"Ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka (kok.) kertoo arviosta tiedotteessaan ja totaakin, että suomalaisten yritysten on nyt syytä ”käydä töihin”."
"Meidän pitää lopettaa surkuttelu ja käydä töihin.", Toivakka sanoo.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/79747-yllattava-kiitos-suomalaisyrityksille-pitaa-lopettaa-surkuttelu
Mitä Toivakka oikein tarkoittaa "meidän"?? Eihän hän ole toiminut koskaan yrittäjänä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Lenita_Toivakka).
Hän koulusta päästyään ryhtyi lentoemännäksi (!) ja sitten siirtyi kokoomuksen leipiin, helppoon elämään.
Toivakka, kuten kokoomuksen muut "johtajat" eivät tiedä työn tekemisestä tai yrittämisestä tuon taivaallista. Kun kokoomuksen talouspolitiikka menee päin mäntyä niin kokoomus kiirehtii nostamaan veroja ja paisuttamaan byrokratiaa. Siinä heidän "osaamisensa"
Ja Toivakalla tiedoksi yrittäjät eivät todellakaan näidä vaikeina aikoina "vetelehdi", heidän ei ole syytä "käydä töihin" koska kaikki tuntemani yrittäjät tekevät yhä pidempää päivää, töitä kaiken valveillaolojan. Yrittäjien tuntipalkka on varmasti pienempi kuin millään muulla ammattiryhmällä Suomessa.
Kokoomus ei enää edusta yrittäjiä, tokko edustavat enään ketään. Onneksi vaalit ovat tulossa. Äänestäjien tulee ensi vaaleissa lähettä Toivakka kollegoineen "kykyjään" vastaaviin toihin, sosiaalipummin virkaan.
Suomen ulkomaan kauppa on vaikeutunut Toivokan ja hänen edeltäjiensi virheiden takia. Sanottakoon, että Toivakan edeltäjä oli se surullisen kuuluisa virnuilija ja naisten naurattaja Alexander Stubb

Vastaukset 8
Vanhimmat
>> Eihän hän ole toiminut koskaan yrittäjänä.
Itse linkittämästäsi Wikipedian artikkelista löytyy kuitenkin:
"Toivakka on toiminut vuosia yrittäjänä ja oli miehensä kanssa Mikkelin K-citymarketin kauppiaana vuosina 1994–2005".
Näin se viha sokaisee ihmisen.
Se, että lentoemännän mies on Cittarin kauppias ei tee lentoemännästä yrittäjää.
Jos Toivakka lopetti lentäemännöinnit 1988 ja sitten oli kirjoilla miehensä puolesta kokonaista 6 vuotta citimarketin kauppiaan vaimona ei tee hänestä edelleenkään yrittäjää, saatikka sellaista henkilö, jolla vientikokemusta ministeriksi.
Oliko Mikkeli Cittarilla jotain vientitioimintaa siten, että entinen lentoemäntä kääntää Suomen lamasta nousuun? Ei todellakaan.
Jos tämä on paras mitä kokoomuksella on tarjota tämän elintärkeän ministerinsalkun haltijaksi niin suosittelen kaikkia yrittäjiä äänestämään jotain muuta puoluetta kuin kokoomusta. Kokoomus ei aja yrittäjien tai Suomen etuja.
Miten tälläinen lentoemäntä on päässyt mihinkään vastuulliseen virkaan?
Eikö kokoomukseta löydy sellaista henkilöä jolla on edes vähän kompetenssia? Todella surkeata menoa.
Miten tällainen puhekyvytön, housuunsapaskova pieni lapsi voi olla yrittäjä?
Se, mitä olet joskus ollut, ei määritä sitä mitä olet nyt.
Tuo kokoomuslainen lentoemäntä Lenita Toivakka on yks saakelin TTIP-sopimuksen manneksiini. Joka välissä tuo ämmä on väittämässä että kun Suomi ja muut EU-valtiot luovuttavat valtioiltansa ylimmän päätösvallan USA-vetoisille välimiesoikeuksille, niin siitä tulee meille suomalaisillekin (typeryksille...) suuri taloudellinen etu ja hyöty.
En tykkää Lenita Toivakasta yhtään. Eukko on jotenkin petollisen tuntuinen, kaksinaamainen Citymarketin kaupanpitäjä.
"Eukko on jotenkin petollisen tuntuinen, kaksinaamainen Citymarketin kaupanpitäjä."
EIkä edes sitä, vaan Citymarketin pitäjän vaimo.
Siis kauppiaan vaimo.
Tänään olis juuri uutisissa, että "Suomen vienti väheni selvästi"
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/04/07/suomen-vienti-vaheni-selvasti/20154276/12?&posted=1&n=8#messageSent
Todella huonolta näyttää. Mites teillä?
Tulis vaikka Putin ja tekis lopun tästä Suomen alasajosta