Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sampo Terho ihmettelee, miksi Suomessa ei voi edelleenkään keskustella maahanmuutosta ja sen kustannuksista kiihkottomasti.
– Maahanmuuttopolitiikka on yksi keskeinen vaaliteema. Tämän saattaa huomata jo perussuomalaisten varsin maltillisen maahanmuutto-ohjelman osakseen saamasta, yli-innokkaasta kritiikistä. Kiihkeimmät ovat esimerkiksi syyttäneet perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista ohjelmaa ihmisoikeuksien vastaiseksi, koska ohjelma ei myönnä ihmisoikeudeksi maahanmuuttajalle valita veronmaksajien kustantamaa asuntoa mistä tahansa päin Suomea, Terho kirjoittaa blogissaan.
Hämmentäminen palvelee joidenkin etua
Terhon mielestä maahanmuuttopolitiikkaa hyssytellään monista syistä.
– Valitettavasti keskustelun taso on pysynyt edelleen pääosin matalana, mihin yleisimmät syyt ovat käsitteiden sekoittaminen ja tosiasioiden idealistinen ohittaminen. Keskustelun hämmentäminen saattaa palvella joidenkin tahojen etuja, mutta pidemmällä aikavälillä tosiasiat aina puskevat puheiden läpi ja tulevat ilmeisiksi kaikille. Kysymys on lähinnä siitä, kauanko tämä kestää ja kuinka paljon veronmaksaja tässä välissä menettää.
Maahanmuutolle asetettava tavoitteet
Terho painottaa, että maahanmuuttoa pitäisi arvioida ensisijaisesti sille asetettujen tavoitteiden toteutumisen kautta.
– Ongelma on se, että vanhat puolueet kieltäytyvät asettamasta maahanmuutolle mitään selkeitä hyötytavoitteita, vaan hokevat vain vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen samoja fraaseja, kuten ”tulevaisuuden Suomi tarvitsee maahanmuuttoa” tai ”näin tärkeälle asialle ei voida laittaa hintaa”. Todellisuudessa kaikella on hintansa, eikä Suomi tietenkään ”tarvitse” sellaista maahanmuuttoa, jonka hinta yhteiskunnalle on suurempi kuin hyöty, vaan silloin on kysymys jonkun muun tarpeista.
Vaientaminen toimii kansanvaltaa vastaan
Maahanmuuttokeskustelu on Terhon mielestä edelleen vaikeaa mutta välttämätöntä.
– Käsitteiden tahallisesta sekoittamisesta tulisi siirtyä yksityiskohtaisempaan keskusteluun. Esimerkiksi pakolaispolitiikkaa ei pitäisi sekoittaa työperäiseen maahanmuuttoon eikä humanitaarista maahanmuuttoa yleisesti koko maahanmuuttoon.
– Maahanmuuttopolitiikkakin on politiikkaa. Meidän on voitava keskustella kiihkottomasti Suomelle taloudellisesti negatiivisen maahanmuuton kustannuksista. Suomen valtiolla on rajallisesti rahaa käytettävissä, ja demokraattisen yhteiskunnan perusperiaate on vapaus keskustella ja päättää siitä, miten rajalliset resurssit tulisi parhaiten käyttää. Se joka haluaa vaientaa maahanmuuttokeskustelun suvaitsevaisuuden tai minkä tahansa muun nimissä, ei siis taistele rasismia vaan kansanvaltaa vastaan, Terho painottaa.
SUOMEN UUTISET
– Maahanmuuttopolitiikka on yksi keskeinen vaaliteema. Tämän saattaa huomata jo perussuomalaisten varsin maltillisen maahanmuutto-ohjelman osakseen saamasta, yli-innokkaasta kritiikistä. Kiihkeimmät ovat esimerkiksi syyttäneet perussuomalaisten maahanmuuttopoliittista ohjelmaa ihmisoikeuksien vastaiseksi, koska ohjelma ei myönnä ihmisoikeudeksi maahanmuuttajalle valita veronmaksajien kustantamaa asuntoa mistä tahansa päin Suomea, Terho kirjoittaa blogissaan.
Hämmentäminen palvelee joidenkin etua
Terhon mielestä maahanmuuttopolitiikkaa hyssytellään monista syistä.
– Valitettavasti keskustelun taso on pysynyt edelleen pääosin matalana, mihin yleisimmät syyt ovat käsitteiden sekoittaminen ja tosiasioiden idealistinen ohittaminen. Keskustelun hämmentäminen saattaa palvella joidenkin tahojen etuja, mutta pidemmällä aikavälillä tosiasiat aina puskevat puheiden läpi ja tulevat ilmeisiksi kaikille. Kysymys on lähinnä siitä, kauanko tämä kestää ja kuinka paljon veronmaksaja tässä välissä menettää.
Maahanmuutolle asetettava tavoitteet
Terho painottaa, että maahanmuuttoa pitäisi arvioida ensisijaisesti sille asetettujen tavoitteiden toteutumisen kautta.
– Ongelma on se, että vanhat puolueet kieltäytyvät asettamasta maahanmuutolle mitään selkeitä hyötytavoitteita, vaan hokevat vain vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen samoja fraaseja, kuten ”tulevaisuuden Suomi tarvitsee maahanmuuttoa” tai ”näin tärkeälle asialle ei voida laittaa hintaa”. Todellisuudessa kaikella on hintansa, eikä Suomi tietenkään ”tarvitse” sellaista maahanmuuttoa, jonka hinta yhteiskunnalle on suurempi kuin hyöty, vaan silloin on kysymys jonkun muun tarpeista.
Vaientaminen toimii kansanvaltaa vastaan
Maahanmuuttokeskustelu on Terhon mielestä edelleen vaikeaa mutta välttämätöntä.
– Käsitteiden tahallisesta sekoittamisesta tulisi siirtyä yksityiskohtaisempaan keskusteluun. Esimerkiksi pakolaispolitiikkaa ei pitäisi sekoittaa työperäiseen maahanmuuttoon eikä humanitaarista maahanmuuttoa yleisesti koko maahanmuuttoon.
– Maahanmuuttopolitiikkakin on politiikkaa. Meidän on voitava keskustella kiihkottomasti Suomelle taloudellisesti negatiivisen maahanmuuton kustannuksista. Suomen valtiolla on rajallisesti rahaa käytettävissä, ja demokraattisen yhteiskunnan perusperiaate on vapaus keskustella ja päättää siitä, miten rajalliset resurssit tulisi parhaiten käyttää. Se joka haluaa vaientaa maahanmuuttokeskustelun suvaitsevaisuuden tai minkä tahansa muun nimissä, ei siis taistele rasismia vaan kansanvaltaa vastaan, Terho painottaa.
SUOMEN UUTISET
Vastaukset 60
Vanhimmat
Voi perhana. Onko se Terhokin muuttanut tänne takaisin meidän vaivoiksi.
Kyllä on
Olisiko talousrikollisten aiheuttamista kustannuksista myös keskusteltava? Persuissa on ehdokkaana tuomittu talousrikollinen Markku Saarikangas joten sisäpiiritietoa on saatavana.
SAMPO TERHO TÄNÄÄN TIISTAINA MAINOSTELEVISIOSSA KLO 20 JA TAVATTAVISSA HELSINGIN ASEMA-AUKIOLLA KLO 15
24.3. Asema-aukio, klo 15-17. 24.3. MTV3 vaalitentti, klo 20-22.
PAKKORUOTSI
Suomeksi voi opiskella useissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, ei voi saameksi eikä pakkoruotsiksi, ellei vaihda maata. Opettaja-aines esim. Åbo akademissa on heikkoa, jos kyse on kaksikielisistä opettajista, koska pienestä 4-prosentin joukosta ei löydy kuin jämätohtoreita professoreiksi, eri asia on tietty jos opettajat otetaan Uppsalasta jne.
Suomalaisten kielipaletti muodostuu suomesta, englannista, saksasta ja ranskasta, näillä kielillä saa kaiken kuviteltavissa olevan ammatillisen ja kulttuurisien suomalaisuuden ja ihmiskunnan tiedon, ei venäjäksi, ei kiinaksi, ei espanjaksi, ei norjaksi
http://www.sampoterho.net/?p=3184 Pakkoruotsin kumotut perustelut Sampo Terho On 22/04/2014
Sampo Terho, Helsingin vaalipiiri, numero 176, europarlamentaarikko, Suomen historian maisteri, Tampereen yliopisto, entinen Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija, https://vaalit.perussuomalaiset.fi/ehdokkaat/sampo-terho https://vaalit.perussuomalaiset.fi/piirit/helsinki http://www.sampoterho.net/ https://vaalit.perussuomalaiset.fi/
\\\\\\KUUNTELE VAALIVIDEO\\\\\\ http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/helsinki/ehdokkaat/5182 Autan nostamaan Suomen kilpailukyvyn, työllisyyden ja hyvinvoinnin jälleen kasvuun. Mietin aina päätöksissäni myös pitkän aikavälin vaikutuksia, enkä vain esimerkiksi yhden vaalikauden. Lupaan olla lupaamatta kenellekään uusia yhteiskunnan tarjoamia etuuksia. Sen sijaan rakennan kansalaisille mahdollisuuksia pärjätä itse.
Sampo Terho, Helsingin vaalipiiri, numero 176, vastaa kysymyksiin, kuuntele, suoraa jopa humoristista keskustelua Suomen taloudesta, maanpuolustuksesta ja muista aiheista http://pmd.nelonenmedia.fi/video/video_clip_2009462_free_360p_none.mp4 Sampo Terho on Maanpuolustuskorkeakoulun entinen tutkija ja entinen puolustusasiain valiokunnan jäsen europarlamentissa ja nykyinen europarlamentaarikko
VAALITEEMOJA: http://www.sampoterho.net/?page_id=3442 Suomen talous nousuun. Talous on aina politiikan keskiössä. Järkeä maahanmuuttoon. Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa ongelmia kaikilla yhteiskunnan aloilla. Suomalaisuudesta voimavara. Kansallistunne on voimavara, joka yhdistää suomalaisia yli puolue- ja tulorajojen. http://www.sampoterho.net/ Sampo Terho, Helsinki, numero 176, tavattavissa
24.3. Asema-aukio, klo 15-17. 24.3. MTV3 vaalitentti, klo 20-22.
25.3. Matkailualan paneeli, Finlandia-talo, klo 14-15.30. 25.3. Länsi-Helsingin PS-foorumi, Asukastalo Renki Piianpolku 7, klo 19-20.
26.3. Kontulan ostari, klo 15-16.30. 26.3. Vaalilöylyt, Otaniemen Startup Sauna, klo 18.
27.3. Vaasan aukio, klo 12-13.30. 27.3. Tavattavissa vaalitoimistolla, Hämeentie 85, klo 14.30-16.30
Persujen talousrikoksista tuomittu ehdokas Markku Saarikangas kertoo "yrittäjyydestään" ay-liikkeen vaalipaneelissa. Velat veronmaksajille!
Veronmaksajille jäivät myös SAKn valtiolta perimät avustukset Kiljavan kursseille, joita ei koskaan pidetty.Sosiaalidemokraatin niistä on vastuussa,joten se on = kaiku joka vastaa.
Lasku olis yli miljoona euroa.
Onko Suomella varaa tulevaisuudessa elättää yhä suurenevaa maahanmuuttajajoukkoa?
Kuinka kauan maahanmuuttajat saavat elellä Suomessa sosiaalituen varassa ilman työtä? Eikö heiltä voisi vaatia jokin aikaraja jonka kuluessa heidän pitäisi kyetä elättämään itsensä?
Ei ole
Vantaakin on jo talousongelmissa kokoajan kasvavan maahanmuuton vuoksi
Tasa-arvon nimissä yksikään koulutettu mamu ei tule Suomeen maksamaan veroja,
joilla elätettään kouluja käymättömiä marxistileninistejä punavihreitä ja heidän avustajiaan eduskunnassa ja muualla ja maksetaan koulujakäymättömien osin lukutaidottomien ja suomea osaamattomien mamujen makaaminen sossussa
500 vuotta ovat mustalaiset olleet Suomessa Kustaa Vaasan päivistä alkaen ja niitä ei vieläkään ole kotoutettu vaan äijillä on keskellä päivää pussihousut ja muijilla hameet
joita kukkahattu on niille jakanut jotta ne erottuisivat joukosta ja työttömyysaste yli 50 prosenttia
sama porukka kukkishattuja esittelee jotain höpöä somalien ja muiden kotouttamisella
KOULUTETTU MAMU EI IKIPÄIVÄNÄ TULE MAKSAMAAN SUOMEEN VEROJA ELÄTTÄÄKSEEN KOULUTTAMATTOMIA MAMUJA SOSSUSSA JA KOMMUNISTITYYPPISIÄ HALLINNOSSA
kansakoululainen Martti Korhonen, eduskunta, kommunisti jopa ministeri
Samoin Kari Uotila jne. Ylitoppilas Biaudet ja vankka liuta demareita ja muita perässä ylioppilastasolla
MIKÄ MAMU NÄITÄ TÄNNE TULEE ELÄTTÄMÄÄN JOS JOTAIN OSAA, Usahan jne. se mamu menee yrittäjäksi jne.
