Miksi ihmiset tuhlaa äänensä Perussuomalaisiin? Kyseinen puolue pääsee oppositioon myös pienellä äänimäärällä.
kysymys persuleille
1516
44<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Pienryhmä olisi myös diktaattori Soinin kannalta helpompi hallita. Kun muiden mielipiteillä ei ole Soinille merkitystä, olisi vain hyvä, että näitä mielipiteitä olisi ryhmässä mahdollisimman vähän.
Kunnon diktaattoria, jos etsit, niin miten olisi Ville Niinistö tai Arhis?
Se riippuu siitä, ketä kansa uskoo. On jo osoittautunut, että vanha virsi uusi aika. Nämä vanhat konkarit lupaavat 50 000, 100 000 ja 200 000 pisti keskusta paremmaksi. Keskustan nojaa 110% mieheen, jonka jauhot eivät ole puhtaat. Miten nämä entiset johtaja tyypit saavat maan nousuun, kun jaellaan omia varoja sumeilematta turhuuden markkinoille. Kun muistanette taaksepäin, niin on helpompi katsoa missä mennään. PS, on vahvasti menossa hallitukseen ja sieltä käsin voi myös kyseenalaistaa ja äänestää vastoin muita, jos tilanne sen vaatii.
Kuinka kauan menee, ennekuin kansa on siinä tilassa, että leikkauksia leikkausten perään ja tämän vaatii EU.
Kun alkukirjoittaja uskoo vanhoihin jo koettuihin ja huonoksi osoittautuneisiin päätöksiin. Kero että mikä siinä viehättää ja miten tästä suosta ylös noustaan. Tiedän että ap. ei siinä arvioissaan onnistu itsenäisesti vaan hakee puolueeltaan fraaseja toistaakseen kykynsä. Ei se niin mene, jos miehellä ei ole omia näkemyksiä eikä osaa laskuoppia, niin silloin hän "tuudittautuu" valheeseen. Vaan toistaa vanhojen puolueiden fraaseja. Suomen kansa on.
Aikoinaan sakemannit, he "seuraavat johtajaa" leikkiä, niin tekivät sakemannit ja niin tuntuu tekevän myös suomensukuiset saksan veljeskunnat.
Suomi putoaa alaspäin myös kolmen A maasta. Lähtee Merkelin käskystä leikkaamaan ottaa lainaa tai meille sitä tarjotaan. Uutta työpaikkaa ei niin vaan keskustan kepulikonsteilla luoda.
Jos ps. epäonnistuu ja liittyy juu juu porukkaan, niin haen välittömästi eroa ja liityn vaikkapa IPUun. Se ainakin on vahvasti Ei EU:lle mukana. kun en ole sidoksissa tai pikemminkin naimisissa puolueen kanssa ja osaan itsekin ajatella.
Kumpihan on puhtaampi Isä-SäätiöTimo vai Sipilä?
Riippuu siitä, kumpi on viimeksi käynyt peseytymässä.
Vastaus aloitukseen: Koska Perussuomalaiset ajavat minulle tärkeitä asioita ja ovat pääpiirteittäin samaa mieltä asioista kuin minä. Äänestän puoluetta sen periaatteiden takia, en sen takia joutuuko se oppositioon vai ei. Ei myöskään ole ihmeellisyys että pienempikin puolue menee hallitukseen. Vai mitä olet mieltä kristillisten ja RKP:n äänimäärästä. Ja hallituksessa ovat olleet molemmat ja useasti.
Minkä takia moni äänestää Aku Ankkaa tai kirkkovenettä vaikka ne/he eivät ole edes ehdokkaana. Siksi koska ihmisellä on käytettävissä yksi ääni ja sillä voi tehdä mitä lystää.
Kysymys kysyjälle: Paloiko naama jo niin pahoin että pitää näitä samoja aloituksia ja keskusteluja pyöritellä eri nikeillä?
en minä käytä kun yhtä nimimerkkiä täällä
Niinhän me kaikki :)
niin mutta etkö ymmärtänyt kun juuri tuossa sinulle sanoin etten kirjoita kuin yhdellä nimimerkillä!
sori siis 1516
miksi omit nimimerkkini?
menikö läpi? vai paistaako läpi?
nyt et pölli enää :D
1614
perSSuli ei ymmärrä että voi rekisteröidä vaikka kuinka momta nikkiä. hhahhahahhaahhhehehhahahhahahehhhehahahha.
s-posteja voi luoda määrättömästi ja samoin nimimerkkejä
ps. mistä näitä oikein tulee
no ei persulia ole ainakaan älyllä pilattu :D
Olen mietiskellyt samaa. Perussuomalaiset ovat populismis voimin ratsastava poliitikon urasta haaveilevien ehdokkaiden puolue.
Nuo äänet jotka menevät Aku Ankalle, kirkkoveneelle yms. kertovat kansalaisten turhautumisesta nykypolitikkoihin, puolueisiin ja yleensä systeemiin. Meillä kohtalaisen huoletta sahataan kansaa silmään, ja kerrotaan jos jonkinlaista "amnesty . . . " pitkillä nimillä varustettujen tuntemattomia "EU;n alasiten tutkimuslaitosten tekemistä" vertaisluista ja tutkimuksista kuinka demokraattisia me oikein olemma, kuinka vähän meillä on korruptiota ja kuinka helvetin fiksuja me olemme - kuitenkin me selvästi nielemme nuo pureksimatta, vaikka jokainen meistä näkee toiminnasta ympärillään, että nuo ovat valheellista, ainakin erittäin yksinkeratistettua ja asiantuntematon tietoa, jota meille syötetään.
Hallituksemme, eduskuntamme, EU-edsutajamme, siis kaikki "demokratiamme" tunnusmerkit hääräävät mitä haluavat, vastoin lupauksiaan - onko siis ihme jos kansaa alkaa vituttamaan ?
Se mikä suomessa on toiminut todellakin hyvin viimeiset 15-20 vuotta, on sumuttamisen ja pettämisen demokratia - kaikkia kanslaisryhmiä on kusetettu, mutta melkeinpä on pakko myöntää, persujen äänestäjiä vähiten. Totta kai siis pyrin seuraavissa vaaleissa löytämään heidän riveistään sen, jolle ääneni annan, jos en päädy Aku Ankkaan tai kirkkoveneeseen.
Mutta muutokseen ja kehitykseen pyrkiminen ei ole mitenkään väärin, se on jopa meidän velvollisuutemme, ja valitettavastikin - eipä tunnu muutoksen tuulia olevan tarjolla kuin persuissa, niin joo, pikkupuolueet, mutta yhtä hyvin sitten se Aku tai kirjjovene.
Populismi on yhteistä kaikelle politiikalle. Yhtä hyvin populismia on se, että Vihreät ja RKP kertovat kannattavansa avointa maahanmuuttoa, jossa kaikki kynnelle kykenevät tulevat Suomeen elelemään ilmaiseksi. Näin he saavat maahanmuuttoon kiihkeän suvaitsevaisesti suhtautuvien äänet sekä Suomen kansalaisuuden saaneiden maahanmuuttajien äänet. Jälkimmäiset haluavat lisää sukua ja kavereitaa Suomeen eläteiksi. Populismia on myös esimerkiksi Kokoomuksen "Vastakkain asettelun aika on ohi" tai Tarja Halonen koko kansan presidenttinä. Älä mene lankaan ja usko kaikkea mitä sinulle kerrotaan populismista.
Saman voisi kysy miksi äänestät kokomusta?
kato qu Kokoomus voi mennä hallitukseen päättämään asioista toisin qu persulit
Vaarallisen totta ! ja kuinkas meillä on käynyt Kokoomuksen ollessa päättämässä asioista ? - joka kerta !!
kato qu Kaumakin nosti mamujen lastenrattaat esille! Hallituksen rasismia, siksi kokoomus.
Sekopää siis äänestää Kokoomusta- OK!
PERUSSUOMALAISET ESTÄVÄT SUOMEN MUSLIMISAATION ja vielä siten, että PS on ainoa puolue joka tähän pystyy. Totta, kokoomuksessa on henkilöitä jotka tajuavat mamutuksen ongelmat, mutta heitä pidetään marginaalissa Stubbin määräyksestä sekä mamutuksessa että pakkoruotsissa ja muissa suomalaisten kyykytysasioissa
IPU ja tällä palstalla riehuva kysyjä-jne. keskustalainen kuvaavat maalaisliiton rappiota, maalaisliitto oli alunperin suomalainen liike joka oli ainoana isona puolueen yksikielisesti suomalainen ja joka ajoi kodin ja isänmaan asiaa
Nyt keskusta on oligarkkityyppisten Matti Vanhasen ja Juha Sipilän ohjailema rikkaiden veronvälttelypuolue, jota ei saa päästää hallitukseen sormeilemaan tavallisille ihmisille lisäverotusta ja mamuttamaan maata
KESKUSTAN GALLUPMENESTYS JOHTUU VALTAMEDIAN SUOJELUSTA JOSSA TALVIVAARA- RUSSOFENNOVOIMA- TUULIENERGIATUKI- PASKAHÄRVELIMYYNTI-
ja vastaava kepukusetukset on lakaistu maton alle ja kankikaikkosten rötöksistä vaietaan
KATSO myös uusi tiedote, MITEN VALTAMEDIA VALEHTELEE YLEISESTI ELI YLE- JA HESARI-VALHEET PERUSSUOMESTA JA MAAHANMUUTOSTA, KATSO ESITYS http://qsb.webcast.fi/p/ps/ps_2015_0402_tuumaustunti/Tuumaustunti02042015.pdf
ESIMERKKI YLEN PROPAGANDASTA JA VALEHTELUSTA: ONKO SUOMALAINEN JOURNALISMI RUOTSALAISTUMASSA?
Yle ensin väisteli ja siten perusteli;
Emme olisi luotettavia, riippumattomia tai puolueettomia, jos olisimme jättäneet ohjelman tekemättä Soinin hermostumisen vuoksi.
Lakien ja säädösten lisäksi Yleisradio noudattaa omia eettisiä ohjeita.
KETKÄ OVAT KYKENEVIÄ HALLITUKSEEN
-Yle on ottanut isänmaalliseksi tehtäväkseen valistaa kansalaisia siitä, että ketkä eivät ainakaan kykene.
-Tästä tehtiin monta valheellista ja vääristeltyä uutista ja koskaan ei edes tarkistettu puoluetoimistolta.
TOIVOMME YLEN ENNEN ENNEKKÖÄÄNESTYSTÄ RYHDIKKÄÄSTI JA JULKISESTI KERTOVAN; MIKSI?
ESIMERKKI HESARIN HUIJAUKSESTA: SAMASTA TUTKIMUKSESTA AIVAN VASTAKKAISET
Suomalainen lehdistö: Britannia hyötyy miljardeja EU-maahanmuutosta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1415157370637
Brittilehdistö: Maahanmuuttajat ovat saaneet 120 miljardia puntaa enemmän kuin mitä ovat maksaneet veroja.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2821151/Non-EU-migrants-State-costing-British-finances-120billion-1995.html
Samaa olen pohtinut antipersun häiriköinnistä palstalla, miksi huutavat pari häirikköä palstalla toistuvasti samoja juttujaan.
Silloihan moni on samaa mieltä asiasta, eikö?
Totta, antipersulle kaksi on jo joukko josta lakkaamatta kirjoittavat, käyttäen siitä nimitystä kansa. Omituista kyllä, tuo kansa joka persuja vihaa ja vastustaa, on aivan pikkuhassuna sellaiseen antipersun "kansan" kehittämään lapsellisuuteen kuin kylmäkarhu, jäägeeli sankkireijässä ja ylämäkityönnöt. Noita suo joukko, siis tuo kahden häirikön, antipersun muodostama kansa, spämmää erimuodoissaan palstalle.
Kysymyksessä on yksi henkilö. Tässäkin ketjussa ylläpitää keskustelua heittämällä eri nikeillä kommentteja. Tämä näkyy läpi ja palsta on vain yhden häirikön leikkikenttä.
Ensinäkin en pidä itseäni "antipersuna" ja toisekseen en "vihaa" persuja. Vihaaminen on tunne, olen vain erilainen mielipide ja se on tässä maassa ihan vapaata.
Tämä maailma ei vain pyöri vastuun siirtämisen ja syyllisen etsimisellä, joka on persujen ongelma. Esim. Persut etsivät syyllistä Suomen talouden heikentymisestä muualta kuin Suomesta. Syytä talouden heikentymiseen vieritetään tässä tapauksessa muualta muuttaneiden niskaan, joka on suoraan sanottuna täyttä p***aa. Ei Suomen ongelma ole maahanmuutto, Suomen ongelma on riskitön kansa.
Ja pienenä lisäyksenä aiempaan (Julkaistu: 2.4):
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1427952064254.html?fb_action_ids=10153152738879350&fb_action_types=og.shares
Tuo on toinen, häiriköintiin liittyvä suosittu väite - minulla on oikeus. Aivan, mutta miksi persulla ei ole "oikeutta" esittää asiaansa, ja olla asiasta erimieltä kanssasi - eikö "oikeus" koske häntä?, koska on persu?
Kirjoituksistasi päätellen, viha on se tunne jota täällä purat, etkä hyväkäksy mitää muita mielipiteitä kun omasi.
Maailma ei tosiaan pyöri vastuun siirtämisen pohjjalta, siksi niiden jotka suomen tähän katastrofiin ovat liittäneet, on otettava se heidän mainostamansa vastuu - ja vetäydyttävä kaikesta poliittisesta toiminnasta. Ainakin siishen asti, kunnes asiat on taas kerran korjattu Kokoomuksen "valtakauden" jälkeen - kuten aina.
Suomen talouden heikkenemisestä tuskin kukaan syyttää maahenmuuttajia, mutta ruotsin, ja muiden paljon maahanmuuttajia ottaneiden ongelmista ja virheistä on syytä ottaa opiksi. Maahanmuuton lopettaminenkaan ei paranna talouttamme, se meidän on tehtävä itse - mutta maahanmuuttoon on hyvä myös kiinnittää todellakin huomiota, ennen kuin se meille on suuri ongelma !
Kyllä sinäkin tiedät, että pienistä puroista ne virrat syntyvät. Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto. Kansantaloutemme ei tätä nykyhulluutta enää kestä. Velkaantumisemme etenee sellaista vauhtia, että jarrua on painettava ja lujaa. Jonkun on se tehtävä ja Perussuomalainen puolue on hakeutumassa siihen Hallitukseen, jonka vastuulla tämä likapyykki on. Toivoa sopii, että Vihreitä, Vasureita ja Kokoomusta ei siinä Hallituksessa nähdä.
JUSSI HALLA-AHO 26.3.2015 PAKKOMAMUTUS LÄHESTYY
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/748071178646412
http://www.halla-aho.com/scripta/vaalivinkkeja_lukijoille.html https://vaalit.perussuomalaiset.fi/
PAKKOMAMUTUS LÄHESTYY, TULONJAKOUNIONI EU AIKOO ESITTÄÄ TAAKANJAKOMEKANISMIA. EU on tulonjakounioni, joka jakaa Suomen sosiaaliturvan TAAKANJAKOMEKANISMILLA kehitysmaista tuleville, joita entiset kolonialistivaltiot eivät halua elättää, mutta joissa maissa ne pitävät yrityksiään vanhaan malliin ansaite. VAALITILANTEESSA ON NYT SELVINNYT, ETTÄ MAMUTTAJAELIMET KUTEN PÄÄMEDIA YLE, HESARI JA MTV3 EIVÄT AIO KESKUSTELLA EU:N SUUNNITTELEMASTA TAAKANJAKOMEKANISMISTA ELI PAKKOMAMUTUKSESTA JA SEN AIHEUTTAMISTA MASSIIVISTA TULONSIIRROISTA POIS SUOMALAISTEN KÄYTÖSTÄ vaan leikkauslistoista ja sen kaltaisista.
Keskeinen ongelma taakanjakomekanismissa on se, miten sijoitetut pakolaiset saadaan pysymään heille osoitetussa jäsenmaassa. Lähes puolet kaikista turvapaikanhakijoista menee tällä hetkellä Ruotsiin ja Saksaan, ei siksi, että nämä maat olisivat sijaintinsa puolesta helposti saavutettavissa, vaan siksi, että ne ovat houkuttelevampia kuin muut. EU:n mallissa esim. Viron tulisi vastaanottaa vuosittain 1500 pakolaista, kun maahan jätetään tällä hetkellä n. 60 turvapaikkahakemusta vuosittain. Virosta pääsee lautalla Suomeen ja Ruotsiin.
Tohtori Jussi Halla-aho on maahanmuuton asiantuntija ja istuu näiden asioiden kanssa täysipäiväisesti LIBE-valiokunnassa EU-parlamentissa (Civil Liberties, Justice and Home Affairs, European Parliament / Committees), Halla-aho kertoo suunnitellusta taakanjaosta, joka toisi massiivisesti uusia mamuja Suomeen http://www.halla-aho.com/scripta/eu_maahanmuutto_taakanjako.html
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/748071178646412 Lähtökohtana on, että Italian käynnistämät ja EU:n jatkamat meripelastusoperaatiot Välimerellä eivät ratkaise siirtolaispainetta vaan ainoastaan houkuttelevat lisää ihmisiä merelle. Kun vuonna 2013 keskisen Välimeren yli tuli 45 000 ihmistä, vuonna 2014 luku oli 170 000, ja tahti on jatkunut samanlaisena tänä vuonna. ICMPD:n mallissa esim. Viron tulisi vastaanottaa vuosittain 1500 pakolaista, kun maahan jätetään tällä hetkellä n. 60 turvapaikkahakemusta vuosittain. Virosta pääsee lautalla Suomeen ja Ruotsiin.
Kyllähän Perussuomalaisia kannattaa äänestää. Vanhat puolueet eivät osaa asioita hoitaa, mutta kun annat äänesi uudelle puolueelle, Perussuomalaisille, ja puolue saa suuren vaalivoiton, se ryhtyy kantamaan kannatuksensa mukaista vastuuta ja laittamaan isänmaan asioita kuntoon.
Kuten viime vaaleissa näimme. :-)
Tuo tyhmyytesi, siis kyllä se on oltava tyhmyyttä ja se on ohittanut typeryyden, sillä sinulle on selitetty tuo asia jo niin moneen kertaan - että ei kerta kaikkiaan ole enää syytä kaataa vettä astiaan josta puuttuu pohja.
Kokkelit joutuu oppoon KUN tulee TOSI-AMPU! KEPU myös on oikea häviäjä, ei Sipin hohde kestänyt PASKA_JUTTU!
SIPI-supin viher-paska paljasti, nyt kaikki hänet viimeinkin tuntevat. TULLOO JYTKY; AMPU PALAA!
Presujen äänestäjät ,ymmärtääkseni, haluavat mamutuksen kuriin,
niin minäkin, mutta ainakin pahimpiin ongelmiin voidaan puuttua
eri teitä, esim, mamujen on tehtävä sopimus että he menevät töihin,
mihin tahansa työhön joka heille osoitetaan, kolmen kk,den kuluttua
tänne tulostaan, se aika käytetään tutustumiseen maan tapoihion ja
kieliopintoihin, kyllä siinä muutaman lauseen oppii, sen mitä yksinkertaisessa työssä tarvitsee,
Lisäksi on tehtävä sopimus siitä että rikoksiin osallistuneet lähetetään
välittömästi sinne mistä tulivatkin,armoa ei anneta, tämä on vain tehtävä
selväksi heti.
Pakkoruotsi olisi syytä poistaa, mutta ei se kuluja säästäisi koska
muiden kielten opettaminen vaatii varoja luultavasti enemmän,
mutta olisi niistä enemmän hyötyäkin,
asiat pitää perustella todellisilla syillä.
Nyt vain törmätään siihen ettei töitä ole omillekaan, siksi olisi syytä
erota EU;sta ja siirtyä omaan rahaan, omalla rahalla voitaisiin työllistää
omia ja vieraita.
Siksi puolueeni on IPU
Ei kai homma niinkään sopimuksista kiinni ole, niitä ajatuksia (sopimuksia) ei vaan noudateta, ei tarvitse jos on pakolaistaustainen maahanmuuttaja.
Siksi IPU;n jutut on ihan yhtä tyhjän kanssa, lisäksi väärällä palstallakin.
Minä äänestän sen vuoksi että mielipiteeni on jokseenkin samat. Mitä tulee tuohon ilmaston lämpenemiseen näen että se on pohjoimaille vain etu, kesä pitenee, kun olin lapsi tähän aikaan vuodesta oli metriset hanget ja kovia yöpakkasia. Nyt ei oo tarvinnu paljon lumitöitä tehdä ja mikä lämmityskustannusten säästö kansantaloudellisesti.
Maajussit voi kylvää satoisempia viljalajikkeita jotka vaativat pidemmän kesän, jos jäämeri sulaisi pääsisi laivoilla suoraan Aasiaan jäämertä myöten.
Stäpaitsi en tykkää että tänne rahdataan kaikenmaailman rikolliset mamut ja muslimit, niitenkanssa ollaan vielä kusessa. Onhan tuo nähty joka maassa mihin niitä on tuotu jo vuosikymmeniä.
persulĩ :D
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=279