Miten voi olla mahdollista että vaikka asun väkiluvulta Suomen 5. suurimmassa kaupungissa en silti nuorena ihmisenä onnistu löytämään ystäviä. Monet yritykseni ovat menneet mönkään esimerkiksi keskustelupalstoilta olen yrittänyt saada kavereita mutta kukaan ei loppujen lopuksi ole halunnut vastata pyyntöihini, tai sitten vastanneet ihmiset ovat kaikonneet. Vanhat lapsuudenystäväni ovat kaikonneet lähes kokonaan eikä kukaan halua tai viitsi enää otta yhteyttä. Minulla on tunne että olen menettänyt ystäviäni mielenterveysongelmieni takia. Monet ystäväni eivät vastaa enää viesteihinikään vaikka oireeni johtuvat masennuksesta. Ainoat kontaktit olen onnistunut saamaan suljetulta osastolta tai kuntoutuskodista. Aika ironista eikö? :( En siis ole mikään "kaheli" vaan ihan tavallinen tyttö jolla vain sattuu olemaan huono vointi mt-ongelmiensa takia. Onko vain niin että ihmisten halu olla sosiaalinen kaikkoaa aikuisiän myötä vai että ihmiset valikoivat ystävänsä entistä tarkemmin aikuiseksi tullessaan? Jostain syystä ns. normaalit ihmiset (eli ei mt-ongelmaiset) ovat selvästi vähemmän halukkaita pitämään kaverisuhteita yllä ja näkemään edes silloin tällöin. Välillä yksinäisyys on raastavaa ja kaipaisin lähinnä ikäisteni seuraa. Jos mielenterveys taas romahtaa ja joudun osastolle uudestaan ainakin yksi lohtu on että on mahdollisuus saada taas kontakteja. Tuntuu että mieluummin olisin osastolla sosiaalisena kuin kärsisin yksinäisyydestä. Apua?
Yksinäisyys ahdistaa
sdfgg5
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Masentuneen seura voi joskus tuntua kai ikävältä, myös ennakkoluulot mt-ongelmaisia kohtaan ovat saattaneet vaikuttaa ystäviesi kaikkoamiseen. Ei silti ole oikein lopettaa kaverisuhdetta sen takia. Todellinen ystävä tukisi ja auttaisi kykyjensä mukaan.
Itselläni on varsin vähän kavereita/ystäviä sosiaalisen ahdistuksen takia. Minulla on myös ollut yleistynyttä ahdistusta, jonka vahvuus on ajan saatossa vaihdellut. Yksinäisyys vaivaa usein, sillä kaverini asuvat kaikki muualla kuin kotipaikkakunnallani. Lähin heistä asuu 30km:n päässä, mutta tapaamme harvoin.
Toisten mielenterveysongelmaisten seura ja vertaistuki / yksin olo.
Alkoholisteilla AA ryhmät ja jonkin sortin vertaistukea, joitain muitakin
muotoja eri ryhmissä tuolle.
Onko se sitten niin, mielenterveysongelmista kärsivien pitäisi pyrkiä johonkin
samantyyppiseen yhteisöllisyyteen, muuten ainakin osa niistä jää yksikseen.