Goldman Sachs omistaa äänet laskevan Tieto Oyj:n!

hihiiiiiiii

"Goldman Sachs oli vuosia vuosia sitten suuri ja ihailtu rahoituslaitos, tänään se on monen vihaama ahne pankki, jota syytetään sisäpiiritiedon hyväksikäytöstä sekä niin markkinoiden kuin poliitikkojen manipuloinnista.

Goldman Sachsin näpit ovat pelissä Suomen vaaleissa, menneissä ja myös tulevissa sellaisissa.

Mika Virtanen kertoo blogissaan. Puheenvuoron Ritva Puolakka (ITSP) ihmetteli omassa blogissaan, miksi hänen oma äänensä ei rekisteröitynyt vaalitietojärjestelmään sillä paikkakunnalla, jossa hän oli käynyt äänensä antamassa.

Keskustelupalstoilla moni ihmetteli samaa, mutta juuri tämän Puolakan tapaus sai minut ryhtymään tähän kirjoitukseen, koska vaalitietojärjestelmässä tapahtuva vilppi on huomaamaton ja sitä on hyvin hankala näyttää toteen.

Miksi on syytä epäillä vilpin tapahtuvan vaalitietojärjestelmässä?

Suomen vaalitietojärjestelmän kehittämisestä on vastannut Tieto Oyj (ent. TietoEnator). Tieto on ollut investointipankki Goldman Sachsin omistuksessa, kun Suomen vaalitietojärjestelmää on uudistettu.

Miten Goldman Sachs liittyy Suomen vaalien rehellisyyteen?

Goldman Sachs on niittänyt maailmalla kyseenalaista mainetta, kun se on kerta toisensa jälkeen ollut epäiltynä tai tuomittu erilaisista talouspetoksista. Myös Eurokriisin ratkaisijoiden tähtikentällinen muodostuu hyvin pitkälti Goldman Sachsin entisistä työntekijöistä.

Goldman Sachsin hämäristä puuhista on tehty myös dokumentti: YLE Ulkolinja: Pankki maailman valtiaana?

https://www.youtube.com/watch?v=SMoFOX3ASqM

Vaalilaskentajärjestelmää ei siis sovi pitää puolueettomana, ei missään nimessä!

Ehdotamme että kansalaiset valokuvaisivat äänestyskopissa äänestyslappunsa, että olisi todiste vilpillistä ääntenlaskua vastaan.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/05/eun-ja-goldman-sachsin-liitto

http://mvlehti.net/2015/02/06/eliitin-hallitsemaa-tieto-oyjn-vaalitietojarjestelmaa-kaytetaan-aantenlaskussa/

http://mikasvirtanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/122896-onko-vaalivilppi-mahdollinen-suomessa

http://mvlehti.net/2015/04/10/goldman-sachs-omistaa-vaalien-laskun-suorittavan-tieto-oyjn/

11

5780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JJJ-1

      Otetaan nyt huomioon, että Sachsilla oli yli 10% äänet, kun vaaliuudistusta tehtiin. Nykyäänhän on enää alta 5%.

    • eiherrannuolija

      Vaalitulos on manipulotu, kuten edellisissä vaaleissa 2 viimeistä prosenttia käänsi tuloksen päälaelleen.
      Nyt eivät voineet vaikuttaa ennakkoääniin, vaan muuttivat tulokset vaalipäivänä.
      Mikään gallup ei vastaa ennakkoäänigallupia, ja jostain amerikan yhteydestä johtuen, kolmen viime vaalien tulos, on päivastainen kuin ennakkoäänten?
      Goldmann- sacsh edustaa tahoa, joka haluaa tuhota kansallisvaltiot suuryritysten nukkehallituksiksi, ja ovat loistavasti onnistuneet tässä.

    • naurattaateidanpuolesta

      Jos vaan tietäisitte kuinka äänestystulosten laskeminen ja tarkastus toimisi niin käsittäisitte semmosen perusasian ettei it-järjestelmällä ole mahdollisuutta vilppiin.

      • FeikattuTulos

        MOT paljasti jo 2007 ja 2011 että haamuääniä tulee jo äänestyspaikoilta, miksei myös Tieto Oy:n järjestelmästä?

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/03/04/haamuaanet-kummittelevat-vaalituloksessa


    • paskat.jenkkifirmat

      Näkyy olevan ihan toistuva kaava että kun joku amerikkalainen firma paisuu liian suureksi ja vaikutusvaltaiseksi, alkaa toiminta mennä röyhkeäksi, ylimieliseksi, häikäilemättömäksi, sikamaisen ahneeksi ja suoraan sanoen ihmisvihamieliseksi.
      Esim. Goldman Sucks, Google, Youtube, Photobucket, yms. ovat tästä esimerkkejä jossa yksi yhtiö on kasvanut liian suureksi ja määräävään asemaan markkinoilla, käyttävät asemaansa härskisti väärin kuluttajan vahingoksi.

      Jokaisella alalla tulisi olla useampi vahva toimija että todellinen kilpailu ja kuluttajan etu toteutuisi. Firmojen väliset sopimukset ja yhteistyö pitäisi lailla kieltää kun se näyttää johtavan vain kartelleihin ja korruptioon kuluttajan vahingoksi.

    • Anonyymi

      Pitkään on ollut esillä että tieto oy väärentää vaalitulokset haluamansa politiikon tai puolueen hyväksi ja jos ennäkkoäänet näyttää eri suuntaan kuin vaalipäivän äänet niin asiassa on varmasti perää eikä muuten sauli olisi tullut valituksi.

    • Anonyymi

      Eurovaalit on sama toteuttaa nettiäänestyksenä kun on sama kuka sinne suomesta valitaan koska ne itse ei saa päättää asioista parlamentissa vaan esitykset sinne tekee usassa toimivat globaalit investointipankit ja lännen elinkeinoelämän eliitti lobbareiden ja eun virkamiesten avulla jotka olleet aiemmin globaalien investointipankkien palveluksessa.

    • Anonyymi

      Ei tarvi tohon alentua , siis kompiä koppiin kun omilla mailla asuu omassa talossa , velkaa en sata na ota edes kidu tuksella ,

      Kun katsoo nyt vaikka enron/ arthur anderssen ja 911 , tapahtumat jotka liittyy yhteenajallisesti ja taloudellisesti ja tapahtumina , 2007 subrime petosvelat myynti , usko menee lopullisesti. Miksiköhän sama sassi osteli hämeestä sähköverkkoja vuosia sitten..
      Täällähän tulee jokaisena päivänä galluppeja joissa 1000 haastatellaan ja sitten jo koko suomen kansa on tuota ja tätä mieltä.

      Ja kun lisää vielä tähän usahömpän kanavat tvssä jaaniiden ohjelmien sisällön.

      Marschall lainat sodan jälkeen , sen ajan subrimet.

      • Anonyymi

        Yrittäjänä toimiva Kai-Tom Koivunen oli Itsenäisyyspuolueen sitoutumaton ehdokas Varsinais-Suomesta vaalipiiristä.

        Klo 21:53 Kai-Tom Koivusella näkyi olevan vielä 43 ääntä.

        21:51 Koivusen äänimäärä nousi jo yli tuhanteen.

        Klo 22:15 äänimäärä nousi jo 1709 kpl

        Klo 22:17 äänimäärä oli jo ylittänyt 8000, jolloin ehdokkaan läpimeno eduskuntaan näytti jo varmalta.

        Klo 22:22 äänimäärä oli saavuttanut huippunsa (9051 kpl).

        Mutta lopulta klo 22:23 äänimäärä muuttui 66 ääneen.


    • Anonyymi

      Vaalivilppiä.....onkohan Presidentinvaalit rehelliset, vai varastettu?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe