Tulomeno teoria

Aika pöljät poliitikot ja hallitukset. Eivät ole olleet mittään ruudinkeksijöitä.
Pudjettia tehhään, ja ei älytä, että tulot ei riitä menohin. Siis hei haloo, onko kaikki kotona?

Toisaalta kyllä ymmärrän. Olin aikanaa opiskelia, ja ehkä vähän vielä nykyisinkin. Joudun nälissäni hakemaan toimeentulotukea. Ja kas kummaa, opintolaina laskettiin tulohin ? ?.

Ja'a, otsalohkoni ja vähän muukin osa surkastuneista aivoistani myllytti juttua puoloin ja toisin.

Jotenkin ymmärrys tavoitti ajattelun juuren tai sinnepäin. Tuossa kaikemaailman oppien jälkeen työelämään tarrauduttani, aivan eri duunin kuin koulutukseni on, olin onneni kukkuloilla. Voin vihdoinkin vähentää opintolainan kulut ja lulut verotuksessa.

No ei se mennytkään niin. Osa korosita tietty voi vähentää, mutta lainamaksun osuutta ei.

Siis ottamani laina ei ollutkaan kulua.

Tuossa vaiheessa valkeni ja lamppu syttyi aivojeni sopukaasa, josain siellä. Kun otta lainaa, niin se on ihan oikeesti tuloa. Mutta kun maksaa lainaa, niin se olekkaan meno. Siis laina on pelkkää tuloa :) Näin minulle vakuutettiin sossussa :) :)

Tämä mielestäni selittää nykyhallitusten käyttäytymisen. Tulosta ei synny menoa, vaan siis, vai miten se voisi ollla, tuloa.

Eli siis toisinsanoen, eletään, niinkuin ennekin, ja otetaan velkaa, kun korotkin ovat noin alhaiset.

Ja hyvin menee...Ei huolta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


velatonvekkuli kirjoitti:

Aika pöljät poliitikot ja hallitukset. Eivät ole olleet mittään ruudinkeksijöitä.
Pudjettia tehhään, ja ei älytä, että tulot ei riitä menohin. Siis hei haloo, onko kaikki kotona?

Toisaalta kyllä ymmärrän. Olin aikanaa opiskelia, ja ehkä vähän vielä nykyisinkin. Joudun nälissäni hakemaan toimeentulotukea. Ja kas kummaa, opintolaina laskettiin tulohin ? ?.

Ja'a, otsalohkoni ja vähän muukin osa surkastuneista aivoistani myllytti juttua puoloin ja toisin.

Jotenkin ymmärrys tavoitti ajattelun juuren tai sinnepäin. Tuossa kaikemaailman oppien jälkeen työelämään tarrauduttani, aivan eri duunin kuin koulutukseni on, olin onneni kukkuloilla. Voin vihdoinkin vähentää opintolainan kulut ja lulut verotuksessa.

No ei se mennytkään niin. Osa korosita tietty voi vähentää, mutta lainamaksun osuutta ei.

Siis ottamani laina ei ollutkaan kulua.

Tuossa vaiheessa valkeni ja lamppu syttyi aivojeni sopukaasa, josain siellä. Kun otta lainaa, niin se on ihan oikeesti tuloa. Mutta kun maksaa lainaa, niin se olekkaan meno. Siis laina on pelkkää tuloa :) Näin minulle vakuutettiin sossussa :) :)

Tämä mielestäni selittää nykyhallitusten käyttäytymisen. Tulosta ei synny menoa, vaan siis, vai miten se voisi ollla, tuloa.

Eli siis toisinsanoen, eletään, niinkuin ennekin, ja otetaan velkaa, kun korotkin ovat noin alhaiset.

Ja hyvin menee...Ei huolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu