Minulla on nyt ainakin puoli vuotta ollut leuka pienien ja isojen näppyjen peitossa, eivätkä ne millään lähde pois. Usein märkiviä ja alue on todella punainen. Nyt myös otsan alueella. Lisäksi nyt uutena oireena on silmäluomiin alkanut tulla kipeitä tuvonneita kohtia. Aluksi luulin allergiaksi tai muuksi, mutta eksyttyäni lukemaan ruusufinnistä, kuulostu ihmeen tutulta.
Kysymys onkin: onko kaikissa ruusufinnitapauksissa katkenneita verisuonia kasvojen ihossa? Minulla ei mielestäni ole, vaikka ihoni onkin todella punainen poskista ja varsinkin alkoholin käytön yhteydessä, olen monta tuntia kirkkaan punainen.
Välillä näppyjä vähemmän ja välillä enemmän. Eivätkä todellakaan ole niin pahan näköisiä kuin google antaa..
Onko minulla ruusufinni?
2
117
Vastaukset
- Todennäköisesti
Kannattaa mennä pikimmiten ihotautilääkärille niin saat lääkkeet ym. ohjeet helpottamaan oireilua.
Kertomasi mukaan ainakin vaikuttaa vahvasti siltä että ruusufinni on kyseessä.
En tiedä onko kaikissa tapauksissa katkenneita verisuonia. Ei välttämättä. Mutta ajan kanssa nekin varmaan tulevat näkyvimmäksi. - ihosairas
Hei, kyllä voi olla. Mutta ei ehkä se ärhäkkä vielä. Minulla oli aluksi ihotautilääkärin mukaan se couperosa , jossa verisuonet ihon pinnassa ja leuassa muutamia akne näppyjä. Sain mirvason geeliä jolla punotus alkoi vähetä . Kunnes nyt puhkesi ruusufinni joka vaatii jo lääkekuurin. Iho alkoi ensin punoittaa, tuli voimakas tulehdus ja pieniä märkäpäitä. Turvotus on tulehduksen aikaan tosi voimakas ,yöt on pahimmat . Aamulla voi olla silmätkin turvoksissa. Voi tulla myös silmiin. Vaatii noin 6viikon lääkekuurin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1162985EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291371- 1031227
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621017Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661007Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133978- 56875
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22703- 40698
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta110652