Ihan mielenkiinnosta kyselen niiltä jotka on pitkään ollut masentuneena että kuinka kauan olette "hoidossa" käyneet ja missä vaiheessa olette huomanneet ettei siitä ole apua vai roikutteko mukana loputtomiin?
Kuinka kauan hoidossa?
ffvcxxx
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen käynyt vähän yli puolitoista vuotta. Masentunut n. 15 vuotta. En ole minkäänlaista apua "hoidosta" koennut saavani. Päinvastoin tilanteeni tuntuu pahentuneen ja minulle on työnnetty niin paljon lääkkeitä, että lopulta sain todella pahoja ahdistuskohtauksia ja päädyin melkein tappamaan itseni... Nyt ahdistuskohtaukset ovat hävinneet kun omatoimisesti lopetin lääkkeet. En oikein tiedä enää miksi siellä käyn, mutta tällä hetkellä se on ainut paikka missä tulee käytyä.. Lääkäriin en kyllä enää pysty luottamaan ja edelleenkin minulle on täysi arvoitus mitä se psykiatrian laitoksen tarjoama "apu" on?
"Lääkäriin en kyllä enää pysty luottamaan ja edelleenkin minulle on täysi arvoitus mitä se psykiatrian laitoksen tarjoama 'apu' on?"
Jos vain haluat ja uskallat katsoa totuutta silmiin: www.szasz.com
Elä vie ihmisiltä mahdollisuuksia, tuo niitä. Jos sanot, että psykiatria on huijausta, ei se auta. Ihmiset on siellä, koska ne ei kykene muuta tekemään. Jos viet sen pois, ne jää yksin ja kuolee.
Mitä tarkoitat "hoidossa"?
Tarkoitan tätä peruskuviota eli pillereitä ja keskusteluapua..mitä kutsutaan hoidoksi vaikka se ei toimisi. Näennäis hoitoa siis.
Vähän yli 4 vuotta saanut hoitoa tähän masennukseen. Vaikea masennus kyseessä. Suljetulla osastolla on mennyt vähän yli 1,5 vuotta näistä neljästä vuodesta, useempi jakso kyseessä siis. Kaikenlaisia lääkkeitä oon syöny ja tällä hetkellä menee neljää lääkettä ja psykologillakin käyny helvetisti mut mikään ei auta. En halua elämältä yhtään mitään, mulla ei oo haaveita, unelmia eikä mitään odotuksia elämältä. Mä vaan oon ja elän tässä pahassa olossa. Tietokoneella pelaten menee kaikki päivät, se on mun syy nousta sängystä ylös aamuisin. Tää on ihan siedettävää ku vaan pelaa päivät pitkät. Itsemurhani tuhoaisi läheisteni elämän ja totta puhuttaessa, kuolema pelottaa mua, siks en oo vielä tappanu itteäni.
Mitä sä syöt? Tein joulun alla ihmiskokeen itselleni. Join sokericolaa, soin pizzaa, pullaa, ja samanlaisista aineksista tehtyä muuta ruokaa. Hirveä olohan siitä tuli ja masennus alkoi kolkutella.... Sä et parane ikinä, ellei petusasiat ole kunnossa.
Teen ite pari kertaa viikos ruokaa. Teen suht paljon kerralla niin riittää aina pariks päivää. Ihan normaali safkaa siis. Sit syön rahkaa, leipää, pakastepitsoja sillon tällön, muroja, hedelmiä. Et ateria puoli on kyl ihan kunnos. En haluu olla mikään läski koska se vaan pahentais oloo ja siks syön suht terveellisesti.
Mulla menny masennukseen lääkitys 2007 lähtien. Vaikka mitä lääkkeitä kokeiltu. Aattelin josko voxrasta ois apua? En saa enää mistään muusta mielihyvää kuin syömisestä ja siitä kun pääsee pakenemaan tyhjänä kuorena uneen...eli ei paljon dopamiinit jyllää. Olen liian pelkuri tappaakseni itseni ja ehkä kaukana ajatuksissa on toive paremmasta...
Ei kai se mikään ihme ole, ettei masentuneisuus väisty, kun en anna aivoillesi edes mitään mahdollisuuksia. Toksisoit aivosi aineilla, joiden yleisimpiä vaikutuksia on mielihyvän kokemuksen ja muiden tunteiden lamaantuminen. Olisihan se ihme, jos viimeistään pitkässä juoksussa moinen tunteettomuus johtaisi apatiaa, välinpitämättömyyteen, masentuneisuuteen ja sitä kautta itsemurha-ajatuksiin. Samat sanat sinulle nimimerkki akana.
Tarkoitus oli tietenkin kirjoittaa: ...kun et anna aivoillesi mitään mahdollisuuksia. Kannattaa tutustua "psyykenlääkkeiden" todelliseen toimintaperiaatteeseen, jos haluat ymmärtää miksi olosi ei kohene. Huumeilla harvoin kohenee pitkässä juoksussa. Joillain kyllä, mutta harvemmin monilla.
Joanna Moncrieff - The Myth of the Chemical Cure: The Politics of Psychiatric Drug Treatment (Published on Mar 8, 2013)
https://www.youtube.com/watch?v=IV1S5zw096U
UNE Center for Global Humanities and its founding director, Anouar Majid, host Joanna Moncrieff on 'The Myth of the Chemical Cure: The Politics of Psychiatric Drug Treatment.'