Olemme poikaystäväni kanssa seurustelleet noin 8 kk. Nyt, silloin kun hän ei ole paikalla, olen ahdistunut ja alan epäilemään omien tunteiden vahvuutta. En halua jättää häntä, koska välitän kovasti ja näen meillä sujuvan yhteisen tulevaisuuden. Hänen kanssaan ollessani en epäile vaan olo on hyvä. Olemme puhuneet näistä negatiivisista tunteitani. Hänelle on ok jatkaa seurustelua vaikka epäilisinkin. Mutta miten saan ajatukseni käännettyä pois negatiivisista positiivisin, niin että saisin jatkuvan ahdistuksen pois?
Jatkanko suhdetta vai en?
Neemi678
4269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Yksin ollessa ei välttämättä ole se puoliso aina mielessä ja siten niitä lämpimiä tunteita häneen. Yksinollessa tulee omaa itseään kannattelevat terveellä tavalla itsekkäät tunteet joita tarvitaan, että ihminen kykee keskittymään omaan elämään. Eli uskon että kannat syyllisyyttä siitä, kun puolisoa koskevat tunteet siirtyvät taka-alalle yksinollessasi=tunteet viilenee. Ihan normaalia se on.
Onko teillä ollut vaikeita aikoja lähiaikoina? 8kk ei ole paljon, mutta ei vähänkään siinä ajassa alkaa oppia tuntemaan toista todella hyvin. Ahdistus on normaalia, mutta kannattaisiko ottaa asia puheeksi ja keskustella asiat kunnolla läpi? Oletko jo jättänyt hänet? Jos näet yhteisentulevaisuuden ja teillä sujuu kaikki asiat hyvin niin miksi hukkaat sen? Ehdotan että keskustelet asiasta rauhassa ja kunnolla, poikaystäväsi varmasti kuuntelee sinua kun esität asiat oikein.
Itse en heittäisi toimivaa suhdetta mäkeen vaan yrittäisin täysillä jos rakkautta ja tunteita toiseen löytyy. Ennen eroa ehdottaisin vielä esimerkiksi pientä taukoa, jossa pääsisit tuntemaan itseäsi ja jos huomaat kaipaavasi poikaystäväsi tekoja ja olemassa oloa kannattaa siitä keskustella hänen kanssaan.
Kiinnostaisi tietää mitä meinaat asialle!
Älä tee hätäisiä päätöksiä jos sulla on hyvä hänen seurassaan.
Aikanaan podin aivan vastaavia tunteita yhteen naiseen useamman kuukauden ja lopulta päätin suhteen. Olen katunut sitä aivan älyttömästi. Yhä 1,5v myöhemmin mulla on ajoittain todella iso ikävä häntä. Hänen kanssaan oli hyvä, yksin ollessani olin ahdistunut ja halusin suhteesta pois.
Itse päättelin juuri silloin, että kyseessä on se etteivät tunteeni riitä. Tosiasiassa se olikin piilevää sitoutumiskammoa, en vaan tunnistanut sitä sellaiseksi. Taisin vain kapinoida sitä ajatusta vastaan, että mun pitäisi tässä ja nyt oikeasti alkaa tosissaan panostamaan suhteeseen. Olin vastikään eronnut ja mulla oli ehkä vielä tarve katsoa mitä muuta maailmalla on tarjolla. En ole päässyt lähellekään vastaavaa tunnelatausta kenenkään kanssa. Jälkikäteen tajusin, että se oli rakkautta.
Satutin häntä liikaa, eikä pysty minuun enää luottamaan, edes arvostamaan. Vaalin muistoa niistä hetkistä sydämessäni, vaikken niitä enää koskaan takaisin saa. Tärkeä hän on, vaikken hänelle enää mitään merkitsekään.
Jätä se SIKA heti, ansaitset parempaa.