Astma ja ruokavalio ?

ruokavaliolla

Astma ja ruokavalio ?

Tilastojen mukaan joka kymmenes suomalainen sairastaa astmaa. Jos löytämäni luku pitää paikkaansa, onhan tuo melkoisen huimaa. Vuosina 1987 – 2008 astmaa sairastavien määrä on kolminkertaistunut. Käypä hoito-suosituksessa astman hoidosta seuraavasti (kohta 95)

"Astmaoireita aiheuttavia ruoka-aineita tulee välttää yksilöllisesti. Erilaisten dieettien vaikutusta astmassa ei ole osoitettu. Laihdutus vähentää ylipainoisen astmaatikon lääkkeiden tarvetta ja parantaa vointia."

Eli tämän mukaan ruokavaliolla ei ole tutkimusten mukaan merkitystä astman hoidossa. Seuraavilla yksinkertaisilla ohjeilla todella moni astmasta (ja monista allergioista) kärsivä henkilö saa usein dramaattisen nopeaa apua ongelmiinsa – moni jopa niin, että voi luopua lääkärin määräämistä lääkkeistä kokonaan, pysyvästi.

1. Poista kaikki lisätty sokeri ruokavaliostasi

2. Vaihda kaikki kodin pesuaineet ympäristöä vähemmän kuormittaviin, suosi mahdollisimman puhtaita ja luonnonmukaisia tuotteita. Sama koskee kaikkia käyttämiäsi kosmetiikkatuotteita

3. Eliminoi ruokavaliostasi kaikki maitotaloustuotteet – laktoosittomuus ei auta, ongelma on todennäköisesti maidon sisältämä proteiini eli kaseiini.

Vaikeammissa tapauksissa astman hoitoon kannattaa liittää joitakin ravintolisiä.

Näillä erittäin yksinkertaisilla ja helposti toteutettavilla ohjeilla astma voi olla hetken kuluttua pelkkä huono muisto. Parhaassa tapauksessa pääset lääkkeistäsi kokonaan eroon. Ilmainen resepti – ei maksa mitään, eikä sisällä mitään kaupallisia tuotesuosituksia.

http://samisundvik.com/2015/04/01/astma-ja-ruokavalio/

4

274

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • astmanhoitoa
    • astmaakokoikä

      Ja pah, jos astma ei johdu allergiasta ko ruoka-aineille, ei niiden poistaminen ruokavaliosta vaikuta yhtään mitään. Sokerin poistamalla voi ehkä laihtua, mutta muuta hyötyä siitä ei ole. Laihtuminenkaan ei välttämättä auta lääkkeiden vähentämiseen tai astman katoamiseen piirun vertaa.

    • siinähänse

      Astma johtuu yleensä väärsätä ravinnosta.

    • aswercdfmzaa

      Jaa.. ah, nyt löytyi se neropatti, joka tietää mistä astma johtuu! Ei allergisen astman syntykin lie selvinnyt? Terveellinen ruokavaklio on kaiklle hyväksi, mutta ruokaympyrät, kolmiot sun muut vaihtelevat aikakausien ja tutkimusten myötä. Se mikä 1950-luvulla oli terveellistä, ei nykyaikaaan enää välttämättä olekaan.
      Enpä uskalla ihan ravintosuositusten perusteella lääkityksiäni lopettaa.
      Mistä näitä huijareita (tai "hyväuskoisia höynäytettyjä/höynäyttäjiä") oikein piisaa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe