Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Nyt lentää loka: "Sipilä

mtsss

keräsi paskalain turvin kymmeniä miljoonia"

Ympäristö vai kiinteistöjen kulut. Ne ovat olleet vastakkain siitä asti, kun asetus annetiin 2003.

Helsingin Uutiset arkisto

Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) hämmästelee, miksi toimimattomien puhdistuslaitteiden pakkomyynti jatkuu. Hän moittii Suomen Uutisissa rajuin sanakääntein sekä keskustan puheenjohtaja Juha Sipilää että hallitusta, joka jatkoi haja-asetusalueiden jätevesiasetusta.

– Kepu voi edelleen pakkosäännösmarkkinoita ja ilmastopolitiikkaa hyödyntäen jatkaa rahastamista johtohenkilöidensä lähisukulaisille. Puheenjohtaja Sipilä keräsi aikoinaan kymmenien miljoonien eurojen potin haja-asutusalueen jätevesiasetuksella luoduilla pakkomyyntimarkkinoilla. Suku jatkaa edelleen rahastusta paskalain varjolla, Oinonen sanoo tiedotteessaan.

Hallitus päätti torstaina muuttaa asetusta niin, että jätevesijärjestelmien remonttien pitää olla valmiita vasta vuoden 2018 maaliskuussa, kun takaraja oli tätä ennen maaliskuu 2016. Suomessa on yli 100 000 kiinteistöä, jotka eivät täytä vaatimuksia.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mtsss

      täällä pohjois-pohjanmaalla Sipilä ja Koskelo möivät Ecolator nimistä pienpanospuhdistamoja hintaan 10000-20000 e/puhdistamo, ko olevat on testien mukaan kaikista puhdistamoista huonoin eikä täytä lakivaatimusta puhdistusteholtaan, eli kyse on virheellisen tavaran kaupalla saaduista kymmenistä miljoonista euroista(laki virheellisen tavaran kaupasta), lisäksi Oikeuskansleri on tuominnut ko puhdistamot laittomiksi, siihen tarkoitukseen kuin ne on myyty ja rahastettu, NORMAALLISTI LAKI mukaan rahat pitää palauttaa.

    • äänestäjät

      En äänestä paskalla rahastannutta puoluetta, kalllita on maaseudun syrjäasujien Keskustan kakkarat"

    • sipilä-kämmäsi

      mihin riittää asianomaisen kohdalla suun aukaiseminen. Lehdessä väittää valheeksi tienanneensa paskapöntöillä. Ainoa mitä edellisellä saavutti on metelin nouseminen mikä kääntyy häntä ja keskustaa vastaan.

      • yläwitoset

        Sipilän ÄO lyö yksiin Kämäki keskusta valtuutettujen kanssa


      • stubbiska
        yläwitoset kirjoitti:

        Sipilän ÄO lyö yksiin Kämäki keskusta valtuutettujen kanssa

        noo sittee keskustalta puuttu johtaja joss sipilä on rivimiehii


      • Nukkejohtaja

        vaalien alla ja niiden yli. Kujen vanhankaartin rekvisiittaa koko ukko kepujen nostamiseksi oppositiosta. Kiitettävästi vanhankaartin edustajat pidetty piilossa ja syykin siihen löytyy esim. Rehnin käyttäytymisestä. Heti tipahtaa suosio kun kepu suunsa aukaisee.


    • hyvinmeneeherrat

      Onko se niin, että Keskustavetoisen hallituksen ympäristöministeri RKPn ENESTAM laittoi alulle haja-astuksen panospuhdistamobisneksen. Ministeri Paula Lehtomäki jatkoi panosphdismo- ja siinä sivussa myös Talvivaarabisnestään, Tiilikainen sössi myös välillä. Perustettiin Suomen ympäristökeskus (SYKE), sykkeeltä sai valmistajat ostaa CE-merkinnät.
      "Voi meitä poikia lumessa"

      • joyxtoistavuotta

        Keskustaa on sotkennut kusella Paskat veteen ja Rahat Kreikkaan


        "eteenpäin sano mummo lumessa"


    • Tupeevaltionvaroilla

      Roistoille keput äänensä antavat. Eli itselleen

    • kyllänet

      kansalaiset nyt vaan haluaa Keskustan ja Sipilän asioita saattamaan oikealle raiteelle.Turhaan siinä kärsäpersukset urputtaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      84
      2190
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1906
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1570
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1568
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1472
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1301
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    Aihe