Saatana että eillen(5.11) kun tulimme matkoilta sattui olemaan aikasmoinen sumu. Näyttin teille vilkuilla milloin voi mennä ohi. Te saatanat vain kiihdytitte hieman vauhtia, päästäksenne ihan perään, mutta ohi asti ei sisu riittänyt. Siinä sitten koitat ajella pimeässä ja sumussa kun toiset munapäät roikkuvat perässä. Kun ei näe, niin ei näe kun teidän valot heijastavat peileistä. ONNEKSI vauhti putosi jonkun verran alle 80km/h:n. Katselin ojan penkkoihin ja hieman ennen Orivettä huomasin kun hirvi nousi ojan penkasta tielle. En ehtinyt mitään muuta kuin nostamaan jalan kaasulta-ONNEKSI. Jarruttamaan ehdin vasta kun hirvi oli ohi. Siihen jäi väliä semmoinen auton mitta. Te kusipäät ette uskaltaneet sen jälkeen tehdä ainuttakaan ohitusta, mutta perässä kyllä roikuitte. Ja taas valonne heijastuivat peilistä, syöden näkyvyttä. Eikö teidän aivoihin mahdu, että varsinkin tuommoisella kelillä jätetään se turvaväli. Ja minähän en teidän paskamahojen takia ala ajelemaan ylinopeutta. En vaikka kuinka roikutte perässä. Kun ei teillä munaa riitä lähteä ohittamaan, vaikka näytetään merkkiä että voi mennä. Se jalan kaasulta nosto pelasti meidät hirvikolarilta. Jos siinä olisi kolahtanut, niin ainakin kaksi teistä olisi ollut samassa kasassa. Saatana että tommoiset munaaivot pitäis ampua. Toivottavasti tunnistatte itsenne. Olimme tulossa Virroilta Orivettä kohti valkoisella Hiecella. Täten lähetän teille terveisiä sinne perseeseen.
TEILLE PERÄSSÄ...
ROIKKUJILLE!!!
71263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa täytys ne perässä ajajat pysäyttää ja heittää avaimet sanonko mihkä.
"vitun muna-aivot" ajavat juuri valkoisilla
hiaceilla....
Kyllähän totuus on se, että tuollaisella kelillä kun näkyvyys on huono, ja hirviäkin liikkuu tiellä, niin turvallisin ja leppoisin paikka tehdä matkaa on toisen auton perässä ja vielä aika lähellä.
Siinä ei tarvittse olla skarppina liikenteen tai hirvien takia, edellä menevä koukkii ne hirvet syliinsä, ja jos sattuu mälli, niin onhan se pehmusteena siinä edessä, joten yleensä selviää aika vähillä peltivaurioilla päinvastoin kuin edellämenijä, tai jos pitäs pitemmän turvavälin niin jos edellä sattuu jotain niin sekaan ajaminen tapahtuu suuremmalla nopeudella, eli väli kannattaa turvallisuutensa takia pitää aika pienenä.
Se vaan on niin, että jonkun on aina uhrauduttava olemaan se joka antaa turvasuojaa muille, niin että mietihän hieman ketä ne olikaan ne munapäät, ja ketkä oli viksuja ja turvallisuushakuisia, vastuunsa tuntevia autoilijoita, ja lopeta se urputus jos olet niin yksinkertainen, että et ole vielä totuutta ymmärtänyt.
Edellisen viestin kirjoittajan kannattais mennä ennakoivan ajon pitkäjje kurssille, sen verran paljon on käsitteet turvallisuudesta heittäneet härjänpyllyä henkilön päässä. Turvaväli on aina turvallisempi, noin 2 sekunnin matka edelläajavaan on aina turvallisempi vaihtoehto kuin puskurissa roikkuminen
tuon "roikkujan" ajatusmaailma on aika ahdasmielinen. On totta että se edessä menevä ottaa ensin sen hirven vastaan. Mutta taasen hänen kannattaisi miettiä tuota "varmaankin" tekemää kirjoitusta. Jos jätät sen pari kolme sekunttia kestävän raon, niin se saattaa pelastaa sinut siltä, ettei rakkaaseen kärryysi tule ensimmäistäkään naarmua. Ja muutenkin tuomoisen ajatusmaailma omaavat kaverit pitäis laittaa autoon joka kulkee tasan 80km/h ja sitten sen perässä ajeltais sumuisessa ja sateisessa yössä. Ja katsoa kauanko sillä riittäis hermo. Ei sitten yhtään.
olen samaa mieltä perähomot joutas AMPUA!!,poliiseille pitäs kertakaikkiaan opetaa että keskittyisivät tarkailemaan turvaväliä ,Ensio Itkonenkin aikoinaa pitäessään liikennevalistuskamppanjoto sanoi miljoona kertaa : MUISTAKAA T U R V A V Ä L I
pöhlöimmät luulee säästävänsä BENSAA KUN ROIKKUVAT PERÄSSÄ ETTEI ILMVIRTA VASTUSTA
KYLLÄ VERENPAINE ON KORKEALLA KU AJATTELEEKIN PRÄHOMOJA LIIKENTEESSÄ
Ei ne muuhun kelpaakkaan kuin peräkärryksi. Imussa kulkee juuri ja juuri suurinta sallittua nopeutta