Halla-aho sittenkin Muutokseen 2019?

me_pyydämme_ja_vaadimme

Suomen kohtalon kello tikittää. Maahanmuutto jatkuu. Islamisaatio etenee. Monikulttuurisuus tekee tuhoaan. Kulttuurimarxilaisuus hallitsee. Perussuomalaiset on osoittautunut kyvyttömäksi ja haluttomaksi kehitystä pysäyttämään. Muutos 2011 on edelleenkin ainoa radikaali maahanmuuttokriittinen, antijihadistinen ja isänmaallinen vaihtoehto Suomen poliittisella kentällä. Se on puolue, jota yhä elähdyttää Halla-ahon henki, vaikka Jussi Halla-aho valitsikin Perussuomalaiset, mikä kenties oli yksi Suomen lähihistorian traagisimmista poliittisista erehdyksistä.
Ruotsi on hukkumassa kaaokseen ja p-skaan, samoin suuri osa muuta Eurooppaa - seuraako Suomi perässä? Aika korjausliikkeille on tässä(kin) maassa käymässä vähiin. Siksi vetoamme Halla-ahoon, jotta hän palaisi Brysselistä Suomeen, eroasi Perussuomalaisista ja johtaisi Muutos 2011:n voittoon viimeistään vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vain hän mutta myös hän jos kukaan voi sen tehdä. Ille faciet. Halla-aho, käännä suuntasi, auta, pelasta!
Se mitä realistisesti ottaen voimme toivoa näissä vaaleissa ei ole muuta kuin torjuntavoitto, ainoan eduskuntapaikan säilyttäminen. Vain Halla-ahon johtamana Muutos voi saada oman "ison jytkynsä" 2019. Käsittääkö Halla-aho vastuunsa historian edessä ja tehtävänsä Suomen kohtalossa?

31

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seteliselkärankainen

      Halla-ahon tulisi kantaa vastuunsa siitä, mitä hän on viljellyt. Hän herätti suomalaiset näkemään maahanmuuton seuraukset ja sitten pelkurimaisesti häipyi takavasemmalle. Jos hänellä on yhtään selkärankaa, niin silloin hän palaisi Muutos 2011 -puolueeseen, joka hänet tosiasillisesti nosti eduskuntaan.

      • HORSEMAN77

        TOIVE-AJATTELUA...MUUTOS ON JO SIIHEN MENNESSÄ HÄVINNYT PUOLUEKARTALTA


    • Halla-ahon_äänestäjä

      Mikäli Soini voittaa Keskustan vaaleissa, mikä on täysin mahdollista, yritämme tietenkin Jussi Halla-ahoa sisäministeriksi, Terhosta tulee valtiovarainmiinisteri ja JNiinistöstä puolustusministeri, Hanna Mäntylästä sosiaaliministeri.

      Soini ja Sipilä tekevät hallituksen, siitä lähdetään, LA POLITICA SOCIAL, ECONOMIA DOMESTICA Y PATRIA, ISÄNMAALLISUUS, KOTITALOUS JA SOSIAALIPOLITIIKKA, vanha kuubalainen sanonta

      SAMPO TERHO TÄNÄÄN TIISTAINA MAINOSTELEVISIOSSA KLO 20 JA TAVATTAVISSA HELSINGIN ASEMA-AUKIOLLA KLO 15
      24.3. Asema-aukio, klo 15-17. 24.3. MTV3 vaalitentti, klo 20-22.

      Sampo Terho, Helsingin vaalipiiri, numero 176, europarlamentaarikko, Suomen historian maisteri, Tampereen yliopisto, entinen Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/sampo-terho https://vaalit.perussuomalaiset.fi/piirit/helsinki http://www.sampoterho.net/ https://vaalit.perussuomalaiset.fi/
      \\\\\\KUUNTELE VAALIVIDEO\\\\\\ http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/helsinki/ehdokkaat/5182 Autan nostamaan Suomen kilpailukyvyn, työllisyyden ja hyvinvoinnin jälleen kasvuun. Mietin aina päätöksissäni myös pitkän aikavälin vaikutuksia, enkä vain esimerkiksi yhden vaalikauden. Lupaan olla lupaamatta kenellekään uusia yhteiskunnan tarjoamia etuuksia. Sen sijaan rakennan kansalaisille mahdollisuuksia pärjätä itse.

      Sampo Terho, Helsingin vaalipiiri, numero 176, vastaa kysymyksiin, kuuntele, suoraa jopa humoristista keskustelua Suomen taloudesta, maanpuolustuksesta ja muista aiheista http://pmd.nelonenmedia.fi/video/video_clip_2009462_free_360p_none.mp4 Sampo Terho on Maanpuolustuskorkeakoulun entinen tutkija ja entinen puolustusasiain valiokunnan jäsen europarlamentissa ja nykyinen europarlamentaarikko

      • fdkjfdkyghf

      • elReyno

    • Halla-ahon_äänestäjä

      Perussuomalaiset lyövät Sipilän Keskustan ja syy on siinä, että maalaisliitossa on vain yksi KESKUSTALAINEN Sipilä muut ovat

      maalaisliittolaisia, jotka tuhosivat Talvivaaralla rahaa ja ympäristöä ja FennoRussovoimalla päästävät maahan Putinin diktatuurin ydinasetoimiston Rosatomin sormeilemaan Suomen energiapolitiikkaa. Mitä jää jäljelle Keskustan löperöstä maahanmuuttopolitiikasta ja mamujen hyysäämisestä, sen Keskusta käyttää Pekkarisen tuulimyllymaksuihin typerään enegiatuotantoon

      Tuulimyllyt kuuluvat Kaliforniaan, jossa on Tyynen meren tuulet eikä talvella lunta jäädyttämässä myllyjä ja tuulta pois

      KESKUSTA EI PYSTY ESTÄMÄÄN EU-TAAKANJAKOA, koska sillä ei ole ryhmää EU-parlamentissa eli parlamentissa ei ole maalaisliittotyyppisten puolueiden yhteistyöelintä. Keskusta kuuluu EU:ssa sivuraidejoukkoon samaan tapaan kuin yhedenmiehen tyyppiset ex-kommunistimaiden edustajat kanssa. EU:ssa KESKUSTAPUOLUE KUULUU KAUPUNKILIBERAALIEN ALDE-ryhmään, joka ajaa alas maataloutta, kannattaa voimakasta Bryssel-keskeisyyttä ja päästäisi maahanmuuton levälleen

      Ex-kommunistimaiden edustajat ja YYA-kauden maalaisliitto Keskusta ovat ajopuita EU-parlementissa

      Kun EU suunnittelee taakanjakoa eli ajaa PAKOSTA MAMUJA LISÄÄ SUOMEEN, Keskusta ei pysty tähän vaikuttamaan

      EU SUUNNITTELEE TAAKANJAKOA, JOSSA RUOTSIN MASSIIVINEN MAMUTULVA (ei riitä asunnot, koulut, opettajat, terveydenhoito, eivät verorahat enää) SIIRRETÄÄN SUOMEEN HALLINNOLLISELLA MENETTELYLLÄ. Silloin on tärkeää, että Perussuomalaiset istuvat hallituksessa estämässä tämän.

      Tohtori Jussi Halla-aho on maahanmuuton asiantuntija ja istuu näiden asioiden kanssa täysipäiväisesti LIBE-valiokunnassa EU-parlamentissa (Civil Liberties, Justice and Home Affairs, European Parliament / Committees), Halla-aho kertoo suunnitellusta taakanjaosta, joka toisi massiivisesti uusia mamuja Suomeen http://www.halla-aho.com/scripta/eu_maahanmuutto_taakanjako.html

      MUTTA RUOTSIN TILANNE VÄLTETTÄVISSÄ. Ruotsalainen kansankoti on viime vuosikymmenten aikana ottanut vastaan enemmän maahanmuuttajia kuin yksikään muu Pohjoismaa. Maahanmuuton vaikutusten arviointi on Ruotsissa ollut kuitenkin lähes mahdotonta. Suomen Perusta –ajatuspajan tilaamassa Kansankodin kuolinvuoteella -raportissa arvioidaan monikulttuurisen Ruotsin vaiettuja varjopuolia.

      Simon Elo, Uudenmaan vaalipiiri, numero 56

      https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/simon-elo

      kertoo, kuinka Ruotsin mamupoliittiset virheet vältetään

      https://www.suomenuutiset.fi/suomella-viime-hetket-valttaa-ruotsin-virheet-maahanmuutossa/ Suomi on maahanmuuton suhteen nyt siinä tilanteessa kuin Ruotsi parikymmentä vuotta sitten. Simon Elon kirjoittamassa Kansankodin kuolinvuoteella – raportissa pohditaan, mitä Ruotsissa on tehty ja mihin ongelmiin liberaali maahanmuuttopolitiikka voi pahimmillaan johtaa. http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2015/03/Kansankodin-kuolinvuoteella-pdf1.pdf

      Simon Elo, Uudenmaan vaalipiiri, numero 56

      https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/simon-elo

      kertoo, kuinka Ruotsin hyvinvointiunelma upposi mamutukseen https://www.suomenuutiset.fi/monikulttuurisuuden-vaikutukset-lansinaapurissa-kuinka-ruotsi-hautasi-hyvinvoinnin-unelman/ Uuden Ruotsin pääkaupunki. Malmön kaupunki on Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki ja usealla mittapuulla esimerkki ruotsalaisen monikulttuurisuuspolitiikan epäonnistumisesta. Sydsvenskanissa toukokuussa 2013 julkaistun tutkimuksen mukaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana töitä tekemättömän tai opiskelemattoman väestön määrä on Malmön työikäisen väestön keskuudessa on noussut 13,9:stä yli 24:ään prosenttiin. Joka neljäs malmöläinen ei tee kaupungin silmin katsoen yhtään mitään.

      • PelastetaanSuomi

        Pelastetaan Suomi , pysäytetään järjetön maahanmuutto !!


      • Josvielävoidaan
        PelastetaanSuomi kirjoitti:

        Pelastetaan Suomi , pysäytetään järjetön maahanmuutto !!

        Tässä kunnon kommentti!!!


      • flkflkuj

    • Hallis_on_broileri

      Spammataan ripulia suomi24:lle ja kaikille muille mahdollisille palstoille, sillä Suomi pelastuu!

      • Halla-ahon_äänestäjä

        mitä mieltä olet siitä että maksetut toimittajat spämmäävät koko ajan että maahanmuuttotarve on vallan kauhea kun työtä on maa tulvillaan josta palkkaa maksettaisiin

        MYÖS TAMPERE VOIDAAN LOPETTAA
        nämä ovat ammattimiesaloja, joiden työntekijöitä ei koskaan enää saada takaisiin
        ja aivan sama jos puistotyöntekijöitä tuodaan tänne ulkomailta
        http://www.ts.fi/uutiset/talous/751122/Sandvik harkitsee Turun tehtaan sulkemista
        Sandvik Mining harkitsee Turun toimipaikan sulkemista. Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä. Yritys työllistää Turussa 470 ihmistä.



        http://www.halla-aho.com/scripta/hirvea_tyovoimapula.html


      • mikä_oli_todistettava

        "Spam and destroy!" (Jussi Halla-aho)

        m.o.t.


      • rfdkjyrtdk
        Halla-ahon_äänestäjä kirjoitti:

        mitä mieltä olet siitä että maksetut toimittajat spämmäävät koko ajan että maahanmuuttotarve on vallan kauhea kun työtä on maa tulvillaan josta palkkaa maksettaisiin

        MYÖS TAMPERE VOIDAAN LOPETTAA
        nämä ovat ammattimiesaloja, joiden työntekijöitä ei koskaan enää saada takaisiin
        ja aivan sama jos puistotyöntekijöitä tuodaan tänne ulkomailta
        http://www.ts.fi/uutiset/talous/751122/Sandvik harkitsee Turun tehtaan sulkemista
        Sandvik Mining harkitsee Turun toimipaikan sulkemista. Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä. Yritys työllistää Turussa 470 ihmistä.



        http://www.halla-aho.com/scripta/hirvea_tyovoimapula.html

        mutta, aivan...Kuitenkin Halla-ahon_mulkunlutkuttajan kannattaa lukea tämä:

        http://informaatiomuotoilu.fi/2015/04/perussuomalaisten-maahanmuuttoraportin-loppusummat-perustuvat-silmankaantotemppuun/


      • elReyno

    • Halla-ahon_äänestäjä

      No, kyllähän Ruotsikin järkiinsä tulee kun rahat loppuvat (oli kaksi autotehdasta ja tiedetään että yksi työpaikka autotehtaassa luo 5-10 muualla joten hyvin meni mutta ne eivät ole enää ruotsalaisia)

      Nyt paikalliset sossubosset vaativat Ruotsissa, että yhdistettävissä perheissä on maahanmuuttajien itse elätettävä perhetulijat

      Puoluejohto on tosin vastaan vielä ja lastaisi lisää kuormaa veronmaksajille mutta
      paineet kasvavat koko ajan
      http://samtiden.nu/13204/s-kommunalraden-vill-se-en-skarpt-invandringspolitik/

    • Hilla-aho
    • Halla-ahon_äänestäjä

      HALLA-AHON UUSIN 26.3.2015 PAKKOMAMUTUS LÄHESTYY
      https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/748071178646412

      http://www.halla-aho.com/scripta/vaalivinkkeja_lukijoille.html https://vaalit.perussuomalaiset.fi/

      PAKKOMAMUTUS LÄHESTYY, TULONJAKOUNIONI EU AIKOO ESITTÄÄ TAAKANJAKOMEKANISMIA

      VIIMEINEN HERÄTYS, ELLET USKO TÄTÄ NYT, SAAT HEITTÄÄ HYVÄSTIT HYVINVOINTIVALTIOLLE, EU on tulonjakounioni, joka jakaa Suomen sosiaaliturvan TAAKANJAKOMEKANISMILLA kehitysmaista tuleville, joita entiset kolonialistivaltiot eivät halua elättää, mutta joissa maissa ne pitävät yrityksiään vanhaan malliin ansaiten

      VAALITILANTEESSA ON NYT SELVINNYT, ETTÄ MAMUTTAJAELIMET KUTEN PÄÄMEDIA YLE, HESARI JA MTV3 EIVÄT AIO KESKUSTELLA EU:N SUUNNITTELEMASTA TAAKANJAKOMEKANISMISTA ELI PAKKOMAMUTUKSESTA JA SEN AIHEUTTAMISTA MASSIIVISTA TULONSIIRROISTA POIS SUOMALAISTEN KÄYTÖSTÄ vaan leikkauslistoista ja sen kaltaisista

      Keskeinen ongelma taakanjakomekanismissa on se, miten sijoitetut pakolaiset saadaan pysymään heille osoitetussa jäsenmaassa. Lähes puolet kaikista turvapaikanhakijoista menee tällä hetkellä Ruotsiin ja Saksaan, ei siksi, että nämä maat olisivat sijaintinsa puolesta helposti saavutettavissa, vaan siksi, että ne ovat houkuttelevampia kuin muut

      EU:n mallissa esim. Viron tulisi vastaanottaa vuosittain 1500 pakolaista, kun maahan jätetään tällä hetkellä n. 60 turvapaikkahakemusta vuosittain. Virosta pääsee lautalla Suomeen ja Ruotsiin.

      Tohtori Jussi Halla-aho on maahanmuuton asiantuntija ja istuu näiden asioiden kanssa täysipäiväisesti LIBE-valiokunnassa EU-parlamentissa (Civil Liberties, Justice and Home Affairs, European Parliament / Committees), Halla-aho kertoo suunnitellusta taakanjaosta, joka toisi massiivisesti uusia mamuja Suomeen http://www.halla-aho.com/scripta/eu_maahanmuutto_taakanjako.html

      https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/748071178646412 Lähtökohtana on, että Italian käynnistämät ja EU:n jatkamat meripelastusoperaatiot Välimerellä eivät ratkaise siirtolaispainetta vaan ainoastaan houkuttelevat lisää ihmisiä merelle. Kun vuonna 2013 keskisen Välimeren yli tuli 45 000 ihmistä, vuonna 2014 luku oli 170 000, ja tahti on jatkunut samanlaisena tänä vuonna. ICMPD:n mallissa esim. Viron tulisi vastaanottaa vuosittain 1500 pakolaista, kun maahan jätetään tällä hetkellä n. 60 turvapaikkahakemusta vuosittain. Virosta pääsee lautalla Suomeen ja Ruotsiin.

      KUUNTELE JA KATSO PERUSSUOMEN MAAHANMUUTTOPOLIITTINEN OHJELMA https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/lzyq5j22

      HYÖDYT MAKSIMOITAVA JA HAITAT MINIMOITAVA,TURVAPAIKAT EIVÄT OLE TARKOITETTUJA SIIRTOLAISUUTEEN, TYÖPERÄINEN ON ERI ASIA KUIN PAKOLAIS- JA TURVAPAIKKAPOLITIIKKA,HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA,EDISTYKSELLINEN VAPAA SUOMI MUTTA EI VAPAAMATKUSTAJILLE

      https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/puolueohjelma/
      http://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/ps-maahanmuuttopoliittinen_ohjelma_2015_v3.pdf

      Avokätinen hyvinvointivaltio houkuttelee paljon mamuja ja maksaa paljon verorahoja. Korkeat verot eivät houkuttele osaajia. Elintasosiirtolaisuus luo slummeja eikä kestäviä ratkaisuja. Mamutus heikentää huoltosuhdetta, koska kouluttamattomat eivät löydä työtä. Hyvinvointivaltion rahoituspohja romahtaa. Pakolais- ja turvapaikkapolitiikka on pidettävä erillään työperäisen maahanmuuton hallinnoinnista.

      HYÖDYT MAKSIMOITAVA JA HAITAT MINIMOITAVA, TURVAPAIKAT EIVÄT OLE TARKOITETTUJA SIIRTOLAISUUTEEN, TYÖPERÄINEN ON ERI ASIA KUIN PAKOLAIS- JA TURVAPAIKKAPOLITIIKKA, HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA, EDISTYKSELLINEN VAPAA SUOMI MUTTA EI VAPAAMATKUSTAJILLE

      • Paybacktime

        Jos Halla-aho haluaa oikeasti muutosta maahanmuuttopolitiikkaan, niin silloin hän loikaa Muutokseen ja vie mukanaan kaikki maahanmuuttokriitikot. Halla-aho on velkaa Muutokselle, joka nosti hänet parrasvaloihin.


    • Halla-ahon_äänestäjä

      EU:n kolonialistivaltiot haluavat työntää entisten kolonioittensa mamut mm. Suomeen sossuun elämään ja itse pitää yrityksensä riistämässä kehityskolonioissa SAMANAIKAISESTI MEDIA KIELTÄYTYY VAALIKESKUSTELUISSA MAMUKYSYMYKSESTÄ SITÄ SALAILLEN, asian avaavat Perussuomalaiset,
      Euroopan pakkomamutus tuhoaa kaikki pyrkimykset, taloudelliset, kulttuuriset, sosiaaliset ... entropia (dekadenssi, hajoaminen, epäjärjestys ...) lisääntyy

      http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/275622-persut-uhkaavat-tehda-jytkypaljastuksen Matti Putkosen organisoimalla Työmiehen tuumaustunnilla toimittajille on luvassa iso uutinen ensi torstaina. Tuumaustunnilla selviää Putkosen mukaan, mitkä ovat maahanmuuton todelliset kustannukset. Ovatko ne 1 000 miljoonaa, 500 miljoonaa vai 200 miljoona per vuosi?
      \\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\

      HALLA-AHON UUSIN 26.3.2015 PAKKOMAMUTUS LÄHESTYY https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/748071178646412

      http://www.halla-aho.com/scripta/vaalivinkkeja_lukijoille.html https://vaalit.perussuomalaiset.fi/

    • Halla-ahon_äänestäjä

      Pitääkö muhamettilaisten törkeyksistä vaieta? Onko sananvapautta kansainvälisesti ja Suomessa? http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015040819484024_ul.shtml 16-vuotiaana raiskattu Gulnaz elää avioliitossa raiskaajansa kanssa Torstai 9.4.2015 Raiskattu afgaanityttö joutui ensin vankilaan ja armahduksen jälkeen avioon raiskaajansa kanssa

      ENNEN VAALEJA SUURI SANANVAPAUSKESKUSTELU PERUSSUOMESSA. Muhamettilaisten vainoama Lars Vilks, mukana Suomesta myös dosentti Arto Luukkanen http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192141-suomi-muuttuu-venajaksi Arto Luukkanen, Uudenmaan vaalipiiri, numero 71, Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori, tohtori, dosentti, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/arto-luukkanen

      https://www.suomenuutiset.fi/kohupilapiirtaja-suomeen-ensi-viikolla-paikka-pidetaan-toistaiseksi-salassa/ Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen on kutsunut Muhammed-pilapiirroksesta tunnetuksi tulleen Lars Vilksin Suomeen. Ruotsalainen Vilks saapuu Suomeen ensi viikolla ja hän osallistuu keskustelutilaisuuteen. – Tilaisuus järjestetään Helsingissä, mutta paikasta ja aikataulusta kerrotaan turvallisuussyiden takia vasta myöhemmin. Itse tilaisuudessa on tarkoitus keskustella sananvapauden, yleisen turvallisuuden ja itsesensuurin suhteesta, Raatikainen kertoo. Vilksin lisäksi keskustelutilaisuuteen osallistuu dosentti Arto Luukkanen. Raatikaisen mukaan Vilks lupautui tilaisuuteen helposti

    • Halla-ahon_äänestäjä

      Sosialidemokraatti yrittää sulkea suut sensuurilla, SUUKAPULA-HEINÄLUOMA ÄÄRILIIKKEIDEN TUKENA

      Puhemies Eero Heinäluoma (sd.) on kieltänyt eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisinfon käytön sananvapautta ja turvallisuutta käsittelevän foorumin pitämiseen. Tilaisuus tullaan joka tapauksessa järjestämään ja Lars Vilks saapuu Suomeen sovitusti ensi viikolla. Paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin. Oikeuden ei tarvitse väistyä vääryyden tieltä. Sananvapautta rajoittamaan pyrkivät, väkivallalla uhkailevat ääriliikkeet ovat päässeet tavoitteiseensa, jos vapaa keskustelu pystytään estämään eduskunnan kansalaisfoorumissa

      https://www.suomenuutiset.fi/heinaluoma-sulki-ovet-perussuomalaisten-tilaisuudelta-poyristyttavaa/
      Ääriliikkeet päässeet tavoitteeseensa Raatikainen sanoo, että ilmeisesti sananvapautta rajoittamaan pyrkivät, väkivallalla uhkailevat ääriliikkeet ovat päässeet tavoitteiseensa, jos vapaa keskustelu pystytään estämään eduskunnan kansalaisfoorumissa. – On säälittävää, että Suomen pääministeriä myöten osallistutaan sananvapautta puolustaviin marsseihin Pariisissa asti, mutta kotimaassa tungetaan pää pensaaseen heti kun sananvapautta voitaisiin oikeasti edistää ja puolustaa! – Tilaisuus tullaan joka tapauksessa järjestämään ja Lars Vilks saapuu Suomeen sovitusti ensi viikolla. Paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin. Oikeuden ei tarvitse väistyä vääryyden tieltä, Raatikainen lupaa

      ENNEN VAALEJA SUURI SANANVAPAUSKESKUSTELU PERUSSUOMESSA. Muhamettilaisten vainoama Lars Vilks, mukana Suomesta myös dosentti Arto Luukkanen http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192141-suomi-muuttuu-venajaksi Arto Luukkanen, Uudenmaan vaalipiiri, numero 71, Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori, tohtori, dosentti, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/arto-luukkanen

      https://www.suomenuutiset.fi/kohupilapiirtaja-suomeen-ensi-viikolla-paikka-pidetaan-toistaiseksi-salassa/ Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen on kutsunut Muhammed-pilapiirroksesta tunnetuksi tulleen Lars Vilksin Suomeen. Ruotsalainen Vilks saapuu Suomeen ensi viikolla ja hän osallistuu keskustelutilaisuuteen. – Tilaisuus järjestetään Helsingissä, mutta paikasta ja aikataulusta kerrotaan turvallisuussyiden takia vasta myöhemmin. Itse tilaisuudessa on tarkoitus keskustella sananvapauden, yleisen turvallisuuden ja itsesensuurin suhteesta, Raatikainen kertoo. Vilksin lisäksi keskustelutilaisuuteen osallistuu dosentti Arto Luukkanen. Raatikaisen mukaan Vilks lupautui tilaisuuteen helposti

    • Halla-ahon_äänestäjä

      HYVÄT MUUTOSLAISET, ASIA RIIPPUU MYÖS TEISTÄ, kuten tiedätte, Perussuomalaisten kannatus viimeisten viikkojen aikana on noussut noin 5 prosenttiysikköä loppukirissä

      KUMMAN HALUATTE PÄÄMINISTERIPUOLUEEKSI

      Keskustan (Matti Vanhanen ex-pääministeri, kuuluisia toteamuksia: Maahanmuuttopolitiikkaan ei voi vaikuttaa äänestämällä)

      vai PERUSSUOMALAISET, sillä PS - Keskusta kisa on lähes tasan tällä hetkellä

      Ja SOINISTA ON TEHTÄVÄ PÄÄMINISTERI, muuten ei tilanne muutu, SIKSI TOINENKAAN TILA EI NYT RIITÄ, SDP on juuri sortumassa viime metreillä nyt kovaa vauhtia http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml Analytiikkayrityksen ennuste: Perussuomalaisille toisiksi eniten paikkoja Lauantai 11.4.2015

      SDP:N KANNATTAJAT VIRTAAVAT NYT VAUHDILLA PERUSSUOMEEN, NYT VAALITYÖ VAUHTIIN SUKULAISET, TUTTAVAT, kaikkille tehtävä selväksi mitä tapahtuu jos entinen peli jatkuu. Analytiikkayritys Accuscoren mukaan perussuomalaiset saisivat toiseksi eniten kansanedustajapaikkoja uudessa eduskunnassa.

      REPORTTERIMME TIMO SOINI SUORAAN KANSAN PARISTA, KORSON VAALITELTALTA, MIKÄ ON TILANNE JUURI NYT https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/rh9otylj https://vaalit.perussuomalaiset.fi/

      http://www.ts.fi/eduskuntavaalit/756340/Kannatusmittaus Perussuomalaiset karkeen VarsinaisSuomessa Kannatusmittaus:PERUSSUOMALAISET KÄRKEEN Varsinais-Suomessa (Turun Sanomat 10.4.2015)

      Sipilä välttelee vaalikeskusteluja nyt jo avoimesti, piilossa perunakuopassa???

      SIPILÄLTÄ TULLAAN TIVAAMAAN KESKUSTAN KATASTROFEJA, TALVIVAARA-KONKURSSIA, RUSSOFENNOVOIMAN pakkoajoa Suomeen, PEKKARISEN TUULIMYLLYTARIFFEJA, jotka tyhjentävät valtion kassan JA ALKOHOLIKAUPPOJA http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015041019490956_uu.shtml

      Valtion viinayhtiö Altian historian suurin yrityskauppa on päättynyt fiaskoon. Altian historian suurimman yrityskaupan aikaan Altian vastuuministeri oli punamultahallituksen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk).

      KESKUSTA PITÄÄ SIPILÄÄ PIILOSSA jotta hän ei romahtisi yleisön edessä ja silmissä haastatteluissa, http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/sipila kioski rehula-34490 "Aikatauluistaan johtuen" - Juha Sipilä ei osallistu Ylen arvotenttiin Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula sijaistaa puheenjohtaja Juha Sipilää Ylen arvohaastattelussa.

      JUHA SIPILÄ SORTUU VOITON VARMISTELUUN VAALIJÄÄKIEKOSSA. PIENI JOHTO MUUTTUU TAPPIOKSI NYT VIIME METREILLÄ ja kiekko lipsuu omaan maaliin viime sekunneilla, koska Sipilä ei uskalla ottaa mihinkään kantaa, ettei voitto menisi käsistä http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015040919492831_eb.shtml - Reilu viikko vaaleihin ja suurimmalta pääministerisuosikilta ei saa selviä vastauksia yhtään mihinkään, demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen ihmetteli Twitterissä - Sipilä valittiin pj:ksi kesäkuussa 2012. Siitä asti aikaa valmistautua tähän hetkeen. "En öööö ota öööö kantaa. Katsotaan, kokoomuksen suunnittelupäällikkö Jukka Manninen visersi. - Voisi kysyä, onko mitään, mitä Sipilä ei olisi valmis harkitsemaan, puheviestinnän professori Pekka Isotalus kirjoitti. - Tämän illan pj-tentin veroista väistelyä on viimeksi nähty Suomessa 1952 olympiakisojen raskaan sarjan nyrkkeilyfinaalissa, Suomen Kuvalehden toimittaja Tuomo Lappalainen arvioi.

      • Jhgyklöo

      • KEPUsipiläKURIIN

        arvaanko ihan väärin että olet kukkaihattuileva harhainen pelinsä pelannut KEPU
        IHMEHIIPPARI MENNEELTÄ AJALTA

        SIPILÄ JA KEPU ULOS PELISTÄ
        ALLEKIRJOITA TUHOAVA PASKALAKI-kansalaisaloite jätevesiasetuksen kumoamiseksi https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1204


    • Halla-ahon_äänestäjä

      LEINO OLI TÄNÄÄN YLESSÄ JA ESIINTYI KUIN VALTIOMIES asiallisesti argumentoiden tosin sai aivan liian vähän aikaa muilta (mukana oli mm. kaksi kommunistipuoluettamme) mutta oikein hyvä esitys Ylessä Leinolta

      RENE TULEE KELLO 8:50 OLETKO VALMIS, SOININ JA VEIKKO HURSTIN VIITOITTAMAA TIETÄ
      René Hursti MAINOSTELEVISION HAASTATELTAVANA KELLO 8:50 NYT MAANANTAINA 13.4.

      René Hursti, Helsingin vaalipiiri, numero 158, Helsingin kaupunginvaltuutettu, varakansanedustaja https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/-----rene-hursti https://www.facebook.com/rene.hursti

      USKALLATKO KATSOA? Minä uskallan. Vaikka JÄLKEENPÄIN KATSO LEGENDAARISEN HARRI LINDELLIN HAASTATTELEMA RENE HURSTI
      https://www.youtube.com/watch?v=s9pFl_WTbZI

      RENE HURSTI KALLIOSTA VAIHTEEKSI PUHUU EDUSKUNNASSA, TOSIN TÄSSÄ VIELÄ ULKONA EDESSÄ, MUTTA EI ENÄÄ KAUAN
      https://www.youtube.com/watch?v=e_ZGwOgan-M

      SILLÄ RENESTÄ TULEE NÄISSÄ VAALEISSA PERUSSUOMEN KANSANEDUSTAJA, Helsinki numero 158. Kallion seudun Perussuomalaiset kertoo http://kallio.perussuomalaiset.fi/renehursti-eduskuntaan/ RENE´HURSTI EDUSKUNTAAN 2015

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe