Osaako kukaan kertoa tarkkoja koordinaatteja? Viime vuonna kuulemma suuri venäläinen öljy-yhtiö olisi käynyt tekemässä koeporauksia ja törmänneet valtavaan, jopa miljardi barrelia raakaöljyä sisältävään öljykenttään Ryönänjoella. Kukapa olisi arvannut Kiuruveden maaperän piilottelevan allaan noin arvokasta lastia? Nyt kannattaa joutuin vahvojen lapiomiesten lähteä kaivamaan mustaa kultaa Ryönänjoelta ennen kuin öljyporarit imee kentän tyhjäksi rikkauksista! Heti kun lapion kärkeen ilmestyy mustaa nestemäistä töhnää, niin kannattaa ottaa joku järeämpi poraustyökalu esim. pilkkikaira. Sitä öljyä sitten pulppuaa kovalla paineella reiästä, joten kannattaa olla heti letku, suppilo ja kanisterit valmiina.
Kiuruvedeltä löydetty suuri öljyesiintymä?
Kultaahuuhtomassa
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se ihan totta on, mutta vittuako sitä täällä netissä pitää kuuluttaa koko kylälle? Öljy kuuluu meille ryönänjokisille eikä muille! Ollaan jo vuosien ajan salaisesta raakaöljylähteestä haettu öljyt omaan käyttöön ja suunnitellaan öljyputken rakentamista alueen jokaiseen taloon. Tuo öljyesiintymä on ollut paikallisten tiedossa jo vuosikymmeniä. Putki maalataan tietenkin maaston väreihin sopeutuvasti, ettei sitä erota lentokoneista tai helikoptereista. Tällä tavalla varmistamme asiattomien pääsyn öljyapajille. Siellä maan alla tosiaan on paljon öljyä jemmassa vielä.....
Se on vain vähän paskasta se haatajärven vesi, äkkinäine pitää sitä öljynä kun on nii tahmeeta tököttiä.