Aluksi en uskonut äidistäni pahaa ja ajattelin että se johtuu juomisesta, isäni kuolemisesta tai uudesta miehestä, mutta nyt kun olen yli kolmekymppinen olen alkanut ymmärtää kuinka maailma pyörii... On erittäin vaikea uskoa että ihminen joka minut on synnyttänyt ja hoitanut haluaakin pahaa minulle ja minun perheelleni. Minulla on ollut vaikeuksia ja lopulta löysin onnellisen perhe-elämän. Minun on vaikea ymmärtää miksi äitini haluaa tuhota minun avioliiton, ei kannustanut kun valmistuin ja haukkuu läskiksi vaikka olen ihan normaalipainoinen.
Ilkeä äiti haluaa juoruilla tuhota minun ja mieheni välit ja haukkuu minua jatkuvasti, eihän kukaan jaksa tällaista... Käyn terapiassa, mutta minun on joka tapauksessa vaikea ymmärtää niin syvää vihaa minua kohtaan??? Oma äiti vielä???
Ilkeä äiti haluaa juoruilla tuhota minun ja mieheni välit ja haukkuu minua jatkuvasti, eihän kukaan jaksa tällaista... Käyn terapiassa, mutta minun on joka tapauksessa vaikea ymmärtää niin syvää vihaa minua kohtaan??? Oma äiti vielä???
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ota ero äidistäsi...
Tämä
Samantapaista olen ihmetellyt äidistäni.
Minulta on jokunen ihminen elämän varrella kysäissytkin, että "Luotatko sinä äitiisi (vaikka hän tekee näin ja näin)?"
Mutta ilkeä äiti on niin käsittämättömyys, että sitä alkaa tajuta vasta vanhana,
Kaikkein paras homma on ottaa ero ilkeästä äidistä.Niin minäkin tein kun hän kävi luonamme ja meni seuraavaan paikkaan ja haukkui perheeni sinne.Laitoin teksti viestin,jossa annoin hänelle porttikiellon kun on niin paha luonamme käydä,kun seuraavassa paikassa jo haukkuu.Kylläpä elämä helpottui sen jälkeen huomattavasti.
Olen "eronnut" äidistäni kahdesti ja nyt toivottavasti lopullisesti. Aloitin heittämällä pois kaikki häneltä saamani tavaran. Jos hän yrittää olla yhteyksissä niin sanon että meidän ei ole hyvä olla tekemisissä, että tämä on molempien parhaaksi. Minun lapseni vertaaminen veljen lapsiin, minun mustamaalaus anopilleni ja minun ulkopuolelle jättäminen alkaa olla jo niin paksua että paluuta ei enää ole. Painin kauhean katkeruuden kanssa, koska en ikinä omille lapsilleni voisi kuvitella sellaisia tekeväni. Naimisiin kun menin, hänen piti saada ohjailla sitäkin niin että olisin joutunut ryysyissä menemään vihille, kehtasi vielä kysyä oliko vahinko sattunu kun namisiin pädyimme. En ikinä ole tarpeeksi hyvä missään ja silti hän käyttää minun "menestymistä" solvatakseen siskoani.
Ymmärrän kyllä että hän itse tulee rikkinäisestä perheestä jossa juotiin, joten hän itse ajatteli että näin pitää elää, mutta oma valintansa sekin on että on omalle lapseleen vain ilkeä. Vaikka kuinka kirjoitan ylös tuntojani ei se vie pois surua ja katkeruutta. En voi ikinä muuttaa äitiäni, enkä varmasti saa lohdutusta ja anteeksipyytöä tai hyvitystä... Minun kai pitäisi surra sitä mikä hän on
Sinulle voisi olla apua tämän kirjan lukemisesta
http://www.adlibris.com/fi/kirja/enko-koskaan-ole-tarpeeksi-hyva-9789522400932?gclid=CLSP1fmmyMQCFWnqcgod9kwAaQ
Olen jo lukenut :-) kiitos vain avusta. Netistä olen löytänyt paljon tietoa. Neuvoin siskoanikin lukemaan ja hän ymmärtää nyt asioita paremmin niinkuin minäkin. Haavat vain aukeavat välillä kun äiti lähettää tyttärelleni tavaroita joita olen hänelle antanut... jonain päivänä tulee varmaan postissa minun tekemät taulutkin tyttärelle... tyttö kyllä pitäisi niistä ja minua se loukkaisi hirveästi. Äiti on jopa kajonnut isoisäni perintöön ja väittänyt veljelleni että hänen kuuluu saada kaikki. Näin viimeyönä taas painajaista veljestä.
Kuulostaa aika kamalalta, mutta tavaraa se vain on ja minulla on onnellinen elämä 500 km päässä äidistäni, joskus katkeruus ottaa valtaa. Pitää muistaa että elämällä itse onnellista elämää saa pahimman koston näille "ihmisille"
tää on vain vaihe
Ymmärrän tilannettasi paremmin kuin arvaatkaan, vaikkukorva!
Minulla oli nuoret, älykkäät vanhemmat, jotka eivät sotien tähden kyenneet
kouluttamaan itseään. He itse saivat kärsiä molempien sukujen "pureskelusta".
Alkoholin mukaan tulo on useimmille merkki omista stresseistä, joita "hoidetaan".
Aikuisena sain myös tietää, että "sodan jaloissa" oli tapahtumia, kokemuksia, joita
ei kyetty antamaan anteeksi itselleen eikä muille. Katkeruus vaikutti ympäristöönkin.
Meillä oli äidin kanssa eri kiinnostuksen aiheet. Hän halusi juhlia isän kanssa.
Pettyi ,rassukka, kun minusta ei ollut hänelle seuraa ravintoloihin, ja maksamaan
isäälle "perunat perunoina". Löysin toisia tapoja käyttää rahani.
Kaiken minkä sain äidiltä oli ehdollista ja "hintalappu" päällä.
Ne oli aina "maksettava" tavalla tai toisella.
Se kohtelu, jota lapsena saa ei noin vain unohdu.
Kaikki ruumiillinen ja psyykkinen pahoinpitely ohjaa toimia aikuisena.
Kun äitini kuoli, tunsin vain helpotusta, ettei hän enää "revi ja raatele" lapsiaan.
Kuitenkin hän oli myös hyvä, kiinnostava ihminen, jonka itsekeskeisyys pilasi.
Äideistä ei pääse eroon. Olette samaa olemusta geneettisesti ja ympäristön
muovauksena. Olet saanut paljon hyvää "kylkiäisinäkin".
Olet varmasti itsenäistynyt ja vahvistunut kamppailussasi hänen kanssaan.
Olet harjoittanut itsehillintääsi ja huomiokykyäsi monin tavoin.
Mitä muita ominaisuuksiasi olet kehittänyt?
Anteeksiantoa ja ymmärtämystä kehittämällä saat rauhaa ja välimatkaa kokemuksiisi.
Toivon sinulle hyvää jatkoa ponnisteluissasi:)
Kiitos. On hienoa kun joku ymmärtää miltä se tuntuu... anteeksi antaminen saattaa olla melko vaikeaa, mutta yritän ymmärtää, että hänelle ei annettu lapsena rakkautta tai opetettu tai edes haluttu opettaa miten olla äiti... ennen hän oli huono äiti ja nyt huono ihminen, enkä minä voi sille yhtään mitään. Kaikennäköinen valtataistelu alkaa uuvuttaa ja paremmuus jostain toisesta, siitä on luovuttava. On äidissä hyviäkin asioita. Tiedän että on hyviä asioita ja pitää vain kehittää rakkauden antamista omalle lapselle jos ei itse saanut, pitää muistaa, että perhe tulee ensin ja sitten vasta työ, pitää muistaa että aika lapsen kanssa ei ole koskaan hukkaan heitetty. Ennenkaikkea ei saa olla ilkeä omalle lapselle, siitä ei mitään hyvää tule.
Tuntuu niinkuin kantaisin hirveän isoa lastia pääni päällä. Olen huomannut että mitä kauemmin olen ollut äidistäni fyysisesti ja psyykkisesti erossa, sitä paremmalta minusta tuntuu. Olen onnellinen kotonani, mutta minua vain surettaa... tämä on joku työ mikä minun on tehtävä. :-)