Mielivaltaiset kotietsinnät

Liberalos-

Mihin Räsänen tarvitsee mielivaltaisia, salassa tehtäviä kotietsintöjä?
Vastaus on että
- mielipiderikollisten / toisinajattelijoiden vainoamiseen
- hampunpolttajien käräyttämiseen

Olennaista on että he haluavat kohdentaa valvontaa syyttömiin ihmisiin jotka eivät ole tehneet mitään vakavaa rikosta, ja siten ehkä käräyttää heitä mitättömistä rikoksista. Ei tarvita mitään rikosta pelkkä epäily, ja minkä arvoinen rikoksena on "epäily ajatusrikoksesta", esimerkiksi.

Terrorismi -tekosyy tuskin oikeuttaa kirjesalaisuuden ja kotirauhan laajamittaista ja mielivaltaista loukkaamista koska niilläkin laeilla on yleisiä oikeuksia takaava tehtävä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015032319408257_uu.shtml

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) haluaa poliisille oikeuden tehdä kotietsintöjä ilman ennakkoilmoitusta.

Räsäsen mukaan lainmuutoksesta olisi hyötyä erityisesti terrorismirikosten estämisessä.

- Jälkikäteen ilmoitettavan etsinnän salliminen mahdollistaisi esimerkiksi tietokoneella olevan materiaalin tutkimisen, joka niin sanottujen yksinäisten susien tapauksessa voi olla tekojen estämisen kannalta aivan ratkaisevaa, Räsänen sanoo.

10

264

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liberos-

      Nyt poliisille on annettu oikeus sekä yllyttää rikokseen, että tehdä itsekin rikoksia soluttautumismielessä. Lähinnä käytetään näitä huumejengien käräyttämiseen, mutta joukkoon kuuluvat myös esim mp-kerhot, silloinin kun rikokset ovat aika mitättömiä

      http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/poliisille-kaavaillaan-oikeutta-tehda-rikoksia/1992952

      Sisäministeriön työryhmän valmisteleman ehdotuksen mukaan rikoksia voisi tehdä rikollisjengiin soluttautuva poliisi oman uskottavuutensa varmistamiseksi.

      Sisäministeriössä pienen poliisiryhmän valmistelemaan poliisilakiluonnokseen liittyy kolme merkittävää, periaatteellista muutosta, jotka lisäävät poliisin valtuuksia merkittävästi. Ne ovat: puhelinkuuntelun salliminen ilman rikosepäilyä, rikoksen tekemisen hyväksyminen peitetoiminnassa ja anonyymitodistelun tuominen suomalaiseen oikeussaliin

      • ilmanrikosepäilyä

        huomatkaa kohta "puhelinkuuntelun salliminen ilman rikosepäilyä"

        Eli ideana on VALIKOIDA ihmisiä ja käräyttää heistä vain osa. Esimerkiksi USA:ssa Tea-party teekutsu liikkeen jäsenet ovat erityisen verovalvonnan alaisia

        Nämä poliitikot jotka tällaisia lakeja säätävät eivät todellakaan kannata lain yhdenvertaisuus periaatetta.


    • tämäselvä

      Siinä kristillisyys eroaa uskosta loistavasti.

      • liberalos-

        Surullista että Räsänen pienen 3% puolueensa voimalla on kyennyt merkittävästi heikentämään suomalaisten oikeusturvaa luomalla poliisivaltion kaltaisia piirteitä lainsäädäntöömme. oikeuttaako päämäärä todellakin väärämieliset keinot. Rikoksia tehdään aina, eikä tyrannia ole oikeutettu vaikka sillä ehkä rikosten määrää saataisiinkin vähennettyä. Jos suljemme kaikki kansalaiset varmuuden vuoksi vankilaan, niin onko sekään hyvä asia?


    • llidldld

      "Terrorismi -tekosyy tuskin oikeuttaa kirjesalaisuuden ja kotirauhan laajamittaista ja mielivaltaista loukkaamista koska niilläkin laeilla on yleisiä oikeuksia takaava tehtävä. "

      Tietysti jos terrorismi-epäilylylle on selviä todisteita, niin varmaan onkin syytä seurata, mutta se mitä nyt haetaan on oikeuksia tehdä kotietsintöjä ilman riittäviä perusteita, ilman että varsinaista rikosta olisi tehty, tai ilman sitä että edes valmisteltaisiin rikosta todistettavasti

    • jjhjhjhjhjjh

      http://blogbook.fi/tuukkakuru/liberalismin-petos/

      Patmos-lähetyssäätiön dosentti Juha Ahvio toteaa markkinataloudesta näin:

      ”Miksi kirkko vastustaa vapaata markkinataloutta, joka perustuu vapaaehtoiseen rauhanomaiseen vaihtamiseen ja on ainoa tunnettu tie pois köyhyydestä? Kirkon ihailema rakkaudettoman väkivaltaiseen pakkoon perustuva sosialismi puolestaan on köyhyydessä pysymisen varma tae”

    • niksipirkko

      Pitäisiköhän tiettyjen tahojen katsella hieman vähemmän amerikkalaisia poliisisarjoja ja muita ihan hatusta vedettyjä juttuja jotka ihan vain ovat tulleet jonkun mielikuvituksesta, jos ei kykene, niin ehkäpä käynti psykiatrisessa hoidossa auttaa tai ehkäpä olisi aika putsata sitä mitä televisiossa näytetään, ettei ihan totena sellaista mielikuvitumaailmaa aleta pitämään noin yleensäkään. Ainakaan virallisissa elimissä, ehkäpä onkin niin, että sieltä toisesta päästä kannattaa niitä syyllisiä etsiä jos tälläisiä pakkomielteitä tulee mieleen, niin jotain on kyllä todella pahasti pielessä. Poliisi voisi vaikka ihan ensimmäisenä alkaa määrittelemään ja lukemaan lakia, mitenkä on mahdollista, että kotirauhan häirintää saa harrastaa puhelinmyyjät ja kutsua tälläistä jopa työksi. Että voiko sitä lakikirjaa niinkuin venyttää ja minkäläisten tahojen toimesta tälläinenkin on mahdollista.

    • rauroissa

      Onhan siinä ainaskin se hyvä puoli että jos joku hakkaaa puolisoaan ja jeparit ryykää sisälle niin tekijä jää kiinni verekseltään.

    • Mielivalta

      on aina mielivaltaa ja epäkristillistä , sekä epädemokraattista.

    • fvdvdvdvd

      http://ylewatch.blogspot.fi/

      Joskus harvoin Yle palvelee myös kansalaisten intressiä. Tämä ilta tarjosi asiapohjaisen MOT-raportin siitä, kuinka valtiovallan vakoiluelimenä toimiva Supo haluaa terrorismin uhan verukkeella tietää kaikkien kansalaisten ajatukset ja henkilöprofiilit.

      Yle Watchin sivistynyt arvaus on, että tuskin mitään, sillä homot, marxilaisfeministit ja etniset nurkanvaltaajat ovat uuden maailmanjärjestyksen erityisessä suojeluksessa. Supoa ei voi enää pitää kansallisiin arvoihin sitoutuneena turvallisuusinstituutiona, sillä se on pitkälti suomalaisvihamielisen eliitin palveluksessa oleva elin. Oman maan kansalaisista eliitin päävihollisia kaikkialla Euroopassa ovat valkoiset nationalistit, joten voi vain kuvitella keitä tiedustelupalvelut haluavat eniten tarkkaila.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1632
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      842
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      131
      594
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      68
      536
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe