harkitsen matkaa perheeni kanssa Dubaihin Aurinkomatkojen hotelli Anantaraan. Onko kellään kokemuksia majoittautumisesta ko. palmusaarella? Mietityttää, kun en löydä kuvia muista kuin hotelleista. Voiko siellä kävellä tai muuten liikkua alueella? Entä missä on lähimmät ruokakaupat; ihan jos ostaa vettä yms. hotellihuoneeseen? Muita kokemuksia?
kokemuksia dubaista palmusaarelta
käytännöllinen
8277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En ole kyllä varma, mutta liikkuminen Palmusaarella on hankalaa
Tuo resort on kaikista kauimmaisessa "nurkassa" palmun kaarella. Onkohan vielä kokonaan rakennettu valmiiksi, hotelleja siellä kuitenkin vain on ja nekin suljettuja vain hotellien asukkaille. Hotellin kuljetuksella pääsee Emirates Mall ostoskeskukseen, muutenhan tuolta ei pääse pois kuin taxilla. Vaikka taxi on edullinen niin muutaman kerran joka päivä, tulee sillekin hintaa. Palmunvartta pitkin kulkee monorail ("metrovaunu") mutta sekin on melko hinnakas eikä sillä pääse kuin palmun juureen, josta taas pitää mennä erikseen taxilla (raitiovaunulla taitaa nykyisin päästä jonkin matkaa) jos haluaa ostoskeskuksiin tai yleensäkin muualle Dubaihin. Kauppoja ei palmulla ole, tietysti resortissa on omat boutiquensa. Jos haluaa vain olla ja nauttia niin tuohan on täydellinen alue siihen, mutta jos haluaa tutustua Dubaihin niin sitten en suosittele.
Palmusaarella on tosi ihania hotelleja.
jos aikoo olla tuossa osassa kaupunkia, kannattaa hotelli tai huoneisto ottaa Dubai Marinan alueelta, joka on sata x viihtyisämpi kuin palmusaaret... paras paikka dubai marinassa on marinan itäranta... videoita löytyy youtubesta haulla dubai marina. tässä yksi;
https://www.youtube.com/watch?v=7BG8MFib3hY
marinan kiertäminen on n. 5-10km, riippuen kuinka ison kierroksen tekee... ihmiset näyttävät juoksevan tuota ympäri...
t.alueella paljon vieraillut...
Totta puhut hyvä-vinkki!
Marina on kaunein ja viihtyisin alue Dubaissa.
Dubai.fi-palstan kerrostaloasuntoja vuokraava veropakolainen taas mainostaa Dubai Marinaa! On Dubaissa paljon muitakin hyviä alueita. Marina on pieni ja äkkiä nähty. Tylsää tolppa-arkkitehtuuria joka puolella.
Dubaista. Olen vain käynyt monen monta kertaa siellä ja kiertänyt kaikki keskustan paikat, kuin myös ollaan oltu eri hotelleissa siellä sun täällä. Meidän mielestä Marina on miellyttävin paikka turistille, mutta kukin makunsa mukaan. Jos et pidä Marinasta, voitko kertoa perustellusti, mistä pidät Dubaissa ja mistä et.
Ps. Emme ole yöpyneet Marinassa, mutta käyneet siellä joka reissulla ja pidämme paikasta. Olemme täysikäisiä, ei lapsia, eikä lapsenlapsia mukana. Mites sulla ? Kiitos.
mulle tää ei vaivautunut vastaamaan kun kyselin sitä isompaa asuntoa lomalle, noo sai niitä muualtakin ja jopa halvemmalla ja hotellista, enää en kysy, ja käyn kuitenkin kaksi kertaa vuodessa dubaissa, tosin nyt hinnat / hinta taso oli noussun huomattavasti että seuraava kuukauden visiitti on thaimaa...