Vaikka jos aletaan hiuksia halkoa, niin eihän mekään tismalleen samaa olla koettu, miten oltaisi voitukaan. Ollan eri sukupuolta, eri ikäisiä, vähän eri elämäntilanteessa, eletty elämä ennen "tätä" on ollut varmasti monellakin tapaa erilaista... Ollaan varmaan käsitelty tätä kaikkea hiukan eri tavallakin.
Mutta: loppujen lopuksi sama kokemus. Eikähän sitä ihminen muuta tarvitse kuin sen, että kokee tulevansa ymmärretyksi. Ymmärrät ja se riittää.
Jos tää nyt kuulostaa kuitenkin jotenkin synkältä, niin se johtuu vain siitä, että juttelin eilen pomoni kanssa ja totesin sen jälkeen mielessäni, että olemme hänen (siis pomoni kanssa) ihan eri maailmoista. Hän ei ymmärrä minua.
Mutta: loppujen lopuksi sama kokemus. Eikähän sitä ihminen muuta tarvitse kuin sen, että kokee tulevansa ymmärretyksi. Ymmärrät ja se riittää.
Jos tää nyt kuulostaa kuitenkin jotenkin synkältä, niin se johtuu vain siitä, että juttelin eilen pomoni kanssa ja totesin sen jälkeen mielessäni, että olemme hänen (siis pomoni kanssa) ihan eri maailmoista. Hän ei ymmärrä minua.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei kuulosta synkältä. Jotain samaa silti niin paljon, että ymmärtää.
Hiuksia on tullut halottua monen asian tiimoilta. Menneistä tulevaan. Realiteetteja, josta johtuen jalat tällä hetkellä aika tukevasti maassa, mutta pää hipoo silti pilviä.
En oleta itselleni, mutta vastaan tutun tuntoiseen tutusti.
Kiitos tuosta. En oleta minäkään, ymmärrys siltäkin osin sama, mutta kovasti tutun tuntoinen sinäkin.
Toivottavasti kiireet helpottavat - ei siksi, että joutaisit palstalle, vaan siksi, että kiire ainakin liiallisena ja liian pitkään ei ole kenellekään hyväksi. Toki on keinot palautua siitä kiireestäkin...
Miksi naiset ei tee tällaista musiikkia? Sanat menee nyt siitä syystä hiukan pieleen, mutta omistan tämän siltikin ajatusteni kohteelle:
https://www.youtube.com/watch?v=TOQ-lbhM42E
Mitä selittelet?Mitä valuvikoja itsessäsi näet ja onko asenteessa sellaista ettei pomokaan "ymmärrä" vai olisiko ettei pidä nenänpäällehyppijöistä?
Ei nyt ole kyse tuollaisesta, vaikka toki valuvikoja on minussakin, meissä kaikissa. Olen arvostanut pomoani ja arvostan edelleen monessakin asiassa, ja meillä on henkilökemiat aina toimineet. Olen ollut vieläpä "helpoimmasta päästä" hänen nykyisiä alaisiaan, joskaan en ole pelännyt tuoda asioita esiin ja keskustella niistä, jos olen syytä keskusteluun nähnyt.
Eilinen keskustelu vain toi niin konkreettisesti esiin sen, että meidän maailmat ei koskaan tule kuitenkaan täysin kohtaamaan. Perimmäinen syy tähän on se, että olemme eri ammatin edustajia. Aiemmat esimieheni ovat olleet samaa ammatiryhmää kuin itsekin. Ei tätä työtä pysty täysin ymmärtämän kukaan muu kuin itse samaa tehnyt... sen fyysisiä ja psyykkisiä haasteita. Jotenkin sen tajuaminen synkisti mieleni, vaikka en ole normaalisti mikän helposti synkistyvä enkä synkkyyteen vajoava.
miksi kiilasit vastauksen ,,,
miten tuonkin nyt sitten ymmärtää....
Luin jostain että yleisin syy työntekijän pahoinvointiin on esimies. Mua esimies ei ome saanut voimaan pahoin, mutta on kuulemma yleistä.
Hieno kirjoitus! Aivan loistava, syvällinen ja loppuun saakka pohdittu. Olen täysin samaa mieltä, en jaksa nyt kirjoittaa sen syvempää analyysia "jonon jatkoksi", mutta totean, että minä ajattelen niin, että sillä ei ole väliä (juurikaan), mitä konkreettista eri ihmiset ovat kokeneet, vaan sillä on todellinen merkitys, mitä tunnetta se avaa sielussa ja sydän juurissa. Eli tarkoitan sitä, että esimerkiksi luopuminen on aina luopumista "tunne maailmassa, myös sielussa", kuoli koiranpentu tai mummi. En tarkoita sitä, että mummi ei olisi tärkeämpi kuin koiran pentu, mutta ihmisen kyky juuri sillä hetkellä omassa subjektiivisessa mielessään ja tunnemaailmassaan, kohdatessaan kuolemaa, käsittelee luopumista luopumisena jokatapuksessa. En tiedä ymmärrättekö, mitä tarkoitan. Tai jos jollekin tulee avioero ja toinen menettää tavalla tai toisella sen parhaan lapsuuden ystävän, niin siinä nämä kaksi eri henkilöä käyvät näitä pettymyksen, luopumisen, vihan ja katkeruuden tunteita lävitse. Kuinka paljon ne sitten eroavat toisistaan? Ei älttämättä niinkään ole kysymys siitä, onko se avioero vai lapsuuden ystävästä luopuminen, kumpi kokee sen "minkälaisesti" luopumisena tunnetasolla. Enemmänkin on ehkä merkitystä ihmisen henkisestä tasapainosta, kapasiteetista, perusluonteesta, temperamentista, elinympäristöstä jne. kiinni, miten luopumisen kohtaa sisimmässään sydämen ja sielun tasolla.
Oli niin tai näin, niin itse koen kohtaamisia niin, että on paljon ihania ja mielenkiintoisia ihmisiä, joita tapaa, on myös vähemmän mielenkiintoisia ihmisiä jne. mutta HARVOIN kohtaa ihmisen, jota voi ymmärtää, ja joka ymmärtää sielun tasolla toista niin hyvin kuin toista vain pystyy ymmärtämään. Tämä on se dilemma ainakin minun ihmissuhteissa. Nyt olen kohdannut miehen, jonka tiedän, että hän on minun sielunpuolikkaani. Mistä minä sen tiedän? en minä sitä tiedäkkään, mutta minä tunnen sen sydän juuriani myöten. Ja jos on joskus kohdannut tämän kaltaista tuntemusta, niin sen lisäksi että ymmärtää, mitä tarkoitan, silloin on myös voi "vaarana" olla, että rima nousee todella korkealle, että ei kelpuuta enää mitään "sinnepäin tyyppejä". En tiedä kirjoitanko kuinka selvästi tai epäselvästi, mutta toivottavasti edes vähän ymmärrätte, mitä tarkoitan. Minulla on myös ystävyys rima todella korkealla. Ja se johtuu siitä, että minulla on ollut onni kohdata niin saman henkisiä ihmisiä ihan nuoruudessani, että ei enää "kelpaa" puoliksi hyvä tyyppi (kaverina joo, ystävyys eri juttu). Täytyy natsata niin sydämen kuin sielunkin tasolla, että antaudun ja panostan 100 % ystävyys- tai rakkaussuhteeseen. Mutta sitten kun sen sielun kumppani kohtaa, niin sitä ei voi koskaan enää pyyhkiä sydämestäni ja sielustani, rakkaus on ja pysyy ikuisesti.
Nyt menen ihan hämilleni kehuistasi...
Heh, aika syvän ja pitkän analyysin kirjoitit, vaikket "jaksanutkaan", kuinkahan monta sivua se "jaksamisen" tuotos olisi ;) ? Ymmärrän kyllä täysin tuon mistä kirjoitat, että ainakin yksi ymmärtäjä löytyy. Uskon että muitakin.
Se mitä itse omassa aloituksessani tarkoitin, kiteytyy kuitenkin enemmän saman kuin eri kokemuksen ympärille, ts. tuo lemmikin ja mummon kuoleman välinen ero vaikkakin tunnepuolella sama, on esimerkki joka kuvaa liiankin erilaista tilannetta kuin mitä aloituksessa tarkoitan. Mutta ei siinä mitään, mukava lukea tällaistakin pohdintaa täältä, kuin mistä itse kirjoitat.
kyllä ymmärsin, kirjoitin vain omista lähtökohdistani käsin, mutta toihan toimii ihan lähtökohdista riippumatta, yhteenkuuluvuudesta - ristiriitaisiin tuntemuksiin ja jopa makuasioihin saakka. Eikös? joo tämä oli se "lyhyt versio":D
nyt pomoasi jota ajattelet viestissäsi vai jotain muuta? Hieno kirjoitus kyllä.