Hei
Kuinka kauan teillä on kestänyt saada tulokset julkisella puolella silmäpohjakuvauksista? Kaksi viikkoa, neljä viikkoa jne? Onko teille lääkäri soittanut, vai tuleeko jokin vaikeaselkoinen kirje kotiin? Olin juuri kuvauksissa, eikä mistään infottu oikein mitään. Ei kestosta, ei mistään. Jonkun verran kuitenkin hermostuttaa.
Silmänpohjakuvaus
5
3392
Vastaukset 5
- 109
Itsekin olen käynyt silmäpohjakuvauksissa aina, kun kutsu on tullut. Aluksi oli vuoden välein. Sitten harvenivat kahteen-kolmeen vuoteen, kun ei ole ollut ongelmia. Tuloksen olen kuullut lääkäriltäni seuraavan käynnin yhteydessä. En sitten tiedä, olisiko yhteydenotto tullut aikaisemmin, jos jotakin hälyttävää olisi ollut. Tuntuma on kuitenkin, että lausunnut silmälääkäriltä vievät useamman viikon ennen kuin ovat hoitavalla lääkärillä. Joskus kuvia ottanut hoitaja on voinut jo kuvaustilanteessa antaa epävirallisen mielipiteensä kuvista, mutta muistuttanut kuitenkin, että silmälääkäri antaa lopullisen lausunnon ja että hän voi silti löytää jotakin.
Vaikea uskoa silti, ettei yhteyttä otettaisi, jos löytyy jotakin pikaisia toimenpiteitä vaativaa silmäpohjista. Kannattaisiko kysyä suoraan hoitopaikasta asiasta, esimerkiksi diabeteshoitajalta. - Juuri_käynyt
Nykyinen käytäntö on sellainen että hoitaja tekee alkukarsinnan ja se jää lopulliseksi lausunnoksi jos mitään hälyyttävää ei näy.
Tulokset voi katsoa myös kanta.fi palvelusta omista terveystiedoistaan. Ellei nettiyhteyttä ja pankkitunnuksia ole, tulokset voi kysellä terveyskeskuksesta yleensä n. kuukauden kuluttua.
Kuvausväliä on harvennettu niillä diabeetikoilla joilla ei ole ollut mitään vikaa silmänpohjissa. Oireettomilla diabeetikoilla kuvausväli on 3 vuotta. - Anonyymi
Silmänpohjakuvauksesta antaa lausunnon vain silmälääkäri,ei lähihoitaja joka kuvauksen tekee.Lausunnon tekemiseen menee 3-4 viikkoa
- Anonyymi
samana päivänä ilmestyi tulos Maisaan
- Anonyymi
Silmistä vielä jos täällä joku tietää. Onko proliferatiivinen retinopatia aina etenevä? Vaikka on hoidettu, mutta hoito ei ilmeisesti ole täysin onnistunut. Kokemuksia muilla diabeetikoilla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581666Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651172- 137950
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14794Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46552
- 45498
- 47485