Miehen heikko orgasmi/siemensyöksy

ei_tunnu_miltään

Olen nuorehko mies ja kärsin erittäin mitäänsanomattomasta laukeamisesta. Siemenneste ei lennä puolta senttiäkään, vaan valuu vain. Laukeaminen ei tunnu juuri miltään. Tällaista ei ole ollut aina. Ennen kyllä lensi muutaman sentin useimmiten, ja tuntui paremmalta (silti aika heikko kai, mutta paljon parempi kuin nyt). Vaikka olisi kaksi viikkoa edellisestä kerrasta, silti näin. Tätä on jatkunut ehkä noin 6 vuotta.

Epäilen, että heikko purkautuminen ja orgasmi johtuvat minua juuri ehkä tuon 6 vuotta piinanneesta eturauhasongelmasta. Krooninen eturauhasen ärtyminen (lääkäri ei halunnut käyttää sanaa tulehdus) vaivaa kauheana virtsaamisentarpeen tunteena viikoittain. Kipuja ei ole. Tämä eturauhasvaiva mitä todennäköisemmin seuraa minua koko elämäni ajan. Onko siemennesteen lentomatka verrannollinen eturauhasen kuntoon? Entä orgasmin voimakkuus?

Kärsin myös erittäin nopeasta siemensyöksystä. Puhutaan viime aikoina hitaalla tahdilla edetessä noin 15-20 sekunnista, eli orgasmivaiheeseen mennään suoraan. Tästä sen sijaan olen kärsinyt aina. Tähän vaivaan aion kokeilla sertraliinia suurenevilla annoksilla, kunhan saan lääkemääräyksen jotenkin hankittua. Tuo lääkehän aiheuttaa yleisesti heikompia orgasmeja ainakin naisille. Mutta ajatuskulkuni menee niin, että jos kestoaika pitenee moninkertaiseksi, myös orgasmi on voimakkaampi. Näin olen itselläni havainnut ilman lääkettä.

Sitten toinen tekijä, joka voi olla heikkojen orgasmien takana. Nimittäin lapsena ja nuorena minulle pakkoannettiin ketiapiinia ja risperidonia. Voiko tästä jäädä pysyvästi heikentynyt orgasmikyky? Jälleen muutama kuukausi sitten minut pakotettiin ottamaan (tällä kertaa suuria annoksia) risperidonia. En pystynyt saamaan edes erektiota kuin aivan väkisin. Heti erektion jälkeen laukesin ilman mitään tunnetta. Nyt saan jo erektion, mutta laukeaminen on vielä nopeampaa kuin ennen lääkitystä ja orgasmi vielä heikompi. Voiko siis näistä myrkyistä jäädä pysyvää vahinkoa?

Ei ole mitään järkeä hakeutua suhteisiin naisten kanssa, kun en pysty saamaan mitään tyydytystä. Toisen nauttimisesta en pysty enää nauttimaan enkä tuntemaan mitään rakkaudentuntoa viimeisimmän risperidoni-pakotuksen jälkeen. Välttäkää kaikin mahdollisin keinoin antipsykoottien syömistä ja laittakaa pitkät kalsarit ja villahousut jalkaan ulos mennessä!

1

483

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homo123

      Tule tänne poika niin parannetaan eturauhanen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      63
      594
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe