Hei vaan. Olen 16 vuotias tyttö .Minulla on jo useamman vuoden ollut ajoittain masennuksen oireita mutta nyt viimeiset puolivuotta se on ollut yhtäjaksoista ja paljon pahempaa kuin ennen. Aloitin syksyllä lukion , mutta olen nyt jo sen pari kuukautta sitten lopettanut .Ei minusta ollut siihen , en jaksanut . Viimeisinä kuukausina kun vielä kävin sitä en enää juuri milloinkaan saanut itseäni sängystä ylös. Minulla on hyvin paljon uniongelmiakin ollut jo pitkään . Melatoniinia on kokeiltu mutta ei auttanut. Vasta vähän reilu pari kuukautta sitten uskalsin hakea ammattiapua jatkuvaan pahaan olooni , se ei ole tosin auttanut minua yhtään. Oloni on vain kokoajan huonontunut . Olen kokoajan levoton ,ahdistunut ja masentunut. Nyttemmin myös jokseenkin erakoitunut kun koulua käviessäni näin vielä välillä kavereita ,mutta nyt en juuri ikinä .Poikaystäväkin minulla oli jossain vaiheessa mutta erosimme koska ei minusta ole seurustelemaan,ei huvita .Enkä enää tuntenut häntä kohtaan mitään ,niinkuin en juuri ketään muutakaan kohtaan.Vihaan itseäni.Minusta ei ole mihinkään enkä jaksa tehdä yhtään mitään. Saan päivittäin jotain ihme kohtauksia joiden aikana itken ainakin muutaman tunnin ja joko raavin käsivarteni verille tai tartun johonkin terävään ja viiltelen , itsensä vahingoittaminen on ainut asia mikä tuntuu sillä hetkellä auttavan.Näen myös joka yö aivan häiriintyneitä ja sairaita unia (silloin jos olen siis vihdoin saanut itseni nukahtamaan) joissa useimmiten tapan itseni tai ainakin yritän sitä. En ole osannut kertoa , enkä myöskään pystynyt kertomaan tätä kaikkea psykologilleni tai kellekään muullekkaan. Usein toivon että voisin vain kuolla . En kuitenkaan aio tappaa itseäni ainakaan vielä ,koska se satuttaisi niitä jotka vähänkään välittävät minusta ja olen aiheuttanut jo muutenkin liikaa haittaa kaikille. Miten minä saisin elämäniloni takaisin ..en osaa olla normaali ihminen.
En enää tiedä mitä tehdä
Dunnowhattodo
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos et pysty kertomaan, niin mitä jos yrittäisit kirjoittaa kaiken tuntemasi vaikka paperille ja näyttämään viestin psykologillesi? On kuitenkin hienoa, että oot hakenu apua tilanteeseesi! Matka masennuksesta kiinni elämään on varmasti pitkä ja rosoinenkin, mutta uskon että jonain päivänä saat elämänhalusi takaisin. Elämä on matka, täynnä hyviä ja huonoja aikoja ja vain sinä päätät siitä mitä elämälläsi haluat tehdä. Ehkä nyt tuntuu että olet pohjalla, mut suunta ei ole kuin ylös. Anna ihmisten auttaa ja tukeudu niihin joihin luotat. Kaikkea hyvää sulle! Älä anna periksi.
Kiitos vastauksestasi! Minä kirjoitin melko pitkän tekstin paperille ja huomenna kun menen psykologille aion näyttää sen hänelle. Kaikkea hyvää myös sinulle.
Moi, hyvä alat aukenemaan ja puhumaan, kirjoitit vaikka sitten tänne. Olen kokenut samaa, muutamaankin otteeseen, ekan kerran sun ikäisenä parikyt vuotta sitten. Tuntui ettei ole enää mitään tietä ylöspäin, mutta jostain se lopulta löytyi. Löytyy sinullakin, usko pois. Kaikki tuntemuksesi ovat hyvin tuttuja, on hyvä että rehellisesti sanot miettineesi itsesi vahingoittamista, ja mielestäni on iso valonpilkahdus että näet miten se satuttaisi muita. Kun sisällä on kova tuska ja kipu, itsensä viiltely voi tuntua helpottavalta. Älä säikähdä sitä, puhu asiasta jollekin auttavalle henkilölle, voi olla että ensimmäinen psykologi tai vastaava ei tuo apua, älä lannistu, pyydä päästä toiselle, auttajissakin on eroa, ei ole henkilön koulutuksesta tai tittelistä kiinni kuinka hyvin hän osaa olla avuksi juuri sinulle, ihmisten henkilökemiat saattavat olla huonosti toimivat. Itse en saanut parhainta apua psykologilta, en psykiatrilta vaan psykiatriselta sairaanhoitajalta, hän sattui yllättäen olemaan tyyppi joka tajusi ja osasi sanoa oikeat sanat. Jos jaksat, yritä vaikka ihan vähän liikkua, käy kävelyllä jossain mukavassa paikassa. Itse en pahimpina aikoina noussut sängystä päiväkausiin kuin vessaan, sitten ponnistelin ulos ja kiersin vaiko talon tai korttelin ympärille jne.. Koita sitkeästi tehdä asioita joista olet ennen tykännyt, vaikka ei huvittaisi, kokeile edes. Itse söin jonkin aikaa masennuslääkettä, se varmaan vähän auttoi. Joku viisas (Nelson Mandela tai Dalai Lama) on sanonut jotakuinkin niin, että "jos et pysty lentämään, juokse, jos et juoksemaan, kävele, jos et kävelemään, ryömi; kunhan suuntaat eteenpäin". Itsellä se oli joskus sitä että ei jaksanut edes ryömiä; silloin makasin ja hengittelin. Aika kuluu ja tuska helpottuu. Tsemppiä sinulle kovasti.
Kiitos vastauksestasi! Vaikeaa on välillä pitää toivoa yllä tulevasta. Tiedostan itsekin sen ,että en ilman apua tule pääsemään irti masennuksestani ja ,että on jo jonkinlainen askel kertoa jollekin (edes tänne) näistä asioista .
Ite meinaa lähteä ulkomaille vaikka kaverit sanoo että pakenen ongelmia. No mielummin ''pakenen'' kuin kuolen aina nytten. Plus ulkomailla on hieman paremmat mahdollisuudet työllistyä ja saada sitä täällä jankutettua kokemusta tai sitten käy niin etten palaa ollenkaa vaan jää auringon äärelle ;)
Ota reilusti paussia vaan arkeen ei tarvitse hakata itseään rikki ja hae tosiaan alkuun apua.