ja Kokoomuksen odotettavissa oleva vaalitappio ilman muuta vaikuttaa Verkkouutisten pyrkimykseen mustamaalata Itsenäisyyspuoluetta. Kokoomus yrittää epätoivoisesti palauttaa uskottavuuttaan "Kansallisena" Kokoomuksena kun perinteiset äänestäjät ovat jättämässä puolueen.

    Äänestä

  • mitä_häh kirjoitti:

    1) "Seminaariesityksistä ainakin itselleni hämmentävimmät olivat yhdysvaltalaisedustajien käyttämät puheenvuorot. Niissä pyydettiin anteeksi Yhdysvaltain hallinnon kylvämää sekasortoa ja pommituksia niin Irakissa, Afganistanissa, Libyassa kuin muissakin kriisipesäkkeissä. USAn uusliberaali hallinto sai heiltä erittäin kovaa kritiikkiä."

    2) "Yleiskuva välittyy seminaarin loppulausumasta, jonka julkaisemme suomennoksen valmistuttua. Päätelköön siitä sitten jokainen, kuinka ”äärimielisiä” osallistuneet parlamentaarikot, mepit, poliittiset aktiivit ja humanitaaristen kansalaisjärjestöjen edustajat todella olivat."

    3) "En myöskään enää ihmettele, miksi juuri Kokoomuksen äänitorvena toimiva Verkkouutiset lähti aktiivisesti ennalta mustamaalaamaan Jukka Davidssonia osallistumisesta puhujana kansainväliseen tieteelliseen seminaariin. Hänen väitöskirjaa varten valmistelemansa aineisto 90-luvun laman taustoista sisältää julki tullessaan niin raskauttavaa aineistoa nykyisten valtapuolueiden toiminnasta, että ”sylttytehdas” pyrkii kaikin keinoin mitätöimään sen merkityksen ennalta."

    http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190848-pietarin-reissun-aarioikeistolaiset

    1) Mikäs ihme tuo on. Jos maassa on yli 300 miljoonaa asukasta niin mielipiteitä löytyy ihan varmasti joka suuntaan. Tarpeeksi kauan kun kaivelee niin todennäköisesti Suomestakin löytyy joku joka on kaikesta samaa mieltä Pelle Wahlroosin kanssa.

    2) Mikään loppulausuma ei poista sitä tosiasiaa että osallistuneissa on ollut mukana myös sellaisia ääriaineksia joiden kanssa ei pitäisi olla missään tekemisissä. En tietenkään väitä että kaikki osallistuneet olisivat olleet natseja mutta jo pelkkä samassa huoneessa istuminen on tulkittavissa myönnytykseksi heidän poliittista linjaa kohtaan. Mistään yksittäisestä loppulausumasta ei voi vetää johtopäätöksiä kenenkään ajatusmaailmasta koska kyseessä on pelkästään siinä seminaarissa käsitellyistä asioista. Jos tuoltakin porukalta olisi kysynyt että onko koiranpennut söpöjä niin suurella todennäköisyydellä kaikki olisivat vastanneet että kyllä. Jos tuo laitetaan jonkun seminaarin loppulausumaan niin ei siitä voida suoraan päätellä että kaikki kannattavat Vihreiden politiikkaa.

    3) "Tieteellinen seminaari" kuulostaa huonolta vitsiltä. Seminaarin oli masinoinut Putinin kannattajajoukot ja mukaan oli pyydetty lähinnä vahvasti EU-kriittisiä henkilöitä. Tämä siksi että ne ovat ainoita jotka edes mahdollisesti voivat lyödä kapuloita pakoterattaisiin ja siten edistää Putinin politiikkaa.

    Itse en usko että Kokoomus edes vaivautuu mistään IPU:sta murehtimaan. Kokkareiden juna on jo lentänyt raiteiltaan ja siinä ei yksi IPU enää kaatunutta venettä paljon keinuta.

    Äänestä

  • 1) En lainkaan ihmettele sitä, että USA:ssa esiintyy erilaisia mielipiteitä. Ainostaan sitä, miksi Iltasanomat vaikenee asiasta.

    2) "Ääriainekset" ovat kovin epämääräinen käsite, ja vielä epämääräisempi se on silloin, kun puhutaan ääriainesten kanssa tekemisessä olemisesta. Mikä on näkemyksesi uskonnoista - nehän ovat aina tietyllä tavalla ääniaineksiksi luokiteltavia? Niissä kun sananvapauden lisäksi ajattelun vapauttakin pyritään rajoittamaan.

    3) Tieteellinen seminaari kuulostaa kyllä suomalaisen korviin oudolta, jos paikalla olevat ovat lähinnä poliitikkoja eivätkä tutkijoita. Siinä mielessä "tieteellinen" puolustaa paikkaansa eu-kriittisyyden yhteydessä, että kritiikillä on vahva yhteiskuntatieteellinen perusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jarmojtuokko kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1427003492148.html

Ottamatta sen tarkemmin kantaa Itsenäisyyspuolueen pirkanmaalaisen kansanedustajaehdokkaan tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, ihmettelen Iltasanomien uutisointia asiasta. Mainittua ehdokasta en henkilökohtaisesti tunne enkä hänestä tiedä juuri mitään. Ainoa korrekti asia jutun uutisoinnissa on se, että siinä sentään siteerataan Itsenäisyyspuolueen puheenjohtajaa Antti Pesosta, joka toteaa, ettei IPU puolueena ole saanut kutsua eikä siten ole voinut edustajallaan kokoukseen osallistua.

Mielenkiintoista onkin, kenen edustajana Davidsson on kokouksessa ollut? Minulla ei ole siitä tietoa ja toivon Iltasanomien kerrankin tekevän tutkivaa journalismia ontuvan propagandan sijaan!

Itsenäisyyspuolueella ei ole ollut Suomessa sellaista valtaa, että sen niskaan voitaisiin syytää suomalaisen politiikan Maxin ja Moritzin (Kokoomus ja SDP) kolttoset kansaa kohtaan. Vielä vähemmän, että IPU olisi vastuussa kaikista Euroopan tai Suomen kylähulluista – vai pitäisikö sanoa puoluehulluista, joiden temmellyksissä erityisesti vanhan vallan puolueet ovat kunnostautuneet.

Itsenäisyys on kaikkien puolueiden, kansalaisten ja toimittajien asia – tai ainakin pitäisi olla, mutta valitettavasti oma maha on tunnetusti lähin, mikä pistää selkärangan kovalle koetukselle.

Fasismin massapsykologia perustuu valheeseen ja vääristeleviin tulkintoihin. Pietarissa järjestetty kokous ei sitä kriteeriä täytä. Sen sijaan Iltasanomien uutisointi tapahtumasta täyttää nämä kriteerit harhaanjohtavasta otsikosta alkaen. Kuva ”venäläisestä oppositioaktivistista” on lähinnä naurettava saksankielisine kyltteineen, jossa hän julistaa kunnioitustaan Saksan entiselle johtajalle. Jos mies ei tarvitsisi käsiä kyltin pitelemiseen, olisi hän kaiketi nostanut kätensä aatumaisesti pystyyn! Tämäkö on totuus?

Jokainen voi itse käydä Itsenäisyyspuolueen sivuilla omakohtaisesti tutustumassa, onko niissä hitustakaan fasismiin tai natsismiin viittaavaa: http://ipu.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu