Sipilälle kelpaa talouskasvuun vain isot bisnekset

Suomessa nähtiin Nokian nousu ja tuho. Noksu sai paljon hyvää aikaan olemassaolonsa ja kehittymisensä aikana, mutta jätti jälkeensä isot savuavat rauniot. Paljonko Suomen valtio eli suomalaiset veronmaksajat pumppasivat tuohon yksittäiseen komeettaan rahojaan erilaisten tukien ja verohelpotusten muodossa? Sitä tuskin tietää kukaan.

Nokia oli monelle kunnalle niin vahva valttikortti, että kaikki muu unohdettiin. Kun tuo ässä petti, tuli megaongelmat, jotka heijastuvat myös nykyiseen taloustilanteeseen.

Sipilä ajaa nyt megaluokan bio-taloushankkeita. Homma näyttää samalta, kuin 2000-luvun alun IT-buumi; insinööri oli ainut ihminen, ja kaikki valtion ja kuntien tuki kohdistettiin IT-alalle. Bio-hömpötys tulee toteutuessaan toistamaan IT-kuplan kaavan. Kaikki muu unohdetaan ja pelataan yhden kortin varassa. Se on vaarallinen tie!

Mitä tapahtuu, kun yksi tuhansia ihmisiä työllistävä firma kaatuu tai lähtee pois? Tuhannet ihmiset menettävät työpaikkansa. Mitä tapahtuu, jos tuhannesta firmasta kaatuu vaikkapa 10 prosenttia? Vain kymmenesosa menettää työpaikkansa!

Yritysten kehittämisessä ja tukemisessa pitäisi toimia viisaan sijoittajan tavoin; HAJAUTTAA! Kun rahat ja tuet syydetään yhteen toimialaan (bio-talous), se on sama, kuin sijoittaja ostaisi koko rahalla vaikka terästeollisuuden osakkeita. Jotta tukia voi hajauttaa riittävästi, tarvitaan ennenkaikkea pieniä ja keskikokoisia toimijoita mahdollisimman laajasti valtakunnallisesti ja mahdollisimman laajasti eri toimialoilta. Kun yksi toimiala notkahtaa, koko pyramidi ei kuitenkaan sorru sen takia.

Nyt Sipilä puhuu koko ajan vain bio-talouden mahdollisuuksista, ikään kuin se olisi joku pelastava ihme Suomelle. Siellä on varmasti paljon kehitettävää ja mahdollisuuksia, mutta tärkeintä on saada ihmiset mihin tahansa töihin ja pysymään töissä. Jos nyt keskitytään vain bio-talouteen, niin koulutus-, kehittämis- ym. määrärahat suuntautuvat vain sinne. Tuntuu jotenkin, että Sipilällä on kuitenkin se oma lehmä siellä ojassa, hänhän on ollut noissa bio-talouden bisneksissä mukana aika vahvasti ennen eduskuntatyötä.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sinullahan on mahdollisuus muuhunkin. Ei ku aivot töihin ja kehittelemään muutakin. Sitten yritys pystyyn ja maailmalle.

Biotalous on yksi mahdollisuus johon kannattaa satsata. Ainoa mitä Suomessa ei kannata tehdä on bulkkituotanto. Kiinalaiset tekee kännykän latureita hintaa 10 sentiiä kappale. Suomessa ei taida tuollaiseen tuoitantoon enää kannattaa satsata.

Käynnistetäänkö tällä palstalla ideatalkoot ja mietitään mitä muuta Suomeen kuin biotalous? vai kekitytäänkö valittamaan keskustan biotalouden edistämistä?

Kumpi tuottaisi parempaa tulosta?

Äänestä

Näin se on. Nokia oli ja meni.
Mikään ei ole ikuista, ei edes Hankkija, eikä pysyvää ole muu kuin jatkuva muutos.
Ei ole tärkeintä olla jossakin yhdessä asiassa ikuisesti johtaja, koska ennemmin tai myöhemmin joku tekee sen paremmin ja halvemmalla ja ajaa ohi. Kaikki keksinnöt käyvät jossakin vaiheessa vanahaikaisiksi.
Sen sijaan voimme pyrkiä olemaan innovatiivisia, katsoa maailmaa avoimesti ja aina uutta etsien. Voi olla, että nyt on vuorossa bio-talous ja huomenna joku muu.
Se, että Juha Sipilällä on kiinnostusta ja asiantuntemusta tuohon on pääasiassa hyvä, koska hän ainakin tietää mistä puhuu. Monet poliitikot, ainakaan populistit, kun eivät tiedä useinkaan mitään asioista joista kovaan ääneen vaahtoavat.

Äänestä
  • Joo, Sipilällä on varmasti tietoa bio-bisneksestä. Eikä kyse olekaan siitä, vaan Sipilällä näyttää olevan kova palo saada valtio tukemaan vain bio-taloutta. Ei hän sitä ole suoraan sanonut, mutta esimerkiksi matkailusta, terveyspalveluista, käsityöammattien tukemisesta ym. en ole kuullut sanaakaan Sipilältä. Jokaisella kerralla hän nostaa esiin bio-talouden mahdollisuudet. Se viestii Sipilän putkinäöstä; Bio-talous voi tuoda hetken hyvää, mutta jättääkö se Nokian tapaan taakseen savuavat rauniot, jota ennen muutamat (Sipilä mukaan lukien?) harvat ovat korjanneet potin? Tähän lienee olemme menossa.

    Äänestä

  • pelottavaa kirjoitti:

    Joo, Sipilällä on varmasti tietoa bio-bisneksestä. Eikä kyse olekaan siitä, vaan Sipilällä näyttää olevan kova palo saada valtio tukemaan vain bio-taloutta. Ei hän sitä ole suoraan sanonut, mutta esimerkiksi matkailusta, terveyspalveluista, käsityöammattien tukemisesta ym. en ole kuullut sanaakaan Sipilältä. Jokaisella kerralla hän nostaa esiin bio-talouden mahdollisuudet. Se viestii Sipilän putkinäöstä; Bio-talous voi tuoda hetken hyvää, mutta jättääkö se Nokian tapaan taakseen savuavat rauniot, jota ennen muutamat (Sipilä mukaan lukien?) harvat ovat korjanneet potin? Tähän lienee olemme menossa.

    Et ollut Rovaniemellä Keskustan vaalijuhlassa.

    Kun et käy kuuntelemassa älä löpise mitään. Puhua kannattaa vasta sitten kun tietää.

    Äänestä

Bioteknologian vahvuus on juuri sen paikallisuudessa raaka-aineiden osalta ja mahdollisuuksissa luoda erilaisia teknisiä variaatioita, mistä johtuen alalle tuskin on odotettavissa jättifirmoja, vaan runsaasti pieniä. Munat eivät kerry yhteen koriin kuten Nokian ja sen alihankkijoiden osalta.

Äänestä
  • Mutta miksi valtion tuet pitää ohjata juuri bio-talouteen? Miksei vaikka auton vanteiden suunnitteluun? Tai erilaisiin palvelutuotteisiin? Syy on siinä, että Sipilä on välillisesti mukana niin monessa bio-bisneksessä. Bio-taloudesta ollaan tekemässä uutta Nokiaa Suomeen. Eli harvat ja valitut keräävät valtion tukirahojen muodossa "voitot" ja kansa maksaa! Jäljelle jätetään rauniot toisten korjattaviksi.

    Äänestä

  • SipiläLampaanVaatteissa kirjoitti:

    Mutta miksi valtion tuet pitää ohjata juuri bio-talouteen? Miksei vaikka auton vanteiden suunnitteluun? Tai erilaisiin palvelutuotteisiin? Syy on siinä, että Sipilä on välillisesti mukana niin monessa bio-bisneksessä. Bio-taloudesta ollaan tekemässä uutta Nokiaa Suomeen. Eli harvat ja valitut keräävät valtion tukirahojen muodossa "voitot" ja kansa maksaa! Jäljelle jätetään rauniot toisten korjattaviksi.

    Vaikkapa siksi, että biotaloudessa ei ole uhkaa, että suunnittelu ja tuotanto siirtyisi missään vaiheessa Kiinaan tai Intiaan, kuten vaikkapa autonvanteiden osalta tai vaikkapa matkapuhelinten suunnittelussa, kun tuote oli jo viimeistä silausta myöten loppuun kehitetty.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Sipilällä on läheisiä suhteita mm.
    Proventia - ympäristöteknologiafirma, jonka omistaa Sipilän kaveri Veikko Lesonen
    Volter - puukaasutinteknologiafirma, jonka Sipilä aikoinaan perusti
    Green Rock - jätevesiratkaisufirma, jossa Sipilä oli mukana

    Tässä vain muutama syy, miksi veronmaksajien rahoja pitää suunnata juuri bio-talouteen. Suuret "voitot" ja "tulokset" kerätään valtion avokätisellä avustuksella muutamien hyödyksi.

    Se on puppua, että avustuksilla luodaan työpaikkoja. Niitä luodaan vain siihen saakka kun bisnekset sujuvat valtion tuella. Kun tuet on nyhdetty, alkaa saneeraus. Näin on käynyt monille em. henkilöiden luotsaamille IT-alan firmoille ja näin tulee käymään samojen henkilöiden bio-talousfirmoille.

    Kannattaisi avata silmiä, tutustua taustoihin ja lukea henkilöiden historiaa muualtakin, kuin heidän kustantamistaan kirjoista, jotka ylistävät vain heidän laupeita tekojaan. Kun Sipilästä tulee pääministeri, niin miljardien yritystuet eivät ainakaan vähene. Ennemminkin kasvaa ja niitä suunnataan lähinnä tuonne bio-talousfirmoihin "kehittämistukina", "vientitukina", ym. sosiaalisina tulonsiirtoina SUORAAN VERONMAKSAJILTA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelottavaa kirjoitti:

Suomessa nähtiin Nokian nousu ja tuho. Noksu sai paljon hyvää aikaan olemassaolonsa ja kehittymisensä aikana, mutta jätti jälkeensä isot savuavat rauniot. Paljonko Suomen valtio eli suomalaiset veronmaksajat pumppasivat tuohon yksittäiseen komeettaan rahojaan erilaisten tukien ja verohelpotusten muodossa? Sitä tuskin tietää kukaan.

Nokia oli monelle kunnalle niin vahva valttikortti, että kaikki muu unohdettiin. Kun tuo ässä petti, tuli megaongelmat, jotka heijastuvat myös nykyiseen taloustilanteeseen.

Sipilä ajaa nyt megaluokan bio-taloushankkeita. Homma näyttää samalta, kuin 2000-luvun alun IT-buumi; insinööri oli ainut ihminen, ja kaikki valtion ja kuntien tuki kohdistettiin IT-alalle. Bio-hömpötys tulee toteutuessaan toistamaan IT-kuplan kaavan. Kaikki muu unohdetaan ja pelataan yhden kortin varassa. Se on vaarallinen tie!

Mitä tapahtuu, kun yksi tuhansia ihmisiä työllistävä firma kaatuu tai lähtee pois? Tuhannet ihmiset menettävät työpaikkansa. Mitä tapahtuu, jos tuhannesta firmasta kaatuu vaikkapa 10 prosenttia? Vain kymmenesosa menettää työpaikkansa!

Yritysten kehittämisessä ja tukemisessa pitäisi toimia viisaan sijoittajan tavoin; HAJAUTTAA! Kun rahat ja tuet syydetään yhteen toimialaan (bio-talous), se on sama, kuin sijoittaja ostaisi koko rahalla vaikka terästeollisuuden osakkeita. Jotta tukia voi hajauttaa riittävästi, tarvitaan ennenkaikkea pieniä ja keskikokoisia toimijoita mahdollisimman laajasti valtakunnallisesti ja mahdollisimman laajasti eri toimialoilta. Kun yksi toimiala notkahtaa, koko pyramidi ei kuitenkaan sorru sen takia.

Nyt Sipilä puhuu koko ajan vain bio-talouden mahdollisuuksista, ikään kuin se olisi joku pelastava ihme Suomelle. Siellä on varmasti paljon kehitettävää ja mahdollisuuksia, mutta tärkeintä on saada ihmiset mihin tahansa töihin ja pysymään töissä. Jos nyt keskitytään vain bio-talouteen, niin koulutus-, kehittämis- ym. määrärahat suuntautuvat vain sinne. Tuntuu jotenkin, että Sipilällä on kuitenkin se oma lehmä siellä ojassa, hänhän on ollut noissa bio-talouden bisneksissä mukana aika vahvasti ennen eduskuntatyötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu