Tuulivoimamelu arvioidaan todellista pienemmäksi

myllymelu

Huminaa ja sykintää – tuulivoimaloiden melua arvioidaan väärin

Melu arvioidaan todellista pienemmäksi.

http://yle.fi/uutiset/huminaa_ja_sykintaa__tuulivoimaloiden_melua_arvioidaan_vaarin/7888247?origin=rss&utm_source=twitterfeed&utm_medium=twitter

VTT:n tutkija Denis Siponen on saanut em. tuloksen.

Pieni pätkä Ylen jutusta:

"Suurimmassa osassa tapauksia asukkaat ovat valittaneet asiasta hallinto-oikeuteen ja muutamassa paikassa tilanne on niin paha, että asukkaat ovat vaatineet viranomaisia puuttumaan meluongelmaan, kertoo VTT:n tutkija Denis Siponen.

Meluhaittojen syntymisen taustalla on useita syitä. Tuulivoimalan mahdollisesta melutasosta tehdään tietokonemallinnus suunnitteluvaiheessa. Mallinnukset eivät kuitenkaan Siposen mukaan vastaa todellisuutta. Tietokonemallinnuksessa saadaan vain yksi luku, vaikka todellisuudessa melun voimakkuus vaihtelee huomattavasti.

– Ympäristöministeriön tuulivoimamelun mallinnuksessa on valitettavasti rakenteellinen virhe. Siinä otetaan väärällä tavalla huomioon sään vaikutus meluun ja jaksollista sykintää ei oteta huomioon. Lisäksi itse mallinnusmetodiikan virherajaa ei huomioida lainkaan. Tällä on suuri vaikutus siihen mallinnettavaan tulokseen, Siponen kertoo."

8

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myöhemlisää

      Kyse on myös KOTIRAUHAN RIKKOMISESTA!

      • lisäyss

        jatkuu... nimittäin kotirauhan rikkomista on(laen mukaan) jatkuva, toistuva, joka kääntää huomion(ajatuksen tai katseen ja tai ärsyttää) toistollaan.


      • lisäyss kirjoitti:

        jatkuu... nimittäin kotirauhan rikkomista on(laen mukaan) jatkuva, toistuva, joka kääntää huomion(ajatuksen tai katseen ja tai ärsyttää) toistollaan.

        kuka kokee tuuliväkkärät häiriökseen voi nostaa kanteen ja vaatia korvausta KOTIRAUHAN RIKKOMISESTA!


    • kyllähän

      se suurin melu tulee näiden tuulivoimanvastustajien "älämölöstä".

      • kukkurukuussa

        Kuntapäättäjät ovat henkisesti niin kuuroja, että todellakin pitää pitää suurta ääntä, jotta sinne umpiluuhun jotain kuuluisi. Valitettavasti.

        Tuulivoima on todella kannattamatonta pseudoenergiantuotantoa. Toivottavasti hössötys sen ympärillä loppuu pian. Tulee muuten Suomelle tosi kalliiksi ja ulkomaiset tuulivoimafirmat kiittää Suomen hölmöilystä.


      • kukkurukuussa kirjoitti:

        Kuntapäättäjät ovat henkisesti niin kuuroja, että todellakin pitää pitää suurta ääntä, jotta sinne umpiluuhun jotain kuuluisi. Valitettavasti.

        Tuulivoima on todella kannattamatonta pseudoenergiantuotantoa. Toivottavasti hössötys sen ympärillä loppuu pian. Tulee muuten Suomelle tosi kalliiksi ja ulkomaiset tuulivoimafirmat kiittää Suomen hölmöilystä.

        Persut vastustaa Tuulellakäypiä kuntapoliitiikkoja ja tuulivoima syöttötarfia, nyt Keskustan Pekkarinen sorvaa uutta tariffipakettia veronmaksajain niskaan, samalla tyttärelleen ja vävylleen töitä ja tuloa


      • keskusta-jakaa
        metsamaapv1 kirjoitti:

        Persut vastustaa Tuulellakäypiä kuntapoliitiikkoja ja tuulivoima syöttötarfia, nyt Keskustan Pekkarinen sorvaa uutta tariffipakettia veronmaksajain niskaan, samalla tyttärelleen ja vävylleen töitä ja tuloa

        Ja ulkomaille menee kaikki rahat, On tämä Pekkarisen tubeles irronnut juuriaan myöten ja tuulessa heiluu järki. ei ihme että suomalaisilla ei ole enää kuin tuulen huuhtoma perse


      • myllymelu

        Saa nähdä, mitä tapahtuu vaalien jälkeen. Syöttötariffit joutuvat varmaan vastatuuleen. Nykyisenlaisia tuulitukia ei voi mitenkään puolustaa. Miten sitten tukien leikkaaminen vaikuttaisi tuulivoimafirmojen halukkuuteen voimaloiden rakentamiseen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      168
      11561
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8142
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6056
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      166
      5007
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      24
      4775
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      40
      4411
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      107
      4303
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      106
      3702
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3290
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1801
    Aihe