Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    motivaatiot hukassa

    Nyt on ois tarvetta suureen motivaation etsimiseen, oon 24-vuotias 1tyypin diabeetikko ja sairastannu jo kohta 15 vuotta tätä ärsyttäävää sairautta, pitkä aikanen ei edelleenkään oo todellakaan missään hyvissä luvuissa ja syy siihen olen ihan minä itse :/ Mulla on motivaatiot mittauksiiin hävinny ja mä en tiedä miksi, jotenki vaan sitä ajattelee että tää ei kuulu mun osaan elämää, vaikka haha se vie ehkä 30 sek kun sen ottaa jotta osaisi toimia insuliinien suhteen oikein. Olen jotenkin turtunut tai jotain tähän sairauteen vaikka periaatteessa sen hoitaminen on helppoa ja vaivatonta. MITÄ MÄ TEEN jotta mä saan mun terveyden parempaan suuntaan, mä yritän ajatella että kun hoidan niin vältyn toivon mukaan niiltä muilta ikäviltä lisäsairauksilta tätä mä hoen itselle, mutta jotenki tuntuu et sekään ei riiitä!! Vaikka sen pitäisi riittää, jotenki sitä on vaan niin loppu tähän hemmetin mittauksiiin ja pistämisiin ja kaikkeen muuhun mitä tähän nyt liittyy.... ja se että kuinka turhauttavaa se välillä on että kun yrittää niin ne sokerit ei vaan haluu olla hyviä...mistä saada motivaatioita oikeesti, saada tää osaks päivän rutiineihin ilman että se tuntuu niiin pakolliselta?? Mä olen mielestäni kyllä hyvksynny tän sairauteni ja aina pienestä pitäen halunnut hoitaa kaiken itse, voiko se motivaation hukkuminen johtua siitä, mutta kuka muukaan sitä voi hoitaa kun minä itse :/ Mutta ehkä tämä vielä iloks muuttuuu...pv kerralla mennään ja yritys tällä hetkellä kova, koska viime lääkäri reissu ei ollut mistäään mukavammasta päästä ja sen toivossa että seuraava olisi iloisempi mä haluan sen motivaation takas...mä haluan olla murehtimatta ja elää normaalia elämää ilman että hoidettava sairaus musertaa mun mieltä....kiitos ja kuitti hahaha huoh joskus tekee vaan hyvää avautua on tässä järkee tai ei :DDD
    4<50
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset 4

    Vanhimmat

    Vertaistuki on yksi keino setviä motivaatio ongelmia. Ne kun ei ole harvinaisia.

    Facebookissa on muutama ryhmä joissa on porukkaa jonka kanssa jakaa aiheesta mietintöjä ja kysyä ongelmista "Ykköstyypin diabetes aikuiset" ja "Diabetes Ykkönen - aikuiset"
    https://www.facebook.com/groups/357163341053389/
    https://www.facebook.com/groups/582982531837135/
    Linkkien toimivuudesta en tiedä mutta noilla nimillä löytyy myös.
    Jos sinulla on Facebook tili niin liity porukkaan.

    Itse kun sain hoitomotivaation jo teininä kamalasta kuntoon niin en voi niin mahtavia neuvoja muutokseen antaa. Itse en murehdi taudinkuvasta liikaa mutta hoidan "riittävän" hyvin kun se on jo rutiinia. Pumppuhoidon sain teininä ja sillä hoidon ja motivaation kuntoon. Sillä on nyt menty 20 vuotta suht hyvin veriarvoin.

    Äänestä

    Yksi mahdollisuus olisi hakea Diabetesliiton sopivalle kurssille. Muutama päivä vertaisten kanssa ja kurssien tarjoama asiantuntija-apu on ollut monelle piristysruiske motivaation uudelleen löytymiseen.

    Äänestä

    Itse olen taudin kanssa elänyt yli 40 vuotta. Onhan se motivaatio joskus hakusessa itse kullakin. Nykyisin taudin kanssa pärjääminen on vain niin helppoa kun on nähnyt sen hankalan ajan taannoin 60 ja 70-luvuilla. Itselläni taisi pahimmat loppua siihen kun sain ensimmäisen insuliinikynän ja aloin pistämään ateriainsuliinit.

    Olen nähnyt kuinka neuloja keitetään, itse sairastuin (11vuotiaana) kun oli jo kertakäyttöneulat. Verensokerimittareita ei ollut, itse piti olla kemistinä ja pissasta mitata sokerit, koeputkeen laittaa reagenssitabletti pissan ja veden seokseen. Aamupistos ajasti koko päivän ohjelman ja syömiset, kirjevaa'alla piti syömiset punnita. Elämä oli melkoisen rajoitettua, ei edes uskaltanut lähteä aina kavereiden matkaan, yökylään tms..
    Olen nähnyt ja kokenut valtavan muutoksen parempaan niin hoitovälineissä kuin ruokavalioasioissa, mutta myös asenteissakin diabeetikkoja kohtaan. Nyt on helppo olla. En ota taudistani isommasti stressiä, koen eläväni suht normaalia elämää.

    Äänestä

    Moikka! Mä en tiedä onko mun omasta motivaationhausta apua, mutta linkkaanpa kuitenkin tähän blogini jota aloin juuri pitämään ns. tukena itselleni :D Olen itse LADA-tyyppiä sairastava ja vielä en ole insuliineja saanut. Sen sijaan kituutan dieetillä. Viimeisen reilun vuoden olen tosiaan antanut palaa välittämättä juuri lainkaan rajoituksista ja verensokereista asenteella ihan sama jos vs nousee 18mml, minä tarvitsen nyt suklaata jne.. On ollut todella hankala löytää vertaistukea tämän erikoisemman taudinmuodon kanssa, koskapa hoitona on vielä tää saamerin tiukka ruokavalio. Mutta tervetuloa seuraamaan mun jorinoita ja vs seurantaa, jos kiinnostaa:

    http://inkivaarisirkus.blogspot.fi/

    Äänestä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    toivotonko kirjoitti:

    Nyt on ois tarvetta suureen motivaation etsimiseen, oon 24-vuotias 1tyypin diabeetikko ja sairastannu jo kohta 15 vuotta tätä ärsyttäävää sairautta, pitkä aikanen ei edelleenkään oo todellakaan missään hyvissä luvuissa ja syy siihen olen ihan minä itse :/ Mulla on motivaatiot mittauksiiin hävinny ja mä en tiedä miksi, jotenki vaan sitä ajattelee että tää ei kuulu mun osaan elämää, vaikka haha se vie ehkä 30 sek kun sen ottaa jotta osaisi toimia insuliinien suhteen oikein. Olen jotenkin turtunut tai jotain tähän sairauteen vaikka periaatteessa sen hoitaminen on helppoa ja vaivatonta. MITÄ MÄ TEEN jotta mä saan mun terveyden parempaan suuntaan, mä yritän ajatella että kun hoidan niin vältyn toivon mukaan niiltä muilta ikäviltä lisäsairauksilta tätä mä hoen itselle, mutta jotenki tuntuu et sekään ei riiitä!! Vaikka sen pitäisi riittää, jotenki sitä on vaan niin loppu tähän hemmetin mittauksiiin ja pistämisiin ja kaikkeen muuhun mitä tähän nyt liittyy.... ja se että kuinka turhauttavaa se välillä on että kun yrittää niin ne sokerit ei vaan haluu olla hyviä...mistä saada motivaatioita oikeesti, saada tää osaks päivän rutiineihin ilman että se tuntuu niiin pakolliselta?? Mä olen mielestäni kyllä hyvksynny tän sairauteni ja aina pienestä pitäen halunnut hoitaa kaiken itse, voiko se motivaation hukkuminen johtua siitä, mutta kuka muukaan sitä voi hoitaa kun minä itse :/ Mutta ehkä tämä vielä iloks muuttuuu...pv kerralla mennään ja yritys tällä hetkellä kova, koska viime lääkäri reissu ei ollut mistäään mukavammasta päästä ja sen toivossa että seuraava olisi iloisempi mä haluan sen motivaation takas...mä haluan olla murehtimatta ja elää normaalia elämää ilman että hoidettava sairaus musertaa mun mieltä....kiitos ja kuitti hahaha huoh joskus tekee vaan hyvää avautua on tässä järkee tai ei :DDD

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu