Keskusta on Ylen tutkimuksen mukaan kahmimassa yli puolet Oulun vaalipiirin kansanedustajan paikoista. Kuvassa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.
Keskusta on Ylen tutkimuksen mukaan kahmimassa yli puolet Oulun vaalipiirin kansanedustajan paikoista.
.
Ylen Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan keskusta olisi saamassa Oulun vaalipiiristä jopa kymmenen kansanedustajaa läpi kevään eduskuntavaaleissa.
Oulun vaalipiiristä valitaan eduskuntaan yhteensä 18 ehdokasta.
Edellisissä eduskuntavaaleissa Oulun vaalipiiristä eduskuntaan pääsi kuusi keskustalaista. Ylen kyselyssä keskustalle ennustetut neljä uutta paikkaa olisivat pois perussuomalaisilta, kokoomukselta ja vasemmistoliitolta. Oulun vaalipiirin perussuomalaisten kansanedustajien määrä puolittuisi neljästä kahteen.
.
Sama jatkuu muuallakkin.
Hesalaiset hienosto ihmeissään.
Nyt luvassa rahaa sitten muuallekkin Suomeen, kuin rakentaa hienosto linnoja ja katuja.
Saadaan raha pidettyä maakunnissa omaan käyttöön.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.