Tämän aamun Helsingin Sanomissa Turun yliopiston Suomen historian professori (emeritus) Pentti Virrankoski kirjoittaa otsikolla ”Rauhansopimuksen tausta hyvä muistaa” pitkän kirjoituksen. Koska se käsittelee hallituksemme keskustalaisen pääministerin ilmaisemaa mielipidettä, kirjoitusta kommentoivan oman kirjoitukseni oikea paikka lienee tällä keskustan saitilla. Näin puhuu Virrankoski:
”Pääministeri Matti Vanhanen on todennut Suomen solmineen vuonna 1947 rauhansopimuksen muun muassa Neuvostoliiton kanssa ja torjunut ajatuksen sen tarkistamisesta: ˝En aio olla pääministerinä tätä rauhaa vahingoittamassa. Vaatimusten esittäminen rajan siirtämisestä ei nyt vain ole tätä päivää.˝
Historiaa tunteva lukija voi ihmetellä, muistaako pääministeri myös rauhansopimuksen taustan. Lienee hyvä palauttaa se mieleen pääkohtiin keskittyen.
Neuvostoliiton diktaattori Stalin, jonka Venäjällä harjoittama julma terrori tunnettiin Suomessa hyvin, teki kesällä 1939 etupiirijakosopimuksen Saksan samoin täysin säälimättömän diktaattorin Hitlerin kanssa.
Esitettyään Suomen hallitukselle vaatimuksia, joihin suostuminen olisi tuhonnut maamme puolueettomuuden ja vahingoittanut puolustusta kohtalokkaasti, Stalin lähetti 30.11.1939 joukkonsa Suomeen.
Armeijamme puolustautui sisukkaasti, mutta suurten tappioiden ja sotamateriaalin puutteen vuoksi hallitus joutui 13.3.1940 suostumaan Moskovan rauhaan. Siinä NL riisti Suomelta pääosan Etelä-Karjalaa sekä muita alueita ja pakko-otto vuokra-alueeksi Hangon ympäristöineen. Nämä menetykset saattoivat Suomen turvattomaan asemaan.
Rauhan tultuakin Stalin osoitti haluavansa pitää maamme mielivaltansa alaisena. Suomea kiellettiin liittoutumasta Skandinavian maiden kanssa, maassa harjoitettiin uhkaavaa propagandaa ja marraskuussa 1940 Stalinin ulkoministeri (Molotov) tunnusteli Berliinissä mahdollisuuksia miehittää Suomi. Hitler vastusti hanketta, koska hän oli pyrkinyt kesästä 1940 lähtien vetämään maamme omaan vaikutuspiiriinsä.
Suomen johtomiehet, kuten pääministeri Ryti ja ylipäällikkö Mannerheim totesivat maamme aseman Stalinin toimien vuoksi hyvin vaaralliseksi, ja kun Suomi oli kesään 1941 mennessä joutunut eristyksiin lännen suurvalloista, tukea Neuvostoliittoa vastaan ei ollut saatavissa muualta kuin Saksasta. Tukeutuminen tähän maahan tarjosi toistaiseksi ainoan mahdollisuuden turvata Suomen itsenäisyys.
Saksan tuki aiheutti toisaalta sen, että Suomi joutui 1941 Saksan rinnalla uuteen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Suomen kannalta jatkosodan tarkoituksena oli estää Stalinin toimet maatamme vastaan, mutta myös Suomelta riistetyt alueet haluttiin palauttaa”.
Sitten Virrankoski kuvaa maailmansodan kääntymistä Saksan tappiota kohti, meidän jatkosotamme loppuvaiheita, välirauhaa ankarine ehtoineen, ilvenäytelmää nimeltä ”sotasyyllisyysoikeudenkäynnit”, epäoikeudenmukaista rauhansopimustamme ja sitten seurannutta pitkää aikaa, jossa meidän omat valtaapitävät asettuivat kiltisti sortajamme tueksi. Virrankoski jatkaa:
”Talvisodasta ei saanut puhua, jottei totuus paljastuisi, sillä tavoitteena oli syyllistää tuomittujen johtomiesten ohella myös heidät johtomiehikseen valinnut Suomen kansa.
Todellisuudessa jatkosota oli nimenomaan Stalinin 1939-40 Suomea vastaan harjoittaman politiikan suora seuraus, mutta jos tämä olisi tunnustettu, kansaamme kohdistettuja rangaistuksia ei olisi voitu perustella.
Pariisin rauha (epäoikeudenmukaisine alueluovutuksineen) perustui siis Stalinin Suomea vastaan tekemään hyökkäykseen, jonka jopa Venäjän presidentti Boris Jeltsin aiemmin tuomitsi. Hän ei silti tehnyt mitään Suomea kohdanneen rikoksen hyvittämiseksi.
Näin siis syntyi Pariisin rauhansopimus, jonka pääministeri Vanhanen haluaa, jos lehtiteto pitää paikkansa, tunnustaa omasta puolestaan koskemattomaksi. Samalla hän tulee ilmaisseeksi uskonsa, että Venäjän hallitus haluaa edelleen käyttää hyväkseen Stalinin rikoksia, vaikka se luo epäedullisen leiman Venäjän koko politiikkaan.”
Kirjoituksensa lopuksi Virrankoski pohtii rauhansopimuksen laillisuusnäkökohtia ja sitä, onko Vanhanen keskustellut asiasta hallituksen muiden jäsenten ja presidentin kanssa, mitä mielipiteen ilmaiseminen tuollaisesta asiasta hänen mielestään ilman muuta edellyttäisi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hyvä, että näin itsenäisyyspäivän jälkitunnelmissa meitä muistutetaan meille kipeästä asiasta, johon toivoisimme voivamme saada oikeutetun korjauksen. Sen saaminen edellyttäisi johtomiehiltämme toisenlaista rohkeutta kuin mitä he ovat asiassa osoittaneet. Nykyiseen presidenttiimme ei kai kukaan tässä asiassa toiveitaan panne, mutta pääministeriltämme meillä on lupa toivoa tässäkin jämäkämpää, viisaampaa ja rohkeampaa esiintymistä. Pään pensaaseen painaminen tässä asiassa ei ole viisautta ainakaan tänä aikana, jos se sitä joskus lienee jossain määrin ollutkin.
Oikeastaan johtomiehistämme vain Martti Ahtisaari on selkeästi osoittanut olevansa sillä kannalla, että meidän olisi pyrittävä saamaan kokemamme vääryydet oikaistuiksi ja Karjalamme jälleen meille. Ihme kyllä Paavo Lipponenkin on ollut tästä asiasta varsin hiljaa.
Minä olen ihan omien lukemisieni ja ajatteluni perusteella esittänyt eri yhteyksissä hyvin samanlaisia ajatuksia kuin mitä Virrankoski nyt esittää. Hieman olen esittänyt niitä ajatuksia täälläkin, ja seuraavissa kahdessa Sinibaretti-lehdessä tulee olemaan kirjoitukseni jatkosodasta, jatkona talvisotaamme koskeneille kirjoituksilleni, jotka jokin aika sitten esittelin myös täällä.
Professori Virrankoski on ottanut ennenkin kantaa nyt puhumaansa asiaan. Alla pari linkkiä hänen aikaisempiin kirjoituksiinsa.
http://kareliaklubi.com/web-2/s5.pdf
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=203&author=6
”Pääministeri Matti Vanhanen on todennut Suomen solmineen vuonna 1947 rauhansopimuksen muun muassa Neuvostoliiton kanssa ja torjunut ajatuksen sen tarkistamisesta: ˝En aio olla pääministerinä tätä rauhaa vahingoittamassa. Vaatimusten esittäminen rajan siirtämisestä ei nyt vain ole tätä päivää.˝
Historiaa tunteva lukija voi ihmetellä, muistaako pääministeri myös rauhansopimuksen taustan. Lienee hyvä palauttaa se mieleen pääkohtiin keskittyen.
Neuvostoliiton diktaattori Stalin, jonka Venäjällä harjoittama julma terrori tunnettiin Suomessa hyvin, teki kesällä 1939 etupiirijakosopimuksen Saksan samoin täysin säälimättömän diktaattorin Hitlerin kanssa.
Esitettyään Suomen hallitukselle vaatimuksia, joihin suostuminen olisi tuhonnut maamme puolueettomuuden ja vahingoittanut puolustusta kohtalokkaasti, Stalin lähetti 30.11.1939 joukkonsa Suomeen.
Armeijamme puolustautui sisukkaasti, mutta suurten tappioiden ja sotamateriaalin puutteen vuoksi hallitus joutui 13.3.1940 suostumaan Moskovan rauhaan. Siinä NL riisti Suomelta pääosan Etelä-Karjalaa sekä muita alueita ja pakko-otto vuokra-alueeksi Hangon ympäristöineen. Nämä menetykset saattoivat Suomen turvattomaan asemaan.
Rauhan tultuakin Stalin osoitti haluavansa pitää maamme mielivaltansa alaisena. Suomea kiellettiin liittoutumasta Skandinavian maiden kanssa, maassa harjoitettiin uhkaavaa propagandaa ja marraskuussa 1940 Stalinin ulkoministeri (Molotov) tunnusteli Berliinissä mahdollisuuksia miehittää Suomi. Hitler vastusti hanketta, koska hän oli pyrkinyt kesästä 1940 lähtien vetämään maamme omaan vaikutuspiiriinsä.
Suomen johtomiehet, kuten pääministeri Ryti ja ylipäällikkö Mannerheim totesivat maamme aseman Stalinin toimien vuoksi hyvin vaaralliseksi, ja kun Suomi oli kesään 1941 mennessä joutunut eristyksiin lännen suurvalloista, tukea Neuvostoliittoa vastaan ei ollut saatavissa muualta kuin Saksasta. Tukeutuminen tähän maahan tarjosi toistaiseksi ainoan mahdollisuuden turvata Suomen itsenäisyys.
Saksan tuki aiheutti toisaalta sen, että Suomi joutui 1941 Saksan rinnalla uuteen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Suomen kannalta jatkosodan tarkoituksena oli estää Stalinin toimet maatamme vastaan, mutta myös Suomelta riistetyt alueet haluttiin palauttaa”.
Sitten Virrankoski kuvaa maailmansodan kääntymistä Saksan tappiota kohti, meidän jatkosotamme loppuvaiheita, välirauhaa ankarine ehtoineen, ilvenäytelmää nimeltä ”sotasyyllisyysoikeudenkäynnit”, epäoikeudenmukaista rauhansopimustamme ja sitten seurannutta pitkää aikaa, jossa meidän omat valtaapitävät asettuivat kiltisti sortajamme tueksi. Virrankoski jatkaa:
”Talvisodasta ei saanut puhua, jottei totuus paljastuisi, sillä tavoitteena oli syyllistää tuomittujen johtomiesten ohella myös heidät johtomiehikseen valinnut Suomen kansa.
Todellisuudessa jatkosota oli nimenomaan Stalinin 1939-40 Suomea vastaan harjoittaman politiikan suora seuraus, mutta jos tämä olisi tunnustettu, kansaamme kohdistettuja rangaistuksia ei olisi voitu perustella.
Pariisin rauha (epäoikeudenmukaisine alueluovutuksineen) perustui siis Stalinin Suomea vastaan tekemään hyökkäykseen, jonka jopa Venäjän presidentti Boris Jeltsin aiemmin tuomitsi. Hän ei silti tehnyt mitään Suomea kohdanneen rikoksen hyvittämiseksi.
Näin siis syntyi Pariisin rauhansopimus, jonka pääministeri Vanhanen haluaa, jos lehtiteto pitää paikkansa, tunnustaa omasta puolestaan koskemattomaksi. Samalla hän tulee ilmaisseeksi uskonsa, että Venäjän hallitus haluaa edelleen käyttää hyväkseen Stalinin rikoksia, vaikka se luo epäedullisen leiman Venäjän koko politiikkaan.”
Kirjoituksensa lopuksi Virrankoski pohtii rauhansopimuksen laillisuusnäkökohtia ja sitä, onko Vanhanen keskustellut asiasta hallituksen muiden jäsenten ja presidentin kanssa, mitä mielipiteen ilmaiseminen tuollaisesta asiasta hänen mielestään ilman muuta edellyttäisi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hyvä, että näin itsenäisyyspäivän jälkitunnelmissa meitä muistutetaan meille kipeästä asiasta, johon toivoisimme voivamme saada oikeutetun korjauksen. Sen saaminen edellyttäisi johtomiehiltämme toisenlaista rohkeutta kuin mitä he ovat asiassa osoittaneet. Nykyiseen presidenttiimme ei kai kukaan tässä asiassa toiveitaan panne, mutta pääministeriltämme meillä on lupa toivoa tässäkin jämäkämpää, viisaampaa ja rohkeampaa esiintymistä. Pään pensaaseen painaminen tässä asiassa ei ole viisautta ainakaan tänä aikana, jos se sitä joskus lienee jossain määrin ollutkin.
Oikeastaan johtomiehistämme vain Martti Ahtisaari on selkeästi osoittanut olevansa sillä kannalla, että meidän olisi pyrittävä saamaan kokemamme vääryydet oikaistuiksi ja Karjalamme jälleen meille. Ihme kyllä Paavo Lipponenkin on ollut tästä asiasta varsin hiljaa.
Minä olen ihan omien lukemisieni ja ajatteluni perusteella esittänyt eri yhteyksissä hyvin samanlaisia ajatuksia kuin mitä Virrankoski nyt esittää. Hieman olen esittänyt niitä ajatuksia täälläkin, ja seuraavissa kahdessa Sinibaretti-lehdessä tulee olemaan kirjoitukseni jatkosodasta, jatkona talvisotaamme koskeneille kirjoituksilleni, jotka jokin aika sitten esittelin myös täällä.
Professori Virrankoski on ottanut ennenkin kantaa nyt puhumaansa asiaan. Alla pari linkkiä hänen aikaisempiin kirjoituksiinsa.
http://kareliaklubi.com/web-2/s5.pdf
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=203&author=6
Vastaukset 27
Vanhimmat
Historiaa tunteva lukija voi ihmetellä sitäkin, muistaako historian puolueellinen professori myös suursodan taustat ja faktat jo ajalta ENNEN elokuuta 1939, josta yksipuoliset "taustoitukset" poikkeuksetta näköjään aloitetaan.
- Münchenin sopimus (+ muut lännen myönnytykset natseille) -> johti elokuun -39 sopimukseen
- natsien uhka itää vastaan (toteutui ja aiheutti enemmän uhreja kuin mikään sota sitä ennen tai sen jälkeen)
- NL:n panos natsien kukistamisessa (yli 90% Saksan tappioista itärintamalla - tätä ei "Spiilperi" muista mainita Hollywood-tuotoksissaan)
Näitä mainintoja saa hakemalla hakea "sankarihistorioitsijoiden" teksteistä, jotka perustuvat käsitykseen, että maailmanhistoria on Star Warssia ja Sormusten Herraa, eikä vajavaisten ja virheitä tekevien ihmisten toimintaa puolin ja toisin.
Venäjän ja Neuvostoliiton tavoite on aina ollut ja on edelleen laajentuminen.
Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen vuonna 1939 oli osa tätä tavoitetta. Neuvostoliiton tavoite oli ottaa Suomi haltuunsa aivan samoin kuin se otti Baltian maat.
Neuvostoliiton puna-armeijan tekemät törkeydet sekä Baltiassa, Puolassa että erityisesti Saksassa ovat sellaisia asioita, joita ei sovi unohtaa. On aivan turha edes leikillään puhua "sankarillisesti puna-armeijasta". Kehotan Skywalkeria tutustumaan mm. historioitsija Antony Beevorin erinomaiseen teokseen "Berliini 1945".
Juu eihän sitä tietenkään voi muuta motiivia kuin laajenemishalu olla sellaisessa tilanteessa, jossa edessä häämöttää maailmanhistorian suurimman sotarikoksen uhriksi joutuminen: 30 miljoonaa kuollutta aiheuttava natsien hyökkäys. On aivan luonnollista, että sellaiseen uhkaan reagoidaan vain ja pelkästään laajenemishalu mielessa. Kukapa sitä nyt muuta moisessa asetelmassa ajattelisi?
... jauhaa mm. tuota Karjala-asiaa. Koko toisen maailmansodan kaikki rauhansopimukset menisivät uusiksi, jos niitä Suomen osalta alettaisiin korjailemaan. Vähintään yhtä suuria vääryyksiä on maailma täynnä. Voittajat eivät missään tapauksessa avaa niitä sopimuksia. Niinpä teillä intoilijoilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää korjata taas vääryydet ase kädessä. Ja sehän on teille tuttua.
Jatkosotaan jouduimme siksi, että lauantaina suurimmiksi suomalaisiksi valitut Ryti ja Mannerheim suurinpiirtein kaksistaan sopivat saksalaisten hyökkäystä N-liittoon valmistelevia joukkoja päästettiin maahan. Asiaa ei käsitelty asianomaisessa järjestyksessä valtioelimissä. Saksalaisten hyökättyä N-liittoon, alkoivat neukut pommittaa myös Suomessa olevia saksalaisia joukkoja. Ja niin olimme suurten suomalaisten toivomassa sodassa taas.
Kumppanuksilla oli se kaunis ajatus korjata talvisodan vääryys saksalaisten avulla. Tuloksen tiedämme, jouduimme vielä pahempaan tilanteeseen.
Muutenkaan meidän ei suinsurminkaan pidä ottaa Karjalaa takaisin. Karjala on aivan rappiotilassa ja lisäksi sieltä tulisi puoli miljoonaa rutiköyhää venäläistä asukkaiksemme. Nämä samat piirit, jotka tahtovat Karjalaa eivät haluaisi hoitaa entisiäkään kehitysalueita ja siellä olevia ihmisiä.
Toisen maailmansodan jälkeisiä sopimuksia ja rajoja on jo monelta osin tarkistettu. Esimerkkinä vaikka Baltian maille palautettu itsenäisyys.
Karjalan palauttaminen Suomelle ei aiheuttaisi mitään mullistuksia toisen maailmansodan rauhansopimuksissa.
Tulkintasi jatkosodan syttymisestä on myös vähintään kummallinen. Se lienee tätä kekkos-vanhaslaista historian uudelleen tulkintaa.
Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että Karjalan takaisin saaminen olisi Suomelle taloudellinen katastrofi. Se aiheuttaisi Suomelle vielä suuremman kriisin kuin Saksalle on aiheuttanut itäisten osavaltion palauttaminen.
Opettele perustava ero: Baltiassa asuu enemmistönä baltteja, Karjalassa venäläisiä. Tämä ratkaisee Baltian ja Karjalan "omistuksen".
Sekin on hupaisa kanta, että Karjalan palauttajien mielestä palautus ei aiheuttaisi mitään muutoksia muihin aluekysymyksiin muiden maiden välillä, mutta kaiken maailman kuriileja ja kiinansaaria ollaan kyllä jatkuvastí vetämässä esimerkeiksi siitä "mihin suuntaan paine ohjaa asioita Karjalassakin". Eli ns. "paine" vaikuttaa vain Karjalan suuntaan, ei sieltä muualle? Ai miten niin ristiriitaista?
Huomaan olevani näinä itsenäisyyspäivän aikoina kovasti samoilla linjoilla Oivan kanssa.
Karjala -kysymyksen jauhamista en jaksa oikein ymmärtää. Se sukupolvi, joka Karjalassa asui, alkaa olla jo haudan levossa. Mitä etua Karjalan takaisin palauttaminen oikein palvelisi. Jos kysymys on vain jonkun vääryydeksi koetun asian korjaamisesta, se on lähinnä lapsellista hölmöläisten hommaa. Suomen ongelmahan on se, mihin Oivakin viittasi, että Suomessa on maata ja suota aivan liiankin kanssa. Jos Karjala haluttaisiin takaisin, olisi jokseenkin välttämätöntä antaa vaihdossa ainakin tuplaten maata meiltä Kainuusta ja Lapista naapurille, että suuremmilta ongelmilta vältyttäisiin. Karjalassa nyt asuva väestö pitäisi samalla siirtää näille Suomelle tarpeettomille alueille. Siellähän olisi valmiiksi asuntoja heille.
Suurvallat syyllistyvät toki etujensa takia laittomuuksiin ja vääryyksiin. Eivät ne niitä ala jälkeenpäin korjailla, jos ei ole pakko. USAkin miehittää paraikaa täysin laittomasti Irakia hyökättyään sinne ennen sitä niin ikään täysin laittomasti. Ei se tule Irakia asiassa mitenkään hyvittämään.
Jatkosodan syttymisen syistä olet myös oikeilla jäljillä. Jatkosota oli seurausta talvisodan menetyksitä ja talvisodan rauha oli suomalaisessa katsannossa tarkoitettu vain välirauhaksi. Liittoutuminen alkoi jo siinä, että rauhaan kallistuttiin Saksan painostuksesta ja Saksan lupauksiin tarraten. Hermann Göring oli luvannut T.M.Kivimäelle, että Suomi saa aikanaan hyvityksen korkojen kera, kunhan rauhaan nyt vain suostutaan ehdoilla millä hyvänsä. Siksi ehdoista niin kovat sitten tulivatkin, kun neuvotteluissa ei käytetty poliittista valttikorttiamme eli länsivaltojen avuntarjousta.
Saksalaisia joukkoja oli Suomessa ja saksalaisille oli luvattu kauttakulkuoikeus Suomen kautta Norjaan. Mutta ei tämä joukkojen Suomessa olo yksin ollut syynä siihen, että NL pommitti Suomea. Suomesta käsin nimittäin hyökättiin NL:oon jo 22.6.1941. Hyökkääjä olivat saksalaiset lentokoneet, jotka lähtivät pommituslennoille suomalaisilta lentokentiltä ja myös palasivat niille. Kyllä tällainen ilman muuta oikeuttaa hyökkäyksen kohteeksi joutuneen torjumaan vihollista myös sellaisen kolmannen maan alueella, joka sallii tämänkaltaiset sotatoimet alueeltaan.
Jatkosodan aloittajasta ei ole epäilystä. Se oli Saksa. Suomi ei millään tavoin estänyt Saksaa näissä operaatioissa, joten vaikeasti on vältettävissä sellainen tulkinta, etteikö Suomi ollut liitossa Saksan kanssa tämän hyökätessä NL:oon.
Myöhemmin vuonna 1941 Suomelle esitettiin länsivaltojen välityksellä mahdollisuutta rauhaan. Suomi ei edes tutkinut tätä mahdollisuutta. Sen seurauksena myös Englanti julisti Suomelle sodan. Se että näin kävi kertoo siitä, että Suomi oli täydellisesti Saksan talutusnarussa sen tahdon alaisena. Englanninkin tulkinta oli, että Suomi lähti viimeistään tuolloin oikeuden tieltä omille teilleen liittoutuessaan länsivaltojen vihollisen kanssa. Sen jälkeen Suomi saisi itse kantaa seuraukset päätöksistään. Suomi oli hylännyt lännen avun ja nyt länsi puolestaan hylkäsi Suomen.
Ihmeen helpolla me siihen nähden lopulta selvisimme. Ei silloin kannata yhden menetyn Karjalan vuoksi itkeä, kun selvisimme kansana hengissä.Sitä voi pitää jopa pienoisena ihmeenä, että selvisimme.
Sanon samoin Oivalle ja Mielipidepankille:
Ihan periaatteen, oikeudenmukaisuuden arvostuksen ja tunnustamisen vuoksi me emme saa enää hyväksyä sitä ja tyytyä siihen, mitä kimppuumme käynyt hirmuvalta meille oikeudettomasti saneli, ja jonka tuossa tilanteessa olimme pakotetut hyväksymään.
Kaiken alkusyy on siis talvisota, NL:n hyökkäys Suomeen, aivan kuin professori Virrankoskikin tuossa sanoo. Jatkosota oli vain jatkumoa talvisodalle, ihan niin kuin sen nimikin jo ilmaisee.
Palautan mieliinne, että talvisodan alkaessa koko muu maailma natsi-Saksaa lukuunottamatta tuomitsi NL:n hyökkäyksen, niin teki jopa Saksan liittolainen Italia, ja NL erotettiin hyökkäyksensä johdosta Kansainliitosta, YK:n edeltäjästä.
Lainaan tähän pätkän Lauri Haatajan kirjasta "Kun kansakunta kokosi itsensä" (olen esittänyt tämän ennenkin):
"Hyökkäyksen kohteeksi jouduttuamme Yhdysvaltojen ulkoministeri Cordell Hull lähetti Neuvostoliiton johdolle sähkeen, jossa tuomittiin siviileihin kohdistuneet pommitukset ja todettiin, että ”jokaisen sivistyneen ihmisen sydän on nyt murtunut ja ihmiskunnan omatunto syvällisesti järkyttynyt”. Entinen presidentti Herbert Hoover sanoi hyökkäyspäivänä pitämässään puheessa, että ”Neuvostoliiton hyökkäys merkitsee surunpäivää koko maailmalle ja vie sen taaksepäin Tsingis-Kaanin aikaan. Suomi on pieni kansakunta, jonka suuruus ilmenee saavutuksissa ja kansanluonteessa. Se vallitsee älykkyydessä, kasvatuksessa ja ihmisten moraalisessa tasossa. Suomalaiset tulevat taistelemaan urhoollisesti. Heidät voidaan kukistaa vihollislaumoilla, joiden moraali on kommunismin moraalia ja jotka käyttävät raakalaisten menetelmiä. Heidät voidaan alistaa tappamalla puolustuskyvyttömiä naisia ja lapsia. Mutta vaikka Suomi sortuisi, tulee päivä, jolloin se nousee jälleen, sillä oikeamielisyyden voimat eivät ole kuolleet maailmasta”
Minä uskon vahvasti, että oikeamielisyyden voimat eivät ole vieläkään kuolleet maailmasta, vaan päin vastoin ne yhä vahvistuvat, ja niitä meidän tulee käyttää hyödyksemme korjataksemme meitä kohdanneen verisen vääryyden.
Tietenkin meidän on saatava Karjala takasinin tyhjänä, kuten sen NL:lle luovutimmekin. Venäjälle ei ole mikään ongelma sijoittaa siellä nyt asuvat vajaat 200 000 ihmistä, noin yksi promille Venäjän asukasluvusta. Me jouduimme asuttamaan luovutetuilta alueilta siirretyt 400 000 ihmistä, yli 10 % Suomen silloisesta väkiluvusta. Ja ajatelkaa, millaisen määrän työtä tuo palautuva Karjala meille tarjoaisikaan, muista suurista mahdollisuuksista puhumattakaan!
Tuolle eräälle toiselle ilmeisen vähän historiaa tuntevalle sanon, että Suomi ei ollut missään vaiheessa Saksan sopimusliittolainen, sodimme omaa sotaamme yhteistä vihollista vastaan. Ryti-Ribbentrop-sopimus kesällä 1944 ei ollut mikään liittosopimus, kuten hyvin tiedetään, vaan se oli Risto Rytin henkilökohtainen sankarillinen uhrautuminen maan puolesta, ja sillä saadulla Saksan avulla vaikuettiin ratkaisevasti siihen, että pystyimme torjumaan ylivoimaisen vihollisen ratkaisevissa torjuntataisteluissa ja NL ei voinut miehittää maatamme ja niin säilytimme itsenäisyytemme.
Sanon samoin Oivalle ja Mielipidepankille:
Ihan periaatteen, oikeudenmukaisuuden arvostuksen ja tunnustamisen vuoksi me emme saa enää hyväksyä sitä ja tyytyä siihen, mitä kimppuumme käynyt hirmuvalta meille oikeudettomasti saneli, ja jonka tuossa tilanteessa olimme pakotetut hyväksymään.
Kaiken alkusyy on siis talvisota, NL:n hyökkäys Suomeen, aivan kuin professori Virrankoskikin tuossa sanoo. Jatkosota oli vain jatkumoa talvisodalle, ihan niin kuin sen nimikin jo ilmaisee.
Palautan mieliinne, että talvisodan alkaessa koko muu maailma natsi-Saksaa lukuunottamatta tuomitsi NL:n hyökkäyksen, niin teki jopa Saksan liittolainen Italia, ja NL erotettiin hyökkäyksensä johdosta Kansainliitosta, YK:n edeltäjästä.
Lainaan tähän pätkän Lauri Haatajan kirjasta "Kun kansakunta kokosi itsensä" (olen esittänyt tämän ennenkin):
"Hyökkäyksen kohteeksi jouduttuamme Yhdysvaltojen ulkoministeri Cordell Hull lähetti Neuvostoliiton johdolle sähkeen, jossa tuomittiin siviileihin kohdistuneet pommitukset ja todettiin, että ”jokaisen sivistyneen ihmisen sydän on nyt murtunut ja ihmiskunnan omatunto syvällisesti järkyttynyt”. Entinen presidentti Herbert Hoover sanoi hyökkäyspäivänä pitämässään puheessa, että ”Neuvostoliiton hyökkäys merkitsee surunpäivää koko maailmalle ja vie sen taaksepäin Tsingis-Kaanin aikaan. Suomi on pieni kansakunta, jonka suuruus ilmenee saavutuksissa ja kansanluonteessa. Se vallitsee älykkyydessä, kasvatuksessa ja ihmisten moraalisessa tasossa. Suomalaiset tulevat taistelemaan urhoollisesti. Heidät voidaan kukistaa vihollislaumoilla, joiden moraali on kommunismin moraalia ja jotka käyttävät raakalaisten menetelmiä. Heidät voidaan alistaa tappamalla puolustuskyvyttömiä naisia ja lapsia. Mutta vaikka Suomi sortuisi, tulee päivä, jolloin se nousee jälleen, sillä oikeamielisyyden voimat eivät ole kuolleet maailmasta”
Minä uskon vahvasti, että oikeamielisyyden voimat eivät ole vieläkään kuolleet maailmasta, vaan päin vastoin ne yhä vahvistuvat, ja niitä meidän tulee käyttää hyödyksemme korjataksemme meitä kohdanneen verisen vääryyden.
Tietenkin meidän on saatava Karjala takasinin tyhjänä, kuten sen NL:lle luovutimmekin. Venäjälle ei ole mikään ongelma sijoittaa siellä nyt asuvat vajaat 200 000 ihmistä, noin yksi promille Venäjän asukasluvusta. Me jouduimme asuttamaan luovutetuilta alueilta siirretyt 400 000 ihmistä, yli 10 % Suomen silloisesta väkiluvusta. Ja ajatelkaa, millaisen määrän työtä tuo palautuva Karjala meille tarjoaisikaan, muista suurista mahdollisuuksista puhumattakaan!
Tuolle eräälle toiselle ilmeisen vähän historiaa tuntevalle sanon, että Suomi ei ollut missään vaiheessa Saksan sopimusliittolainen, sodimme omaa sotaamme yhteistä vihollista vastaan. Ryti-Ribbentrop-sopimus kesällä 1944 ei ollut mikään liittosopimus, kuten hyvin tiedetään, vaan se oli Risto Rytin henkilökohtainen sankarillinen uhrautuminen maan puolesta, ja sillä saadulla Saksan avulla vaikuettiin ratkaisevasti siihen, että pystyimme torjumaan ylivoimaisen vihollisen ratkaisevissa torjuntataisteluissa ja NL ei voinut miehittää maatamme ja niin säilytimme itsenäisyytemme.
Näkisin tietysti maailman mielellään oikeamielisenä, mutta minua vaivaa tuo Paasikiven tauti eli realismi.
Talvisodan laittomuudesta ei ole epäilystäkään. NL hyökkäsi vastoin kaikkia kv. oikeuden sääntöjä pienen naapurinsa kimppuun täysin oikeudettomasti. Se pommitti myös siviiliväestöä vastoin kv. säännöksiä. Samaan raakalsiuuteen syyllistyivät toisen maailmansodan kestäessä ainakin Saksa, Englanti, USA, Italia ja Japani. Saksa pommitti mm. Lontoota, Englanti pommitti pelkästään siviiliväestöä tuhotakseen Dresdeniä, USA pommitti atomipommeillaan kaksi siviikohdetta maan tasalle jne. NL:n törkeyksiä nämä valtiot eivät ole kovin päteviä arvostelemaan tässä suhteessa, kun omakaan pesä ei ole kovin puhdas.
Jatkosota ei ole jatkosota minkään suomalaisten antaman nimen perusteella. Jatkosota oli suomalaisesta näkökulmasta jatkosota ja talvisodan rauha välirauha, mikä ei kyllä kerro mistään sellaisesta, millä pitäisi kehua. Vain liittoutuminen Saksan kanssa ja sieltä saatu apu mahdollistivat sen, että Suomi saattoi käydä menestyksekästä jatkosotaa ja pystyi lopulta niihin Suomen pelastaviin torjuntavoittoihin.
Minusta on naivia olla kutsumatta Suomen ja Saksan suhdetta sotilasliitoksi, jos Suomi sallii Saksan hyökätä NL:oon 22.6 Suomen alueelta käsin. Lisäksi Pohjois-Suomessa rintama oli neljän saksalaisen divisioonan ja lentolaivueen vastuulla. Jos tällainen rinta rinnan taistelu saman sodanjohdon alaisena ei ole sotilasliitto, niin mikä sitten. Ei sellaiseen mitään muodollisia papreita tarvita, jos homma kerran näin hyvin ilman niitäkin toimi.
Minusta sinä syyllistyt tässä asiassa historian tarkoitushakuiseen vääristelyyn. Jotta voisin uskoa asiaasi tässä, sinun olisi hyvä kehittää vasta-argumentteja noihin, mitä toin esille Saksan todellisesta osallistumisesta Suomen poliittisen ja sotilasjohdon siunaamana tähän jatkosotaan. Jos se oli vain suomalainen jatkosota, mitä ihmettä nämä saksalaiset täällä tekivät ja miten on mahdollista, että he myös Suomesta käsin jo 22.6 eli kolme päivää ennen kuin Suomi katsoi olevansa sodassa, hyökkäsi lentokoneillaan NL:oon Suomen millaan lailla puuttumatta asiaan.
... jauhaa tuota Karjalan palauttamista. Maailma on täynnä vähintään yhtä suuria vääryyksiä toisen maailmnsodan rauhansopimusten jäljiltä. Jos Suomen osalta ryhdyttäisiin sopimusta korjaamaan, jouduttaisiin se tekemään kaikkien muidenkin sopimusten suhteen. Siihen eivät voittajat ryhdy.
Niin, että teillä intoilijoilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin ryhryä korjaamaan vääryyttä ase kädessä. Ja senhän te osaatte.
Kun Saksa valmisteki hyökkäystä N-liittoon -41, niin äskettäin valitut kaki ruurinta suomalaista, Ryti ja Mannerheim suurinpiirtein kaksistaan sopivat päästää saksalaisia joukkoja Suomeen. Asiaa ei käsitelty asianmukaisesti valtiollissa elimissä. Kaveruksilla oli tarkoituksena näin saksalaisten avulla korjata talvisodan vääryydet.
Saksalaisten aloitettua hyökkäyksen, alkoivat neukut pommittaa myös Suomessa olevia saksalaisia joukkoja. Näin me olimme taas olimme sodassa. Tuloksen tiedämme: Jouduimme vielä vaikeampaan tilanteeseen kuin talvisodan jälkeen.
Muutenkaan Karjalaa ei nyt pidä ottaa enää ottaa suinsurminkaan takaisin. Se on täydellisessä rappiontilassa, lisäksi saisimme puoli miljoonaa uutta rutiköyhää venäläistä kansalaisiksemme.
Edustamasi samat piirit eivät halua hoitaa nykyisiäkään kehitysalueita ja siellä olevia ihmisiä, mutta olette hamuamassa uuden jäättimäisen konkurssipesän hoidettavaksemme. Ottakaa järki käteenne.
... ensimmäinen hävisi, kirjoitin uuden, mutta sen tultua esiin tuli toinenkin. Mitä neuvoksi?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000005599073
1. "tukea Neuvostoliittoa vastaan ei ollut saatavissa muualta kuin Saksasta. Tukeutuminen tähän maahan tarjosi toistaiseksi ainoan mahdollisuuden turvata Suomen itsenäisyys."
2. "Neuvostoliiton diktaattori Stalin, jonka Venäjällä harjoittama julma terrori tunnettiin Suomessa hyvin, teki kesällä 1939 etupiirijakosopimuksen Saksan samoin täysin säälimättömän diktaattorin Hitlerin kanssa."
Jännä homma, miten toisten sopimukset natsien kanssa ovat yllättäen aina pelkkiä osoituksia "diktaattorin julmasta terrorista", mutta omat sopimukset natsien kanssa ovat vain pelkkää puhtoisen viatonta "turvaamista ja tukeutumista". Historian toimijoissa kun ei koskaan tietenkään ole mitään muita vivahteita kuin 100% valoa tai 100% pimeyttä - ihan niin kuin jännät viihdeteollisuuden seikkailukertomukset meitä opastavat. Oikea maailma on poikakirja!
Ihan periaatteen, oikeudenmukaisuuden arvostuksen ja tunnustamisen vuoksi me emme saa enää hyväksyä sitä ja tyytyä siihen, mitä kimppuumme käynyt hirmuvalta meille oikeudettomasti saneli, ja jonka tuossa tilanteessa olimme pakotetut hyväksymään.
Kaiken alkusyy on siis talvisota, NL:n hyökkäys Suomeen, aivan kuin professori Virrankoskikin tuossa sanoo. Jatkosota oli vain jatkumoa talvisodalle, ihan niin kuin sen nimikin jo ilmaisee.
Palautan mieliinne, että talvisodan alkaessa koko muu maailma natsi-Saksaa lukuunottamatta tuomitsi NL:n hyökkäyksen, niin teki jopa Saksan liittolainen Italia, ja NL erotettiin hyökkäyksensä johdosta Kansainliitosta, YK:n edeltäjästä.
Lainaan tähän pätkän Lauri Haatajan kirjasta "Kun kansakunta kokosi itsensä" (olen esittänyt tämän ennenkin):
"Hyökkäyksen kohteeksi jouduttuamme Yhdysvaltojen ulkoministeri Cordell Hull lähetti Neuvostoliiton johdolle sähkeen, jossa tuomittiin siviileihin kohdistuneet pommitukset ja todettiin, että ”jokaisen sivistyneen ihmisen sydän on nyt murtunut ja ihmiskunnan omatunto syvällisesti järkyttynyt”. Entinen presidentti Herbert Hoover sanoi hyökkäyspäivänä pitämässään puheessa, että ”Neuvostoliiton hyökkäys merkitsee surunpäivää koko maailmalle ja vie sen taaksepäin Tsingis-Kaanin aikaan. Suomi on pieni kansakunta, jonka suuruus ilmenee saavutuksissa ja kansanluonteessa. Se vallitsee älykkyydessä, kasvatuksessa ja ihmisten moraalisessa tasossa. Suomalaiset tulevat taistelemaan urhoollisesti. Heidät voidaan kukistaa vihollislaumoilla, joiden moraali on kommunismin moraalia ja jotka käyttävät raakalaisten menetelmiä. Heidät voidaan alistaa tappamalla puolustuskyvyttömiä naisia ja lapsia. Mutta vaikka Suomi sortuisi, tulee päivä, jolloin se nousee jälleen, sillä oikeamielisyyden voimat eivät ole kuolleet maailmasta”
Minä uskon vahvasti, että oikeamielisyyden voimat eivät ole vieläkään kuolleet maailmasta, vaan päin vastoin ne yhä vahvistuvat, ja niitä meidän tulee käyttää hyödyksemme korjataksemme meitä kohdanneen verisen vääryyden.
Tietenkin meidän on saatava Karjala takasinin tyhjänä, kuten sen NL:lle luovutimmekin. Venäjälle ei ole mikään ongelma sijoittaa siellä nyt asuvat vajaat 200 000 ihmistä, noin yksi promille Venäjän asukasluvusta. Me jouduimme asuttamaan luovutetuilta alueilta siirretyt 400 000 ihmistä, yli 10 % Suomen silloisesta väkiluvusta. Ja ajatelkaa, millaisen määrän työtä tuo palautuva Karjala meille tarjoaisikaan, muista suurista mahdollisuuksista puhumattakaan!
NIMENOMAAN SINULLE, ilmeisen vähän historiaa tuntevalle sanon, että Suomi ei ollut missään vaiheessa Saksan sopimusliittolainen, sodimme omaa sotaamme yhteistä vihollista vastaan. Ryti-Ribbentrop-sopimus kesällä 1944 ei ollut mikään liittosopimus, kuten hyvin tiedetään, vaan se oli Risto Rytin henkilökohtainen sankarillinen uhrautuminen maan puolesta, ja sillä saadulla Saksan avulla vaikuettiin ratkaisevasti siihen, että pystyimme torjumaan ylivoimaisen vihollisen ratkaisevissa torjuntataisteluissa ja NL ei voinut miehittää maatamme ja niin säilytimme itsenäisyytemme.
Stalin liittoutui natsien kanssa voidakseen valloittaa Suomen, joten ei se ole sama asia, jos Suomi liittoutui myöhemmin natsien kanssa estääkseen Stalinia valloittamasta Suomen.
Todellakin; voiko tuon selvemmin sanoa! Sanon kuin se ranskalainen miehen ja naisen eron pienuudesta vaahdonneelle feministille: eläköön se pieni ero!
Toki täällä on sellaisiakin idealisteja, joiden mielestä me emme olisi saaneet itsepuolustukseksikaan, kuolemanvaarassa ollessammekaan turvautua Saksan apuun. Minusta tuntuu joskus siltä, että eniten heitä loukkaa se, että tuo apu suuntautui Neuvostoliittoa vastaan. Toisaalta nuo samat idealistit ovat sitä mieltä, että tarkoitus pyhitti Kekkosen kaikki härskimmätkin, muita suomalaisia vastaan suuntautuneet keinot.
Kun aika tuo tullessaan uusia aineksia mielikuviin, niin joskus on yllättävän vaikeaa pystyä tarkastelemaan asioita ainoastaan siinä valossa, missä ne tapahtumahetkellä nähtiin.
Sitä tuskin kukaan muu kuin vannoutunut kommunisti kiistää, että Stalinin tavoite oli Suomen liittäminen NL:oon Baltian maiden tapaan.
Ei kai sitäkään kukaan kiistä, että Hitler ensin liittoutui Stalinin kanssa - ja lupasi NL:olle kaikenlaista, mm. Suomen - voidakseen keskittää sotavoimansa länsirintamalle ilman pelkoa, että Stalin hyökkää natsi-saksan selustaan.
Kun Hitler sitten siirsi kolmannen valtakunnan laajentumisrintaman idän suuntaan, hän hylkäsi Stalinin kanssa tekemänsä sopimuksen ja otti Stalinia pelänneen Suomen liittolaisekseen idän rintamalle, sitomaan NL:on sotajoukkoja, että natsi-aksan eteneminen kohti Moskovaa olisi helpompaa.
Kun tilannetta arfioidaan vain Suomen kannalta, niin on hyvä kysyä, mitkä olivat meidän vaihtoehtomme saada tukea stalinimn valloitushaluja vastaan?
Ei Suomi juuri muualta tukea saanut kuin Saksasta, joten meidän vaihtoehtomme olivat tosi vähissä. Siksipä en itse pidä kovin vääränä sitä tulkintaa, että Stalinin uhka - ja vain se - pakotti Suomen jatosotaan; ei suinkaan mikään muu halu liittoutua natsien kolmannen valtakunnan laajentumispyrkimyksiin, vaikka oli Suomessa toki sitäkin henkeä ihan liiaksi saakka jo 30-luvulta alkaen.
Niinhän se toki tuntuu ajatuskulku eräillä menevän: omat toimet ovat aina "puolustuksellisia", toisten toimet "hyökkäyksellisiä". Näin täysin riippumatta siitä, uhkaako jotakuta maailman sotahistorian verisin hyökkäys. 30 miljoonaa uhria vaatineen rikoksen uhan edessä NL:n kuvitellaan olleen kiinnostuneempi Suomen valloittamisen ihanuudesta sinänsä kuin omasta turvallisuudestaan. Teoria sekin. Uskottavuus on toinen juttu.
Valomiekan kanssa heiluessasi palautat varmasti kaikki muutkin oikeudettomasti riistetyt alueet oikeille omistajilleen Amerikasta Australian kautta Lappiin. Ihan periaatteen, oikeudenmukaisuuden arvostuksen ja tunnustamisen vuoksi .
>>>NL:n kuvitellaan olleen kiinnostuneempi Suomen valloittamisen ihanuudesta sinänsä kuin omasta turvallisuudestaan. Teoria sekin. Uskottavuus on toinen juttu.
Nyt käytät tarkassa paikassa sanoja turhan laveasti. Kysymys siitä, oliko NL kiinnostunut Suomen valloituksesta missäkin vaiheessa, on vähintään avoin. Toisenlaisten tulkintojen puolesta puhuu jokunen aika vakuuttava seikka. Omasta turvallisuudestaan NL oli kiinnostunut. Siitä ei ole erimielisyyttä.
Ennen talvisotaa eli vielä marraskuussa 1939 NL ei vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta Suomen valloittamiseen. Jos näin olisi, pitäisi keksiä varsin hyviä syitä sille, että NL ja Stalin henkilökohtaisesti neuvotteli Suomen edustajien kanssa aluevaihdoksista pitkään ja ajan myötä vaatimuksistaan tinkien tai pyrkien yhteensovittamaan niitä suomalaisen osapuolen esittämien näkemysten kanssa. Stalin itsekin sanoi Paasikivelle, että näiden neuvottelujen logiikka on toinen kuin se logiikka, jossa asia annetaan sotavoimien päätettäväksi.
NL:n kanta varmasti muuttui siinä vaiheessa, kun sotatoimet oli aloitettu. Silloin päämääräksi on voitu asettaakin koko Suomen valloitus, sillä sota luo vihamielisen tunnelman maiden välille ja revanssihenki muodostaa NL:lle uuden uhan. Tällaisessa tilanteessa NL todennäköisesti laski, että kynnys liittoutua Suomen puolella länsivaltojen tai Saksan kanssa madaltaa huomattavasti. Siinä juuri sotatoimien logiikka ja seuraukset eroavat siitä, että olisi voitu sopia aluevaihdoksista.
Nyt emme voi tietää, mihin sellainen sopimus olisi johtanut. Tilanne olisi Suomen kannalta sellaisen sopimuksen jälkeen vaikeutunut, jos Saksa olisi päättänyt hyökätä esim. Hankoniemeen ja Norjasta Lapin kautta NL:oon. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että Pohjola olisi jäänyt kokonaan sotatoimien ulkopuolelle lukuunottamatta Norjan miehitystä, jossa Saksan tarkoituksena oli turvata Ruotsin malvivarojen saanti länsiliittoutuneiden uhalta.
Nimimerkki "Skywalker" on minusta täysin oikeassa siinä, että NL:lla oli muuta paljon tärkeämpää miettimistä kuin Suomen itsetarkoituksellinen valloitus. Ehkä tämä käsitykseni oli Skywalkerin mielestä kuitenkin liian konformistinen, joten hän saattaa sitä polemisoida. Viimeksi mainittu oli tarkoitettu ko. nimimerkille, jonka luulen toisilla nimimerkeillä minua useaan otteeseen konformistiksi nimittäneen.
Eiku muuten vaan NL ei koko 74-vuotisen olemassaolonsa aikana hyökännyt Suomeen kertaakaan Hitlerin uhan poissaollessa.
Opiksesi:
Larmola Heikki, kansainvälinen politiikka, väitöstutkimuksen suomenkielinen tiivistelmä, 3.5.2003:
"Hyvällä syyllä voi väittää, että ilman Münchenin sopimusta talvisotakin olisi voitu välttää, koska vasta Münchenin saneluratkaisun jälkeen poliittisesti eristetty Neuvostoliitto alkoi tuntea itsensä todella uhatuksi."
http://notes.helsinki.fi/halvi/tiedotus/vanhatvaitokset.nsf/504ca249c786e20f85256284006da7ab/6bdf0f8bb8ed70a7c2256e04002d9fe8?OpenDocument
Stalin halusi osan Suomelle kuuluvaa rannikkoa NL:on turvaksi Saksaa vastaan. Kun ei saanut, niin hyökkäsi Suomeen.
Itsetarkoituksellista Suomen valloitusta siis ei ollut olemassa, vaan NL:on turvallisuuden varmistaminen sotavoimien avulla, kun se ei neuvotteluissa johtanut Stalinia tyydyttävään tulokseen. Näin syntyi talvisota.
Jatkosodassa Suomi sitten hakikin jo omaa turvallisuuttaan sekä talvisodassa menetettyjä alueitaan takaisin liittoutumalla sen ainoan vaihtoehdon kanssa, joka oli olemassa, eli Hitlerin kanssa.
Kun Stalin sitten löi Hitlerin joukot, oli NL:on päämäärä jälleen Suomen valloitus, jotta se kasvattaisi omaa turvallisuuttaan ulottamalla NL:on länsirajan sinne, missä se oli ollut suuriruhtinaskunnankin aikana.
Näin on asia nähtävä, vaikka sen edellä pelkistinkin melko lyhyeen.
En minä sitä kiistä, etteikö juuri Hitler ollut Stalinin suurin turvallisuusuhka.
Tsekkoslovakian miehityksen aikana 1968 ja myöhemmin 70-luvulla NL pyrki niinikään oman alueensa turvaamiseen laajentamalla puskurivyöhykettään diplomatian, yya-sopimuksen tulkinnan ja yhteisten sotaharjoitusten keinoilla mm. Suomen suunnalla, mutta se ei onnistunut.
Esim. 1968 oli itärajamme takana melkoiset armejat ja Suomen aluevesiraja Stalingradista lähelle Ahvenanmaata mustanaan NL:on laivastoa.
Saksa ei suinkaan ollut ainoa vaihtoehto Suomen liittolaiseksi. Englanti ja Ranska tarjoutuivat tähän rooliin jo ennen Saksaa. Tämä tarjous tehtiin jo helmikuussa 1940. Suomi mietti tarjouksen hyväksymistä pitkään. Mannerheimkin kallistui jo välillä hyväksymisen puolelle. Oli erittäin reaalinen mahdollisuus, etteikö Suomi olisi tarjousta hyväksynyt. Ministereistämme Juho Niukkanen ja Uuno Hannula olivat loppuun saakka länsiavun hyväksymisen kannalla. Hallituksen ulkopuolelta muistaakseni Urho Kekkonen oli myös tällä samalla kannalla. Länsivaltojen avuntarjouksen hyväksymisellä olisi ollut maailmanhistoriaan ratkaisevasti muuttava vaikutus. Suomi olisi siis hetken maailmanhistorian napa. Silloin tuskin ihan ymmärrettiin, miten suurista asioista Suomi oli silloin päättämässä. Suomen hyväksyvä päätös olisi nimittäin ajanut länsivallat sotaan NL:a vastaan.
Olihan Nl:la maailman laajuinen puna-aatteen lähetystehtävä kokoajan hoidettavana.
Niin myös Suomessa.
Toinen näkökohta, joka tulee esille Mauno Koiviston kirjasta:Venäjän kerran hallitsema alue kuuluu palauttaa Venäjän alaisuuteen takaisin.