Yksinäisyyden voi haistaa
POSTED ON 9.3.2015 UPDATED ON 16.3.2015
Kun ovikello soi, ei kukaan tule avaamaan. Asukas ei pysty, ei jaksa nousta tai pelkää tulla avaamaan ovea.
Sisällä asunnossa tuoksuu voimakkaasti virtsalle, pölylle ja yksinäisyydelle.
Kyllä, yksinäisyyden voi haistaa. Se tuoksuu menneelle elämälle, menetetyille rakkaille ja pelolle. Joskus se tuoksuu kauniille muistoille, ajatuksille joita on vihdoin aikaa käydä läpi. Pelko on näissä asunnoissa usein yksinäisyyden kaverina. Ei se välttämättä ole kuoleman pelkoa, vaan tuskallisen elämän pelkoa. Pelkoa siitä että kun kotipalvelun työntekijä lähtee, on edessä monta yksinäistä tuntia jolloin voi kaatua, eikä pääse itse ylös, voi tulla vessahätä eikä ehdi ajoissa vessaan, voi tulla joku kutsumaton ja tehdä pahaa, eikä pysty puolustautumaan.
Kun kukaan ei tule käymään, kun ei jaksa, pysty tai uskalla lähteä pois asunnosta ja yksinäisyys asettuu taloksi, mitä silloin tehdään?
Raahustetaan rappuun, soitetaan naapureiden ovikelloja, soitetaan aikuisille lapsille, soitetaan kotihoitoon, soitetaan turvapalveluun, soitetaan hätäkeskukseen, vedetään verhot ikkunoiden eteen, laitetaan ovi lukkoon, työnnetään lipasto oven eteen, otetaan monta lasia viiniä, otetaan pieniä valkoisia ja sinisiä pillereitä rauhoittamaan mieltä, rukoillaan Jumalaa, sammutetaan valot, mennään sänkyyn, peiton alle, piiloon.
”Olen jo nähnyt tämän, haluan pois”, ”olen valmis, haluan kuolla”, ”haluan paikkaan jossa olen turvassa”, ”haluan paikkaan jossa saa hyvää hoitoa”, ”haluan paikkaan jossa on muita ihmisiä”, ”haluan paikkaan jossa en ole yksin”.
Kuuntelen, kyselen, katson, joskus taputan tai silitän olkapäätä. Kurkkua kuristaa, rintaa puristaa. En aina tiedä mitä sanoa. En tiedä miten yksinäisyyden saa katoamaan.
Ylva Krokfors, vanhussosiaalityöntekijä
POSTED ON 9.3.2015 UPDATED ON 16.3.2015
Kun ovikello soi, ei kukaan tule avaamaan. Asukas ei pysty, ei jaksa nousta tai pelkää tulla avaamaan ovea.
Sisällä asunnossa tuoksuu voimakkaasti virtsalle, pölylle ja yksinäisyydelle.
Kyllä, yksinäisyyden voi haistaa. Se tuoksuu menneelle elämälle, menetetyille rakkaille ja pelolle. Joskus se tuoksuu kauniille muistoille, ajatuksille joita on vihdoin aikaa käydä läpi. Pelko on näissä asunnoissa usein yksinäisyyden kaverina. Ei se välttämättä ole kuoleman pelkoa, vaan tuskallisen elämän pelkoa. Pelkoa siitä että kun kotipalvelun työntekijä lähtee, on edessä monta yksinäistä tuntia jolloin voi kaatua, eikä pääse itse ylös, voi tulla vessahätä eikä ehdi ajoissa vessaan, voi tulla joku kutsumaton ja tehdä pahaa, eikä pysty puolustautumaan.
Kun kukaan ei tule käymään, kun ei jaksa, pysty tai uskalla lähteä pois asunnosta ja yksinäisyys asettuu taloksi, mitä silloin tehdään?
Raahustetaan rappuun, soitetaan naapureiden ovikelloja, soitetaan aikuisille lapsille, soitetaan kotihoitoon, soitetaan turvapalveluun, soitetaan hätäkeskukseen, vedetään verhot ikkunoiden eteen, laitetaan ovi lukkoon, työnnetään lipasto oven eteen, otetaan monta lasia viiniä, otetaan pieniä valkoisia ja sinisiä pillereitä rauhoittamaan mieltä, rukoillaan Jumalaa, sammutetaan valot, mennään sänkyyn, peiton alle, piiloon.
”Olen jo nähnyt tämän, haluan pois”, ”olen valmis, haluan kuolla”, ”haluan paikkaan jossa olen turvassa”, ”haluan paikkaan jossa saa hyvää hoitoa”, ”haluan paikkaan jossa on muita ihmisiä”, ”haluan paikkaan jossa en ole yksin”.
Kuuntelen, kyselen, katson, joskus taputan tai silitän olkapäätä. Kurkkua kuristaa, rintaa puristaa. En aina tiedä mitä sanoa. En tiedä miten yksinäisyyden saa katoamaan.
Ylva Krokfors, vanhussosiaalityöntekijä
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ylva Krokfors on kovasti ylimielinen, hän on "bättre folk" alunperinkin,
ja hän inhoaa vanhuksia.
Menimme soittamaan ylpeän Ylvan ovikelloa toisen 80-vuotiaan virkeän kaverini kanssa,
kului pitkä aika, rämpyttelimme monta kertaa,
sitten lopulta ovi raottui, ja siellä joka paikka oli sekaisin, sukkia lattialla, haisivat pesemättömiltä...
Siitä tiesimme, mistä hän sai aiheensa kirjoitukselleen.
Näin juuri on kuinka ylva kirjoitti --hän on vanhussosialityöntekiä-
Minä sain sellaisen tulkinnan mielessäni kun sen hänen aloituksensa luin . Että tietää mistä kirjoittaa-- on tavannut paljon näitä kotöna pelkääviä yksinäisiä vanhuksia .
Minä ainakin haluan sittenkun en yksin enään pärjää-- jonnekkin missä on turvallista --on saatavissa ruokaa ja puhtautta --se olisi minulle ilo jos vielä näkisin muitakin kun pelkät oman kotini seinät ja nekin siittä sänkgystä -
Toivon ettei meidän tarvitse yksinämme pelätä -- itse en pelkää vielä --mutta voi se tulla eteen --kun elämä jatkuu .
ullamirjami
Ei se ikä vaan taloudellinen vähäosaisuus. Ostettiin kesän kuivana aikana nätti, kuin piparkakkutalo, tietysti hiukan lainaa pankista ottaen.
Lämmityskauden tultua omaiset sanoivat talon sisäilman vaikuttavan tyypilliseltä mummun mökiltä.
Kurkistus ns. kissaluukuista taskulampulla valaisten ositti, että rossipohjaisen talon lattian alapinnat olivat valkoisenaan lattiasienestä.
Sen itiöt tulevat sisätilojen hengitysilmaan pienimmistäkin raoista. Siitä se vieno mullan tuoksu.
Paikalle tilattu kunnan korjausneuvoja arvioi, että lahot lattiat pitää kokonaan uusia. Remonttilasku vähintään 25.000 €. Nuo ovat ammattimiesten töitä.
Pankin arvio on, että 25 tonnia vakuusarvona on enemmän kuin mökin arvo näinä aikoina. Eräs talon katsoja letkautti, ettei huolisi mökkiä ilmaiseksikaan.
Kuka teidät pakotti ostamaan talon (sian) säkissä? Olisihan sen voinut tarkistaa jo ennen kaupantekoa.
Näitä voikauheaaminuaonpetetty-kauppoja tehdään kaiken aikaa, kun ei ole muka varaa tehdä kunnon kuntokartoitusta.
Sama se on rakentamisen kanssa. Suomalainen on rakentanut asuintaloja satoja vuosia. Nyt on taito kadonnut, ja talot homehtuvat ja lahoavat.
Näinhän se on. Tyhmyys ei katoa vanhempanakaan. Pienet säästömme hupenivat, mutta sittenhän on eletty viimeisen tyhmyyskaavan mukaisesti.
Mökkiä voi käyttää kesäasuntona kun saa ovia pitää aiki. Minua pienet mahdolliset homeitiöt olis vaivannu, mutta vaimo oirehtii - ja määrää kaapin paikan.
En tiedä oletko koppava vanhusten solvaaja kuten tuolla jossain käy ilmi.
Sen tiedän ainakin kokemuksesta että kirjoittamasi on täysin oikea suuntaista-
Olen asunut nyt kunnan palvelupistessä kolme vuotta ja alussa saamani kokemukset ja näkemykset asioiden parhaista puolista ovat kokonaan kaikonneet-
Olen yksin niin yksin kuin ihminen voi olla,
Rivitalossakin asuminen ei ole sen kummemmin parempaa kuin asuisi jossain metsäkämpässä.
Hirveätlaskut painavat hartioita niskaa ja päätä särkee.
mikään eläke summa ei pysty korvaamaan näitä kuluja joita yläkerta meiltä kerää
Muurahaiset ovat ensi vierailijat jotka ilmestyvät nurkkiimme mustaamaan valkoisen mikronkin.vaikka kuinka myrkyttäisis ei ne lopu minnekään , uusis erisorttisia elikoita vain ilmestyy lisää.
Uusin muurahaislaji jonka Suomessa olen nähnyt on aika kookas , musta ja kun yrittää koskea , on sillä kuoret jotka napsahtaen paukahtavat yli kropan suojaksi.
Mutta ei se ole ainoa pelko kun kotihoitaja poistuu paikalta, suurempi pelko on kun meistä ei välitetä sen ihmeemmin , lääkärikin sanoo vaan täytyy paneutua hyvin laiskalla äänen painolla , mitään apua et kuitenkaan saa,
Minäolen saanut jonkunlaisen itkutaudin kun lääkkeet vaihdettiin, en osaa kuin itkeä kaiket yöt kun en untakaan saa,
Ehkä tämä on vain katkeran mielen aiheuttamaa mutt ei se siltä tunnu,
Olen monisairas pakkaus ja 85 v täytän kesällä , mutta aivan samoja ajattelen mitä aloittajan viestissä sanottiin.
Ryypännyt en tosin ole ikinä , en tupakoinut , enkä muutenkaan retkuillut.Bingoa peleilin ja se onkin siitteen se suurin syntini mistä minua syytetään ja esiin vedetään.
Huoneeni on jotenkuten puhdas, lapset imuroi, rahani ei riitä ammatti avullisiin toimiin.-
Näin on näkäräiset, kyllä vanhukset siihen aikaan päässeenä suurimmaksi osaksi sanovat;kumpa hakija tulisi; tiedä sitten minne meidät haetaan kuoleman jälkeen-
Niin se on fiuuli --- --rahalla saa ja hevosellapääsee -- Sanoivat ne joilla ennenvanhaankin oli millä leuhkia.
Me jotka olemme tähänikään jo päässeet ,ei ole huonot elämäntavat ainakaan tappaneet -- niitä kun ei ollut --ei kerinny --kun oli sillonkin hankittava elato .
nyt otetaan eläkkeestäkin maksut ja se ei riitä kun ihan johonkin tärkeempään ,monella iso summa ,asunnonvuokraan
Ostin pienen asunnon kun jäin eläkkeelle 65 vuotiaan , ja vuokra on vanhassa talossa onneksi pieni minulla nyt.
Onneksi ei vaatetukseen --eikä kampaajalle , koska itse tykkään että kelpaan ihan luononmenetelmilläkin ---pesulla pääasiassa . Kun oliskin senverran ylimäärästä . että sais jotain joka virkistäis tähän tyhjyyteen ,mutta yksin ei ole mukava mennä edes kauppojen näyteikkunoita katseleen -
Nyt on kyllä piristyttävä --kun sade lakkaa ja tulee aurinoista ilmaa --lähden rohkeasti kaupoille . -- ainakin katsomaan ihmisiä.
Olen se samavanha tuttu --enviitti kirjautua -- mutta ullamirjamina täälä kirjotellut -- Kisutkin on menneet unholaan --kai ne kalasääksetkin taas tulee --pitääpä ruveta seuraamaan --että on jotakin ohjelmaa.
Euthanasia
uunituore
29.3.2015 12:17
Tänään TV1 klo 10:00 "Florence Karlssonin viimeinen matka" oli surullista katsottavaa....
Olisiko syytä alkaa keskustella ja tehdä päätöksiä, koska euthanasia sallitaan sitä haluaville.
Miksi jatkaa turhia hoitoja ja kiusata/rääkätä vuodepotilaita, jotka kivuisssaan avuttomina makaavat sängyissä???!!! Huomioikaa kuinka vaikeaa oli potilaan hoitoihin pääsy! Vihjailtiin myös kuinka kallista ja turhaa tällaisen potilaan elossa pitäminen on.
Potilaanhan pitää itse tehdä eutanisia päätös, ei omaisia eikä yhteiskuntaa voi velvoittaa siihen. Itse kieltäytyisin tuossa vaiheessa mistään hoidoista, en huolisi enää ravintoa, ehkä huulien kostutus sentään: Äkkiäkö se loppu tulisi tuossa vaiheessa.
Olen nähnyt vanhuksen sairaalassa kieltäytyvän syömästä hoitajan tunkiessa väkisin ruokaa suuhun, mutta potilas kuoli viikon kuluttua kuitenkin. Ja silloin oli vain lonkanmurtumasta kyse hyvin iäkkäälle potilaalle.
Tuttavani, ikääntynyt invalidi, sairastui vakavasti ja oli tehohoidossa. Hän muistutti lapsiaan, että on tehnyt kirjallisen vaatimuksen siitä, ettei häntä elvytetä eikä lisähoitoja kehitellä, vaan hän saa arvokkaan kuoleman.
Lääkärit sanoivat, että tehdään kuitenkin kaikki voitava, mikä sairaalan kuuluukin tehdä. Potilas oli jo koomassa, mutta hyvässä hoidossa hän alkoikin virkistyä ja palautua entiselleen. Kun voimat palasivat, ei potilas suinkaan kieltäytynyt hoidosta, vaan toipui melko lyhyessä ajassa sairauskohtauksestaan.
Hän lähti kotiin jatkamaan elämäänsä hyvillä mielin, ankaraa kokemusta rikkaampana, mutta täysin toipuneena. Eutanasiasta ei ollut mitään puhetta enää.
itselläni on Hoitosuunnitelma jossa luettelen mahdollisen toimenpiteen jos saan piankuolemaanjohtavan diakonoosin -- Se on Hoitotestamentti pätevä kun on kahden tuttavan (ei lähiomainea) allekirjoitus että allekirjoittaja Testamentin tekijä on tahtonut ja täysissä järjen voimissa
Näitä on internetistä saatavissa lomakkeita ohjeineen -- se on laadittu sosiali ja terveysministeriön luvalla