Kokoomuksen talouspolitiikka on purrut

Suomeen on saatu jälleen uusi lama. Bravo - vai mitä. Nythän me pääsemme toteuttamaan politiikkaa, missä sosiaalivaltiota päästään jälleen purkamaan. Kannatamme hyvinvointivaltiota, mutta emme suinkaan tarkoita, että se koskee suurta enemmistöä. Eliitti on ensijaisesti nro 1 hyvinvoinninjaossa. Pöydältä tippuu kyllä murusia alas, joita varattomat voivat poimia elatuksekseen. Näinhän mm. presidenttimme Sauli Niiinistö on järkeillyt.

Suomi on jälleen kerran tilanteessa, missä se ei olisi, jos asiat olisi hoidettu oikein edeltävinä vuosina. Valtio on velkaantunut eikä ihmisillä ole töitä, jotta he voisivat maksaa veroja.

Automaatio on vienyt työpaikkoja joka alalla. Samoin globalisaatio on imenyt yritykset halvempiin maihin (tämä on ilman sääntelyä mahdollista).Veroja maksavat enää ne, jotka eivät pysty niitä kiertämään ( palkansaajat, eläkeläiset, kiinteistöt sekä kulutusverot näiden lisäksi).

Samaan aikaan on veroja laskettu monilla sektoreilla kautta linjan (palkansaajat, yritykset viimeksi jne). KELA-maksu ja varallisuusvero poistettiin. Kohta menee perintöverokin.

EU-alue on pysähtyneessä tilassa eli nekään suomalaiset yritykset, joilla on ulkomaankaupaa, eivät työllistä.

Ei ihme, että valtion kassa on tyhjä ja pitää ottaa lainaa koko ajan. Valtion huono taloustilanne johtuu suoraan juuri yllä mainituista seikoista.

Nyt, kun vetelät on jo housuissa, niin nämä meidän poliitikkomme (suuryritysjohtajien kannustamina) eivät enää muuta voi kuin ryhtyä leikkaamaan. Leikkauksethan kohdistuvat aina niihin, joiden "tulotaso" on muutenkin kaikkein alhaisin.

Tässä tilanteessa poliitikkomme ottavat sitten "vastuuta", kuten he itse sanovat. He tekevät "kipeitä päätöksiä" omien sanojensa mukaan. Mm. mediassa sankariksi nousee se, joka on eniten "ottanut tätä vastuuta" (eli ehdottanut suurimpia leikkauksia kaikkein onnettomammille). "Se on rankkaa - sydäntä särkee".

Poliitikot ovat tässä tekemässä ikäänkuin jotain tärkeää taloudellista työtä Suomen valtion hyväksi aivan äärirajoilla. Miksi vasta nyt, poliitikot? Teidän politiikkannehan syytä tämä on? Miksi aiemmin ei ole kerätty esim. veroja, vaan verotusta on kevennetty koko ajan kautta linja? Mikä järki siinä on?

Vai onko kaikki ideologista tuotetta: Aiheuta maahan ensin lama, jonka varjolla pääset purkamaan hyvinvointivaltiota. Näkyy toimivan vai mitä Kokoomus!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Me Kokoomuksessa uskomme (tiedämme) että mitä enenpi me saamme rahaa niin sitä enenpi sitä valuu (valumateoria) myös alaspäin vaalikarjalle ja muille alenpana oleville.

Äänestä

Totta kirjoitat, Kokoomus on suomalaisten pahin vihollinen.

Äänestä

Hih

Äänestä

hihhih

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvinmeneekokoomus kirjoitti:

Suomeen on saatu jälleen uusi lama. Bravo - vai mitä. Nythän me pääsemme toteuttamaan politiikkaa, missä sosiaalivaltiota päästään jälleen purkamaan. Kannatamme hyvinvointivaltiota, mutta emme suinkaan tarkoita, että se koskee suurta enemmistöä. Eliitti on ensijaisesti nro 1 hyvinvoinninjaossa. Pöydältä tippuu kyllä murusia alas, joita varattomat voivat poimia elatuksekseen. Näinhän mm. presidenttimme Sauli Niiinistö on järkeillyt.

Suomi on jälleen kerran tilanteessa, missä se ei olisi, jos asiat olisi hoidettu oikein edeltävinä vuosina. Valtio on velkaantunut eikä ihmisillä ole töitä, jotta he voisivat maksaa veroja.

Automaatio on vienyt työpaikkoja joka alalla. Samoin globalisaatio on imenyt yritykset halvempiin maihin (tämä on ilman sääntelyä mahdollista).Veroja maksavat enää ne, jotka eivät pysty niitä kiertämään ( palkansaajat, eläkeläiset, kiinteistöt sekä kulutusverot näiden lisäksi).

Samaan aikaan on veroja laskettu monilla sektoreilla kautta linjan (palkansaajat, yritykset viimeksi jne). KELA-maksu ja varallisuusvero poistettiin. Kohta menee perintöverokin.

EU-alue on pysähtyneessä tilassa eli nekään suomalaiset yritykset, joilla on ulkomaankaupaa, eivät työllistä.

Ei ihme, että valtion kassa on tyhjä ja pitää ottaa lainaa koko ajan. Valtion huono taloustilanne johtuu suoraan juuri yllä mainituista seikoista.

Nyt, kun vetelät on jo housuissa, niin nämä meidän poliitikkomme (suuryritysjohtajien kannustamina) eivät enää muuta voi kuin ryhtyä leikkaamaan. Leikkauksethan kohdistuvat aina niihin, joiden "tulotaso" on muutenkin kaikkein alhaisin.

Tässä tilanteessa poliitikkomme ottavat sitten "vastuuta", kuten he itse sanovat. He tekevät "kipeitä päätöksiä" omien sanojensa mukaan. Mm. mediassa sankariksi nousee se, joka on eniten "ottanut tätä vastuuta" (eli ehdottanut suurimpia leikkauksia kaikkein onnettomammille). "Se on rankkaa - sydäntä särkee".

Poliitikot ovat tässä tekemässä ikäänkuin jotain tärkeää taloudellista työtä Suomen valtion hyväksi aivan äärirajoilla. Miksi vasta nyt, poliitikot? Teidän politiikkannehan syytä tämä on? Miksi aiemmin ei ole kerätty esim. veroja, vaan verotusta on kevennetty koko ajan kautta linja? Mikä järki siinä on?

Vai onko kaikki ideologista tuotetta: Aiheuta maahan ensin lama, jonka varjolla pääset purkamaan hyvinvointivaltiota. Näkyy toimivan vai mitä Kokoomus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu