Rikastuminen tupakkaa mainostamalla

jjlhhhkhk

Tupakan hyvistä puolista vaietaan. Esimerkiksi tupakan mainostaminen mm. Suomen tv:ssä 1990- ja 2000-luvulla on tehnyt monesta formulakuskista upporikkaan.

7

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • khhkhkkh
    • HIILAMO

      Ei pidä unohtaa Lasse Lehtisen urotekoja.

    • TupakkatehtaidenYhdistys

      Savukkeet ovat laillisia tuotteita, joita miljoonat ihmiset ympäri maailmaa nauttivat.
      Tupakansavun aineosat lienevät maailman eniten tutkittuja aineita. Tupakansavu sisältää hyvin pieniä määriä näitä aineita, eikä ole osoitettu, että minkään näiden ainesosien ja sairauksien välillä olisi syy-yhteyttä.
      Mielenkiintoinen tulos on saatu tutkittaessa sellaisia työntekijöitä, jotka ovat monia vuosia työskennelleet tietyömailla olosuhteissa, joissa on jatkuvasti poikkeuksellisen korkeat häkäpitoisuudet. Heistä ei kuitenkaan löytynyt sen enempää sydän- ja verisuonisairauksia kuin muistakaan väestöryhmistä.

      • 567e6

        Jos kannabikseen lisättäisiin teollisesti 6000 erilaista kemikaalia niin jotenkin minusta tuntuu että tätä käytettäisiin argumentaationa kannabiksen vaarallisuudesta..


      • Llonk
        567e6 kirjoitti:

        Jos kannabikseen lisättäisiin teollisesti 6000 erilaista kemikaalia niin jotenkin minusta tuntuu että tätä käytettäisiin argumentaationa kannabiksen vaarallisuudesta..

        Moni rap-muusikko on tehnyt omaisuuden laulamalla lauluja kannabiksesta.


      • TupakkatehtaidenYhdistys
        567e6 kirjoitti:

        Jos kannabikseen lisättäisiin teollisesti 6000 erilaista kemikaalia niin jotenkin minusta tuntuu että tätä käytettäisiin argumentaationa kannabiksen vaarallisuudesta..

        Ympäristössä esiintyvän tupakansavun ei ole voitu osoittaa vahingoittavan tupakoimattomien terveyttä.
        Tupakansavu saattaa ärsyttää joitakin ihmisiä, mutta ympäristön tupakansavaun mahdolliset vaikutukset tupakoimattomiin ovat edelleen tieteellisen tutkimuksen kohteena.
        Jotta tupakoimaton henkilö joutuisi hengittämään yhden savukkeen nikotiinimäärän, hänen pitäisi istua ravintolassa yhtäjaksoisesti 15,5 päivää ja tupakoivien osastossa lentokoneessa 8 edestakaista lentoa New Yorkista Tokioon tauotta.


    • LasuLehtinne

      Lasse Lehtinen rikastui tupakkaa mainostamalla 90-luvulla Lasse Lehtinen oli Amer-yhtymän sidosryhmäjohtaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      130
      3817
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      8
      3119
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      32
      2844
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2662
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2413
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      41
      1868
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1205
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1129
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1099
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      78
      1099
    Aihe