Vanhemmat, miksi pakotatte kiusatun lapsen kouluun

Aina välillä saa lukea, kuinka joku isä tai äiti valittaa, kuinka omaa lasta on kiusattu koulussa jo kahdeksan vuotta tai jotain vastaavaa. Mää vaan kysyn, miksi vaaditte tai edes annatte lapsenne mennä tuollaiseen tilanteeseen, varsinkin jos hän selvästi kärsii siitä? Meidän maassa ei ole koulupakkoa vaan vain oppivelvollisuus, ja sen voi hoitaa kyllä muutenkin kuin menemällä kärsimään kiusaajien keskelle. Ei kai siellä edes pysty keskittymään koko opiskeluun, jos on vatsa ahdistuksesta lapsipoloisella sekaisin. Minusta tämä on todella kummallista. Omalle lapselleni olen sanonut, että jos häntä alettaisiin kiusata niin, ettei sitä saataisi loppumaan, niin hänen ei tarvisi sellaiseen kouluun mennä. Ei ole sen arvoista todellakaan. Jos lapseni kärsisi koulussaan, se ei olisi hänen arvoisensa koulu.

Toki tilanne on ihan vinksallaan, jos kiusattu on se jonka täytyy poistua paikalta eikä kiusaajille vedetä rajoja. Mutta tärkeintä on kuitenkin kiusatun lapsen hyvinvointi ja jos koulu ei hoida omaa osaansa, niin isän ja/tai äidin on itse kannettava vastuu lapsensa hyvinvoinnista.

Keskustelkaa asiasta ihmiset, ja kiusattujenkin on hyvä tietää ja uskoa, että koulurakennukseen ei ole mikään pakko mennä eikä siinä ole järkeäkään, jos kiusaaminen aiheuttaa ihan selkeää pahoinvointia! Tämä ei ole koululaitoksen tarkoitus!
364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kumpi on pahempi: että pieni, keskenkasvuinen ihmislapsi vuosien ajan kärsii, on joskus ruumiillisestikin pahoinpideltynä, elää elämäänsä masennuksessa ja ahdistuksessa mikä ei tosiaankaan lapselle kuuluisi, syö masennuslääkkeitä ja kärsii niiden sivuvaikutuksista ja tekee lopulta ehkä itsemurhan tai äärimmillään tappaa ensin muita oppilaita ja sitten itsensä? Vai se että hän opettelee perustaidot esim. kotonaan ja oppii ne ilman koululaitosta.

Mitä virkaa on koululla, joka ei opeta lapsille niitä tärkeimpiä asioita? Ja mitä me aikuiset enää koulunpenkistä edes muistetaan? Kuinka moni käyttää alekkainlaskuja säännöllisesti? Itse en ainakaan sieltä koulunpenkiltä muista juurikaan mitään, vaan tietoni ovat peräisin elämästä yleensä, mistä nyt yleistietoa saadaan. Paljonhan sitä oppii joka päivä telkusta, sanomalehdistä, netistä, keskusteluista ihmisten kanssa. Pääasiassa peruskoulu on lapsille ja nuorille hengailupaikka ja ajanvietepaikka. Kavereiden kanssa olemisen ja yhä useammin pahantekemisen ja suoranaisen nuorisorikollisuuden paikka, maamme akkamaisen lainsäädännön myötä, jota myötä ei enää aikuiset ihmiset pärjää pienille lapsillekaan.

Äänestä

Ja koska en halua tässä mitään ideoita kenellekään jakaa, niin koulusurma ei todellakaan ole mikään vaihtoehto. Sellaisen jos tekee niin kyllä aika varmaan joutuu helvettiin eli ei hyvä loppu sellaisella ratkaisulla ole. Jos huomaat tuon tyylisten ajatusten alkavan pyöriä päässäsi, niin on korkea aika lopettaa käyminen sellaisessa paikassa ja todellakin pitää taukoa tai lopettaa koko koulunkäynti. Hyviä kavereita ja tukea voisit löytää esim. seurakunnasta, joka rakentuu toisenlaiselle ihmiskuvalle kuin koulun jengit ja kiusaajaporukat.

Jumala on elämän tarkoitus ja hän pystyy ja tahtoo auttaa sinua ja hoitaa haavasi kuntoon. Hyvää ja armollista opetusta Jumalasta löytyy esim. tästä osoitteesta: http://www.onewaymission.fi/index.php/kotimaa/opetuslapseuskoulu/netti-opetuslapseuskoulu (alempaa löytyy kohta josta löytää eka jakson)

Ja Raamattu on tietysti se tärkein kanava opetella tuntemaan Jumalaa: www.evl.fi/raamattu/

Rukoile, mene mukaan seurakuntaan, hanki uskovia ystäviä joiden kanssa yhdessä rukoilla asioittesi puolesta! Nuorisotyön pappi on varmasti mukavaa ja tukevaa juttuseuraa! Netistäkin toki löytyy kristittyjä juttukaveriksi monilta eri keskustelupalstoilta ja fb-ryhmistä (esim. Uskovaiset nuoret)

Äänestä

TUOTA minäkin olen ihmetellyt , ei niin tunnu uskottavalta ,monta vuotta, jotkut vastaa ,kiusatuista ettei uskalla että se on pahenpaa kun kertoo., en ymmärrä ,jos on niin pahaa kiusaaminen ,miks ei jää kotiin ? jos kiusaaminen on pahaa niin miten kertominen on pahempaa ? kuulostaa että valittaminen on kivaa, kuten aikuiset valittaa kun ukko juo ja hakkaa monta vuotta. koska oppinut että valittaminen on kivaa. Onkohan huomion hakuisuus sairaus?näillä valittajilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SallaKo kirjoitti:

Aina välillä saa lukea, kuinka joku isä tai äiti valittaa, kuinka omaa lasta on kiusattu koulussa jo kahdeksan vuotta tai jotain vastaavaa. Mää vaan kysyn, miksi vaaditte tai edes annatte lapsenne mennä tuollaiseen tilanteeseen, varsinkin jos hän selvästi kärsii siitä? Meidän maassa ei ole koulupakkoa vaan vain oppivelvollisuus, ja sen voi hoitaa kyllä muutenkin kuin menemällä kärsimään kiusaajien keskelle. Ei kai siellä edes pysty keskittymään koko opiskeluun, jos on vatsa ahdistuksesta lapsipoloisella sekaisin. Minusta tämä on todella kummallista. Omalle lapselleni olen sanonut, että jos häntä alettaisiin kiusata niin, ettei sitä saataisi loppumaan, niin hänen ei tarvisi sellaiseen kouluun mennä. Ei ole sen arvoista todellakaan. Jos lapseni kärsisi koulussaan, se ei olisi hänen arvoisensa koulu.

Toki tilanne on ihan vinksallaan, jos kiusattu on se jonka täytyy poistua paikalta eikä kiusaajille vedetä rajoja. Mutta tärkeintä on kuitenkin kiusatun lapsen hyvinvointi ja jos koulu ei hoida omaa osaansa, niin isän ja/tai äidin on itse kannettava vastuu lapsensa hyvinvoinnista.

Keskustelkaa asiasta ihmiset, ja kiusattujenkin on hyvä tietää ja uskoa, että koulurakennukseen ei ole mikään pakko mennä eikä siinä ole järkeäkään, jos kiusaaminen aiheuttaa ihan selkeää pahoinvointia! Tämä ei ole koululaitoksen tarkoitus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu