Koskaan ei ole ollut niin tärkeätä äänestää sosiaalidemokraatteja kuin vuoden vaaleissa. Jos Kokoomus tule toiseksi suureksi puolueeksi tulee sellaista kyytiä köyhille jota ei ole koskaan nähty Suomessa. Ainoa toivo on että sosiaalidemokraatit tulevat toiseksi suureksi puolueeksi ja tulee punamultahallitus.
Äänestäkää siksi sosiaalidemokraatteja. Äänenne on kallis.
Äänestäkää sosiaalidemokraatteja
16
1929
Vastaukset 16
- Tiedoksi_vain_kaikille
Tämä kehoitus on jälleen yhtä aiheellinen, Siis SDP.
- KommariMari
Itse en uskoisi tähän Antti Rinteeseen jolta meni sekaisin omat ja taloyhtiön rahat ,suuri vaara on että sekoittaa valton ja omat rahansa,Paavo Arhinmäki joi ja rellesti valtion kassan meilkein kuiviiin tällä istuvalla hallituksella oli kova työ kuroa vaje umpeen .
- eläkeläine
Äänet perussuomalaisille. Antti haluaa maahantunkeutuja puolueeseensa, samoinkuin vihervassaritkin, niitä onjo liikaa päättämässä, näitä elättejä on jo.
kepu kokkari hallituksen aikana valtionvelka lisääntynyt ja leipäjonotkasvaneet.
Koko Hubara ja Abdirahim Husu Hussein valehtelevat Olli Immosesta ja
suomalaisesta rasismista
Suldaan Said Ahmed tykittää rasismista Helsingin Kaupunginvaltuustossa
Husu Hussein opettaa suomalaisia rasismista (26.9.2018)
Helsingin kaupunginvaltuusto keskustelee rasismista - Irwin_Leukanen
Kova poika ruo Arhinmäki, kun pistää valtion kassan sileäksi! Miten se saikin koko valtion budjetin käyttöönsä?
- Kansliapäällikkö
No Antille alkaa tulla vähän kiire ton imagonsa kanssa, Haavistokin jo suositumpi pääministeriksi
https://pbs.twimg.com/media/DurWzH6X4AEYQxA.jpg - eihyvältänäytä
Viimeksi kun SDP oli hallituksessa kaikki meni päin mäntyä.
Sitä en anna SDPlle anteeksi kuten en anna kokkareille, kepulle enkä sinisille.
Vanhoja kalavelkoja on myös muilla oppositiopulolueilla. - muistakaaäänestää
Äänestäkää punaisia yleensäkin(vas. sos.dem.), myös vihreät ovat hyvä vaihtoehto! Näin teitä ei enää kyykytetä ja saatte todella paljon rahaa ilmaiseksi valtiolta! Teidän köyhyys muuten loppuu siihen paikkaan koska esim. 700e/kk tuloihin vaaditaan yleensäkin sijoituksesta riippuen esim. 100te omaisuus jos edes riittää, jotta saisit siitä käteen vaikkapa sen 700e/kk. Nyt voit mahdollisesti saada sen 700e/kk ILMAISEKSI KENTIES JOPA PUHTAANA KÄTEEN kunhan vain äänestät punavihreitä ja et näin ollen ole enää ainakaan niin köyhä kuin ennen! Tulevaisuudessa on kivasti joulurahaa kun joka kuukausi vaikka lävähtää sen 700e tilille.
- eimullamuuta
Lisäksi näytä porvarille pitkää nenää.
- peku35
Voi pyhä yksinkertaisuus punikkirintama ja vihreät ovat EU:n kannalla ja eivät kykeneviä luomaan omaa rahaa, josta voisi antaa sentin senttiä kellekään ja kyykyttävät EU:N käskystä rahat vaikka Kreikkaan ja mamuille ja työttömiltä otetaan!
- adj
niin.
- Anonyymi
Kaikki vallassa olevat puolueet pettivät köyhät opiskelijat tukmalla yli 80€ vuosittaisen maksun terveyden huollosta pakollisena maksuna, käytit tai et mitään palvelua.
Lupasivaf vaalien alla vaikka mitä hyvää ja keppiä tuli.
SDP vosi suksia kuuseen hujaamasta ihmisiä.
Perussuomalaisten olisi aika päästä valtaan...- Anonyymi
Katso mitä persut sai aikaan. Tässä on persun äänestäjä Kelan luukulla
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/12067e6a-99f9-4631-8b34-7c795a964785
- Anonyymi
Vasemmistoliitto on paras puolue meille pienituloisille.
Äänestetään Vasemmistoliittoa. Äänestetään VasemmistoNaisia ! - Anonyymi00014
Äänestän tannerilaisia asevelisosialisteja he puolustavat Co-Operatiiveja roistokokoomuksien hyökkäyksiä vastaan
- Anonyymi00015
sdp ajaa järjetöntä maahanmuuttoa,, siis Suomen tuhoa..
Viher vas kalmot ja kompostitarkastajat, sekä markkina liberalisti jupit ohjaa Suomea ongelmiin. Myydään ja tuhotaan isänmaata halvalla.
raha ei investoi ja tuota lisäarvoa. ei työtä ja edistystä, raha lepää Supmessa.
Sa,oim työvoima lepää.
omistamisen tukia ovat maataloustuet useinkin, ja myös osinkoihin valuvat yritystuet... ikävä kyllä.
Samoin pakolais-korruptio asutus teollisuuden sos. ja asumistuet valuu asuntokeinottelu korruptioon.
-- Suomessa siis monen alan korruptio on vakava ongelma !!
Lisänä sähkö- ja sähkönsiirtokeinottelu. - Anonyymi00017
Se on totta, Suomella ei ole varaa siihen että tämä hallitus pysyis vielä 4 vuotta lisää. Nyt ovat jo lyömässä veikkaa että verot tulot kasvais jos veroja laskettais, siis yhteisövero, plus ehkä muitakin.. Tietysti vero tulot nousee, koska nyt on tämä hallitus saanut verotulot niin pieniksi ettei se voi enää laskea. Se tärkein asia mitä hallituksella on se että hoitaa asioita siten että kansalla on töitä. Täytyy tehdä asioita jotka tuottavat uusia työpaikkoja. Oikeiston puhe että annetaan rahaa suurille yrityksille ei tuota nykysin työpaikkoja, auttaa vaan maksamaan bonuksia ja kovia palkkoja johtoryhmälle. Naapurimaasta näkee että samanlainen hallitus toimii suunnilleen samanlailla, työttömyys on kasvanut, kruunun arvo tippuu, velkaa on otettu enemmän kuin ennen, nyt vaalien alla luvataan velaksi vaikka mitä, että suosio kasvais. Täällä Suomessa oikeisto puhuu niinkun ainoastaan ne osaa hoitaa talouspolitiikkaa. Ne ei osaa katsoa peiliin, totuus on että ne on euroopan heikoin hallitus hommaamaan töitä kansalle. Nyt yritetään pelotella että jos vasemmisto tulee niin , kaikki huononee... Ne ei tajua sitä että niiden politiikka on Euroopan huonointa. Miksihän se ei mene niiden päähän. Luultavasti ne ei tajua sitä että vaikka Suomi menis kuinka hyvin, niin jos köyhien määrä kasvaa koko ajan . Tulee enemmän rikollisuutta , yhteiskunta jossa suuret erot ei koskaan toimi hyvin, sen on sanonut jo moni Nobel palkinnon saaja. Oikeisto luulee että jos eliitti tienaa hyvin se riittää, mutta se tulee huomaamaan sen myöhemmin että se ei riitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051770
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441247Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS461179Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231000Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita172849Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13800- 48722
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201713Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?14702Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40636