Minulla on hieman ylimääräisiä kiloja, ei painoindeksin mukaan, mutta mielestäni muuten. Olisi helpompi tuntea itseni haluttavaksi, jos olisi hoikempi ja kiinteämpi. Paksuhkoja reisiä ja isoa (vähän roikkuvaa) takamusta ei ole kiva näytellä. Takamukseeni on ilmestynyt myös joitain punaisia pieniä pilkkuja bähän sellulliittiakin löytyy..
Alapääni iho on muuta ihoni tummempi ja nypyläisempi, mikä ei näytä hyvältä. Kun ajan alapääni karvat, jää ruma tumma sänki. Kokokarvaisena minulla jäykkää karvaa sikin sokin, mikä ei näytä hyvältä sekään. Ulkoisten häpyhuulteni iho on melko ruttuista. Pimpin malliin olen muuten ihan tyytyväinen..en tiedä miehistä.
Olen ajatellut myös tuoksuvani tavallista voimakkaammalta/vähemmän hyvältä, enkä kostu välttämättä helposti, ellei ole jo valmiiksi kiimainen olo.
Minusta ei oo nuoltavaksi
9
60
Vastaukset
etkö haluaisi että sua nuoltaisiin vai etkö pidä nuolemisesta yleensäkään
- epäkelpo
Haluaisin, ja antaisin itseni nuoltavaksi, jos olisin viehättävämpi, eikä tarvis antaa miehen pettyä, voisi vain rentoutua, eikä miettiä omia epäkohtia. Vai oliko tuo aloituksessa oleva kuvaus sinusta puoleensavetävä? Pitää ajatella sitä miestäkin, onko paikat siinä kunnossa, että viitsii päästää nuolemaan. Haluaisin tuntea itseni viehättäväksi ja olla sitä myös toisen silmissä.
Sulla taitaa olla itseluottamus kadonnut lähes kokonaan, koska sä kuitenkin haluaisit että sua nuoltaisiin, jätä vaan turhat miettimiset kokonaan pois, sillä aina löytyy miehiä jotka ovat valmiina nuolemaan ikään, näköön ja kokoon katsomatta, ei muuta kuin jätät turhan itsekritiikin kokonaan pois ja alat haeskella itsellesi miestä joka on halukas nuolemaan ja tekemään muutakin hyvää sulle.
- poppamies52
Minusta tuntuu, että haluaisit saada tulla nuolluksi, joka paikasta pillusta perseeseen asti. Milloin viimeksi joku on sinua nuollut? Olen aina valmis kunnon touhuun. Yhteystiedot ovat [email protected]
- iltapulmunen
Ajattelin pistää asiallista kommenttia tulemaan.
Mielestäni kaikki ovat haluttavia ja seksikkäitä ihan sellaisina kun ovat. Älä ota paineita siitä miltä näytät. Onko sinulla mies vai oletko sinkku? Jos sinulla on mies ja mah. Jälkikasvua, on mies varmasti nähnyt kaiken. Uskalla arvostaa itseäsi ja kehoasi. :) - kielimiessss
Nainem kuin nainen saa miestä milloin vaan jos haluaa.Läskitkin.Miehiä on jatkuvasti niin paljon ilman pillua että voi valita mieleisensä nuolijan.Eikä miehet loppujen lopuksi välitä ulkonäöstä tippaakaan,pääasia että pääsee pillua nuolemaan.Joten ei kannata olla liian kriittinen itseään kohtaan..miesten edessä.Ikä on se mikä ratkaisee paljon,yli 60v ovat aika heikoilla mies markkinoilla.
Meitä miehiä ja mieltymyksiä riittää niin moneen lähtöön että ei mitään huolta.
Uskoisin että suurempi osa miehistä tykkää enemmän ylipainoisista kuin alipainoisista.
Ainakin minä. Ja puhtaus siinnä nuolemisessa se A&O.
Tsemppiä!En tiedä mutta tää tuntuu jotenkin melkoiselta provolta. Kukaan nainen ei laittaisi tuollaista tekstiä itsestään. VAstaukset kyllä ovat ihan asiallisia, todenperäisiä ja hyviä. Tässäkin asiassa on naisten markkinat.
- silavaako
Mä panin ekan kerran eilen nuorta läskiä muijaa,oli siinä naurussa pitelemistä mutta hyvin se meni...ihan kaikki asennot ei toiminu,ja paikkojen siisteys ja esteellisyys on hoikilla neidoilla huomattavasti parempi. Vähemmän sellua ja silavaa srategisissa paikoissa,kivempi touhuta hoikan kanssa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563950Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve703543Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1412418Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572309Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094