Juha Sipilän valtava virhe"!

metsamaapv1

8.4.2015 14:38

Juha Sipilä haluaa enää vain uusiutuvaa energiaa - "valtava virhe, miten he selittävät tämän?"

(päivitetty 4 minuuttia sitten)

Keskustan puheenjohtajan päätös liittyä sataprosenttisesti uusiutuvalla energialla toimivaa Suomea ajavaan ryhmään hämmästyttää.

Eija-Riitta Korhola.

Ympäristöpolitiikasta väitellyt kansanedustajaehdokas ja ex-meppi Eija-Riitta Korhola (kok.) hämmästelee tiedotteessaan keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ilmoitusta liittyä Energiaremontti2015-ryhmään.

Ryhmä ajaa Suomesta sataprosenttisesti uusiutuvalla energialla toimivaa maata.

Eija-Riitta Korholan mukaan hienolta kuulostava tavoite on aikataulussaan epärealistinen ja edustaa taloudellista lukutaidottomuutta. Hän pitää Saksan mallia siitä pelottavana esimerkkinä.

– Ne jotka haaveilivat että maamme taloutta aletaan laittaa kuntoon kestävällä tavalla, saavat haudata haaveensa seuraavaksi neljäksi vuodeksi, Korhola toteaa Sipilän tuesta hankkeelle.

– Pääministeriksi povatun ehdokkaan liittyminen Saksan Energiewenden tapaista muutosta tavoittelevaan ryhmään on huonosti harkittu ja herättää kysymyksen, miten hän suhtautuu aiempiin linjauksiinsa Fennovoiman, Kollajan ja turpeen suhteen. Onko Sipilä linjaton vai tietämätön, Korhola kysyy.

Kampanja ajaa turpeen käytön lopettamista ja ydinvoimasta luopumista. Samoin suuren mittaluokan bioenergia sekä vesivoima on epäsuosiossa.

– Ne, jotka ovat jo tuskastuneet maamme täyttämisestä kalliilla, tehottomalla ja maisemaa pilaavalla tuulivoimalla, saavat heittää toivon järkevämmästä ja oikeudenmukaisemmasta energiapolitiikasta. Käytännössä kampanja tekee meistä entistä riippuvaisempia tuontisähköstä, Korhola sanoo.

Eija-Riitta Korholan mukaan asiassa on jotain hyvääkin.

– Hyvä, että tämä tuli esiin nyt eikä vaalien jälkeen.

Facebookissa Eija-Riitta Korhola katsoo, että "Juha Sipilä teki mielestäni valtavan virheen".

– Tajusiko hän pettävänsä ison joukon kepua? Tästä voi tulla vaalien gamechanger sillä kyseessä on iso juttu, Korhola ällistelee.

– Miten ‪#‎kepu‬ selittää jatkossa Sipilän Fennovoima-kannan, turvelinjaukset, Kollaja-puolustuksen? Tulkinnaksi tulee: Sipilä on linjaton. Tai ettei hän hallitse näitä asioita.

Mailaa Printtaa

11

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Silipänhyväkannanotto

      Juha Siplilä on oikeilla jäljillä vastoin kuin esim. vihreät sekoiluineen! Eija Riitta ei ymmärrä missä maailmassa nyt eletään!
      Virreiden sekoilu jo riittää!
      Siteeraus Pirkko Mattilan kirjoituksesta Maaseudun tulevaisuus 17.5.2013, kansanedustaja( ps)

      Heidi Hautala väitti, että Ville Niinistön rooli ympäristöministerinä on auttanut energiapolitiikkaa ympäristöystävillesmmäksi!!
      Väite on vailla mitään perää. Kataisen hallitus on ratkaisuillaan tehnyt kivihiilestä kilpailukykyisempää, sillä useissa maamme suurimissa energialaitoksissa on joko ryhdytty tai valmistaudutaan käyttämään entistä enemmän kivihiiltä!!
      Energialaitosten vaatimien muutosten hinta osoittaa, että eivät ratkaisut voi olla lyhytjänteisiä, kun esim. Jyväskylän laitoksen muutokseen sanotaan maksavan 16 miljoonaa euroa.
      Ei tämän mittaluokan investointia tehdä yhtä hallituskautta silmällä piteän?
      Hallitus on kaikin keinoin, ministeri Niinistö mukaan lukien, ESTÄNYT KOTIMAISEN UUSIUTUVAN ENERGIATUOTANNON LISÄÄMISTÄ. Se on surullista ja noloa.
      Kertokaa jo lopultakin mistä on kyse, kun kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvan energiantuotannon lisäys ei onnistu!
      JOssakin sakkaa ja tupruten, kun puhutaan fossiilisten polttoaineiden käytön kieltämistä samalla, kun kattiloita muutetaanuusiutumattoman kivihiilen polttamista varten. Kotimaiset uusiutuvat energiavarat jäävät käyttämättä.
      Vihreät: teidän vihreytenne on osoittautumassa kuplaksi, sillä oletteolleet hallituksessa, joka on antanut uudelle ydinvaimalalle luvan edellisellä kaudella. Tällä kaudella olette hallituksessa, joka on lisännyt uusiutumattoman fosiilisen polttoaineen eli kivihiilen käyttöä. Ministeri Ville Niinistö antoi 50 miljoonaa euroa Durbanissa taivaan tuuliin,mutta ammattikoulutuksesta on pakko säästää. Fantastisen vihreätä!
      Olen tarkakillut erityisen huolestuneena vihreiden hääräämistä luontoahyödyttämättömien, mutta kuitenkin tuhoavien asoiden kimpussa ja puuhastelussa viimeisemmäksi metsälain uudistuksessa. Olette ulottaneet pitkät vihreät lonkeronne sinnekin.
      Metsälaki ei ole suojelulaki, ja suomalainen metsätalous pyrkii aivan varmasti paremmin kunnioitamaan luonoarvoja kuin kivihiiltä kaivava yritys Kiinassa.
      Erään tiedejulkaisun nimi on: Suomen ympäristöpolitiikka--kestävää kehitystä vai vastuuntunnotonta vallankäyttöä. Se kertoo koruttomasti, kuinka yltiövihreä elitistinen koneisto jauhaa. Se koneisto silppusi rattaisiinsa VTV:n selonteon
      aikanaan, kun se huomautti painavin sanoin luontodirektiivin HUTERASTA implementoinnnista Natura 2000- valmistelussa. Toivottovasti metsälain valmistelumenee paremmin, sekä luontoarvot ja metsätalous edellä, eikä kotimaista "Durbania" tule.

      • vihreet on se sama häirikkö populistinen liike joka ei edistä mitään


      • kyyyllä
        metsamaapv1 kirjoitti:

        vihreet on se sama häirikkö populistinen liike joka ei edistä mitään

        vihreät on ryhdikäs puolue ollut hallituksessakin.Toista se on persuksilla varsinainen populistiliike.Ei koskaan hallituksessa.


      • kysynvaan
        kyyyllä kirjoitti:

        vihreät on ryhdikäs puolue ollut hallituksessakin.Toista se on persuksilla varsinainen populistiliike.Ei koskaan hallituksessa.

        mitä vihreet on hallituksessa aikaan saanet?


      • pölhöpopulisteja
        metsamaapv1 kirjoitti:

        vihreet on se sama häirikkö populistinen liike joka ei edistä mitään

        Kyllä vihreät edustaa jotaki,ne edesauttavat maan mamutusta.
        Nuorte kaiken ymmärtävät pikkutytöt siellä häärivä't vihreissä
        ilman mitään vastuuta Suomesta ja Suomalaisista.


      • näiseonse
        pölhöpopulisteja kirjoitti:

        Kyllä vihreät edustaa jotaki,ne edesauttavat maan mamutusta.
        Nuorte kaiken ymmärtävät pikkutytöt siellä häärivä't vihreissä
        ilman mitään vastuuta Suomesta ja Suomalaisista.

        mamut ja vihreet on elätettäviä!


      • taxiitaxii
        näiseonse kirjoitti:

        mamut ja vihreet on elätettäviä!

        taxi-lipulla kauppaan kuskattavia


    • keskusta siis kannattaa uusiutuva energiaa, siiten turve putoo pois pelistä ja 10000 työvuotta

    • entinen-persu

      Olipa Sipilä tuossa Ylen vaalitentissä loistavan hyvä, tein lopullisen päätöksen äänestää tällä kertaa keskustaa!

      • vanhakorppi

        Ooppa rehellinen ees itellesi!


      • entinen-persu

        Siksiähän minä nyt äänestänkin keskustaa !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      35
      3785
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      51
      1714
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1369
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1211
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      174
      1092
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1051
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      945
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      41
      836
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      791
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      760
    Aihe