VAROITUS: arvostelu sisältää vähäisiä JUONIPALJASTUKSIA. Tai no, "juoni"paljastuksia.
Nyt on nähty tämäkin. Pasolinin SALO - Sodoman 120 päivää on elokuvahistorian yksi kohutuimmista, kielletyimmistä ja eniten pahennusta herättäneistä elokuvista. Vuonna 1975 valmistunut leffa pääsi Suomessa pannasta ensi kertaa parisen vuotta sitten, ja nyt teatterikierroksen jälkeen se on ilmaantunut videohyllyihin. Elokuvan nähtyäni täytyy vain ihmetellä, mistä kaikki tuo vuosikymmenten sensurointi ja kauhistelu johtuu.
Elokuvan tapahtumapaikkana ja -aikana toimii Toisen maailmansodan fasistinen Italia. Ryhmä henkisesti nyrjähtäneitä aikuisia kaappaa suureen kartanoon joukon teini-ikäisiä tyttöjä ja poikia sairaiden ja käytännössä aina seksiin liittyvien mielihalujensa toteuttajiksi. Perusasetelma - kuinka julma ihminen voi toiselle olla - on mitä mielenkiintoisin. Alkukohtausten jälkeen ahdistus tulevien tapahtumien pelossa on aika käsinkosketeltavaa. Sitten tapahtuu kuitenkin jotain odottamatonta. Elokuva pysähtyy lähtökuoppiinsa, ja oikeastaan vasta parituntisen leffan viimeiset 10 minuuttia tarjoilevat Sitä Itseään, kauheaa kauheutta mitä vain ihminen voi toiselle tehdä.
Elokuva on jakautunut raflaavasti nimettyihin välinäytöksiin, esimerkkinä Paskan piiri. Niissä edetään periaatteessa koko ajan kauheampiin nöyryytyksiin kohti vääjäämätöntä loppuratkaisua. Mutta vain periaatteessa. Suuri osa elokuvasta on kuvattu yhdessä huoneessa liikkumattomalla kameralla yhden henkilön kertoillessa toisille seksifantasioitaan tai -muistelmiaan. Muuta ei juurikaan tapahdu. Tunnin jälkeen kelausnappulaan turvautuminen tuntuu ainoalta oikealta ratkaisulta, mutta päätin sinnitellä katkeraan loppuun saakka. Nuo viimeiset minuutit ansaitsevat elokuvalle ehdottoman k-18 -leiman ja ne on toteutettu hyvin. Siitä huolimatta loppu ei pelasta koko elokuvaa. Joka tapauksessa SALO on kauhea, sairas ja paskainen elokuva. Ihmisen ulosteet nostetaankin tietyssä vaiheessa liki leffaan päärooliin. Paskan syöttäminen toisille on harvinaisen epämiellyttävää seurattavaa, mutta vähempikin kuin puolen tunnin kohtaus olisi tämän todistanut.
Näyttelijöistä ja miljööstä: likipitäen jokainen näyttelijä hoitaa hommansa vähintään mukiinmenevästi. Erityisesti 4 pääjehua hoitavat hommansa erinomaisesti - kyllä heitä pelkäisi itsekin. Tapahtumapaikan kartano ja sen kuvaus kuin yhtenä päähenkilönä tuo vahvasti mieleen Kubrickin Hohdon ja sen erämaahotellin.
Ulkoisesti kaikki on siis hyvin. Kuitenkin koko elokuvan keston ajan odottelin, milloin se oikein lähtee käyntiin, milloin kaikki räjähtää, milloin kaikki lukot aukeavat. Mieleen palaa Ben Stillerin roolihahmo Mr. Furious elokuvassa Mystery Men. Furious huutaa ja melskaa alkaen ilmiselvästi raivostua, mutta muuta ei sitten tapahdukkaan.
Annan SALO:lle ** / *****. Osittain siksi, ettei se missään nimessä lunastanut sille asettamiani suuria odotuksia, osittain siksi, ettei se käytä valtavasta aiheensa potentiaalista murto-osaakaan. Tällä kertaa katsojan mielikuvituksen varaan jätetyt kauheudet eivät kerta kaikkiaan toimineet.
Nyt on nähty tämäkin. Pasolinin SALO - Sodoman 120 päivää on elokuvahistorian yksi kohutuimmista, kielletyimmistä ja eniten pahennusta herättäneistä elokuvista. Vuonna 1975 valmistunut leffa pääsi Suomessa pannasta ensi kertaa parisen vuotta sitten, ja nyt teatterikierroksen jälkeen se on ilmaantunut videohyllyihin. Elokuvan nähtyäni täytyy vain ihmetellä, mistä kaikki tuo vuosikymmenten sensurointi ja kauhistelu johtuu.
Elokuvan tapahtumapaikkana ja -aikana toimii Toisen maailmansodan fasistinen Italia. Ryhmä henkisesti nyrjähtäneitä aikuisia kaappaa suureen kartanoon joukon teini-ikäisiä tyttöjä ja poikia sairaiden ja käytännössä aina seksiin liittyvien mielihalujensa toteuttajiksi. Perusasetelma - kuinka julma ihminen voi toiselle olla - on mitä mielenkiintoisin. Alkukohtausten jälkeen ahdistus tulevien tapahtumien pelossa on aika käsinkosketeltavaa. Sitten tapahtuu kuitenkin jotain odottamatonta. Elokuva pysähtyy lähtökuoppiinsa, ja oikeastaan vasta parituntisen leffan viimeiset 10 minuuttia tarjoilevat Sitä Itseään, kauheaa kauheutta mitä vain ihminen voi toiselle tehdä.
Elokuva on jakautunut raflaavasti nimettyihin välinäytöksiin, esimerkkinä Paskan piiri. Niissä edetään periaatteessa koko ajan kauheampiin nöyryytyksiin kohti vääjäämätöntä loppuratkaisua. Mutta vain periaatteessa. Suuri osa elokuvasta on kuvattu yhdessä huoneessa liikkumattomalla kameralla yhden henkilön kertoillessa toisille seksifantasioitaan tai -muistelmiaan. Muuta ei juurikaan tapahdu. Tunnin jälkeen kelausnappulaan turvautuminen tuntuu ainoalta oikealta ratkaisulta, mutta päätin sinnitellä katkeraan loppuun saakka. Nuo viimeiset minuutit ansaitsevat elokuvalle ehdottoman k-18 -leiman ja ne on toteutettu hyvin. Siitä huolimatta loppu ei pelasta koko elokuvaa. Joka tapauksessa SALO on kauhea, sairas ja paskainen elokuva. Ihmisen ulosteet nostetaankin tietyssä vaiheessa liki leffaan päärooliin. Paskan syöttäminen toisille on harvinaisen epämiellyttävää seurattavaa, mutta vähempikin kuin puolen tunnin kohtaus olisi tämän todistanut.
Näyttelijöistä ja miljööstä: likipitäen jokainen näyttelijä hoitaa hommansa vähintään mukiinmenevästi. Erityisesti 4 pääjehua hoitavat hommansa erinomaisesti - kyllä heitä pelkäisi itsekin. Tapahtumapaikan kartano ja sen kuvaus kuin yhtenä päähenkilönä tuo vahvasti mieleen Kubrickin Hohdon ja sen erämaahotellin.
Ulkoisesti kaikki on siis hyvin. Kuitenkin koko elokuvan keston ajan odottelin, milloin se oikein lähtee käyntiin, milloin kaikki räjähtää, milloin kaikki lukot aukeavat. Mieleen palaa Ben Stillerin roolihahmo Mr. Furious elokuvassa Mystery Men. Furious huutaa ja melskaa alkaen ilmiselvästi raivostua, mutta muuta ei sitten tapahdukkaan.
Annan SALO:lle ** / *****. Osittain siksi, ettei se missään nimessä lunastanut sille asettamiani suuria odotuksia, osittain siksi, ettei se käytä valtavasta aiheensa potentiaalista murto-osaakaan. Tällä kertaa katsojan mielikuvituksen varaan jätetyt kauheudet eivät kerta kaikkiaan toimineet.
Vastaukset 5
Vanhimmat
SALÓ on yksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista elokuvista. Se on nimenomaan syväluotaava ja typerään toimintaan lankeamaton tutkielma ihmissielun syvimmistä onkaloista. Yritäppäs ymmärtää klassikoitakin, äläkä vain nykyelokuvan tarjoamaa toimintaroskaa.
>Elokuva pysähtyy lähtökuoppiinsa
Tämä juuri on minunkin kokemuksieni.
>Paskan syöttäminen toisille on harvinaisen epämiellyttävää seurattavaa, mutta vähempikin kuin puolen tunnin kohtaus olisi tämän todistanut.
Kyllä, näiden perversioiden (puuttumatta sanan itsensä tarkempaan määrittelyyn) painopiste on kiistatta suorastaan pakkomielteisen anaalinen. Yksinkertainen mieli ei oikein pääse yli ajatuksesta, että tällä on jotakin yksioikoista tekemistä P:n identiteetin kanssa.
>Osittain siksi, ettei se missään nimessä lunastanut sille asettamiani suuria odotuksia, osittain siksi, ettei se käytä valtavasta aiheensa potentiaalista murto-osaakaan.
Olen kyllä varsin paljon samaa mieltä. TV ja yleensäkin koko elokuvan sen jälkeinen historia ovat kuluttaneet ko. elokuvan shokkivaikutusta ilmeisen paljon. Tavallaan kuvaavaa on, että elokuvaa katseli samaan aikaan kanssani mm. joukko nuorempia kansalaisia, joilta oheistoimintana oikein mainiosti sujui pikkunaposteltavan (ja vähän suuremmankin) ja limukan haluisa tankkaaminen. Kuvan merkitykselle on tapahtunut jotakin, tekisi jopa mieli sanoa jkv. levottomuutta herättävää. Kun kaikki nähdään ja on jo nähty...
Salo on ihan paska leffa!
Aika on nakertanut pahasti elokuvan shokeeraavaa vaikutusta, maailma on muuttunut paljon 25 vuodessa.
Kauttaaltaan jokainan sensuurista pitkän ajan jälkeen vapautunut elokuva on ollut teholtaan pettymys.Vaikuttava elokuva kuitenkin on sitä ei käy kiistäminen, mutta kaikkein sairaisiimpiin sfääreihin elokuva yltää vasta liian myöhään kun pieni tylsistyminen on ehtinyt jo iskeä.
Jos Pasolini olisi tiennyt kuolevansa pian elokuvan valmistumisen jälkeen elokuva olisi ollut varmastikin toisenlainen.
Itse olisin ainakin pyyhkinyt mielestäni viimeisetkin sensuurin muurit ja esittänyt todellista sodomaa ja gomoraa, enkä mitään pehmopornoa.
Oikeita yhdyntöjä, stondiksia, siemen syöksyjä ja tietysti kannibalismia, miten hitossa tälläisessä elokuvassa ei esiinny kannibalismia?
Näin elokuva olisi säilyttänyt vahvan tehonsa paremmin, eikä kuultaisi "tylsää" kommentteja.
Pierre Paolo Pasolinillä on laaja skaala elokuvia.
Siitä mainittakoon, että kannibalismia esiintyy elokuvassa sikolätti.
Muistakaa, että oli Pasolinin elokuvat mielestänne minkälaisia vain, hänellä oli aina jokin poliittinen sanoma elokuvissaan! Juuri elokuviensa takia ja nimenomaan Sodoman 120 päivää takia, hänet TAPETTIIN!!!