Pentti Oinosen kantelu kaatoi puolustusM Wallinin

Niin putosi kuin teeri puusta. Kansanedustaja Pentti Oinonen teki kantelun puolustusministeri Stefan Wallinin toiminnnasta varuskuntien lakkauttamisten yhteydessä.

Wallin harhautti eduskuntaa sanomalla ensin, ettei Dragsvikin varuskunnan säilyttämisen kohdalla ole harjoitettu poliittista ohjausta. Pentti Oinosen kanneltua päätöksestä puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen joutui vastaamaan oikeuskanslerille ja sanomaan, että päätöksessä oli mukana ministerin poliittista ohjausta.

Ministerin oli erottava.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oinosen kantelu kaatoi myös vihreän kehitysministeri Heidi Hautalan.

Äänestä

Oinosen paskasankkojen nakkelu kaatoi Oinosen huhtikuussa 2015. Rattijuoppo pääsee taas mummoja hieromaan.

Äänestä
  • asiaa sitten ei ollut - niin sananvapaustaistelua taas.

    Äänestä

  • Pääasia, että Fifille löytyy aikaa.

    Äänestä

  • Oinonen ei tiedä, että poliitikon tehtävä on suorittaa poliittista ohjailua. Miksi meillä muuten on poliitikkoja. Mitenhän Oinonen sitten oikein tekee. Syynää vaa muitten tekemisiä helvetinmoisella suurennuslasilla ja siihen se jää. Se on niin Persua se.

    Äänestä

Hallituksessa persut joutuvat samanlaiseen ryöpytykseen. Oppositio tekee samanlaista juttua periaatteella tikusta asiaa. Sitä sanotaan demokratiaksi.

Äänestä
  • Mutta lähti kuin lännen tähti ;)

    Äänestä

Suomen ruotsalaiset ovat tehneet Pentti Oinosesta irvailuvideon youtubeen: Böghälsning till Pentti Oinonen. Taitaa puolustusministerin vaihtaminen sen verran sapettaa ruotsalaisia.

Näkyy Oinosella olevan hyvä päivetys Berlusconia mukaillen.

Äänestä

.

Ja Oinonen kaatoi ne kaikki kuin dominopalikat

.

Äänestä

Vanhojen puolueiden poliitikot eivät pelkää mitään niin paljon kuin että joutuvat PerusPenan tähtäimeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pienviljelijä kirjoitti:

Niin putosi kuin teeri puusta. Kansanedustaja Pentti Oinonen teki kantelun puolustusministeri Stefan Wallinin toiminnnasta varuskuntien lakkauttamisten yhteydessä.

Wallin harhautti eduskuntaa sanomalla ensin, ettei Dragsvikin varuskunnan säilyttämisen kohdalla ole harjoitettu poliittista ohjausta. Pentti Oinosen kanneltua päätöksestä puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen joutui vastaamaan oikeuskanslerille ja sanomaan, että päätöksessä oli mukana ministerin poliittista ohjausta.

Ministerin oli erottava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu