olenko ollut narsistin vai juopon kiusattavana?

itkueilopu

Hieman päälle kolme vuotta tullut oltua ihmisen kanssa joka on tetehnyt oloni hyvin paskaksi. Ihmisestä sen verran että hänellä on vakava alkoholi- ja kannabis riippuvuus.
Kolmen vuoden aikana kaikki riidat ovat aina olleet minun syytä. Hän yleensä suuttuu jostain aivan olemattomasta, uudelleen vanhoista asioista tai keksii jotain päästään. Yleensä pahin on jos ilmaisen jotain tarpeitani pyytämällä häneltä jotain, niin olen kuulemma kiristänyt häntä lupaamaan nämä asiat, ja on oma vikani ettei hän pidä lupauksiaan, koska hän itse ei olisi niihin halunnut suostua. Koskaan en ole kiristänyt vaan kysynyt "sopisiko/voitaisko/kävisikö. .."
Hän on kerran potkaissut minua päihtyneenä päähän, mikä oli luonnollisesti minun vikani. Tämä oli onneksi ainoa väkivaltaisuus koska tein rikosilmotuksen ja hän varmasti tiesi että tekisin saman uudelleen jos jotain tapahtuisi.
Hän painosti minut tekemään abortin, sillä verukkeella että lasten teosta ei ollut sovittu, ja pelotteli minua että lapsesta olisi tullut jotenkin vammainen kun alkoholia olin reilusti nauttinut lomareissulla ennenkun sain tietää olevani raskaana. Myös teki selväksi että olisi hävinnyt elämästäni jos olisin lapsen pitänyt.
Hän on myös jättänyt minut alusvaatteisillani rappukäytävään kahteen otteeseen ilman puhelinta tai avaimia (myös minun oma vika).
Vasta hän pyysi minua tappamaan itseni, tai muutoin satuttamaan itseäni.
Hän on myös kiristänyt minua tekemään seksuaalisesti asioita mitä en olisi halunnut, sanoen että muuten menee vieraisiin. Tämän pelon hän on tiennyt minulle pahimmaksi kun aiemmissa suhteissa olen tullut petetyksi.
Sittenkin kun tein mitä pyydettiin, minut haukuttiin rumaksi ja läskiksi ja typeräksi ja myös etten mitään osaa sängyssä.
Aina riidoissa hän piinasi ettei asioita voinut selvittää, uhkaili erolla ja odotti että olin jo niin ikävissäni että pääsi noista kuin koira veräjästä.
Mietin tässä että onko kyseessä narsisti vai onko päihdeongelmat tehneet vain hänet hulluksi? Ennen minua oli ongelmaa myös muiden huumeiden kanssa, mm. Heroiinin..

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tewari

      Narsisti,addikti,sadisti,persoonallisuushäiriöinen... Tuollaiselle tyypille psykiatrit voisi lätkiä moniakin diagnooseja.Mahtaisko aloittaja huomata itsessään läheisriippuvaisen ihmisen piirteitä?

      • itkuueilopu

        Olen sitäkin miettinyt onko itsessä sellaista vikaa, jotenkin vaikea ehkä nähdä että näin olisi kun en aiemmissa suhteissa ole mitään paskaa suostunut vastaan ottamaan, niin miten ihmeessä olen tällaista antanut itseni sietää, ja vieläpä uskonut että kaikki on omaa vikaani. Vaikea on toipuminen tästä kyllä.


    • Teesetänään

      Lähde tänään!

    • nettirotat

      Entäpä netin verkostoitunut narsisti, oletko ollut sellaisen kiusattavana?



      Stalkkaajarotta päästessään suomi24-ylläpidon kaltaiseen paikkaan pääsee kuin roskatunkiolle, jossa on ihana pöyhiä ja möyriä ja köyriä ja pian näitä onkin siennyt jo kunnon legioona näitä muualle verkostoituneita rottia. Pienet tunnelit johtavat vauva-palstalle, Et-lehden keskustelupalstalle, sonera plazaan, paikallisen sanomalehden tekstiviestimoderointiin, iltasanomien kommentointiin ja oi sitä ihanuutta!

      Kun tarpeeksi kauan on vaikkapa täällä suomi24:ssakin harjoitellut nerokasta kiusaamista, niin sitä rotta osaa itse kirjoitella itsensä kanssa, eli sitä samaa mistä syyttää kohdettaan. Kun tuijotteli aikansa peukutuksia ja niistä näkyviä ip-numeroita, niin pian keksi, että toki ulkomaisen ip:n takaa tuleva (provo)kirjoituskin oli jonkin peukuttelijan käsialaa.

      Ja kun itse niitä kiusaamisprovoja tekee, niin voi sitten kohdetta niistä syyttää ja muitakin harhauttaa luulemaan. Näin jännää se on. Näin toimivat netin verkostoituneet rotat. Lisää valtaa vaan ja facebookkiin sisäpiirikiusaamisrinkejä perustamaan ja sieltä käsin kuikuilemaan ja kiusaamaan ja herjaamaan ja tunnistamaan väärin kirjoittajia tänne palstalle!

    • Esteriperse

      Olet ollut moniongelmaisen kiusattavana (päihdeongelma, persoonallisuuhäiriö, väkivaltaisuus....ja mitä kaikkea muuta?)

    • Vivii

      Tarviiko tuota mitenkään diagnosoida? Kusipää on ihan hyvä nimi ja varmasti juopottelu pahentaa sitä. Myös aikaisempi esim. heroiinin käyttö on voinut jättää jälkensä (heroiini tekee itsekkääksi ja tuhoaa tunne-elämän)

      • itkueeeilopu

        Lähinnä siltä kantilta lähin tänne kirjotteleen, että osaisin oikean tyyppiseen vertaistukiryhmään hakeutua :) täytyy kaikkensa yrittää että saan nyt itseni kasaan ja olisin taas joku päivä se ihminen mitä olin ennen tätä.


    • pelasta_itsesi

      Tärkeintä olisi itsesi kannalta, että lähde siitä suhteesta. Ihan sama, mitä "diagnoosia" kaveri kantaa, ei se sinun oloasi tule millään tavalla parantamaan.

      Sinun tulee lähteä elämään omaa elämääsi ja ennen kaikkea, seisomaan omilla jaloillasi. Oma itsetuntosi ei taida olla kovin kummoisella tasolla, kun annan itseäsi näin kohdella ?!

      Odotatko, että hän todellakin tekee vielä pahempaa vai jopa haluat sitä? Saatpahan sitten voivotella kun niin kävi, vaikka kaikki merkit on olleet jo pitkään ilmassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2936
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      106
      2500
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      92
      2256
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2082
    5. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      177
      1896
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1883
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      46
      1825
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1323
    Aihe