Kauan on kestänyt mutta..

jopaviimeinkin

Kunnat penäävät tuulivoimavakuuksia
Kotimaa|Turun Sanomat4:50

Kunnat ovat siirtymässä käytäntöön, jossa ne edellyttävät tuulivoimayhtiöiltä vakuuksia myllyjen purkamisen varalta. Kyse on merkittävistä summista, jotka yhtiö tallettaa vakuustilille.

Marttilan kunta vaatii etulinjassa vakuuksia tuulivoimayhtiöltä, joka aikoo rakentaa kuuden myllyn tuulivoimapuiston Verhonkulman alueelle. Vakuussumma nousee yli 400 000 euroon. Kunta ja yhtiö ovat hyväksyneet sopimuksen ehdot.

Asiantuntijoiden mukaan tuulivoimayhtiöiden maksamat vakuudet ovat ainakin toistaiseksi harvinaisia. Tyypillisempää on käytäntö, jossa tuulivoimayhtiölle maitaan vuokraavat vaativat vakuuksia siltä varalta, että yhtiö on varaton purkamisen hetkellä.

Marttilaan tuulivoimapuistoa suunnittelevan OX2 Finlandin maajohtajan Teemu Loikkasen mukaan osa yhtiöistä on päätynyt myöntämään vakuuksia myös kunnille, kun niissä on virinnyt huoli kunnan viimesijaisesta vastuusta purkaa voimalat.

– Vakuudet on nähty riskinhallintana mahdollisten ongelmatilanteiden varalle, Loikkanen sanoo.

Turun Sanomien selvityksen mukaan Varsinais-Suomessa on parhaillaan käynnissä 33 erillistä tuulivoimahanketta, joissa on maankäyttö- ja rakentamislupamenettely käynnissä. Vakuusmenettely saattaa levitä Marttilan esimerkin innoittamana muihinkin kuntiin.

1

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rahaatuuleen

      Pitäs tehdä sopimukseen Indeksi pykälä, siil 50vuoden kluttua 2% inflatiolla 400000e on 0 euroa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3631
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2383
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2039
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      891
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      831
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      810
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      785
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      765
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      697
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      87
      686
    Aihe