Rikokseen syyllistyneet mamut takaisin kotiinsa

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970

Vihreät, olisi mielenkiintoista kuulla perustelunne tätä lakialoitetta vastaan!
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Ehkä viimeisenä keinona voisi sallia maastakarkoituksen, mikäli kotimaahan palauttaminen on ylipäätään turvallista. Tapauskohtaisesti pitää asiat käsitellä. Ensin kuitenkin pitäisi selvittää mistä oireilu johtuu ja voiko asiaa parantaa. Esim. mielenterveyshäiriöinen ihminen ei oikeudellisesti ole vastuussa teoistaan. Olisi hyvä jos ulkopuolinen taho voisi valvoa tasavertaisuuden toimimista eri oikeusasteissa. Tällä hetkellä esimerkiksi tulkin saaminen avuksi saattaa olla vaikeata ja epäselvien asioiden kohdalla tämä asettaa kielitaidottoman ihmisen heikompaan asemaan.

Äänestä
  • Lähtökohtaisesti asiaa ei tarvitse alkaa "parantamaan" jos tästä yksilöstä ei ole mitään hyötyä yhteiskunnalle. Jos kyseessä on verorahoilla elävä pakolainen on ihan sama onko turvallista palauttaa kotimaahan. Oppiipahan tekemään rikoksia.

    Jos suomalainen tekee rikoksen, aletaanko tällöin selvittämänn "mistä oireilu johtuu"

    Äänestä

  • jnen1978:
    Oletko tutustunut tilastoihin, kuinka suuri suhteellinen osuus rikoksista on maahanmuuttajien tekemiä?

    Jos sanot, että kaiken takana on mielenterveyden häiriö, onko vihreiden linja, että maahan pyritään ottamaan maahanmuuttajina juuri mielenterveydeltään järkkyneitä?

    Oletteko vihreissä tietoisia ihan vanhemman kantaväestönkin vaikeuksista päästä mielenterveyspalveluihin? Miten aiotte toteuttaa vieraasta kulttuurista saapuvalle, vieralla kielellä mielenterveyspalvelut, kun jo asuvalle väestölle se ei ole onnistunut? Miten aiotte rahoittaa tämän?

    Äänestä

  • Ihmettelen sitä jos henkilö tulee hakemaan suojelua maahamme ja sitten hän lähtee jonnekkin terroristiksi, onko hän ollutkaan missään vaarassa tullessaan hakemaan turvaa täältä maastamme? Jos maahan tullaan vain hakemaan avustuksia ja sitten lähdetään Isis joukkoihin sotimaan on se jotenkin ristiriitaista sen avunhakemisen kanssa.

    Äänestä

  • PakolaisenaSotimaanko kirjoitti:

    Ihmettelen sitä jos henkilö tulee hakemaan suojelua maahamme ja sitten hän lähtee jonnekkin terroristiksi, onko hän ollutkaan missään vaarassa tullessaan hakemaan turvaa täältä maastamme? Jos maahan tullaan vain hakemaan avustuksia ja sitten lähdetään Isis joukkoihin sotimaan on se jotenkin ristiriitaista sen avunhakemisen kanssa.

    Juuri näin. Ja sitten se esimerkiksi vainottuina maahan tulleiden somaleiden kotimaan matkailu noin kahden vuoden sisällä päätöksestä päästä tänne halal-lihapatojen äärelle.

    Äänestä

  • SiisMitä kirjoitti:

    jnen1978:
    Oletko tutustunut tilastoihin, kuinka suuri suhteellinen osuus rikoksista on maahanmuuttajien tekemiä?

    Jos sanot, että kaiken takana on mielenterveyden häiriö, onko vihreiden linja, että maahan pyritään ottamaan maahanmuuttajina juuri mielenterveydeltään järkkyneitä?

    Oletteko vihreissä tietoisia ihan vanhemman kantaväestönkin vaikeuksista päästä mielenterveyspalveluihin? Miten aiotte toteuttaa vieraasta kulttuurista saapuvalle, vieralla kielellä mielenterveyspalvelut, kun jo asuvalle väestölle se ei ole onnistunut? Miten aiotte rahoittaa tämän?

    Eihänmamut mitää rikoksia tee...

    poliisi seurailee vaan suomalaisten nettikirjottelua?

    Äänestä

Eikös noita rikoksiin syyllistyneitä palauteta koko ajan. Mikä tässä on uutinen?

Äänestä
  • Näkis vaan?

    Äänestä

  • Suomessa ei saada edes irtokissojen ja koirien omistajia noudattamaan lakia.
    Tänäänkin kirjoitus (Vartti Lappeenranta),irtokoira säikyttelee lapsia,juosseet
    itkien koulusta kotiin. Loppukesän jälkeen irtokoirasta tehty kymmeniä havaintoja.
    Irtokissat ovat kissattomien ainainen riesa,hyppivät lastenvaunuihin,kuisteille,
    ikkunalaudoille ja roudaavat naapurien pihoille kiduttamalla tappamiaan lintuja,
    joukossa rauhoitettuja esm.punarinta. Irtokissojen ulosteita hiekkalattikossa,
    kukkapenkeissä,mansikkamaalla ja kasvimaalla.

    Äänestä

  • Päivi.Harinen kirjoitti:

    Näkis vaan?

    Lienee enempi viikottaista ..Missä se uutinen tai asia on?

    Äänestä

Vähintäinkin kaikilta raiskaajilta heti kivekset pois!! Koska eivät osaa hallita kaikkia vehkeitään!

Äänestä

Olen vahvasti sitä mieltä, että välttyäksemme näiden jihadistien terroritoimilta, olisi parasta, että ne, jotka ovat sinne sotimaan lähteneet terroristien riveissä, estetään paluu Suomeen ja lähetetään kotimaahansa. Oppivatpahan olemaan kiihkoilematta.

Ei meillä todellakaan ole varaa hoitaa heidän mielenterveyssairauksiaan. Ensin pitäisi hoitaa alkuperäisten suomalaisten mielenterveys kuntoon.

Samoin kuin näille paperittomille ei mitään ylimääräisiä hoitotoimenpiteitä. Hoitakoon Vihreät ja Vasemmisto puoluetuistaan tällaiset hoitotoimet, kun niitä niin alttiisti ajavat.

Äänestä
  • Kun se kotimaa on suomi. Puolet lähtijöistä on kantasuomalaisia. Jos mielenterveys sairauksia ei hoideta voi käydä kuten oulun kirvessurman tapaauksessa. Harhainen ja sekava ihminen tappoi kaksi ihmistä. Sitäkö haluat?
    Kun hoitamaton tuberkuloosi lähtee leviämään ja rupeaa tappamaan suomalaisia,herää kysymyksiä. Tätätkö halusitte?

    Äänestä

  • Jos suomalainen lähtee terroristiksi on se rikos ja siitä joutuu linnaan se on saletti juttu.
    Kantasuomalainen voi nykyisin olla alkuperältään vaikka mistä tullut vinkuintiaani kun heitä jo vuosikymmeniä tänne RKP-Viherpaskat ovat hommanneet. Hoitasivat sitten kaikki kun ne alkaa täällä riehumaan ja tappamaan ihmisiä.

    Äänestä

  • Kaikki me ollaan mamuja kun tarpeeksi kauas historiassa mennään.Suomeen on tultu ja lähdetty jo vuosisatoja paljon ennen rkp:tä tai vihreitä.

    Äänestä

Voi taivas tuon ääliön "soininveli" kommentteja...
"Jos mielenterveys sairauksia ei hoideta"
Eli tämän torvelon mielestäkö suomen pitäisi haalia kaikki maailman mielisairaat suomeen.
Vihreät = mielisairautta

Äänestä
  • Ihmiset sairastuu elämänsä missä vaiheessa vain. Kyseinen ihminen oli normaali,opiskelija joka kävi töissä. Kun masennus iski hän jäi yksin. Sinulla taitaa itse olla vakavia hahmotus ongelmia.

    Äänestä

ÄÄNESTÄN JARIA 244 katso nim.m


28.3.2015 18:01

Brittilehti Daily Expressissä oli hyvä kirjoitus sharian leviämisestä länsimaissa:

http://www.express.co.uk/comment/columnists/leo-mckinstry/566322/Leo-McKinstry-on-Sharia-law-Islamic-legal-code-in-Britain

"Mikään ei kuvaa paremmin monikultturismin vaarallista, tuhoavaa vaikutusta kuin sharia-lain hiljainen leviäminen kautta yhteiskunnan.

Kulttuurisen monimuotoisuuden kannattajat paapattavat suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta, mutta todellisuudessa heidän vaatimuksensa islamilaisen lakijärjestelmän hyväksymisestä Britanniassa edistää suvaitsemattomuuden ja epätasa-arvoisuuden raaimpia muotoja.

On irvokasta, että ns. liberaalit, omahyväisine edistysmielisine mielipiteineen, tukisivat oikeusjärjestelmää, joka institutionalisoi tehokkaasti vainon, naisvihan, sorron, homofobian ja barbarismin.

Kaikkialla maailmassa missä sharia toimii, se tarkoittaa riemuvoittoa raakalaismaiselle taikauskolle yli inhimillisen oikeudenmukaisuuden, demokratian ja vapauden tilalle mullahien hallintoa."

Äänestä

Samaa mieltä tuosta otsikosta. Siksipä kannattaa lukea loppuun kommenttini:

Perussuomalaiset:

- ydinvoima Venäjän kanssa,

- aborttikielto,

- ulkomaankauppa stoppiin (vaikka aikoinaan ja varmaan vieläkin tilaavat vaalimateriaalinsa aasiasta, puhuvat kotimaisesta työn kannattamisesta?!)

- kehitysmaihin ei pidä antaa rahaa (tässä persut eivät ymmärrä sitä että jos et anna kehitysmaihin rahaa, he joutuvat jättämään maansa ja muuttavat maahasi, sekö parempi ratkaisu kuin apu paikan päälle?

- ei tukea kotouttamiseen (tässä persut eivät ymmärrä että jos maahan jo muuttaneita ei kotouteta, eli kerrota maan sääntöjä ja opeteta kieltä, meno jatkuu entisellään...)

- persut ovat lähinnä ajatuksiltaan kokoomuksen kanssa, mutta unohtavat että pelkkä puku ei tee miestä. Hyvin paljon maallikkoja ja taitamattomia "poliitikkoja joukossa", jotka hörppivät vain kaffetta kokouksissa puku päällä tyytytyväisen näköisenä.

Ja te haluatte antaa äänenne heille...?

Äänestä
  • kehitysmaihin hölvätty rahaa kymmeniä vuosia ja mitä niillä saatu aikaiseksi? ei yhtään mitään, pakolaisia vyöryy silti eurooppaan millon mistäkin kriisipesäkkeestä. niinkauan kuin afrikka on henkisesti jossain paviaanin ja luolamiehen välimaastossa niin ulkopuoliset ei pysty heidän ongelmiaan ratkomaan. ei sellaista rahasummaa tai avustusjärjestöä olekaan.

    persut ensimmäinen puolue joka tähän mennessä uskaltanut julkisesti sanoa sen mitä enemmistö kansasta ajattelee, ensin asiat kuntoon kotimaassa ja sitten vasta lähdetään maailmaa parantamaan.

    en muuten pidä timo soinin persoonasta lainkaan saati monista muistakaan ps:n johtohahmoista mutta tuntuvat olevan nykyisin ainoita ketkä ovat suomalaisten asialla, ja sehän tässä käsittääkseni on pääasia.

    Äänestä

  • jävlefinne kirjoitti:

    kehitysmaihin hölvätty rahaa kymmeniä vuosia ja mitä niillä saatu aikaiseksi? ei yhtään mitään, pakolaisia vyöryy silti eurooppaan millon mistäkin kriisipesäkkeestä. niinkauan kuin afrikka on henkisesti jossain paviaanin ja luolamiehen välimaastossa niin ulkopuoliset ei pysty heidän ongelmiaan ratkomaan. ei sellaista rahasummaa tai avustusjärjestöä olekaan.

    persut ensimmäinen puolue joka tähän mennessä uskaltanut julkisesti sanoa sen mitä enemmistö kansasta ajattelee, ensin asiat kuntoon kotimaassa ja sitten vasta lähdetään maailmaa parantamaan.

    en muuten pidä timo soinin persoonasta lainkaan saati monista muistakaan ps:n johtohahmoista mutta tuntuvat olevan nykyisin ainoita ketkä ovat suomalaisten asialla, ja sehän tässä käsittääkseni on pääasia.

    Mitä saatu aikaan,absoluuttinen köyhyys on vähentynyt. Koulutus on lisääntynyt,kriisipesäkkeet ovat vähentyneet,talous aloittanut vinhan ķasvun useissa maissa. Lapsikuolleisuus vähentynyt,onhan siinä.Pakolaisia tulee osaksi ilmastonlämpenemisen takia koska kuivuus lisääntyy. Siihen länsimaat ovat suuria syyllisiä
    Ongelmia ratkotaan ja pikkuhiljaa ne ratkeaa.Afrikka on suunnaton mahdollisuus ja mm.Kiina on jo sen huomannut. Persujen poukkoileva linja ei liene kenellekään selvä.
    Persut unohtavat että meitä sitoo lukemattomat kansainväliset sopimukset. Niitä ei irtisanota sen takia että suomessa on persuja joita ahdistaa erilaiset ihmiset.

    Äänestä

  • no hyvä, annetaan sitten vaikka kiinan rahoittaa tätä suunnatonta mahdollisuutta. kiinalla on valtavasti teollisuutta joka tarvitsee uusia raaka-aineita koneistonsa pyörittämiseen. afrikkaa on hyvä kupata, sieltähän sitä saa halvalla.


    ja missä ne kriisipesäkkeet muka vähentyneet?? boko haram, isis ja al-shabaab'ko sitä rauhaa pitää yllä vai?

    ja sitten taas tuo kollektiivinen syyllisyys kaikkine ilmastonmuutosvouhotuksineen, "länsimaat suuria syyllisiä" jne.jne.

    voit antaa omat rahasi afrikan mantereen "sivistämiseen" jos sitä haluat, itse en ja käsittääkseni minulla pitäisi olla myös oikeus päättää mihin palkastani otetut verorahat käytetään, ymmärrätkö. oli siinä ihan mitä tahansa kansainvalisiä sopimuksia jne. bullshittia taustalla.

    Äänestä

  • soininveli kirjoitti:

    Mitä saatu aikaan,absoluuttinen köyhyys on vähentynyt. Koulutus on lisääntynyt,kriisipesäkkeet ovat vähentyneet,talous aloittanut vinhan ķasvun useissa maissa. Lapsikuolleisuus vähentynyt,onhan siinä.Pakolaisia tulee osaksi ilmastonlämpenemisen takia koska kuivuus lisääntyy. Siihen länsimaat ovat suuria syyllisiä
    Ongelmia ratkotaan ja pikkuhiljaa ne ratkeaa.Afrikka on suunnaton mahdollisuus ja mm.Kiina on jo sen huomannut. Persujen poukkoileva linja ei liene kenellekään selvä.
    Persut unohtavat että meitä sitoo lukemattomat kansainväliset sopimukset. Niitä ei irtisanota sen takia että suomessa on persuja joita ahdistaa erilaiset ihmiset.

    Onko Suomessa muita puolueita kuin persut siinä kysymys tälle hurritorvelolle?

    Onko sinulla edes mitään käsitystä miten paljon maailmassa on jo avuntarvitsijoita ja miten esimerkiksi pieni Suomi pystyy auttamaan kaikkia tänne pyrkiviä? Jossain on sen rajan oltava kun Suomi ei pysty ottamaan vastaan ketään ja mitä silloin tapahtuu?

    Jos väestön kasvulle ylikansoittuvissa maissa ei tehtä mitään on tulossa täysi katasroffi.

    Äänestä

  • JossainOnRajat kirjoitti:

    Onko Suomessa muita puolueita kuin persut siinä kysymys tälle hurritorvelolle?

    Onko sinulla edes mitään käsitystä miten paljon maailmassa on jo avuntarvitsijoita ja miten esimerkiksi pieni Suomi pystyy auttamaan kaikkia tänne pyrkiviä? Jossain on sen rajan oltava kun Suomi ei pysty ottamaan vastaan ketään ja mitä silloin tapahtuu?

    Jos väestön kasvulle ylikansoittuvissa maissa ei tehtä mitään on tulossa täysi katasroffi.

    Ja persujen ratkaisu on lopetetaan kehitysapu millä mm.annetaan ehkäisyopetusta ja synnytys tietoutta. Me olimme avuntarvitsijoita n. 50 vuotta sitten. Nyt on meidän vuoro auttaa. Ei suomi yksin auta vaan kaikki kehittyneet sivistysvaltiot. Suomeen tulee hyvin vähän avuntarvitsijoita ja meillä on tiukat seulat siihen ketä saa jäädä. Kannattaisi tarkistaa faktoja ennen kuin aloittaaa älämölön.

    Äänestä

Kaikki vähään islamille haisevat mamut karkottetava tai siirrettävä Kainuun korpiin keskitysleiriin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


juuktfyjd kirjoitti:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970

Vihreät, olisi mielenkiintoista kuulla perustelunne tätä lakialoitetta vastaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu