Lainaus:
Suunnitelma X
Pakollisesta kouluruotsista käytävässä keskustelussa on jotain suunnattoman typerää ja epä-älyllistä. Selvää on se, että asia-argumentteja ei ole juuri käytetty. Enimmäkseen on ollut kyse tunteista, vähemmistön kouristuksista ja, mitä kielienemmistöön tulee, tahdosta esiintyä liberaalina.
Voimme ensin tarkastella mitä pakollinen kouluruotsi oikein on. Joissakin keskusteluissa sana pakollinen jää pois, eli puhutaan vain kouluruotsin lakkauttamisesta. Ehkä kyse on huolimattomuudesta, mutta ei ihan harvoin tarkoituksenmukaisuussyistä. Ne oppilaat, jotka eivät hakeudu korkeampaan koulutukseen, saavat uusien suunnitelmien mukaan opetusta kaksi viikkotuntia neljän vuoden ajan, lähinnä yläkoulussa. Huonosti motivoituneille oppilaille tämä tarjoaa hyvin alkeellisen kielitaidon.
Voimme esimerkiksi verrata hieman vanhempaan suomenkielisten ylioppilaiden sukupolveen, siis heihin, jotka kirjoittivat ruotsin ylioppilaskirjoituksissa. Olemme kaikki kohdanneet heitä, henkilöitä suhteellisen korkeissa viroissa, jotka silmää räpäyttämättä sanovat, että eivät puhu ruotsia. Siitä huolimatta, että kirjoittivat ruotsin ylioppilaskirjoituksissa.
Pakollisen ruotsin yhdistäminen Suomen lainsäädännön takaamiin palveluihin on siksi älyllisesti kestämätöntä. Edes ylioppilasruotsi ei ole antanut riittäviä taitoja.
Sen sijaan vapaaehtoinen kiinnostus ruotsiin antaisi aivan erilaiset lähtökohdat. Siinä on kaksi tapaa, jotka voisi toteuttaa rinnakkain. Ensimmäinen koskee kielten opetusta yleensä. Kieliprofessori Fred Karlsson on selvittänyt perustavanlaatuisia olosuhteita lasten kyvylle oppia kieliä. Noin yhdeksän vuoden iässä aivoissa tapahtuu tiettyjä fysiologisia muutoksia, ja lapsi menettää kyvyn intuitiiviseen helppouteen kielen oppimisessa. Kielten oppimisessa omaksutaan aikuisten malli, toisin sanoen siitä tulee vaikeaa, vastakohtana varhaislapsuuden leikkisyydelle ja luonnollisuudelle.
Siksi varhaisessa kouluopetuksessa pitäisi panostaa kieliin niin monin tavoin kuin mahdollista. Kielikylvyt, ystäväkoulut, kielenopetuksen varhaistaminen alakoulussa yhä aikaisemmaksi.
Toinen ja tehokas tapa olisi, että kaikki kirjoittaisivat äidinkielen ohella kaksi kieltä ylioppilaskirjoituksissa. Englanti olisi varmasti useimpien ykkösvalinta. Mutta sen jälkeen ruotsi kokisi todennäköisesti renessanssin. Kaikki kunnia saksalle, ranskalle ja venäjälle, mutta ne ovat vaikeita kieliä, joita kuulee maassamme hyvin vähän. Ruotsin valitseminen olisi varmasti luonnollista monille.
Tuloksena olisi parempi ruotsin taito useammille suomenkielisille ja paremmat ruotsinkieliset palvelut suomenruotsalaisille. Palvelut, jotka eivät lainsäädännöllisesti liity mitenkään pakolliseen ruotsiin.
RKP:n paniikinomaisen takertumisen pakolliseen ruotsiin täytyy johtua jostain aataminaikaisesta tunteesta, että me suomenruotsalaiset emme oikeastaan kuulu Suomeen, elleivät suomenkieliset myönny pakolliseen ruotsiin. Poliittisesti katsottuna idioottimaista ja haitallista. (käännös)
Geo Stenius
on toimittaja periferiassa.
Suunnitelma X
Pakollisesta kouluruotsista käytävässä keskustelussa on jotain suunnattoman typerää ja epä-älyllistä. Selvää on se, että asia-argumentteja ei ole juuri käytetty. Enimmäkseen on ollut kyse tunteista, vähemmistön kouristuksista ja, mitä kielienemmistöön tulee, tahdosta esiintyä liberaalina.
Voimme ensin tarkastella mitä pakollinen kouluruotsi oikein on. Joissakin keskusteluissa sana pakollinen jää pois, eli puhutaan vain kouluruotsin lakkauttamisesta. Ehkä kyse on huolimattomuudesta, mutta ei ihan harvoin tarkoituksenmukaisuussyistä. Ne oppilaat, jotka eivät hakeudu korkeampaan koulutukseen, saavat uusien suunnitelmien mukaan opetusta kaksi viikkotuntia neljän vuoden ajan, lähinnä yläkoulussa. Huonosti motivoituneille oppilaille tämä tarjoaa hyvin alkeellisen kielitaidon.
Voimme esimerkiksi verrata hieman vanhempaan suomenkielisten ylioppilaiden sukupolveen, siis heihin, jotka kirjoittivat ruotsin ylioppilaskirjoituksissa. Olemme kaikki kohdanneet heitä, henkilöitä suhteellisen korkeissa viroissa, jotka silmää räpäyttämättä sanovat, että eivät puhu ruotsia. Siitä huolimatta, että kirjoittivat ruotsin ylioppilaskirjoituksissa.
Pakollisen ruotsin yhdistäminen Suomen lainsäädännön takaamiin palveluihin on siksi älyllisesti kestämätöntä. Edes ylioppilasruotsi ei ole antanut riittäviä taitoja.
Sen sijaan vapaaehtoinen kiinnostus ruotsiin antaisi aivan erilaiset lähtökohdat. Siinä on kaksi tapaa, jotka voisi toteuttaa rinnakkain. Ensimmäinen koskee kielten opetusta yleensä. Kieliprofessori Fred Karlsson on selvittänyt perustavanlaatuisia olosuhteita lasten kyvylle oppia kieliä. Noin yhdeksän vuoden iässä aivoissa tapahtuu tiettyjä fysiologisia muutoksia, ja lapsi menettää kyvyn intuitiiviseen helppouteen kielen oppimisessa. Kielten oppimisessa omaksutaan aikuisten malli, toisin sanoen siitä tulee vaikeaa, vastakohtana varhaislapsuuden leikkisyydelle ja luonnollisuudelle.
Siksi varhaisessa kouluopetuksessa pitäisi panostaa kieliin niin monin tavoin kuin mahdollista. Kielikylvyt, ystäväkoulut, kielenopetuksen varhaistaminen alakoulussa yhä aikaisemmaksi.
Toinen ja tehokas tapa olisi, että kaikki kirjoittaisivat äidinkielen ohella kaksi kieltä ylioppilaskirjoituksissa. Englanti olisi varmasti useimpien ykkösvalinta. Mutta sen jälkeen ruotsi kokisi todennäköisesti renessanssin. Kaikki kunnia saksalle, ranskalle ja venäjälle, mutta ne ovat vaikeita kieliä, joita kuulee maassamme hyvin vähän. Ruotsin valitseminen olisi varmasti luonnollista monille.
Tuloksena olisi parempi ruotsin taito useammille suomenkielisille ja paremmat ruotsinkieliset palvelut suomenruotsalaisille. Palvelut, jotka eivät lainsäädännöllisesti liity mitenkään pakolliseen ruotsiin.
RKP:n paniikinomaisen takertumisen pakolliseen ruotsiin täytyy johtua jostain aataminaikaisesta tunteesta, että me suomenruotsalaiset emme oikeastaan kuulu Suomeen, elleivät suomenkieliset myönny pakolliseen ruotsiin. Poliittisesti katsottuna idioottimaista ja haitallista. (käännös)
Geo Stenius
on toimittaja periferiassa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Erinomaisesti muotoiltu ajatus Geolta!
"RKP:n paniikinomaisen takertumisen pakolliseen ruotsiin täytyy johtua jostain aataminaikaisesta tunteesta, että me suomenruotsalaiset emme oikeastaan kuulu Suomeen, elleivät suomenkieliset myönny pakolliseen ruotsiin. Poliittisesti katsottuna idioottimaista ja haitallista. (käännös)"
Kyllä kiihkottomia ja fiksuja suruja löytyy myös. Vahinko vain, että heitä ei ole suruinstituutioiden johdossa. Yksi oli eli Nils Torvalds. Mutta muu RKP:n johto lyttäsi hänet ja passitti Brysseliin maanpakoon.
Mutta kun asia on niin että suomenkielisellä ei ole mitään tarvetta opiskella tai osata ruotsia. Samaten kuten ruotsalaisilla ei ole mitään tarvetta opiskella ja osata suomea. Ruotsinkieliset palvelut tulee surujen järjestää itse, etä ja videotulkkauksella ja tämä tulee mahdolliseksi silloin kun kielivelvoite on pelkästään viranomaisen vastuulla. Niin kauan kuin kielivelvoite on virkamiehellä, niin niin kauan pysyy myös pakkoruotsi. Ruotsi on marginaalikieli jota on turha opiskella. Englannilla pärjää hyvin Pohjoismaissa ja monessa muussa maassa.
Bra tekst av Geo.
Outoa että aina vedotaan virkamiesten pakkoruotsiin. Perustuslaki ei sano asiasta mitään. Suomessa säädetään satoja lakeja ja lainmuutoksia vuodessa. On äärimmäisen yksinkertaista lopettaa tämä virkamiesten pakkoruotsi. Ensin se, sitten pakollinen opiskelu kouluissa.