Punavihreiden koomikoiden hallintoaika kremlinpunaisissa islaminvihreissä ja neliraajahalvautuneissa Sak-demareissa on ohi nyt
Maahanmuutosta ja sen kustannuksista keskustellaan koko ajan, ja asiaa on myös tutkittu. On havaittu, että Suomi on hyötynyt maahanmuutosta enemmän kuin mitä siitä on koitunut kustannuksia. Oliko aloittajalla tai Sampo Terholla vielä jotakin kommentteja tähän aiheeseen?
Missä on havaittu?
BAZARAMBA MAKSOI YLI 5 MILJOONAA KAPPALE
Maahamuuttajat tappoivat professori Tikan joka oli kansainvälisestikin tunnettu veroasasiantuntija ja joka teki erinomaisen avoir fiscal -verojärjestelmän Suomeen ennen kuin EU kielsi tai ainakin tulkitsi sitä niin, että sitä ei voitu käyttää
Mikä on murhan hinta? Ehkä sata miljoonaa euroa tappiota tai miljardi Suomelle
Mamujen koulutus terveys aids hiv trooppiset taudit (joita muuten ei olisi) syömä juoma asuma luonnontuho -kulujakaan ei saada selville ja esim. rikoksia ei hinnoitella eikä venäläisten kolareita ei hinnoitella, kun suomalainen loukkaantuu ja hänelle saadaan maksaa eläke maailman tappiin sitä eivät itärajan kauppiaat maksa murhista puhumattakaan
VENÄLÄISKAUPASSA KANNATTAA KYSYÄ AINA MISTÄ JOHTUU - JOS KERRAN KAUPPA KYLPYLÄ -PUUHA MUKA ON NIIN KANNATTAVAA - NIIN MIKSI ETTE PERUSTA YRITYSTÄ RAJAN TUOLLE PUOLEN DIKTATUURIIN?
Koska veronmaksajat maksavat yritysten valvonnan poliisin ja puhtaat vedet valvovat kuluttajasuojan jne. venäjällä
ei makseta.
ei tietenkään UPM ja Nokia tai yrittäjä sijoita Venäjälle diktatuuriin koska ansainta perustuu juuri diktatuuriin joka voi tuhota myös heidän firmansa kuten on tuhonnut koko venäläisen yhteiskunnan, kauppa diktatuurien kanssa onkin sen takia tekopyhää
Venäläinen kaatoi ylikuormatun rekan nuoren miehen jalkojen päälle, ikuinen invalidi, venäläiskuski pakeni venäjälle ja oli aiheuttaa suuronnettomuuden polttamalla bensan päälä mahorkkaa
suomi maksaa eläkkeet esim. 50 vuotta
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/rekka-kaatui-auton-paalle-helsingissa/2006572
Demla Tuija Brax kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa massamurhaaja Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi, laskua tuli Suomelle 5 plus miljoonaa euroa. SAMAAN AIKAAN PANTIIN HEINOLAN REUMALASAIRAALA PYSYVÄSTI KIINNI MUUTAMAN MILJOONAN EURON PUUTTEEN TAKIA JA KOKO POTILAS-TAUTITIETOKANTA JOUTUI HEITTEILLE
Mikä on demla? http://hommaforum.org/index.php?topic=3379.0
Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolainen kertoo http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/10/654.html 6. Oikeusprosessiin jouduttiin, kun oikeusministeriö Tuija Braxin johdolla kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi. Prosessi tuli Suomelle kalliiksi. Jarkko Sipilän eilen blogissaan tekemän lopputilityksen mukaan prosessi esitutkinoineen ym. vaiheineen on aiheuttanut ja tulee vielä FB:n vankilassaolon ajalta aiheuttamaan Suomelle kaikkiaan noin viiden (5) miljoonan euron kustannukset; FB on istunut tutkintavankeudessa jo viitisen vuotta
Venäjällä joku poltta mahorkkaa bensan päällä ja latva-laho mamuttaa. Kyllä siinä nahorkalle tulee kustannuksia. Talousrikollinen Markku Saarikangas on aiheuttanut veronmaksajille satojen tuhansien laskut ja Soini hyysää häntä persuehdokkaana.
Paavo Arhinmäki on ainoa puoluejohtaja joka on tuomittu rikoksesta -
No josasia nuin on, niin luulis olevan helppoa antaa luvut kansalle tiedoksi.
Persujen kannatus laskis alle kymmenen %.Niin kauan kun maahanmuuton kustannukset on vain harvojen tiedossa,niissä on jotakin salattavaa,niin me uskomme.
Minä kyllä epäilen,että semmosta laskupäätä ei suomesta löydy, joka ne kustannukset aukottomasti selvittäis.
satojen tuhansien. Kun venäläinen kaataa auton länsiväylälle siitä menee kymppitonneja PUHDISTUSHINAUSKULUJA
ja katkaisee nuoren miehen molemmat jalat ja tämä invalidisoituu 50 vuodeksi
maksaa yksi vuosi hoitoineen 30 000 euroa VERONMAKSAJILLE
jolloin laskua tulee 1,5 miljoonaa euroa autonkaadosta MUTTA TÄTÄ EI MAKSA VENÄJÄ EIKÄ KUKKAHATTU JOKA KERTOO ETTÄ VENÄJÄNKAUPPA KANNATTAA
Laitappas kaveri lukuja pöytään,katsotaan niistä kuinka kannattavaa tämä sosiaalinen maahanmuutto on. Tuomosia kirjotuksi tänne voi sättiä vaikka ukkomustalainen.Kuka on tutkinu ? Ei kukaan sellainen joka laskea osaa, jos tuomosia tuloksia on viivan alla.
Linkkejä mistä nähdään lukuja ??? joita niitäki on pitäny sormeilla.
Onhan se tietenki joillekki firmoille jopa kannattavaa kun kansa maksaa.
Entinen ministeri Holmlund niitä järjestel velipoikansa firmaan täyshoitoon
ja lasku veronmaksajille.
Väite, että mamutuksen hyödyt on Suomessa menoja suuremmat, on täysin tuulesta temmattu ja OECD keksimä. Väite perustuu siihen, että mamuista suurin osa on työikäisiä ja siten oletettavasti työllään hyödyntävät yhteiskuntaa. Me suomalaiset tiedämme kyllä oikean totuuden mamujen työllisyydestä.
Kerrotko enemmän näistä maahanmuuton hyödyistä trolli?
Jos joku väittää, että Suomi on hyötynyt sossun elättämistä maahanmuuttajista, esittäköön perustelut väitteelleen. Sillä mitään näin valheellista ja vääristeltyä ei luulisi suomea kirjottavan henkilön kuunapäivänä esittävän.
Sinulla on varmaan väitteesi tueksi esittää joku tutkinus. Vain faktatietoa, kiitos. Jäämme täällä mielenkiinnolla odottelemaan...
Kyllä asia niin on ,että maahanmuuton kustannusista pitää tehdä selvitys.Ei kai senyt niin voi olla, että ainoastaan häviävän pieni osa suomalaisista niistä mitään tietää.Katsotaan siinä samalla mitä siitä voidaan leikata,kun kaikesta muusta leikataan.
Ei se asiaa muuksi muuta jos persun ehdokas on jotaki rikosta tehnyt,seki pitää selvittää.
Olen keskustan jäsen,mutta ei se asiaa muuksi muuta.Persutkin ovat monissa asioissa ihan oikeassa ja tämä on yksi niitä asioita.
puoen tunnin päästä terho on tavattavissa Helsingin asema-aukilla
illalla kello 8 mainostelevision keskustelussa
Minä en ainakaan tule äänestämään puoluetta joka yrittää (taas) ratsastaa pelkällä mamujen ja pakkoruotsin arvostelemisella.
Suomen nykyinen velkaantuminen ei johdu muutamasta tuhannesta mamusta. Siksi tarvitaan oikeasti fiksuja kansanedustajia, eikä pelkkiä syntipukkien etsijöitä.
Suomi ottaa pääosan pakolaisistaan kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Persujen rasistinen mölinä on sikamaista, varsinkin ennen vaaleja nämä terhot, hörhöt ja latvalahot aloittavat ulinansa.
http://www.pakolaisneuvonta.fi/index_html?lid=161
ÄÄnestetään Perussuomalaisia vaaleissa niin mamu ongelmat poistuu ja homoliitot saadaan kumottua .
Miksei saa keskustella siitä, mitä mamutus Suomelle maksaa? On kansalaisilla mielestäni oikeus tietää,mihin heidän rahojaan käytetään.
Mitä maksaa juopot persut yhteiskunnalle?
Pakolaisia otetaan Suomeen kansainvälisten lakien mukaan, ei persujen itkujen mukaan. Eduskunta päättää määrärahoista aina enemmistöllään, persuilla pyyhitään persettä eduskunnassa. Persut eivät päätä koskaan mistään, eivät myöskään pakolaisista. Mielipuolisinta on persujen vinkuminen, ensin kehitysavun vähentämisestä ja sitten pakolaisten vastaanotosta. Eikö kehitysapua pitäisi juuri antaa, että ihmiset pärjäisivät kotimaissaan?
Juopot persut maksavat rahansa viinaveroina valtiolle pois ja kuolevat ennen eläkeikää.
Juopot ovat toinen ongelma eikä sillä peitetä toista ongelmaa. Pakolaisia otetaan mutta niitä voidaan myös valita mistä tulee jos halutaan. Kyllä kehityapua pitää antaa. Mutta valtion kassasta vain puolet nykyisestä ja loput keräyksillä. Kyllähän nälkäpäiväkeräykset ym. Plan kummi keräykset tuottavat paljon. Sen vapaaehtoistaminen taitaa pelottaa koska silloin tiedetään että moni ei maksaisi. Ja sehän paljastaa sen että suuri osa suomalaisista ei halua maksaa. Eli demokratiaa olisi leikata kehitysapua.
Näin teemme
Heitän arvion 2 mrd euroa vuodessa.
Montako pakolaista tuohon sisältyy, eli paljonko pakolaisia Suomi ottaa vuodessa?
Montako turvapaikanhakijaa tuohon sisältyy, eli montako turvapaikanhakijaa tuli Suomeen 2013 ja moniko näistä jäi Suomeen?
Tässä kaikkein helpoin linkki, jonka mahdollisesti jopa persu osaa lukea, ja pieni lainaus siitä: "Valtion tulot, kuten verot ja sosiaaliturva- ja eläkemaksut olivat suuremmat kuin menot, kuten maahanmuuttoon liittyvät sosiaalipalvelut. Suomen tulos maahanmuutosta vastasi 0,16 prosenttia bruttokansantuotteesta" Lähde http://fi.wikipedia.org/wiki/Maahanmuuttajat_Suomessa#Maahanmuuton_taloudellinen_hy.C3.B6ty Jopa wikipedia kaikkine puutteineen on tietenkin paljon persupravdaa ja rasistien puutaheinää-tutkimuksia luotettavampi lähde.
"Suomen julkiselle taloudelle maahanmuuton aiheuttamat menot olivat OECD:n mukaan vuonna 2011 tuloja pienemmät, sillä valtaosa maahanmuuttajista on parhaassa työiässä."
Jos ja jos mamut olisivatkin työelämässä, hyväpalkkaisia ja maksaisivat paljon veroja mutta kun asia ei ole näin, tiedät sen itsekin.
Pelkät sosiaali- ja terveyskulut ovat n. 11000 per asukas/vuosi (Valtion budjetista 2015 katsottu). Riittääkö keskimääräisen mamuperheen maksamat verot edes näihin, mitäs olet mieltä?
Totuuden peittelyä kuten on 20 vuoden aikana totuttu.
vain femakko-lepakoille.
Sampo Terhosta seuraavan hallituksen sisäministeri.
Ministeri ainesta ehdottomasti
Näin on
Olen taatusti samaa mieltä
Ei vittu mitä urpoja nää "persutietäjät"
Mikä vitsi, ja suurin osa niistäkin tulkkeina sossureissuilla. Keskimäärin maahanmuuttajista yrittäjiä on 10%
Siinä perustelut miksi humanitaarinen maahanmuutto ei toimi
http://www.liveleak.com/view?i=d42_1373758900#yAemGDh1mVDsE0Vl.01
Kannattais opetella kertomaan omia mielipiteitä aiheesta, mikäli haluaa keskustelupalstalla osallistua keskusteluun - linkittely on tavattoman lapsenomainen keino.
Miten selität tuon videon tähän kommenttin? Kuvittele että täsmä purkkapallo on miljoona maahanmuuttajaa..
Ja näin sanoo takkutukka mamuhyysäri vihervasuri kuten sinä siellä.
No kerro. Ai niin et voi perustella väitettäsi
????
"Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sampo Terho ihmettelee, miksi Suomessa ei voi edelleenkään keskustella maahanmuutosta ja sen kustannuksista kiihkottomasti."
Jospa PS ja Sampo ensin itse oppisi puhumaan aisasta kiihkottomasti. Se olisi hyvä alku. Ja sitten he voisoivat ITSE laksea maahamuuton kustannukset, eikä huutaa muille etteivät muut ole niitä laskeneet.
" Maahanmuuttopolitiikka on yksi keskeinen vaaliteema."
Vain ja ainostaaan joillekin persuille. Soinkiaan ei niihin kuulu. Aikuisten oikeesti maahanmuutto on hyvin vähäpätöinen teema, paitsia ehkä työperäisen maahanmuutomn lisääminen jolla aidosti on hiukan merkitystäkin kansantaloudellemme.
Sampo kerää nyt vain helppoja irtopisteitä. Ja te menette hänen vipuunsa. Sampo itse ei ole kovin kiinnostunut teemasta, mikä näkyy hänen meppityöskentelystään. Hän on ihan selvästi ottanut pesäeron Halla-ahosta. Sampo on persujen ykkösnyrkki prysselissä. Halla-ho on pantu takapenkkiin, ja hänelle on annettu vain vähäpätöisiä tehtäviä. Soinin siunauksella. Ja hyvä niin.
Onpa erikoiden kannanotto. Yksittäisen ehdokkaan pitäisi laskea jonkin valtion toimintalohkon kustannukset. Avoimessa yhteiskunnassa ne ovat laskettavissa ja saatavissa ellei niitä syystä tai toisesta haluta salata. Siitä tässä on kysymys. Vai onko tässäkin kysymys asiasta, jolle ei voida asettaa hintalappua, kuten kuvitteellisesta kaksikielisyydestä.
Eduskunnan täysistuntoja seuranneena voin sanoa että maahanmuutto ja maahanmuuttaja on PYHÄ asia josta ei saa kriittisesti puhua.
Pm.Stubb repii heti verkkarinsa jos mamuista puhuu kriittisesti.
Mamukulujen kokonaismäärästä ei ota pirukaan selvää. Kansalaisuuden saaneet ovat kulujen ulkopuolella koska ovat "suomalaisia".
Mamukulut ovat suurinpiirtein 1500 miljoonaa / vuosi. Kaikenlisäksi määrä kasvaa, koska tulijoita riittää.
Jos aletaan tasaamaan heitä EUn määräyksestä, koko helahoito räjähtää käsiin. Rahat eivät riitä koulutukseen ja kotoutushömppään.
Jos aletaan puhumaan "tietyiltä alueilta ja tietyn uskonnon" mukanaan tuomista ongelmista jo nyt 3teen polveen kuten on ilmennyt, Stub räjähtää...
Ongelmista ei siis saa puhua.
Ja koska ongelmista ei saa puhua, ne lakaistaa maton. Ja kas, ongelmaa ei ole.
Kasa kasvaa kunnes siihen aletaan kompastelemaan. Sitten on tilanne onkin sama kuin Ruotsissa: HOLTITON.
No eihän tuosta Stubidosta tarvitse välittää sillä kansan valitsema kansanedustaja on saanut valtakirjan kansalta puhua vapaasti joten Stubido saa vetää v*tun päähänsä!
Vaali tenteissä kun maahanmuutosta aletaan puhua niin keskusta, sdp ja vasemmisto huutaa perussuomalaisten päälle.
Eivät sivistyneet osaa puhua
Tilanne on sama kuin liikenteessä. Jos todellisiin ongelmiin puututtaisiin alkaisi maassamme paljastumaan niin paljon valheita, että huh huh
Ilmoittakaa Halla-ahon_äänestäjän spämmit ylläpidolle.
sampo meni siniseksi