Hua Hinin hintatasosta olisin kiinnostunut, ruoka, vaatteet, tuk-tuk ajelut yms. sellaiset. En ole koskaan aiemmin Huassa käynyt, ja näiltä palstoilta ei juurikaan löydy mitään asiallista luettavaa koko paikasta. Niin ja hotelli City Beach Resortista kaikki tieto tervetullutta. Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista
Asianmukaisia vastauksia, kiitos.
11
79
Vastaukset
- ReissupariAetA
Olemme käyneet kuudessa eri kohteessa Thaimaassa. Hua Hinissa olimme 4vkoa juuri City Beach Resortissa. Se valitettavasti oli kehnoin matkamme Thaimaahan. Hotelli ei ollut varsinaisesti huono, vaan vasta remontoitu ja siisti. Aamiaiset oli aika surkeat ja tunnelma jotenkin ankea muutenkin. Uima-allas pieni ja varjossa, mutta kyllä sitä tuli muutama kerta käytettyä. Sensijaan hotellin keskeisestä sijainnista pidimme erittäin paljon. Saimme käydä läheisistä kaupoista ostamassa jugurttia, juotavaa, hedelmiä, jne. Hintataso suomalaiselle suht. edullinen, mutta aika kallis maan hintatasoon nähden (esim. Bangkok).
Myös vaatteita saa Suomen alemyynneistä edullisemmin kuin Huasta.
Hua Hin paikkana oli meille vähän pettymys. Ranta ainakin siinä lähellä oli tosi huono. Uimaan meno lähes mahdotonta, sillä meduusoita oli ihan kauheasti. Vesi muutenkin sameaa ja ranta kivikkoinen. Ei sillä rannalla juuri muutkaan uineet. Turistit makailivat auringossa ja paikalliset istuivat varjossa. Hevosratsastusta oli pitkin rantaviivaa, mutta kakkeroiseet kerättiin kyllä sitä mukaa pois. Että siitä ei ongelmaa. Jostain kauempaa saattaa löytyä parempikin ranta. Siinä kuumuudessa vaan emme me hyväkuntoisetkaan jaksaneet kilometrikaupalla kävellä. Tuk-tuk- ja taksihinnat yllättävän korkeat. Jos usein käyttää, kertyy niistä aika paljon lisähintaa reissulle.
Menimme Hua Hiniin ystävien suosituksista. Kwai-joen 2pv:n retki oli hieno kokemus. Paikalliset ovat ystävällisiä tietysti myös Huassa...mutta meille se ei vaan jotenkin "kolahtanut".
Olen kirjoittanut matkakertomiksia kuvien kera monista reissuistamme. Sivustoltamme saattaisi löytyä joitakin vinkkejä:http://aeta24.com/ Päivitämme lisää, kunhan tulemme kotiin. - kysylisaaakooo
Hyvä valinta. Hotelli on keskeiselä paikalla.
Halpoja ostoksiavoi tehdämarkkinoilla (citadan lähelläyömarkkinoita). Toien hyvä alue ostoksille on arkknat Grand Hotellin vieressä. Lisäksi Market Village(ostari) kannttaa käydä katsomassa.
Uida pystyy vallan mainiosti. Hyvä paikka on lähellä Hilton hotellia tai sittensiitä noin 300m kohi takiab kukkulaa.
Taksit maksavat saman kuin muuallakin thaimaassa. lavataksi kulkee määritetty reittiä pääkatua (10thb/henkilö/suunta).
takiab kullula kannattaa katsastaa, satoja apinoita,joita voi syöttää.Kukkuln takan on hyvä ranta Suan Son. Siellä rantapedit ovat ilmaisia,jos ostaa syötävät/juotavat kojusta. inne voi taa vaikka mopotaksin (40thb/suunta/mopo).
Ruokapaikkoja löytyy toi monia.
Vaatteet sun muu oina maksaa sen saman mitä muullakin (T-paita 80-100thb).
Kysy lisää niin vastaillaan...- ReissupariAetA
Me haluamme kertoa kohteista niin rehellisesti kuin pystymme. Huan rannoillakin voi tietysti jotenkuten uida, ellei pelkää meduusoita. Lapsia en päästäisi kuin uima-altaaseen siellä. Snorklaajien ei tietenkään kannata matkustaa Hua Hiniin.
Apinoiden syöttäminenkin on hauskaa, jos onnistuu niin, ettei eläin pääse puremaan. Rankkoja rabies-hoitoja saaneiden keromuksia koirien ja apinoiden puremista kun kuulee, ajattelee ensin...
Market Village ostoskeskus Huassa on kallein, mitä Thaimaassa ollaan nähty. Poikkesimme viimeiksi siellä 4kk sitten, emmekä ostaneet mitään. Heikoimman t-paidan voi saada jopa 100b:lla, jos kertakäyttövaatetta tarvitsee. Thaimaassa, myös Huassa on pyykin pesettäminen erittäin edullista, vain alkkarit pesimme itse (hygieniasyistä). Henk.kohtaisesti selkä- ja jalkahieronnat olivat parasta antia Huassa retkien ohella.
Emme halua moittia Hua Hinia, vaan ihmettelemme vähän sen suurta suosiota. Ja ihmisiä, jotka närkästyvät, jos kertoo rehellisesti kokemuksistaan. Mutta niinhän se on, että kannattaa käydä itse, niin vasta sitten tietää onko paikka mieleinen.
Pidetään kirjoitukset asiallisina ja palsta fiksuna!
- 2016
Kiitos kaikille tähän mennessä vastanneille...eiköhän sieltä löydy joku uimakelpoinen rantakin, onko tietoa voiko sitä Hilton hotellin rantaa (siellä ei ilmeisesti niin paljon medusoja) ns. "lainata"? Se vaikuttaisi olevan kävelymatkan päässä ainakin. Ja sen tiedänkin että ruoka siellä ainakin edullista, katukojuissa ainakin =)
- SurkeaPaskainenRanta
Huassa rantaravintoloissa laskussa on huomattavasti korkeampi hinta mitä menussa on.Tarkkana niiden huijareitten kanssa. Huan ranta on surkein mitä Thaimaassa olemme nähneet,samea,roskainen,limainen vesi.
- korjataampataas
SurkeaPaskainenRanta kirjoitti:
Huassa rantaravintoloissa laskussa on huomattavasti korkeampi hinta mitä menussa on.Tarkkana niiden huijareitten kanssa. Huan ranta on surkein mitä Thaimaassa olemme nähneet,samea,roskainen,limainen vesi.
Taas tuli kirjoitettua puppua.
Hua Hinin vedet ovat aivan yhtä puhtaita tai likaisia kuin muuallakin Thaimaassa. Meduusoja on kaikissa lämpimissä vesissä, joskus Phuketissa ne ovat maan tai veden vaivana, mutta niitä kannattaa aina varoa. Yleensä niistä varoitetaan, jos niitä esiintyy poikkeuksellisen paljon.
Hua Hinin paras ranta on Apinavuoren takana oleva armeijan ranta, mutta kyllä keskustan rannoissakiin voi uida, jos varoo Hiltonin kohdalla ollevia teräviä kraaterikiviä. Rantaravintolat ovat hyvä vaihto-ehto. - ikäväloma
Täyttä totta SurkeaPaskainenRanta kirjoitti nimimerkki. Meidän perheellemme ainakin oli todellinen pettymys tuo sameavetinen ranta. Lapset eivät suostuneet uimaan siellä, joten hotellin altaalla uitiin sitten. Rannalla kerran käytyämme, söimme myös ja hinnat olivat kyllä Thaimaan kalleimpia ja ruoka olematonta. Niin heikkolaatuisia katkarapuja emme ole muualla Thaimaassa saaneetkaan, jäi puolet syömättä ja onneksi pelkäämäämme vatsatautia ei kuitenkaan tullut.
Muualle Thaimaahan suuntautuu seuraava reissumme, kerta Hua Hinissä riitti. - OminSilminTodennut
korjataampataas kirjoitti:
Taas tuli kirjoitettua puppua.
Hua Hinin vedet ovat aivan yhtä puhtaita tai likaisia kuin muuallakin Thaimaassa. Meduusoja on kaikissa lämpimissä vesissä, joskus Phuketissa ne ovat maan tai veden vaivana, mutta niitä kannattaa aina varoa. Yleensä niistä varoitetaan, jos niitä esiintyy poikkeuksellisen paljon.
Hua Hinin paras ranta on Apinavuoren takana oleva armeijan ranta, mutta kyllä keskustan rannoissakiin voi uida, jos varoo Hiltonin kohdalla ollevia teräviä kraaterikiviä. Rantaravintolat ovat hyvä vaihto-ehto.Et ole siis muita rantoja Thaimaassa nähnyt missä niin kirkkaat vedet että pohja näkyy. Hua Hinissä jätevedet lasketaan suoraan mereen, ja täyttä valetta että ne hevosten kakat siivotaan heti se ei todellakaan pidä paikkansa.
- 2016
Itse aiemmin Phuketissa käyneenä yllätyin positiivisesti paikasta, koska siitäkään en hirmusen paljon kehuja ennen matkaa saanut, sanottiin Thaimaan kalleimmaksi paikaksi yms. mukavaa. Ja itse silloin mielessäni mietin, että jos Puhuket on kallis niin muiden Thaimaan turistipaikkojen pitää sitten olla ilmaisia =) koska minunkin (pieni matkabudjetti) kukkarolle Puhuket oli halpa. Mutta mieli avoinna katsastamaan tuo paljon parjattu Hua Hin =) innolla odottelen kommentteja edelleen paikasta ja hotellista.
- KaronBeachille
Thaimaan mittapuun mukaan Phuket on kallis, Hua seuraa hieman perässä. Phuketissa puhtaammat rannat ilman aurinkotuoleja ja varjoja. Phuketin tuk tuk hinnat kalliit ja taksikartellin hallinnoimat. Hua hinissä paikallis liikenne aika huono. Phuketin maisemat kauniimmat kuin Hua Hinissä. Hua Hinissä ei saariretkiä Phuketissa useita mahdollisuuksia. Hua Hinissä käyvillä jo toinen jalka haudassa, Phuketissa kaiken ikäisiä. Hua Hinissä paljon seksuaalisesti poikkeavia lady poikia eniten koko Thaimassa. Helppo siis valita kumpaan terveet heterot matkustaa.
- neverHuaHin
Kerran kävin, toista en!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875