Tänään käydään äänestämässä perussuomalaisia

Meidän perhe lähtee äänestämään ennakkoon.
60128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Sama juttu ja persuille äänet meidän koko perheeltä. Ainut puolue joka edes yrittää saada muutosta aikaan. Jos ei persut käy niin mikä tahansa muu sitten mutta ei kokoomus.

Äänestä
  • Mun mustalla listalla on vihreät vasliitto ja rkp/kok.

    Äänestä

  • Minulla on ehdottomat ei Kok ja KD. PS:lle menee ääni täältäkin.

    Äänestä

  • Perus-Suomalaiset puolue on ainoa joka todennäköisimmin pitää kiinni tavoitteistaan luikertelematta. Puolue ajaa enemmän suomalaisten kuin puolueen hyvinvointia.
    Minun ääneni ei ainakaan tällä kerralla mene Kokoomukselle joka kasvattaa kansalaisten eriarvoisuutta vaikka tekopyhästi toisin väittää. Puolueen nuoret politiikot ovat täysin etääntyneet ihmisten todellisesta arkipäivästä. Puolueen vaalilupaukset ovat vanhan toistoa vuodesta toiseen eikä mikään muutu.

    Äänestä

  • Kyllä kirjoitti:

    Minulla on ehdottomat ei Kok ja KD. PS:lle menee ääni täältäkin.

    Samoin. Komppaan. Megajytkyn puolesta.

    Äänestä

  • Mä äänestän huomenna demarinaista. Kuitenkin demarinaiset on eniten taistellu tasa-arvon puolesta Suomessa. Ei kyllä ole vieläkään työelämässä tasa-arvoa, ei sen puoleen kotihommissakaan.

    Äänestä

En ole muutamiin vuosiin käynyt edes äänestämässä, mutta nyt aion äänestää ja vielä ennakkoon ja ääneni menee ihan kenelle hyvänsä muttei persuille!

Äänestä
  • Persuja ei normaali ihminen äänestäisi selvin mutta päisällään saattaa
    riipaista väärän numeron.Kyllä viimeiset höpötykset autoveron poistosta
    ja varmaan vielä tulee polttoaineiden verovapaus on utopiaa Soini varmaan ottaa nämä miljardit lapsiperheiltä ja työttömiltä mutta ei sano sitä.

    Äänestä

  • Rumpupolitiikko kirjoitti:

    Persuja ei normaali ihminen äänestäisi selvin mutta päisällään saattaa
    riipaista väärän numeron.Kyllä viimeiset höpötykset autoveron poistosta
    ja varmaan vielä tulee polttoaineiden verovapaus on utopiaa Soini varmaan ottaa nämä miljardit lapsiperheiltä ja työttömiltä mutta ei sano sitä.

    Ei ole utopiaa. Suomenkin on noudatettava vuonna 2016 EU alueella voimaan tulevaa asetusta. Autovero poistunee 2016.

    Äänestä

  • Ensin äänestettiin EU-jäsenyyden puolesta nyt niitetään jäsenyyden "runsasta satoa"
    Mitä saimme? maksuja, velvoitteita, työttömyttä, omavaraisuuden vähenemistä, köyhyyttä.
    Äänestäkää siis mitä muuta tahansa puoluetta jos haluatte tämän kehityksen jatkuvan, minä äänestän PerusSuomalaisia

    Äänestä

  • Siis Kreikan tukeen ja Norjalaiselle ylihinnoitetulle konjakille?

    Nämä kaikki " saavutukset " ovat hankittu veronmaksajien varoilla. Muista tämä!
    Vai kiellätkö totuuden?

    Ps, kaverille kanssa 7 sataa tuhatta €uroa veron maksajien rahaa, jota ei koskaan tarvitse maksaa takaisin.

    Muista aina Jyrki Kataisen periaate: 1. Oma etu! 2. Kaverin etu! 3. Puolueen etu!
    Veron maksajien etu vasta viimeisenä.

    SDP ja Urpilaisen lääke Suomen nostaminen lamasta, siis siitä lamasta, jonka
    politiikot ova aiheuttaneet on palkataan Valtion suojatyöpaikkaan lisää 200 tuhatta ihmistä pyörittämään peukaloita veron maksajien piikkiin, vaikka rahaa
    ei ole olemassa. Mutta Urpilainen ja nykyinen valtion varojen ministeri sanoo
    nostavansa heti veroja, jos SDP unelma toteutuu.

    Äänestä

En käynyt äänestämässä persuja, vaan annoin ääneni vasemmistoliiton ehdokkaalle. Vuosien varrella ääneni on saanut monen eri puolueen ehdokkaat, mutta viime kerrat on menty punavihreissä valinnoissa.

Äänestä
  • Vasemmistolle ? Oletko ns. maahanmuuttaja vai miksi haluat veronmaksajille lisää elättejä ,ja ymmärrä, mitä enemmän näitä maahamme haalitaan sitä vähemmälle jäävät kantasuomalaiset.

    Äänestä

Persuille ääni täältäkin.Muiden touhut vievät turmioon.

Äänestä

Sama täällä,ainoa vaihtoehto,joita voin äänestää.

Äänestä

Perussuomalaisille ääni myös Helsingistä, mutta vasta vaalipäivänä.....on niin hienoa katsoa vaali iltana tulosta kun Kepuleiden ennakkoäänet alkavat "sulamaan" kun aletaan laskemaan etelän suurien kaupunkien ääniä......ja se ilme Sipilän kasvoilla kun Soini joukkoineen menee maan ykköseksi!

Äänestä
  • Hyvin sanottu!

    Komppaan.

    Mahtaa hesarin ja Ylen toimittajien naama venyä?

    Äänestä

Näyttää Suomessakin olevan omat trollit nimittäin pölhöpopulisteilla
eli persuilla kun ketään muita ei näköjään äänestetä.

Äänestä
  • Miksi muita äänestettäisiin? Vuodesta 1917 on jo kaikkea muuta kokeiltu. Nyt laitetaan PS hommiin!

    Äänestä

Maahanmuutto kriittiselle persulle meni ääni

Äänestä
  • Hienoa. Onnittelut!

    Äänestä

Meiltäkin kaksi varmaa ääntä PS:lle. Toinen lapsista pääseekin sitten neljän vuoden päästä äänestämään PS jatko hallituskaudelle.

Äänestä

Täytyy perjantaina käydä äänestämässä Perussuomalaista ehdokasta, jotta saataisiin aikaan muutos hallituksen talouspolitiikkaan. Tällä tavalla saataisiin Suomen työttömyys laskuun ja sitä kautta hyvinvointia kaikille.

Äänestä

Meiltä lähtee ainakin kaksi ääntä persuille. Kokoomusta haulikolla perseelle!

Äänestä
  • Täältäkin lähti yksi ääni persuille koko kaveripiirini jotka myös äänestivät Persuja. Ps. Soini on tulava pääministeri!

    Äänestä

Omasta "porukasta" tulee varmaan kuusi ääntä persuleille. Kuitenkin parempi kuin muut partyt :)

Äänestä
  • Hyvä, meidän perheestä 2 ääntä ja kaveriporukasta ehkä 10-15. Olen tehnyt ilmaista vaalityötä kun rökälejytky on saatava aikaan! =)

    Äänestä

Äänestän Perussuomalaisia! Koti, uskonto ja isänmaa!

Äänestä

perussuomalasia äänestämällä ääni meneehukkaan ei ne uskalla ottaa vastuuta nähtiin se viime vaalien jälkeen .Isoisänikin sanoi että periaate alkaa siitä,kun järki loppuu . persut käyttivät periateetta kun heiltä järki loppui. ja mitä ovat saaneet aikaan 4vuodessa .ei yhtään mitään muuta kuin puskasta huutelua.

Äänestä
  • Kovemman vastuun otti kun ei lähtenyt pettämään äänestäjiä. Nyt on aika mennä hallitukseen

    Äänestä

  • Jaa, että pelkäät omien etujen puolesta kokkeli pelle?

    Älä huoli kyllä se kokoomus taas sössii oikein kunnolla, koska se ei ole heille mitään uutta.

    Jaa, että siinä on järkeä, kun Katainen ja Urpilainen työnsi suomen veron maksajien rahaa kankkulan kaivoon. Toki ei mitään uutta länsi rintamalla,
    kun katsoo Kepun ja Tupee Pekkarisen aikaan saannoksia veron maksajien
    rahoilla. Ja Tupee Pekkarisen PASKAHOUSU kehtaa olla edelleen esillä
    eduskunnassa!

    Äänestä

Vastuun pakoiluahan se oli kun eivät hallitukseen menneet!

Äänestä
  • Höpö höpö. Takinkääntöä ei suvaita persuissa.

    Äänestä

  • Toistan.



    Jaa, että pelkäät omien etujen puolesta kokkeli pelle?

    Älä huoli kyllä se kokoomus taas sössii oikein kunnolla, koska se ei ole heille mitään uutta.

    Jaa, että siinä on järkeä, kun Katainen ja Urpilainen työnsi suomen veron maksajien rahaa kankkulan kaivoon. Toki ei mitään uutta länsi rintamalla,

    kun katsoo Kepun ja Tupee Pekkarisen aikaan saannoksia veron maksajien

    rahoilla. Ja Tupee Pekkarisen PASKAHOUSU kehtaa olla edelleen esillä

    eduskunnassa!

    Äänestä

  • meni kommentti väärän lokeroon.
    Tuleeko nyt oikeaan osoitteeseen?



    Jaa, että pelkäät omien etujen puolesta kokkeli pelle?

    Älä huoli kyllä se kokoomus taas sössii oikein kunnolla, koska se ei ole heille mitään uutta.

    Jaa, että siinä on järkeä, kun Katainen ja Urpilainen työnsi suomen veron maksajien rahaa kankkulan kaivoon. Toki ei mitään uutta länsi rintamalla,

    kun katsoo Kepun ja Tupee Pekkarisen aikaan saannoksia veron maksajien

    rahoilla. Ja Tupee Pekkarisen PASKAHOUSU kehtaa olla edelleen esillä

    eduskunnassa!

    Äänestä

  • Eipä näyttänyt vieläkään toimivan sivusto oikein!

    Äänestä

Joo akka ei uskalla olla äänestämättä perussuomalaisia kun minä käsken.

Äänestä

Meidän perhe lähtee kanssa äänestämään perussuomalaisia. Koska SDP kokoomus keskusta rkp ja vasemmisto on suurimmat löyhäperät jotka on avanneet avoimen hanan Eu :hun. Soini lupasi juuri TV että Kreikka ei saa kesäkuussa 3 erää Suomelta. Olisi aika saada Soini pääministeriksi niin johan laittaisi Eu:n herroille kapulaa rattaisiin.

Äänestä

Meiltäkin tuli kaksi ääntä perussuomalaisille. Vielä kun saataisiin nukkuvat uurnille

Äänestä

Eu vastaiselle persulle ääni!

Suomi vihdoinkin pois EU:sta!

Äänestä

Myös minä äänestän perusSuomalaista, niin myös lapseni ja ystäväni.

Äänestä

TOIMITTAJAMME TIMO SOINI KERTOO SUORAAN PÄÄKALLONPAIKALTA, Uudenmaan Korson vaaliteltalta,
mikä on tilanne

https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/rh9otylj
– Perussuomalaisten teltalla käy ylivoimaisesti suurin liike. Meininki on hyvä; haisee ihan vaalivoitolle ja tuoksahtaa myös, Soini sanoi Korson maalaismarkkinoilla.

Soini kiertää parhaillaan Suomea ja hän pysähtyy kierroksellaan useilla paikkakunnilla. Kiertueohjelma löytyy täältä: https://www.perussuomalaiset.fi/tule-mukaan/tapahtumat/

Äänestä

persesuomalaisille ääni!antti valpas numero:177 helsingin vaalipiiri.Minun ääneni ei ainakaan tällä kerralla mene Kokoomukselle joka kasvattaa kansalaisten eriarvoisuutta vaikka tekopyhästi toisin väittää. Puolueen nuoret politiikot ovat täysin etääntyneet ihmisten todellisesta arkipäivästä. Puolueen vaalilupaukset ovat vanhan toistoa vuodesta toiseen eikä mikään muutu!

Äänestä

kyllä on fasisteja liikkeellä
kun persuja äänestää.
kyllä äänet menee vas sdp
Mä äänestän vas vaimo sdp vaikka on kokoomus perheestä tullut elämääni
Mutta mä päätän tai ulkoovi kutsuu.

Äänestä
  • Jaa, että pelkäät omien etujen puolesta kokkeli pelle?

    Älä huoli kyllä se kokoomus taas sössii oikein kunnolla, koska se ei ole heille mitään uutta.

    Jaa, että siinä on järkeä, kun Katainen ja Urpilainen työnsi suomen veron maksajien rahaa kankkulan kaivoon. Toki ei mitään uutta länsi rintamalla,

    kun katsoo Kepun ja Tupee Pekkarisen aikaan saannoksia veron maksajien

    rahoilla. Ja Tupee Pekkarisen PASKAHOUSU kehtaa olla edelleen esillä

    eduskunnassa!

    Äänestä

Hienoa! Jokainen itsenäisesti ajatteleva suomalainen tekee niin! Jo loppuu kyykytys rikkaiden ja maahanmuuttajien osalta! Kaikki äänestämään!

Äänestä

täälläkin hämeessä äänet Perussuomalaisille. Lulu eduskuntaan.

Äänestä

Meillä koirakin haukkuu Perussuomalaisesti. Naapuri lupasi mennä äänestämään Perussuomalaisia entinen demari.

Äänestä

Minä tyttö äänestän demareita Helsingissä, ei ole muuta järkevää vaihtoehtoa jos ajatellaan Suomen taloutta, pienituloisten asemaa ja Naton vastustamista.

Äänestä
  • Älä hyvä tyttö äänestä rahojasi savikuoppaan tiilien valmistukseen.

    Äänestä

Ensimmäisenä ennakkoäänestysaamuna annoin ainokaisen ääneni perussuomalaisenne maahanmuuttokriittiselle naisehdokkaalle, joka menee taatusti läpi!

Toinen ääni näiden seinien sisältä tulee maanantaina samalle porukalle.

Ei mitään järkeä äänestää Suomen pulaan ajaneita.

Äänestä

Tänään kävin äänestämässä ja perusuomalaiselle annoin ääneni. Tähän maahan tarvitaan muutosta jarahan työntäminen ulkomaille lopetettava. Esim autoveron poisto ei ole mikään ongelma jos aletaan kerätä maksuja ulkomaisilta opiskelijoilta ja leikataan kehitysapua rankalla kädellä. On sellainen fiilis että tulee iso JYTKY.

Äänestä

Täällä myös,Soini on jo kirjansa lukenut,tosi johtaja vaalitentissä oli ylivoimainen,muutama meidän perheestä myös päätynyt kannattajaksi,olen lesta 13tenavaa,nuorin saa ensikerran äänestää.

Äänestä

pistäkää jakoon...

Vaalilupauksia ja hallitusvastuuta 2011-2015 (video)

Luvataan kaikenmoista kun vaalit on lähestymässä, mutta heti sen jälkeen kaikki unohtuu ja tehdään mitä puolueet päättää tai mitä isoin puolue päättää.

Vuoden 2011 vaalien alla puolueet lupasivat yhtä sun toista. Hallitusneuvotteluissa aiemmin niin lujat periaatteet alkoivat unohtua.

Kataisen-Urpilaisen hallitus aloitti työnsä eduskuntavaalien jälkeen kesäkuussa 2011.

https://www.youtube.com/watch?v=6tPI09b9GAc

Äänestä

Ärkkope on taas varmuudella seuraavassa hallituksessa, Hyvä Carl !!
Voiton laulu: "Fö ja ska uua hela natten, uua heela dan, uua heela natten. Skrämma slag po halva stan, uua hela natten lång, tills du upptäcker mig, Ao-ao-ao-ao.
Ooa för dig, Ao-ao-ao-ao.

Äänestä

NE, JOTKA EIVÄT ÄÄNESTÄ RATKAISEVAT NÄMÄ VAALIT sillä PERUSSUOMEN KANNATUS ON NOUSSUT VIIME VIIKKOJEN AIKANA 5 PROSENTTIYKSIKKÖÄ JA PS JA KESKUSTA OVAT KÄYTÅNNÖSSÄ NYT TASOISSA. KORKEA ÄÄNESTYSPROSENTTI TUKEE PERUSSUOMEA ja viimeinen vaalipäivä, jolloin keskustalaiset ovat jo äänestäneet

SOINISTA ON TEHTÄVÄ PÄÄMINISTERI, muuten ei tilanne muutu, SIKSI TOINENKAAN TILA EI NYT RIITÄ, SDP on juuri sortumassa viime metreillä nyt kovaa vauhtia http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015041119499714_eb.shtml Analytiikkayrityksen ennuste: Perussuomalaisille toisiksi eniten paikkoja Lauantai 11.4.2015

SDP:N KANNATTAJAT VIRTAAVAT NYT VAUHDILLA PERUSSUOMEEN, NYT VAALITYÖ VAUHTIIN SUKULAISET, TUTTAVAT, kaikkille tehtävä selväksi mitä tapahtuu jos entinen peli jatkuu. Analytiikkayritys Accuscoren mukaan perussuomalaiset saisivat toiseksi eniten kansanedustajapaikkoja uudessa eduskunnassa.

REPORTTERIMME TIMO SOINI SUORAAN KANSAN PARISTA, KORSON VAALITELTALTA, MIKÄ ON TILANNE JUURI NYT https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/rh9otylj https://vaalit.perussuomalaiset.fi/

http://www.ts.fi/eduskuntavaalit/756340/Kannatusmittaus Perussuomalaiset karkeen VarsinaisSuomessa Kannatusmittaus:PERUSSUOMALAISET KÄRKEEN Varsinais-Suomessa (Turun Sanomat 10.4.2015)

Sipilä välttelee vaalikeskusteluja nyt jo avoimesti, piilossa perunakuopassa???

SIPILÄLTÄ TULLAAN TIVAAMAAN KESKUSTAN KATASTROFEJA, TALVIVAARA-KONKURSSIA, RUSSOFENNOVOIMAN pakkoajoa Suomeen, PEKKARISEN TUULIMYLLYTARIFFEJA, jotka tyhjentävät valtion kassan JA ALKOHOLIKAUPPOJA http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015041019490956_uu.shtml

Valtion viinayhtiö Altian historian suurin yrityskauppa on päättynyt fiaskoon. Altian historian suurimman yrityskaupan aikaan Altian vastuuministeri oli punamultahallituksen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk).

KESKUSTA PITÄÄ SIPILÄÄ PIILOSSA jotta hän ei romahtaisi yleisön edessä ja silmissä haastatteluissa, http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/sipila kioski rehula-34490 "Aikatauluistaan johtuen" - Juha Sipilä ei osallistu Ylen arvotenttiin Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula sijaistaa puheenjohtaja Juha Sipilää Ylen arvohaastattelussa.

JUHA SIPILÄ SORTUU VOITON VARMISTELUUN VAALIJÄÄKIEKOSSA. PIENI JOHTO MUUTTUU TAPPIOKSI NYT VIIME METREILLÄ ja kiekko lipsuu omaan maaliin viime sekunneilla, koska Sipilä ei uskalla ottaa mihinkään kantaa, ettei voitto menisi käsistä http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015040919492831_eb.shtml - Reilu viikko vaaleihin ja suurimmalta pääministerisuosikilta ei saa selviä vastauksia yhtään mihinkään, demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen ihmetteli Twitterissä - Sipilä valittiin pj:ksi kesäkuussa 2012. Siitä asti aikaa valmistautua tähän hetkeen. "En öööö ota öööö kantaa. Katsotaan, kokoomuksen suunnittelupäällikkö Jukka Manninen visersi. - Voisi kysyä, onko mitään, mitä Sipilä ei olisi valmis harkitsemaan, puheviestinnän professori Pekka Isotalus kirjoitti. - Tämän illan pj-tentin veroista väistelyä on viimeksi nähty Suomessa 1952 olympiakisojen raskaan sarjan nyrkkeilyfinaalissa, Suomen Kuvalehden toimittaja Tuomo Lappalainen arvioi.

Äänestä

persuja käytiin kans äänestämässä eilen..kyllä perus kokoomus ja keskustan metkut on nähty ja toiveikas persujen suhteen..4 vuotta välissä etten äänestäny mutta nyt ois sen aika että jotain vois alkaa tapahtua ja siinä luotan persuihin.

Äänestä

Kävin tiputtamassa korteni kekoon eli ääni lootaan ja kolahti persuille. eikä edes silmäkään värähtänyt sillä nyt on viimeiset vaalit missä kannattaa äänestää ja nimenomaan persuja. jos muutos ei tule nyt, se ei tule ikinä ja sen jälkeen se on sama tulevaisuudessa äänestää nukkuvien puoluetta.

käykää äänestämässä ja äänestäkää järjen ja muutoksen puolesta persuja !. vituttaa melko raakasti tämä nykytouhu, tähän on tultava muutos _SAATANA_!!!!!!!. vituttaa niin ettei tahdo perkele_edes verikään kiertää.

HUS HUS mulkut, uurnille siitä !!. HETI !!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Äänestäkää kirjoitti:

Meidän perhe lähtee äänestämään ennakkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu