Vihdoinkin joku ymmärttä kupletin juonen

Pakkoruotsia edistävän säätiön vaalituki ei kelvannut SDP:n ehdokkaalle – 1400 euroa liian vähän! Tosiaan muualla maailmassa korruptiorahat ovat ainakin 1.000-kertaa runsaammat. Nykyisellä tavalla KOKO SUOMEN EDUSKUNNAN VOI OSTAA MUUTAMALLA SADALLA TUHANNELLA !

SDP:n eduskuntavaaliehdokas Maarit Feldt-Ranta oli hakenut vaalitukea Kaksikielisen Suomen puolesta -säätiöltä ja saikin 1400 euroa, mistä hän kieltäytyi, koska summa oli pienuudessaan "kuin märkä rätti kasvoille".

“Sosialidemokraateille tarjottiin yhteensä vain kuusi tuhatta euroa, kun RKP:lle on myönnetty miljoona. Tuntuu, kuin olisi märällä rätillä huitaistu kasvoille”, kertoo Maarit Feldt-Ranta Västra Nylandin haastattelussa.

Kaksikielisen Suomen puolesta -säätiö tukee kaksikielisiä eduskuntavaaliehdokkaita, eikä tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, että motiivi on säilyttää Suomessa kaksikielisyys kansalaisten vastustuksesta huolimatta.

Säätiötä johtavan Henry Wiklundin mukaan RKP saa vaalituista 80 prosenttia ja loput 20 prosenttia.

“Yhteensä 135 ehdokasta saa tukea. Summat vaihtelevat muutamasta sadasta eurosta enintään 6000 euroon. RKP:n ulkopuolelta Kokoomuksen ehdokkaat ovat olleet selkeästi innokkaimpia tuen hakijoita – heitä seuraavat SDP, Keskusta ja Vihreät. Vasemmistoliitosta löytyy vähemmän hakijoita”, kertoo Wiklund.

Maarit Feldt-Ranta on katkera Henry Wiklundin jakopolitiikasta.

“Sosialidemokraatit ovat aina olleet kaksikielisyyden suurin tukijapuolue Suomessa, mikä nähtiin viimeksi äänestettäessa eduskunnassa ruotsin kielen opetuksesta. Kun tietää, että RKP saa miljoonan, SDP:n saama kuusi tuhatta on märkä rätti kasvoille. Olen ilmoittanut, että säätiö voi pitää rahansa – en halua sen tukea.”

Tukea ovat hakeneet tai sitä on tähän mennessä myönnetty seuraaville ehdokkaille (luettelo ei ole täydellinen, sillä siitä puuttuvat parinsadan euron tukien saajat):

RKP: Eva Biaudet, Marcus Rantala, Anna-Maja Henriksson, Anders Adlercreutz, Björn Heir, Patrik Karlsson, Björn Månsson, Sten Öhman ja Diana Lindholm, Stefan Wallin, Elli Flen, Lars Erik Gästgivars ja Anna Jungner-Nordgren.

Vihreät: Maria Vuorelma, Saara Ilvessalo, Aki Korpela, Teppo Heiskanen, Joakim Lybeck ja Minna Sorsa.

Keskusta: Lauri Kontro ja Laura Kolbe.

Vasemmistoliitto: Li Andersson, Dan Koivulaakso ja Silvia Modig.

Kokoomus: Kimmo Sasi, Harry Harkimo ja Joel Harkimo.

SDP: Maarit Feldt-Ranta (hylännyt tukitarjouksen sen pienuuden takia), Mikael Moberg, Anette Karlsson ja Kyösti Kurvinen.

Niin sanottu pakkoruotsi on kohtuullisen uusi ilmiö Suomessa. Vaikka Suomi viettikin noin 650 vuotta alistettuna Ruotsin vallalle, jona aikana Ruotsi pyrki hävittämään Suomen identiteetin kielineen ja historioineen, itsenäisen ajan Suomessa ruotsia on ollut pakko opiskella vasta noin 40 vuoden ajan.

Valtapuolueista vain Perussuomalaiset ajaa ruotsin pakko-opiskelun lopettamista ja ehdottaa tilalle vapaata kielivalintaa. Yksikään PS:n eduskuntavaaliehdokas ei ole hakenut vaalitukea kaksikielisyyttä edistävältä säätiöltä.

Lähde: Västra Nyland
8114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyh hyh noita suomalaisia pettureita.

Äänestä

Säätiöille tainnut sattua työtapaturma, Joel Harkimo ei Ylen vaalikoneen mukaan kannata pakkoruotsia.

Äänestä
  • Nyt kannattaa. Siksihän sitä tukea annetaan että voidaan ostaa ehdokkaan mielipide.

    Äänestä

Onko linkkiä uutiseen?

Äänestä

Yksi asia joka unohtuu useimmilta kun katsotaan vaalituen kokoa puolueittain. Se, että sdp:läinen ehdokas saa vain 1 400 euroa ja koko puolue vain 6 000 euroa niin ei pidä verrata sitä RKP:n saamaan 1 000 000 euron tukeen sillä juuri tällä RKP:n saamalla miljoonalla niitä suomenkielisiä poliitikkoja voidellaan oikeaoppisiksi. Mutta se tapahdu avoimesti vaan täysin salassa valvovilta silmiltä.

Äänestä

Västra Nyland skriver:

NEJ TACK. Maarit Feldt-Ranta vill inte ha Henry Wiklunds pengar

Feldt-Ranta tackar nej till "våt trasa"

Staffan Bruun
Publicerad: 25.03.2015 09.54 • Uppdaterad: 25.03.2015 14.39


Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland erbjuder Maarit Feldt-Ranta 1 400 euro i valbidrag. Hon tackar nej. "Socialdemokrater erbjuds sammanlagt bara sextusen euro, medan SFP tilldelas en miljon. Det känns som att få en våt trasa i ansiktet."





Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland har samlat ihop 325 000 euro av Svenska kulturfonden, Svenska folkskolans vänner, Konstsamfundet och Stiftelsen Tre smeder. Avsikten är att dela ut pengarna i valbidrag till tvåspråkiga kandidater.

Henry Wiklund som leder stiftelsen uppger att Svenska folkpartiet får 80 procent av pengarna medan fem andra partier delar på resterande 20 procent.

– Sammanlagt 135 kandidater lyfter stöd. Summorna varierar mellan några hundralappar till maximala 6 000 euro. Av kandidater från övriga partier än SFP har samlingspartister varit klart aktivaste att ansöka om bidrag, följda av SDP, Centern och De gröna. Färre vänsterförbundare har bett om pengar.

Maarit Feldt-Ranta (SDP) är förbittrad på Henry Wiklunds utdelningspolitik.

– Socialdemokraterna har i alla tider varit det stora partiet i Finland som stått som garant för tvåspråkigheten. Det såg vi senast i riksdagens omröstning om svenskundervisningen.

– Ändå nöjer sig stiftelsen med att till SDP dela ut fem bidrag på tusen euro, jag erbjöds lite mer, 1 400 euro. När man vet att SFP får miljonbidrag av stiftelser känns summan på sextusen euro som att få en våt trasa i ansiktet. Jag har meddelat att stiftelsen kan behålla sina pengar, jag vill inte ha deras bidrag.

Sammanlagt utlovades 6 400 euro till socialdemokraternas svenska kandidater. Steven Frostdahls bidrag höjdes i en senare utdelning med en tusenlapp till 2 000 euro. Maarit Feldt-Ranta lovades 1 400 euro medan Mikael Moberg, Anette Karlsson och Kyösti Kurvinen får tusen euro per man.

Summan en miljon euro som Maarit Feldt-Ranta nämner är det årliga driftsstöd som SFP får av sin intressebevakarfond som förvaltas av Svenska litteratursällskapet. Det stödet ska inte sammanblandas med den wiklundska stiftelsens kandidatbidrag.

Individuell prövning
Bidragen till SFP:s kandidater har administrerats av partisekreterare Johan Johansson och inte avgjorts i stiftelsen. För övriga partiers del har styrelsen fattat beslut utgående från individuella ansökningar, berättar Henry Wiklund.

– Det är först nu efteråt som jag på din uppmaning räknar ut hur bidragen fördelar sig partivis. Jag kan förstå ditt intresse för addition, men vi har enbart ägnat oss åt en individuell granskning av ansökningarna.

Enligt lagen bör invalda kandidater och de som väljs till suppleanter redogöra för sin finansiering efter valet. Det är mottagaren som har skyldighet att redovisa för bidrag som överstiger 1 500 euro, inte donatorn.

Därför uppger inte Henry Wiklund vilka kandidater som fått stöd utan hänvisar till kandidaterna.
– De får själva bestämma om de vill offentligöra sitt bidrag av oss.

HBL försökte i går kontakta så många tvåspråkiga kandidater i olika partier som möjligt. Alla ville inte svara på frågor, och vissa fick vi inte tag på. Förteckningen nedan är därför i högsta grad bristfällig.

Bland SFP:arna som lyfter maximala 6 000 euro finns åtminstone Eva Biaudet, Marcus Rantala, Anna-Maja Henriksson och Anders Adlercreutz.

Halva summan på 3 000 euro lyfter bland andra Björn Heir, Patrik Karlsson, Björn Månsson, Sten Öhman och Diana Lindholm.

De flesta övriga SFP:are får minst en tusenlapp av stiftelsen, men några blir helt utan, bland dem Stefan Wallin, Elli Flen, Lars Erik Gästgivars och Anna Jungner-Nordgren.

Vuorelma för 2 000
Av gröna kandidater får åtminstone ordförande för den svenska sektionen, Maria Vuorelma, 2 000 euro. Övriga som får stöd är Saara Ilvessalo, Aki Korpela, Teppo Heiskanen, Joakim Lybeck och Minna Sorsa.

Centerkandidater som lyfter stöd är åtminstone Lauri Kontro och Laura Kolbe. Den senare uppger att hon får 2 000 euro.

Vänsterförbundets Li Andersson och Dan Koivulaakso får 1 300 euro per man. Också Silvia Modig lyfter bidrag.
Från Samlingspartiet hör åtminstone Kimmo Sasi till dem som gynnas. Såväl Harry Harkimo som sonen Joel har ansökt om bidrag, men HBL lyckades inte nå dem i går.

Till dem som inte ansökt och inte fått stöd hör Alexander Stubb (saml), Annika Lapintie (VF), Thomas Wallgren (SDP) och Peter Östman (KD).
Alla åländska ansökningar har kasserats.

– Styrelsen har gjort tolkningen att Åland faller utanför stiftelsens intressesfär, säger Henry Wiklund.

Äänestä

Maarit Feldt-Ranta on jo valmiiksi fanaattinen himopakkoruotsittaja. Sitä ei tarvitse ostaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LiianVähänKorruptiorahaa kirjoitti:

Pakkoruotsia edistävän säätiön vaalituki ei kelvannut SDP:n ehdokkaalle – 1400 euroa liian vähän! Tosiaan muualla maailmassa korruptiorahat ovat ainakin 1.000-kertaa runsaammat. Nykyisellä tavalla KOKO SUOMEN EDUSKUNNAN VOI OSTAA MUUTAMALLA SADALLA TUHANNELLA !

SDP:n eduskuntavaaliehdokas Maarit Feldt-Ranta oli hakenut vaalitukea Kaksikielisen Suomen puolesta -säätiöltä ja saikin 1400 euroa, mistä hän kieltäytyi, koska summa oli pienuudessaan "kuin märkä rätti kasvoille".

“Sosialidemokraateille tarjottiin yhteensä vain kuusi tuhatta euroa, kun RKP:lle on myönnetty miljoona. Tuntuu, kuin olisi märällä rätillä huitaistu kasvoille”, kertoo Maarit Feldt-Ranta Västra Nylandin haastattelussa.

Kaksikielisen Suomen puolesta -säätiö tukee kaksikielisiä eduskuntavaaliehdokkaita, eikä tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, että motiivi on säilyttää Suomessa kaksikielisyys kansalaisten vastustuksesta huolimatta.

Säätiötä johtavan Henry Wiklundin mukaan RKP saa vaalituista 80 prosenttia ja loput 20 prosenttia.

“Yhteensä 135 ehdokasta saa tukea. Summat vaihtelevat muutamasta sadasta eurosta enintään 6000 euroon. RKP:n ulkopuolelta Kokoomuksen ehdokkaat ovat olleet selkeästi innokkaimpia tuen hakijoita – heitä seuraavat SDP, Keskusta ja Vihreät. Vasemmistoliitosta löytyy vähemmän hakijoita”, kertoo Wiklund.

Maarit Feldt-Ranta on katkera Henry Wiklundin jakopolitiikasta.

“Sosialidemokraatit ovat aina olleet kaksikielisyyden suurin tukijapuolue Suomessa, mikä nähtiin viimeksi äänestettäessa eduskunnassa ruotsin kielen opetuksesta. Kun tietää, että RKP saa miljoonan, SDP:n saama kuusi tuhatta on märkä rätti kasvoille. Olen ilmoittanut, että säätiö voi pitää rahansa – en halua sen tukea.”

Tukea ovat hakeneet tai sitä on tähän mennessä myönnetty seuraaville ehdokkaille (luettelo ei ole täydellinen, sillä siitä puuttuvat parinsadan euron tukien saajat):

RKP: Eva Biaudet, Marcus Rantala, Anna-Maja Henriksson, Anders Adlercreutz, Björn Heir, Patrik Karlsson, Björn Månsson, Sten Öhman ja Diana Lindholm, Stefan Wallin, Elli Flen, Lars Erik Gästgivars ja Anna Jungner-Nordgren.

Vihreät: Maria Vuorelma, Saara Ilvessalo, Aki Korpela, Teppo Heiskanen, Joakim Lybeck ja Minna Sorsa.

Keskusta: Lauri Kontro ja Laura Kolbe.

Vasemmistoliitto: Li Andersson, Dan Koivulaakso ja Silvia Modig.

Kokoomus: Kimmo Sasi, Harry Harkimo ja Joel Harkimo.

SDP: Maarit Feldt-Ranta (hylännyt tukitarjouksen sen pienuuden takia), Mikael Moberg, Anette Karlsson ja Kyösti Kurvinen.

Niin sanottu pakkoruotsi on kohtuullisen uusi ilmiö Suomessa. Vaikka Suomi viettikin noin 650 vuotta alistettuna Ruotsin vallalle, jona aikana Ruotsi pyrki hävittämään Suomen identiteetin kielineen ja historioineen, itsenäisen ajan Suomessa ruotsia on ollut pakko opiskella vasta noin 40 vuoden ajan.

Valtapuolueista vain Perussuomalaiset ajaa ruotsin pakko-opiskelun lopettamista ja ehdottaa tilalle vapaata kielivalintaa. Yksikään PS:n eduskuntavaaliehdokas ei ole hakenut vaalitukea kaksikielisyyttä edistävältä säätiöltä.

Lähde: Västra Nyland

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu