16v ja hyvä äiti!

19vuotiasteiniäiti

Oon 19-vuotias, tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittava tyttö ja mulla on kolmen kuukauden ikäinen poika.

Tulin raskaaksi vahingossa kun oltiin seurusteltu nykyisen poikaystävän kanssa vuoden, mutta päätös pitää lapsi oli selvä alusta asti ja se oli Yksimielinen, sillä lapsihaaveista olimme jo puhuneet ja suunnitelmissa oli lapsi lukion jälkeen.. olisin ehkä odottanut lukion mielummin ihan loppuun asti ja keskittynyt kirjoituksiin, mutta poika halusi jo tulla. Ja olemme yhä onnellisesti yhdessä joka on nykypäivänä harvinaista teiniperheissä.

Vauva-arki on kieltämättä tuonut haasteita matkaan mutta mitään en vaihtaisi pois. Lueskelin äsken keskusteluita täälä ja kuinka Teiniäidit haukutaan ja lytätään maanrakoon ja se on mielestäni loukkaavaa. Mielestäni ei pitäisi yleistää että kaikki Teiniäidit olisivat huonoja?

Itse voin ainakin sanoa kuulostamatta ylimieliseltä, että pidän itseäni hyvänä äitinä. Lukio on mennyt loppuun asti hyvin vaikka viimeiset lukiokuukaudet on ollut raskaampia. Lukion päättötodistus näyttää hyvältä ja tulevaisuus melko valoisalta! (Asennekin ratkaisee:). Toki rahasta on melko tiukkaa mutta en pidä sitä esteenä olla hyvä äiti ja tarjota lapselle rakkautta ja huolenpitoa. Pakollisiin hankintoihin meillä riittää rahat poikaystävä kun käy töissä ja omat vanhempamme auttavat meitä kaikin tavoin henkisesti ja rahallisesti ja ovat valmiita auttamaan pojan hoidossa.

Meillä menee poikaystäväni kanssa hyvin niin vanhempina kuin parisuhteen saralla. Olen pojan kanssa kotona kunnes hän täyttää kolme vuotta, jonka jälkeen jatkan opiskelua korkeakouluun ja laitan pojan päivähoitoon.

Olen halunnut lasta ihan tosissani 12 vuotiaasta asti ihan tähän päivään asti kun poikani syntyi ja jo silloin tunsin itseni kypsäksi ja valmiiksi ottamaan vastuun lapsesta. Ajattelin sen olevan jokin ohimenevä hellyydenkaipuuvaihe joka menee ohi mutta ei. Se kesti siihen asti kun sain lapsen. Halusin sitä jo silloin niin paljon mutta minulla ei ollut tuolloin (onneksi) poikaystävää. Tuntui ettei millään ole enää väliä kunhan saisin lapsen.

Jälkeenpäin nauran asialle ja olen erittäin onnellinen etten mennyt tekemään lapsia 14 vuotiaana ensimmäisen väliaikaisen poikaystäväni kanssa vaikka mieleni teki ja se tuntui oikealta. Olin oikeasti ihan typerä ja epäkypsä vaikka en sitä itse tajunnut. En todellakaan olisi ollut hyvä äiti 14 vuotiaana. En kuitenkaan halua yleistää etteikö joku muu voisi olla.

Annan kuitenkin vinkkejä teille vauvakuumeilijoille!: vaikka kuinka haluaisitte lapsen niin olkaa fiksuja odottakaa edes että lukio/ammattikoulu on ohi jos ette kauempaa halua tai pysty kunnes teillä on vakituinen työ. Itse odotin ja odotin kuumeisesti että saan valkolakin ja lukion ohi ja poikaystävä ammatin ja se oli jälkeenpäin mietittynä erittäin viisas päätös! Nyt on helppo lukion jälkeen pitää välivuosia ja olla pojan kanssa onnellisesti kotona eikä opiskelu keskeytynyt vaan seuraavan asteen voi aloittaa kun on valmis! Lapsessa on paljon vaivaa ja hoivaa ja opiskelua ja lasta on tosi hankala yhdistää ja se on raskasta ja koulun keskeytyminen on aina huono juttu! Lapset kun ovat niin hetken vauvoja niin vauva-ajasta kannattaa ottaa kaikki irti ja sitten laittaa lapsi isompana hoitoon ja itse keskittyä täysillä opiskelemaan itselleen vakituisen työpaikan eikä yrittää samalla opiskella ja mennä uupuneena mistä aita on matalin!

Tsemppiä kaikille teiniäideille- ja iseille! <3

31

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ujhf8fu94999

      Lapsi kuulostaa tervetulleelta, äiti kuulostaa enemmän kuin hyvävoimaiselta ja isäkin on hienosti tehnyt oikean ratkaisun. Kyllä varmasti on poika syntynyt hienoon ja välittävään perheeseen! Paljon onnea teille molemmille!

      Ennemmin itse kadhdin kaltaisiasi, joilla on kanttia vakiintua noin nuorena.

    • Rebekka00

      Moikka itse olen 13 vuotias tyttö. ja olen raskaana aijon pitää lapsen en voisi kuvitellakkaa että tekisin abortin. vanhemmat ja muut sukulaiset odottavat innoissaan pientä prinsessaa mailmaan ja poikaystäväkin on aivan innoissaa. Olet varmasti tosi hyvä äiti textin perusteella:)

      • Milena99

        Olet tehny tosi IDIOOTTIMAISEN TEMPUN


      • sekopäät_0.2
        Milena99 kirjoitti:

        Olet tehny tosi IDIOOTTIMAISEN TEMPUN

        Toi on selvästi provo. Ei kenenkään 13-vuotiaan vanhemmat antais tapahtua tollain tai että olisivat vielä iloisia asiasta. Jos on totta, niin kyllä vanhemmilla on seksivalistus menny ihan mettään jos sellasta on edes ollu. Noi "muksu vanhemmat" tulee eroamaan vuoden sisällä ja tyttö saa pahoja mielialahäiriöitä kun ei saa rauhassa leikkiä barbeillaan kun vauva vaatii huomiota. Tai sitten mummu toivookin että saa itse kasvattaa vauvan mikä taas on ihan sairaasti ajateltu.


      • Rebekka00

        Minun äiti tietää asiasta ja antaa pitää lapsen. pidä sinä vaan turpas kiinni mä en leiki enää


      • Kristaliinu112

        Moikka olen 97 syntyny tyttö ja raskaana tarviisin vinkkejä miten kertoa vanhemmille tästä. otan apuja vastaa


      • sekopäät_0.2
        Rebekka00 kirjoitti:

        Minun äiti tietää asiasta ja antaa pitää lapsen. pidä sinä vaan turpas kiinni mä en leiki enää

        No voi kyynel! Huomaa että oot vasta kakara. Vetoan edelleen siihen päätelmään että äites on ite niin maho ettei saa enään lapsia, joten se tehtailee niitä sun välityksellä...mitäs tohon sanot? Vai meetkö äiten luo itkemään?
        :-P


      • pertti47

        nonii ritsat, lopettakaa itte ensteks se tissin lutkuttaminen ennenku alatte muksuja värkkään


      • sekopäät_2.0
        pertti47 kirjoitti:

        nonii ritsat, lopettakaa itte ensteks se tissin lutkuttaminen ennenku alatte muksuja värkkään

        En olisi sitä paremmin osannut sanoa
        :-D


      • Teemu456
        pertti47 kirjoitti:

        nonii ritsat, lopettakaa itte ensteks se tissin lutkuttaminen ennenku alatte muksuja värkkään

        Minä satun olemaan rebekka00 isä joten nyt saatana Paskaläjät ne turvat tukkoo. ja antakaa olla viimene kerta kun minun tyttöö haukutte


      • sekopäät_0.2
        Teemu456 kirjoitti:

        Minä satun olemaan rebekka00 isä joten nyt saatana Paskaläjät ne turvat tukkoo. ja antakaa olla viimene kerta kun minun tyttöö haukutte

        Mitäs isäukko meinas tehä asialle? Oot varmaan ite ollu kans teini-iskä kun tolla tavalla puolustelet kullannuppusi ääliömäistä käytöstä. Minähän sanon mitä huvittaa. Aika herkkä likka jos netissä olevan kommentoinnin takia pitää isukki pyytää uhkailemaan :-P


      • niklas-99
        Teemu456 kirjoitti:

        Minä satun olemaan rebekka00 isä joten nyt saatana Paskaläjät ne turvat tukkoo. ja antakaa olla viimene kerta kun minun tyttöö haukutte

        likkas on kyläpyörä(oliko helkama?) valitettavasti. joka toinen kylän kundi käyny viskaseen mujut ämpäriin, niin ei muutaku selvitteleen tätä "leipuria". mut vahinkoja sattuu kaikille. taitaa myös olla valistukset jääny väliin tällä tyttösellä ja vika löytyy kun vilkaset peiliin.


      • Rebekka00

        Rebekka tässä vaan hei! Kaikki mitä minusta sanotte on täysin totta. Olen blondi bimbo jolle ei ole kotona selitetty että pojan kanssa "sillain" oleminen saattaa johtaa epätoivottuun raskauteen. Poikaystäväni olisi muuten tullut tänne kertomaan oman kantansa, mutta hänellä on pokémon-peli pahasti kesken. Nielen siis kritiikkinne samalla tavalla kun nielen kaikki mitä poikaystäväni minulle pelaamisen ohella antaa. Hyvä puoli tässä on se, että sitten kun lapsi on tarpeeksi vanha pitämään ohjainta, niin iskä on hyvä pelikaveri. Gotta catch em' all!


      • Rebekka00
        Rebekka00 kirjoitti:

        Rebekka tässä vaan hei! Kaikki mitä minusta sanotte on täysin totta. Olen blondi bimbo jolle ei ole kotona selitetty että pojan kanssa "sillain" oleminen saattaa johtaa epätoivottuun raskauteen. Poikaystäväni olisi muuten tullut tänne kertomaan oman kantansa, mutta hänellä on pokémon-peli pahasti kesken. Nielen siis kritiikkinne samalla tavalla kun nielen kaikki mitä poikaystäväni minulle pelaamisen ohella antaa. Hyvä puoli tässä on se, että sitten kun lapsi on tarpeeksi vanha pitämään ohjainta, niin iskä on hyvä pelikaveri. Gotta catch em' all!

        Joku idiootti esintyy täällä minun nimellä. minä en ole kirjoittanu tuota textiä


      • teemu456
        sekopäät_0.2 kirjoitti:

        Mitäs isäukko meinas tehä asialle? Oot varmaan ite ollu kans teini-iskä kun tolla tavalla puolustelet kullannuppusi ääliömäistä käytöstä. Minähän sanon mitä huvittaa. Aika herkkä likka jos netissä olevan kommentoinnin takia pitää isukki pyytää uhkailemaan :-P

        Rebekka ei oo kyllä sanonu yhtään mitään. se ei edes tiedä että olen käynyt kommentoimassa. rebekka oli ja on vieläki kaupungilla niin se ei tiedä mitään!!!


      • sekopäät_2.0
        Rebekka00 kirjoitti:

        Joku idiootti esintyy täällä minun nimellä. minä en ole kirjoittanu tuota textiä

        Voi ei! Kuka voi olla noi ilkeä pikku tyttöä kohtaan?!


      • sekopäät_2.0
        teemu456 kirjoitti:

        Rebekka ei oo kyllä sanonu yhtään mitään. se ei edes tiedä että olen käynyt kommentoimassa. rebekka oli ja on vieläki kaupungilla niin se ei tiedä mitään!!!

        Oon samaa mieltä siitä että sun tyttö ei tiedä yhtään mitään. Mutta näköjään kännykän käyttö onnistuu kun hän ehti sieltä kaupungilta kommentoimaan.


    • Äitiäiti

      Itse sain esikoiseni 28-vuotiaana ja jos voisin nyt elää elämäni tuon vaiheen uudelleen, lykkäisin lapsentekoa ainakin viidellä vuodella, ehkä pidempäänkin.

      • tarkkaan_harkittu

        Minunkin esikoinen tuli kun olin 28v. mutta meille olisi saanut tulla jo pari vuotta aikaisemmin. Ihmiset ovat vaan niin erilaisia.


    • Marilyn96

      Voisitteko antaa vinkkejä tulevalle äidille? Oon 18 vuotias ja ei ole tietoa hirveeesti vauvoista. Kaikki VIISAT neuvot on tervetulleita

      • peekele

        Mene kirjastoon ja lainaa vauvakirjoja


      • marilyn96

        Kirjan avullahan mä sen lapsen kasvatan? XD


      • outolintu-99
        marilyn96 kirjoitti:

        Kirjan avullahan mä sen lapsen kasvatan? XD

        Kysy äiteltäs apua. On se näköjään sutkin kasvattanu.


      • peekele

        Et sä minun mielestäni varsinaisesti kysynyt kasvatusapua, mut jokatapauksessa, ei siitä lukemisesta varmaankaan haittaakaan sinulle olisi (:


      • marilyn96

        kiitos avusta:)


    • teiniäippä

      olin 17-vuotias kun aloin odottaa esikoistani. asuin vielä vanhempieni luona silloin mutta muutin omilleni raskausaikana.olin kuitenkin kihloissa lapsen isän kanssa mutta minulla ei ollut ammattia, ei työpaikkaa eikä asuntoa.. elämä oli rankkaa vauvan kanssa ja ruusun punaiset unelmat vauva-arjesta murtuivat aika nopeasti kun vauva syntyi vieläpä sairaana. nyt tästä kaikesta on kulunut aikaa 15-vuotta ja olemme ehtineet paljon mieheni kanssa elämässämme. meillä on viisi lasta, olen opiskellut ammattikorkeakoulu tutkinnon,meillä molemmilla on hyvät työpaikat,omakotitalo,tila-auto,moottoripyörä,mökki ja koirakin. olemme onnellisia elämässämme. jos saisin valita uudelleen haluanko teini-äidiksi niin ilomielin tekisin sen uudelleen,enkä ole koskaan katunut sitä että ryhdyin siihen niin nuorena. olen nyt 32-vuotias,elämä vielä edessä ja olen saanut kokea vaikka mitä.. kolmen vuoden kuluttua esikoiseni on täysi-ikäinen ja saman-ikäiset ystäväni vasta aloittelevat vauva-arkea. .. 13-vuotias on tietty hurjan nuori vielä mutta vanhempiensa avulla varmasti pärjäät kunhan muistat olla lapsellesi äiti,et kaveri!! tsemppiä kaikille teiniäideille,asenteella siitä selviää!!!

    • sekopäät_2.0

      Pitäkää jumalauta ne turvat kii

      • sekopäät_2.0

        Tämäpä on suuri kunnia. Joku oikeasti "varasti" mun nimimerkin vaan tollasen kommentin takia :-D

        Ettei vaan olis ollu Rebekka00 asialla?


    • 19vuotiasteiniäiti

      Kiitos kaikille heille joilta olen saanut asiallista kommenttia! :) -ap

    • Epäilenprovoksi

      Outo otsikko tässä avauksessa. Ihan kuin avaaja ei tietäisi onko hän 16- vuotias vaiko 19-vuotias.

      • 19vuotiasteiniäiti

        Hupsista! Anteeksi ole suinkaan provo.. En itse huomannut näppäilyvirhettäni ollenkaan kirjoittaessa! Olen tosiaan 19 vuotias, en 16 :D -ap


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 534
      8597
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      5
      3688
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      7
      2203
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      161
      1203
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      846
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      40
      764
    7. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      752
    8. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      68
      726
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      46
      715
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      657
    Aihe