Merkonomin elämään mahtuu opintoja ja rientoja

6.4.2015

Näin kertoo 23-vuotias kolmen vuoden raha alan opiskelija Emma-Irma Lehto. Lahden liiketalouden laitoksesta. Lahdesta kotoisin olevalle Emmalle Merkonomin opinnot olivat selvä vaihtoehto, koska se on lähellä ja kaupunki on tuttu. Ei Emma minnekään muualle edes halunnut hakea. Jälkeenpäin Emma on ollut tyytyväinen valintaansa, sillä Lahti on osoittautunut hänelle erittäin mieluisaksi opiskelijakaupungiksi lyhyiden välimatkojen, hauskojen opiskelijatapahtumien ja tasokkaan liiketalouden oppilaitoksen myötä.

– Lahti on ihanteellinen paikka opiskella, opiskelijaelämää riittää ja opinnotkin sujuvat hyvin. Raha alan opiskelu on aivan loistavaa ja pidän siitä. Täällä kukaan ei valvo perään, silti tunneilla kannattaa käydä ja itsekseen on opiskeltava, jotta pysyy kursseilla mukana.

Opiskelun ohella Emma ei ole käynyt töissä. Koulu ja vapaa-ajan riennot vievät aikaa sen verran paljon, että töihin meno veisi helposti aikaa opiskelulta. Pienellä budjetilla pärjää, kun käyttää kaikki mahdolliset opiskelija-alennukset.

– Halusin liiketalouden alalle, koska olen luonteeltani aktiivinen ja minua kiinnostaa raha asioiden järjestäminen. Konttori oppiin taas menin lähinnä sosiaalisen luonteeni takia, minusta on mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja neuvoa uusia ja ylipäätänsä nuorempia opiskelijoita.

Ensimmäisestä opiskelija vuodestaan Emma toteaa, että vahvimmin on jäänyt mieleen raha ja äkkirikastumisen vaiheet. Niissä on mukana kymmeniä tuhansia opiskelijoita Lahdesta ja Lahden ulkopuolelta yhdessä tekemässä.

– Opiskelu ja varsinkin raha alan opiskelu on kivaa!

1

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • domdoesletsplays

      Kun valmistuin Merkonomiksi Lahdesta 2011. Opiskelu aikana koin ympäristöherätyksen ja olin huolissani taloudesta ja uusien yrityksien perustamisesta. Pyrin Lahden HAMK:kiin lukemaan johtamista sekä talous oppeja. Siellä oli juuri käynnistynyt uusi, talouteen ja rahaan painottuva opintolinja.


      Opiskelu oli hauskaa. Keskimääräinen opintotuki opiskeluvuosilta oli hyvä. Innostus opiskeluun oli valtava. Ratkaisevaa tuon innostuksen syntymiseen olivat liiketalouden alalla muutamat opettajat joilla oli kyky innostua ja innostaa opiskelijoita kriittiseen ajatteluun, rahan tutkimukseen ja sitkeään työhön. Parhaimmillaan koki olevansa osa ryhmää, joka kulkee kohti tuntematonta uskoen, että jotain todella merkittävää ollaan hakemassa ja löytämässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2048
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      306
      1749
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1203
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1160
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1071
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1017
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      966
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      23
      957
    Aihe