Maston tukikiilat

10-14

Tuossa oli ketju kumisten mastokiilojen asettamisesta ja neuvottu metodi näytti yksimielisesti olevan, että köysi vinsseille ja sen avulla kiristetään takakiilat ja sitten vapautetaan eteen. Minulla on veneessä entisen omistajan jäljiltä puukiilat, jotka vain naputtelen vasaralla paikoilleen. Onko raadilla mielipidettä, kannattaisiko hankkia kumiset tilalle vai pysynkö nykykäytännössä? Eipä ainakaan ole masto pumpannut.
Siinähän on muuten myös vanttiruuvityyppinen tuki, jolla maston etureuna kiristetään kanteen (kannen alapuolelta).

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiköhän puukiilat toimi ihan yhtä hyvin kuin kumipalatkin. Olen myös nähnyt kovasta muovista tehtyjä palikoita.

      Sen vanttiruuvin tarkoitus on ennenkaikkea estää mastonkaulusta ja kantta nousemasta ylös kun fallit vedetään kireälle.

    • molempiparempii

      Puukiilat ovat ison maston ratkaisu. Kun masto on iso, on sitä hankala pakottaa ja vinssata eri asentoihin, että kumit saadaan tarpeeksi tiukaksi väliin, Lisäksi kumeihin kohdistuvat voimat kasvavat ja niiden tiukkuusvaatimus kasvaa samalla. Jossain vaiheessa kumipalametodi ei vain enää toimi, silloin kiilapaloilla pääsee eteenpäin. Voi kiilapalikoita käyttää pienissäkin mastoissa, mutta on varottava isojen pistekuormien syntymistä. Kumiläppä painaa tasaisemmin ja sallii enemmän elämistä.

      • parempimolemoi

        Ja mitä pehmeämpi kumiläppä sitä parempi eläminen


      • Antilla-36

        Omassani on neopreenilevyt edessä ja takana- Masto noin 16,5m ja yli130kg. Muistaakseni Swan-441:sen mastossakin on neopreenit (~20m ja 420kg ilman nostimia). Elikkä kyllä nuo toimii kaikenlaisissa mastoissa.


      • vielä_parempi
        Antilla-36 kirjoitti:

        Omassani on neopreenilevyt edessä ja takana- Masto noin 16,5m ja yli130kg. Muistaakseni Swan-441:sen mastossakin on neopreenit (~20m ja 420kg ilman nostimia). Elikkä kyllä nuo toimii kaikenlaisissa mastoissa.

        Pannaan paremmaksi, myös Swan 57:ssä on kumiset maston tuet. Ja sellaisen manuaalista sieppasin sen taljan käytön kumien asettamiseen. Tuskin 57 vielä sekään on mikään yläraja, veneen ja maston kasvaessa kasvavat myös vinssit.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2469
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      55
      2194
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      193
      2154
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1722
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1277
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      7
      1252
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      18
      1222
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe