Minusta ei oo nuoltavaksi

epäkelpo

Minulla on hieman ylimääräisiä kiloja, ei painoindeksin mukaan, mutta mielestäni muuten. Olisi helpompi tuntea itseni haluttavaksi, jos olisi hoikempi ja kiinteämpi. Paksuhkoja reisiä ja isoa (vähän roikkuvaa) takamusta ei ole kiva näytellä. Takamukseeni on ilmestynyt myös joitain punaisia pieniä pilkkuja bähän sellulliittiakin löytyy..
Alapääni iho on muuta ihoni tummempi ja nypyläisempi, mikä ei näytä hyvältä. Kun ajan alapääni karvat, jää ruma tumma sänki. Kokokarvaisena minulla jäykkää karvaa sikin sokin, mikä ei näytä hyvältä sekään. Ulkoisten häpyhuulteni iho on melko ruttuista. Pimpin malliin olen muuten ihan tyytyväinen..en tiedä miehistä.
Olen ajatellut myös tuoksuvani tavallista voimakkaammalta/vähemmän hyvältä, enkä kostu välttämättä helposti, ellei ole jo valmiiksi kiimainen olo.

9

50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etkö haluaisi että sua nuoltaisiin vai etkö pidä nuolemisesta yleensäkään

      • epäkelpo

        Haluaisin, ja antaisin itseni nuoltavaksi, jos olisin viehättävämpi, eikä tarvis antaa miehen pettyä, voisi vain rentoutua, eikä miettiä omia epäkohtia. Vai oliko tuo aloituksessa oleva kuvaus sinusta puoleensavetävä? Pitää ajatella sitä miestäkin, onko paikat siinä kunnossa, että viitsii päästää nuolemaan. Haluaisin tuntea itseni viehättäväksi ja olla sitä myös toisen silmissä.


      • Sulla taitaa olla itseluottamus kadonnut lähes kokonaan, koska sä kuitenkin haluaisit että sua nuoltaisiin, jätä vaan turhat miettimiset kokonaan pois, sillä aina löytyy miehiä jotka ovat valmiina nuolemaan ikään, näköön ja kokoon katsomatta, ei muuta kuin jätät turhan itsekritiikin kokonaan pois ja alat haeskella itsellesi miestä joka on halukas nuolemaan ja tekemään muutakin hyvää sulle.


    • poppamies52

      Minusta tuntuu, että haluaisit saada tulla nuolluksi, joka paikasta pillusta perseeseen asti. Milloin viimeksi joku on sinua nuollut? Olen aina valmis kunnon touhuun. Yhteystiedot ovat [email protected]

    • iltapulmunen

      Ajattelin pistää asiallista kommenttia tulemaan.
      Mielestäni kaikki ovat haluttavia ja seksikkäitä ihan sellaisina kun ovat. Älä ota paineita siitä miltä näytät. Onko sinulla mies vai oletko sinkku? Jos sinulla on mies ja mah. Jälkikasvua, on mies varmasti nähnyt kaiken. Uskalla arvostaa itseäsi ja kehoasi. :)

    • kielimiessss

      Nainem kuin nainen saa miestä milloin vaan jos haluaa.Läskitkin.Miehiä on jatkuvasti niin paljon ilman pillua että voi valita mieleisensä nuolijan.Eikä miehet loppujen lopuksi välitä ulkonäöstä tippaakaan,pääasia että pääsee pillua nuolemaan.Joten ei kannata olla liian kriittinen itseään kohtaan..miesten edessä.Ikä on se mikä ratkaisee paljon,yli 60v ovat aika heikoilla mies markkinoilla.

    • Meitä miehiä ja mieltymyksiä riittää niin moneen lähtöön että ei mitään huolta.
      Uskoisin että suurempi osa miehistä tykkää enemmän ylipainoisista kuin alipainoisista.
      Ainakin minä. Ja puhtaus siinnä nuolemisessa se A&O.
      Tsemppiä!

    • En tiedä mutta tää tuntuu jotenkin melkoiselta provolta. Kukaan nainen ei laittaisi tuollaista tekstiä itsestään. VAstaukset kyllä ovat ihan asiallisia, todenperäisiä ja hyviä. Tässäkin asiassa on naisten markkinat.

    • silavaako

      Mä panin ekan kerran eilen nuorta läskiä muijaa,oli siinä naurussa pitelemistä mutta hyvin se meni...ihan kaikki asennot ei toiminu,ja paikkojen siisteys ja esteellisyys on hoikilla neidoilla huomattavasti parempi. Vähemmän sellua ja silavaa srategisissa paikoissa,kivempi touhuta hoikan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2691
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2471
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2219
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1835
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      31
      1406
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1403
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1135
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      98
      1096
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1033
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      79
      893
    Aihe