Sanden blokit.

Valtion on pakko "leikata menojaan", jotta ulkomaalaiset velkojat eivät nostaisi korkojaan. Sillä uhkaillaan. Velkavivulla maa pakotetaan tuhon tielle. "Menoleikkaukset" tarkoittavat yhteiskunnan verovaroilla kustannettujen palveluiden tuhoamista. Sairaalat, terveyskeskukset, terveydenhoito, lastenhoito, koulut, vanhusten hoito, sosiaaliturva, kaikki ne joita varten suomalaiset ovat verojaan maksaneet, otetaan pois, ulkomaalaisten velkojien vaatimuksesta.

Ja koska valtion tulopohja on romutettu, eikä vienti toimista huolimatta vedä, velkaa on pakko ottaa.

Tämä tarkoittaa sitä, että "sopeuttamispakko" ja "välttämättömät menoleikkaukset" johtuvat nimenomaan EU-jäsenyydesta ja eurojäsenyydestä. Me olemme velkaantuneet vain ja ainoastaan siksi, että olemme euromaa ja EU:n jäsenvaltio.

Meidän on pakko "sopeutua", koska emme voi tehdä muuta. Kuten pääministeri Stubb sanoi, rahapolitiikan päätösvalta on luovutettu Euroopan Keskuspankille. Me emme päätä omista asioistamme. Meillä ei ole valtaa päättää omasta elämästämme ja maastamme.

Ei ole, niin kauan kun olemme euron ja EU:n jäsenvaltio.

http://rayhablogi.blogspot.fi/
________________________

Miksi minusta tuntuu että täällä kirjoittelee enemmän muiden piolueiden
jäsenet kuin IPU,n.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

TE VOITTE ÄÄNESTÄÄ KOKO SAKIN HEMMETTIIN EDUSKUNNASTA jos haluatte. Juuri sinä, joka luet tätä tekstiä, voit äänestää ketä tahansa muuta kuin noita maanpettureita ja sinun rahojesi kavaltajia. Voit äänestää mitä tahansa puoluetta EDUSKUNNAN ULKOPUOLELTA. Aivan vapaasti.

Valitset vain sellaisen puolueen, joka oikeasti vaatii tälle maalle oikeutta päättää omista asioistaan. Äänestät sellaista puoluetta, joka haluaa irti eurokusetuksesta ja EU-huijauksesta.

Sinä voit muuttaa kaiken. Sinun äänesi painaa, kun annat sen mille tahansa muulle puolueelle, kuin eduskunnassa rahakarsinassa rypeneille sakeille. SE ON AIVAN MAHDOLLISTA.

Jos et äänestä, annat hiljaisen hyväksyntäsi nykymenolle ja sille, että lapsesi ja vanhempasi jäävät hoitamatta "resurssipulan" vuoksi. Jos äänestät mitä tahansa eduskuntapuoluetta, annat äänesti juuri tälle menolle, jossa suomalaisten vahingoittaminen on keskeinen tavoite ja päämäärä.

http://rayhablogi.blogspot.fi/search?updated-max=2015-03-21T21:43:00-07:00&max-results=1

näin me teemme,

Äänestä

Ylen uutisissa paikat olivat jo jaettu ennakko spekulaatiolla. Jos tuo on oikeasti vaalien tulos niin ei ole odotettavissa mitään parannusta koska perusvika jää korjaamatta. Kuitenkin on muistettava ,että lähes 60% ei ole ilmoittanut mitä puoluetta he äänestävät.

Nukkuvien puolue on kuitenkin tälläkin kertaa avain asemassa,heillä olisi valta muuttaa järjestelmää kansanvaltaiseksi äänestämällä jotain pienpuoluetta vaikka eivät usko puolueiden tai poliitikkojen saavan mitään hyvää aikaiseksi. Vain pienpuolueita äänestämällä saadaan järkeä asioiden hoitoon.

Äänestä

Sande kirjoittaa hyviä BLOGI-tekstejä ja osaa varmaankin myös kirjoittaa sanan B L O G I oikein. Opetelkaa jo muutkin herran tähden. Vai oletteko eläneet suurimman osan elämästänne aikana ennen B L O G E J A?

Äänestä

Velat tulee maksuun ja korko nousee huimasti. Mitä enemmän velkaa sen pahempi. Vai luuleeko joku tosiaan että muut maksavat kaiken?

Äänestä
  • "Kreikan velkojille kylmää vettä niskaan

    Kreikan pääministeri Aleksis Tsiprasin kirje Saksan liittokansleri Angela Merkelille on vuotanut lehdistölle. Sinänsä taidokkaasti kirjoitetusta kirjeestä paistaa kuitenkin lävitse se, mikä kenkää puristaa. Tsipras ilmoittaa varsin suoraan, että Kreikan velkojat voivat valmistautua vastaanottamaan luottotappioita.

    Saksa ja Suomi haluavat esittää kovaa, mutta kuten päätoimittaja Markku Huuskon blogikirjoitus kertoo myös: meidän verrattain heppoisesti viskelemät pelimerkit ovat vaarassa muuttua arvottomiksi. Suomen VM on sekin alkanut nyt jo huolestua. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan."

    http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190692-kreikan-velkojille-kylmaa-vetta-niskaan

    Äänestä

  • Ei_Kreikalle kirjoitti:

    "Kreikan velkojille kylmää vettä niskaan

    Kaikki eivät voi toimia kuten islantilaiset tai kepulaiset. Tulee vastaan raja joka johtuu kansantalouden koosta EUssa tai ryhmän koosta valtiossa. Pienet vipit voi unohtaa muttei isoja. Tässä varoitus Keskustallekin. Joku maksaa petkutuksenne.Lypsävää lehmää ei pidä tappaa Suomessakaan.

    Äänestä

Ja miksi korkojen pitäisi EUssa olla pienemmät kuin inflaatio? Korkojen nousu palauttaisi talouden oikeisiin uomiin. Siitä on vain hyötyä.Imisten pitää jo käsittää totuus. Jatkuva velkaantuminen ei ole mahdollista. Siksi EUsta on erottava että tämä jatkuva talouden alasajo saadaan lopetettua lopullisesti. Rahanarvo kohdalleen vastaamaan työn arvoa ja säästeliäs elämäntyyli talouden perustaksi. Ei mitään rikkaiden tukiaisia eikä turhia huvituksia heille yhteiskunnan varoin. Lainakorko pitää asettaa inflaation mukaiseksi. Se olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten. Nyt on kulunut vuosikymmen ainakin hukkaan ja siitä me maksamme kovan hinnan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

moittimista kirjoitti:

Valtion on pakko "leikata menojaan", jotta ulkomaalaiset velkojat eivät nostaisi korkojaan. Sillä uhkaillaan. Velkavivulla maa pakotetaan tuhon tielle. "Menoleikkaukset" tarkoittavat yhteiskunnan verovaroilla kustannettujen palveluiden tuhoamista. Sairaalat, terveyskeskukset, terveydenhoito, lastenhoito, koulut, vanhusten hoito, sosiaaliturva, kaikki ne joita varten suomalaiset ovat verojaan maksaneet, otetaan pois, ulkomaalaisten velkojien vaatimuksesta.

Ja koska valtion tulopohja on romutettu, eikä vienti toimista huolimatta vedä, velkaa on pakko ottaa.

Tämä tarkoittaa sitä, että "sopeuttamispakko" ja "välttämättömät menoleikkaukset" johtuvat nimenomaan EU-jäsenyydesta ja eurojäsenyydestä. Me olemme velkaantuneet vain ja ainoastaan siksi, että olemme euromaa ja EU:n jäsenvaltio.

Meidän on pakko "sopeutua", koska emme voi tehdä muuta. Kuten pääministeri Stubb sanoi, rahapolitiikan päätösvalta on luovutettu Euroopan Keskuspankille. Me emme päätä omista asioistamme. Meillä ei ole valtaa päättää omasta elämästämme ja maastamme.

Ei ole, niin kauan kun olemme euron ja EU:n jäsenvaltio.

http://rayhablogi.blogspot.fi/
________________________

Miksi minusta tuntuu että täällä kirjoittelee enemmän muiden piolueiden
jäsenet kuin IPU,n.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu