Persujen mamu-laskelmat osoitettiin huuhaaksi

Että näin tällä kertaa. Sori persut.

"Selvityksen lukujen perusteella voidaan laskea, että 15 vuotta täyttäneiden kotimaisten kielten puhujien yhteenlaskettu nettovaikutus julkiseen talouteen on –30,4 miljardia ja vieraskielisten –1,2 miljardia.

Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien Suomessa asuvien 15 vuotta täyttäneiden yhteenlaskettu nettovaikutus julkiseen talouteen on –31,6 miljardia. Tulos on täysin absurdi ja kertoo, että laskentatapa on pahasti pielessä. Julkisen sektorin alijäämä vuonna 2011 oli todellisuudessa vain 2 miljardia euroa."

http://informaatiomuotoilu.fi/2015/04/perussuomalaisten-maahanmuuttoraportin-loppusummat-perustuvat-silmankaantotemppuun/
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

ja tähän lisäsi kaikki muut puolueet antaisivat työpaikkasi maahanmuuttajille AMEN

Äänestä

Kvasitiedettä niin maan perussuomalaisesti. Kun yritetään kampanjoida maahanmuuttajia vastaan eikä haluta suoraan ilmaista täysin kielteistä kantaa, otetaan avuksi nämä hommafoorumilaiset näennäistutkijat. Lukuja käytetään surutta siten, että saadaan haluttu lopputulos. Tieteiden kanssa näillä persujen hautomojätteillä ei ole mitään tekemistä.

Äänestä
  • Mikä mahtaa olla somaliankielisten hintalappu veronmaksajille? Miten on, onko miinusta vai plussaa kansantaloudelle? Arabit ja hindustanilaiset kyllä työllistyvät ruokapaikkoihin ja muodostavat ihan oman mafian.

    Äänestä

Kun sinulla on laskelmatietoa hyödyistä niin kerrotko paljon yleisesti somalimaahanmuuttaja tai afgaanimaahanmuuttaja tuo plussaa? Koska onhan sinun totuutta puhuva persulaskelman kaataja varmasti perillä näistä? Sillä eihän persuilla ole koskaan ollut niitä maahanmuuttajia vastaan mitään jotka työllistyvät. Kerro siis somalitaustaisten ja afgaanitaustaisten työllisyysprosentti ja hyöty valtiolle.

Äänestä

Persut ainoita rehellisiä

Äänestä

ei kovin paljon tarvi maalaisjärkeä: mitä maksaa yhden vaateettoman ihmisen ylläpito valtiolle? sopeuttamisesta puhumattakaan? tuolla riehuvat ja raiskaavat tappavat suomalaisia veronmaksajia.

Äänestä
  • tämmöistä yhteiskuntaa vasemmistoviherpiipertäjät luo suomineidon harmiksi? katsokaa ruotsiin mitä siellä tapahtuu fakta på finska.

    Äänestä

  • syntyny kirjoitti:

    tämmöistä yhteiskuntaa vasemmistoviherpiipertäjät luo suomineidon harmiksi? katsokaa ruotsiin mitä siellä tapahtuu fakta på finska.

    "Paras totuus on omakeksimä totuus"
    isä timo

    Äänestä

  • soinisutkimuksia kirjoitti:

    "Paras totuus on omakeksimä totuus"
    isä timo

    No isä timo, kerros nyt sitten miten ruotsissa menee mamujen kanssa, vai eikö kukaan ole uskaltanut vielläkään mennä pailanpäälle selvittämään ruotsalaista kotoutumista, jossa ruotsalaiset kotoutetaan omassa maassaan pakolaistastaisiksi maahnamuuttajiksi ja heidän yhteiskuntaan sopiviksi.

    Äänestä

  • Maksoi mitä maksoi tai oli maksamatta, mutta somalit tms. sopeutumattomat ja vaaralliset on saatava maasta pois. Seuraava polvi vain pahentaa heidän rasismiaan meitä kohtaan, vaikka he käyvät suomalaisia kouluja. Haluan elää ja olla rauhassa kotona ja kadulla! En kuunnella huorittelua ja rasistiväitteitä. En ole tähän asti ollut rasisti, mutta pakko myöntää, että olen hyvää vauhtia tulemassa siksi!

    Äänestä

  • Skutti kirjoitti:

    Maksoi mitä maksoi tai oli maksamatta, mutta somalit tms. sopeutumattomat ja vaaralliset on saatava maasta pois. Seuraava polvi vain pahentaa heidän rasismiaan meitä kohtaan, vaikka he käyvät suomalaisia kouluja. Haluan elää ja olla rauhassa kotona ja kadulla! En kuunnella huorittelua ja rasistiväitteitä. En ole tähän asti ollut rasisti, mutta pakko myöntää, että olen hyvää vauhtia tulemassa siksi!

    Hullu-aho on jo Rysellissä.

    Äänestä

  • Tarkoititko raiskaajalla persujen Työmies Putkosta? Hän on nimittäin tuomittu raiskaaja ja kaikki te persut kannattatte raiskaamista koska hyväksytte Putkosen puolueeseenne. Olette persut pelkkää ihmissaastaa, jonka paikka on montun pohjalla!

    Äänestä

  • suhteessa valtaväestöön, sopeutumattomat raiskaavat ryöstävät suomen valtion veronmaksajia enempi kuin valtaväestöön kuuluvat :.on jo tilastoissa. äläkää vääntäkö viherpiipertäjät paskaa. kun se jo on teillä housuissa.aivan turhaa te siellä ps puoluetoimistolla paikkoja hajotatte. se ei edistä demokratiaa yhtään. aina rakennetaan toimisto pystyyn kuten muurahaispesässä.

    Äänestä

Osaako Soini edes puhua totta? Kukaan kuullut?

Äänestä
  • Timpan peräpää päästi haisevan vastalauseen?

    Äänestä

  • Ei. Putkonen ja Soini ja koko PS on yhtä vaalikoijausta.

    Ostaisinko käytetyn auton esimerkiksi Soinilta? En.

    Semmonen peluri että. Soini sopisi paremmin esimerkiksi jonnekkin käytetyn tavaran kauppiaaksi. Sellainen tarinaniskija ja puhuja, joka voi puhua aivan mitä satttuu ilman mitään omantunnon tuskia.

    Äänestä

  • Jos hän olisi käytetyn tavaran kauppias, hän olisi kuluttaja-asiamiehen hampaissa alta aikayksikön. Ei käytettyäkään tavaraa saa myydä ammatikseen valheilla ja vääryydellä.

    Äänestä

  • Kuullut palstalla ?

    Äänestä

  • En ymmärrä omasta maastaan tulevaa miestä joka tulee taisteluja pakoon,jos Suomen miehet olisi tehnyt saman 39-45 ,olisimme menettäneet maamme .Sellaista pakolaista sanotaan käpykaartiin kuuluvaksi,lapset ja naiset eri juttu.

    Äänestä

  • NÄIN kirjoitti:

    En ymmärrä omasta maastaan tulevaa miestä joka tulee taisteluja pakoon,jos Suomen miehet olisi tehnyt saman 39-45 ,olisimme menettäneet maamme .Sellaista pakolaista sanotaan käpykaartiin kuuluvaksi,lapset ja naiset eri juttu.

    jotenkin herätti vuosiluvut mietteittä.39-45.arvolliset ,armolliset loppumetreillä suomen kansalle.nykyään merkitsee ps3-ps4 .xbox. maailma muuttuu näköjään. nyt tulee virtuaalinen talvi-jatko sota:.bitti rokka huutaa.:ps jyrää.

    Äänestä

Tuoko sen sitten vääräksi osoitti? Kyllä siinä saa olla hiukan tarkempaa ja perustellumpaa faktaa, kuin mielipiteitä ja ei voi olla-juttuja.

Äänestä

Valitettavasti persut ymmärtävät korkeintaan vain isä timon kolmen sanan mittaisia lokilauseita. Sillä perusteella he kuvittelevat olevansa asiantunioita joka asiassa. Jos esim. tässä olleet kaksi lausetta olisi kirjoitettu oikein, eikä soinisiansaksaksi, persut eivät olisi käsittäneet sanomaa.

Äänestä

BAZARAMBA (kulut yli 5 miljoonaa euroa) on pelkkä silmänkääntö. Kun maahan tulee aidsinen mamu, kulut nousevat hoitoina nopesti satohin tuhansiin euroihin. Suomen on kehitettävä trooppisten tautien parannusyksiköitä jotka maksavat ja erilaisia biaudeteja on palkattava lisää mamujen ohjaamiseksi kalliisiin hoitoihin

Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolainen kertoo http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/10/654.html 6. Oikeusprosessiin jouduttiin, kun oikeusministeriö Tuija Braxin johdolla kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi. Prosessi tuli Suomelle kalliiksi.

MAMUnettoKULUT OVAT YLI MILJARDI euroa vuodessa, PERUSSUOMEN tuloksessa mamukulut 700 miljoonaa vuodessa EI OTETA HUOMIOON KUNNALLISIA TUKIA, jotka ovat moninaiset

Kun Helsingin seudulle pakkautuu mamu, sille on annettava asumistilaa 20 nelilötä, joka maksaa noin 7000 euroa neliö eli yhteensä 140 000 euroa ja kun sen perhe yhdistetään ja yhdestä miesmamusta tulee perhe, isovanhemmat jne. eli työllistymätön joukko ja arvioidaan vaikka 8 henkeä perheessä, niin niille on ostettava 150 neliötä asuntoa, jolloin hinta on - eihän mun kalkulaattorissa riitä numerot - JOKA TAPAUKSESSA, kun MAMUPERHEEN ASUNTO MAKSAA 500 000 VIIVA 1 000 000 EUROA PER PERHE, kun perhe on yhdistetty pääkaupunkiseudulla, niin

jokainen ymmärtää, että tähän uppovat kaikki rahat, mitä veroilla maksetaan, kun EU:n massiivinen pakkomamutus eli taakanjako alkaa https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/748071178646412 http://www.halla-aho.com/scripta/eu_maahanmuutto_taakanjako.html


KHT-tilintarkastaja ja kauppatieteen kandidaatti Pauli Vahtera kertoo http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2015/04/05/matkaopas-suvaitsevaisille/ Jo riittää. Helsingin Sanomat, Yleisradio ja Nasima Razmayer voisivat olla edes viikon haukkumasta suomalaisia. Laskin 2010 Maahanmuuton hintaa YLEn MOT-ohjelmalle. Selvitys asiasta on luettavissa Ylen sivuilta. Vaikka laskelma on tehty tupakkiaskin kansi-menetelmällä, aika lailla se vastasi Suomen Perustan torstaina julkaisemaa selvitystä. Itse olen ollut työryhmän jäsenenä. Vaikka Tilastokeskus viivytteli tietojen antamisen kanssa ja vaati tiedoista isot lunnaat, selvitys valmistui. Ja selvitystyö jatkuu. Tutkimus päätyi 700 miljoonaan, todelliset kustannukset menevät yli miljardin euron, minkä laskin viisi vuotta sitten. Koska kyse on verorahojen käytöstä, tällainen selvitys kuuluu valtiovallan tehdä, sillä yksikään momentti valtion talousarviossa ei saa olla avoin piikki tietämättä edes, paljonko siihen menee rahaa.

Äänestä

TYYPILLINEN VALHE HESARISSA MAAHANMUUTOSTA ON SEURAAVA Britannia hyötyy miljardeja EU-maahanmuutosta. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1415157370637 Brittilehdistö ESITTÄÄ AIVAN MUUTA KUIN HESARI, maahanmuuttajat ovat saaneet 120 miljardia puntaa enemmän kuin mitä ovat maksaneet veroja. http://www.dailymail.co.uk/news/article-2821151/Non-EU-migrants-State-costing-British-finances-120billion-1995.html

SUOMEN MAAHANMUUTOT KULUT OVAT VÄHINTÄÄN 700 MILJOONAA EUROA VUODESSA JA ENEMMÄNKIN. KUN KUNNALLISET TUET OTETAAN HUOMIOON
http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2015/04/Maahanmuutot-ja-Suomen-julkinen-talous-osa-1-toteutuneet-julkisen-talouden-tulot-ja-menot.pdf

MEDIASSA ESITETTYJÄ VALHEITA PERUSSUOMEN TUTKIMUKSESTA ON ESITETTY MM. PÄÄMAMUTUSLEHDESSÄ HeSa ja muualla
SISÄLLYS:
Lyhyesti OECD:n (2013) tutkimuksesta
Lyhyesti VATT:n (2014) tutkimuksesta
Lyhyesti EVA:n tutkimuksesta
Vastineet
Uusi Suomi 2.4.2015
Iltalehti 2.4.2015
MTV3 2.4.2015
Ilta-Sanomat 2.4.2015 (1)
Ilta-Sanomat 2.4.2015 (2)
STT (Kainuunsanomat)
Helsingin Sanomat 3.4.2015
Helsingin uutiset 2.4.2015

TUTKIJA TYRMÄÄ HeSan ja muiden vätteet
http://www.suomenperusta.fi/ajatus/vaitteita-maahanmuuttotutkimuksesta/
https://www.suomenuutiset.fi/kiistelty-maahanmuuttotutkimus-median-pahimmat-harhalaukaukset/

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2015/04/05/matkaopas-suvaitsevaisille/
Jo riittää. Helsingin Sanomat, Yleisradio ja Nasima Razmayer voisivat olla edes viikon haukkumasta suomalaisia.
Laskin 2010 Maahanmuuton hintaa YLEn MOT-ohjelmalle. Selvitys asiasta on luettavissa Ylen sivuilta. Vaikka laskelma on tehty tupakkiaskin kansi-menetelmällä, aika lailla se vastasi Suomen Perustan torstaina julkaisemaa selvitystä. Itse olen ollut työryhmän jäsenenä. Vaikka Tilastokeskus viivytteli tietojen antamisen kanssa ja vaati tiedoista isot lunnaat, selvitys valmistui. Ja selvitystyö jatkuu. Tutkimus päätyi 700 miljoonaan, todelliset kustannukset menevät yli miljardin euron, minkä laskin viisi vuotta sitten. Koska kyse on verorahojen käytöstä, tällainen selvitys kuuluu valtiovallan tehdä, sillä yksikään momentti valtion talousarviossa ei saa olla avoin piikki tietämättä edes, paljonko siihen menee rahaa.

Matti Putkonen kertoo SUULLISESTI TÄMÄN VIDEON ALUSSA KOHDASSA 2:45, MITEN YLE ON JÄÄNYT KIINNI PROPAGANDAOHJELMISTAAN https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/a1bba0wr

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


dfjhvbdfvhasier kirjoitti:

Että näin tällä kertaa. Sori persut.

"Selvityksen lukujen perusteella voidaan laskea, että 15 vuotta täyttäneiden kotimaisten kielten puhujien yhteenlaskettu nettovaikutus julkiseen talouteen on –30,4 miljardia ja vieraskielisten –1,2 miljardia.

Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien Suomessa asuvien 15 vuotta täyttäneiden yhteenlaskettu nettovaikutus julkiseen talouteen on –31,6 miljardia. Tulos on täysin absurdi ja kertoo, että laskentatapa on pahasti pielessä. Julkisen sektorin alijäämä vuonna 2011 oli todellisuudessa vain 2 miljardia euroa."

http://informaatiomuotoilu.fi/2015/04/perussuomalaisten-maahanmuuttoraportin-loppusummat-perustuvat-silmankaantotemppuun/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu