Vasta nyt yli 40 v olen löytänyt hajuvedet. Tähän saakka olen pitänyt hajuvesiä pääasiassa turhina ja oikeastaan aika etovina, päänsärkyä aiheuttavina. Mutta vasta tässä iässä ymmärsin, että kyse on ollut pelkästään siitä, että en ole ymmärtänyt, että on halpoja ja huonolaatuisia tuoksuja ja sitten on niitä, jotka ovat hintavia ja aivan ihastuttavia. Olen testannut nyt kymmeniä ja kymmeniä niche-hajuvesiä ja havainnut, että ne tuoksut, joissa on voimakkaasti mm. ambran tuoksua ja hintaluokka on 100-500 e/100 ml ovat monet sanoinkuvaamattoman ihania ja saavat minut hyvälle tuulelle ja tuntemaan itseni jopa upeaksi ja naiselliseksi. Ja luulin aina, että esim inhoan ruusun tuoksua...mutta senkin uuden asian olen oppinut itsestäni, että todella rakastan ruusun tuoksua, jos tuoksun on luonut "taitava nenä". Nyt ruusu on ambran ohella suurin suosikkini.
Harmittaa, että oma äitini ei koskaan opettanut minulle mitään naiseudesta...hajuvesistä tai meikkaamisesta tai pukeutumisesta tms. Hän ei ostanut minulle koruja, ei tuoksuja, ei mitään. Mutta nyt kun testailen tuoksuja, niin myös perheen nuoremmat nenät oppivat samalla tuoksuista, eikä heidän tarvitse kasvaa samalla tavalla tietämättömyydessä, kuten itse kasvoin. Koen, että jäin jotain paitsi...niin ihastunut olen joihinkin tuoksuihin, joita nyt olen löytänyt elämääni. Naisena olemisessa on paljon kaunista, minkä ymmärryksen voimme äiteinä siirtää tyttärille.
naiseudesta
14
212
Vastaukset
- henkeähaukkova
Toivottavasti tuoksut eivät aiheuta sinulle tai lähimmäisillesi tuoksuyliherkkyyttä. Tuoksyliherkän ihmisen elämä on täynnä huolta ja pelkoa siitä, onko jossakin tilassa hajuvesiä käyttäviä ihmisiä vai ei, sillä siitä riippuu, voiko sisään astua vai ei.
- Yxmutsi
Suunnilleen samoissa kohdissa ikää minä löysin - itseni. Ts. aloin oppimaan, huomaamaan ja hahmottamaan kuka, mikä, millainen, miksi, mitä varten ... minä olen täällä maan päällä. Mutta hyvä jos sinulle ovat auenneet edes hajuvedet. Toivottavasti tyttäresi pääsevät, yltävät ja kurkottavat pitemmälle.
- Naisnais
Käytän jatkuvasti hajuvesiä, mutta vain aavistuksen verran. Niistä tulee naisellinen ja hiukan ylellinen olo. Tekee myös kivan säväyyksen jos huomaan jollain toisella miellyttävän hajusteen. Käytän hajuvettä myös yöksi, koska olen huomannut sen vaikuttavan mieheeni "positiivisesti".
- elämänmenoa
Onhan meillä viisi aistia, eikä hajuaisti ole vähemmän tärkeä kuin muut. Tuoksut kuuluvat olemukseemme kokonaisuudessaan siinä missä ulkonäkö tai jotkut taidot. Emme voi aina ja joka asiassa varoa yliherkkiä. Joutuvathan yliherkät varomaan joitakin ruoka-aineitakin ja silti toisilla on oikeus syödä niitä. Yleensä yliherkät osaavatkin varoa allergiatilanteita tai käyttää tarvittaessa allergialääkkeitä.
- henkeähaukkova
On eri asia syödä ruokia omaan vatsaansa kuin levittää ympärilleen hajuja kaikkien hengitysilmaan. Tupakointikin on kielletty yleisillä paikoilla, vaikka tupakka palaakin vain polttajansa suussa.
Tuoksuyliherkkyyteen eivät allergialääkkeet valitettavasti auta.
- kohtuudella
Jos olen ostanut tai saanut lahjaksi kalliin hajuveden, niin tottahan sitä pitää voida myös käyttää. Kohtuus on tietysti tarpeen, koska tuoksun kuuluu olla pelkkä aavistus, silloin se on parhaimmillaan. Tuoksut kuuluvat elämän nautintoihin, ja nautin metsän ja kukkien tuoksusta, vastaavasti ruuan tuoksut ovat tärkeä osa ruokailutilanteen nautintoa. Emme voi elää kaikki täysin allergisten ehdoilla, vaan joustoa tarvitaan puolin ja toisin.
- henkeähaukkova
Joustoa tarvitaan. Tuoksuyliherkät joustavat pysymällä poissa haisevista paikoista tai poistumalla niistä. Olisi toivottavaa, että ainakin ne henkilöt, jotka työskentelevät ihmisten parissa esim. sairaaloissa, kouluissa, päiväkodeissa ja ravintoloissa, malttaisivat pysytellä hajuttomina hajuvesiensä hinnasta huolimatta. Samaa toivon pienten lasten vanhemmilta.
- Tuoksuava
Olisi kyllä ihan hirveää olla "tuoksuyliherkkä", koska silloin ei voisi edes matkustaa ulkomailla, jossa hajusteita käytetään ihan kaikessa: kodin puhdistusaineissa (hotellihuoneet tuoksuvat kuin hajuvesikauppa siivoojan jäljiltä), pyykinpesuaineissa: puhtaat pyyhkeet tuoksuvat todella voimakkaasti, tupakointi on sallittua ravintoloissa jne...
Onneksi olen terve ja voin nauttia elämästä, johon kuuluu myös matkustaminen. - henkeähaukkova
Toivottavasti et sairastu tuoksuyliherkkyyteen myöhemminkään. Se puhkeaa yleensä vasta melko pitkän altistumisen jälkeen ja yleisimmin keski-ikäisille naisille. Syynä on varmaan vuosia jatkunut hajusteiden käyttö tai niille muuten altistuminen.
Matkustaminen on joskus tosiaan hankalaa. Junassa joutuu usein vaihtamaan vaunua, kun joltakin pysäkiltä sisään astuu vahvasti haiseva henkilö. Se siitä joustamisesta. - Tuoksuava
Olen jo yli keski-iän ja altistanut tuoksuille itseni koko ikäni. Uskon vahvasti, että tuoksuissa, kuten muissakin allergioissa siedätys on merkittävässä osassa terveenä pysymistä.
- NaiseusOnNaisenElämää
Ei naiseus ole mitään hajuvesiä ja meikkejä. Taidat olla joku transvestiittimies, kun noin lapsellisia juttuja kirjoitat.
- Seonkaikkea
Naiseuteen kuuluu paljon, myös meikit, hajusteet yms. pienet elämän ekstrat. Ne eivät ole koko elämä, mutta ilman niitä olisi osa naiseuden hohdosta pois. On myös ihan mukavaa, että miehetkin vihdoin alkavat tajuta siitä 'hohdosta' edes jotain.
- henkeähaukkova
Minä olen oireillut myös miesten tuoksuista. Syynä saattaa olla se, että joudun olemaan paljon tekemisissä ulkomaalaisten miesten kanssa, ja jotkut heistä käyttävät erittäin väkeviä ja voimakkaita parfyymejä. Joskus vallitsee sietämättömän itämainen tunnelma.
- NaiseusOnNaisenElämää
Seonkaikkea kirjoitti:
Naiseuteen kuuluu paljon, myös meikit, hajusteet yms. pienet elämän ekstrat. Ne eivät ole koko elämä, mutta ilman niitä olisi osa naiseuden hohdosta pois. On myös ihan mukavaa, että miehetkin vihdoin alkavat tajuta siitä 'hohdosta' edes jotain.
Kuule, minulle ei kuulu naiseuteen hajusteet eikä meikit. Ei ne oikeasti sinullakaan kuulu mihinkään mystiseen "naiseuteen", vaan satut vain tykkäämään niistä. Jos muuttaisit sukupuolta mieheksi, niin saisit edelleen tykätä niistä. Jos olisit mies, niin meikki tai hajuvesi ei sinua muuttaisi naiseksi. Naiseuteen kuuluu esimerkiksi kuukautiset, hormonit ja tietynlaiset sukupuolielimet, joilla voi tehdä tietynlaisia asioita.
Sanoa, että naiseuteen kuuluu hajuvesi on suunnilleen yhtä fiksua kuin sanoa, että nainen ei voi käyttää housuja. Ylipäänsä minusta ei pitäisi sukupuolittaa sellaisia asioita, jotka ovat kulttuuriin sidottuja. Kulttuurin sukupuolittaminen rajoittaa aina ihmisiä! Täysin turhaan rajataan 50 % ihmisistä pois jostain piirteestä nimeämällä se piirre toisen sukupuolen omaksi, ja täysin turhaan tungetaan väkisin jotain juttua 50 %:n elämään.
Sinä ja naapurin Erkki saatte käyttää minun puolestani hajuvettä, mutta kieltäydyn määrittelemästä teidän sukupuolisuuttanne jonkun kaupallisen tuotteen pohjalta. Tai epäkaupallisenkaan, jos kyseisen asian yhteys sukupuoleen on vain kultuurin määrittelemä. Kulttuuri on aika sattuman- ja sopimuksenvaraista, vaikka siihen kulttuuriin kasvaneesta se usein tuntuukin itsestään selvältä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1763266Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1292366Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.892078Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin
Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n322040Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi501815Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n621677Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe201659Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään341557Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.751338Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan711329